Jeesus vihasi
1. Eksytyksiä ja eksyttäjiä
2. Kirjanoppineita ja pappeja
3. Rahasta puhujia
4. Fariseuksia
5. Ylpeitä (armovarkaita)
2Kor 2:17
"Sillä me emme ole niinkuin nuo monet, jotka myyskentelevät Jumalan sanaa; vaan puhtaasta mielestä, niinkuin Jumalan vaikutuksesta, Jumalan edessä, me Kristuksessa puhumme."
Matt. 23:26 Sinä sokea fariseus, puhdista ensin maljan sisus, että sen ulkopuolikin tulisi puhtaaksi!
" Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa!"
Miksi jesse murhattiin!
39
102
Vastaukset
- Anonyymi
Hulluksi leimattuja ei hiekkakansan maassa teurastettu.
Veikkaisin ihmissyöjä lahkon johtaja on pahempi, kun murhaaja Barabbas. - Anonyymi
Täydelliseksi ihmiseksi Jeesus oli täynnä vihaa. Tulee mieleen nykyajan vastaavat kulttijohtajat.
- Anonyymi
Jeesus ei vihannut, vaikka aloitus niin väittää. Sinä uskoit aloituksen sanaan, et Jeesuksen.
Aloituksessa listatut tekijät olivat niitä jotka vihasivat Jeesusta, ja jotka aina vihaavat Jeesusta, ja jotka ovat niitä jotka Jeesuksen murhaavat.
- Anonyymi
Eikö Jeesuksen murha ollut kristittyjen mielestä paras juttu mikä on ikinä tapahtunut? Jos Jeesusta ei olisi tapettu, niin eikös koko kristinusko kaikine syntien sovituksineen olisi mennyt reisille?
- Anonyymi
Ei. Murha ei todellakaan ole kristinuskon ydin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei. Murha ei todellakaan ole kristinuskon ydin.
No jos murha ei ole kristinuskon ydinsanoma, niin miksi puhutaan ihmisuhrista ja esitellään roomalaista teloitustapaa, ristiä, kristinuskon symbolina, ja minkä vuoksi ehtoollisella syödään Jeesuksen ruumista ja juodaan hänen vertaan?
Ihmisen murha tarvittiin, jotta voitiin luoda myytti Jeesuksesta, Jumalan pojasta, joka uhrattiin, ja tästä synnytettiin kristinusko.
Mielenkiintoinen on kysymys siitä kenelle uhri annettiin, vai murhasiko Jumala itsensä, ja minkä vuoksi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No jos murha ei ole kristinuskon ydinsanoma, niin miksi puhutaan ihmisuhrista ja esitellään roomalaista teloitustapaa, ristiä, kristinuskon symbolina, ja minkä vuoksi ehtoollisella syödään Jeesuksen ruumista ja juodaan hänen vertaan?
Ihmisen murha tarvittiin, jotta voitiin luoda myytti Jeesuksesta, Jumalan pojasta, joka uhrattiin, ja tästä synnytettiin kristinusko.
Mielenkiintoinen on kysymys siitä kenelle uhri annettiin, vai murhasiko Jumala itsensä, ja minkä vuoksi?Symboliikka on symboliikkaa. Etkö sinä ymmärrä, että symboliikka on symboliikkaa? Symbolilla on jokin muu tarkoitus kuin se mitä sinä ulkonaisesti näet. Kaikki sanat ovat symboleja. Numerot ovat symboleja. Kuvat ovat symboleja. Niinpä raamattu on symboliikkaa. Ja jos et ymmärrä symboliikkaa, voit pyytää Jumalalta ymmärrystä. Hän Antaa Sinulle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Symboliikka on symboliikkaa. Etkö sinä ymmärrä, että symboliikka on symboliikkaa? Symbolilla on jokin muu tarkoitus kuin se mitä sinä ulkonaisesti näet. Kaikki sanat ovat symboleja. Numerot ovat symboleja. Kuvat ovat symboleja. Niinpä raamattu on symboliikkaa. Ja jos et ymmärrä symboliikkaa, voit pyytää Jumalalta ymmärrystä. Hän Antaa Sinulle.
Tuossa nyt ei ollut järjen häivääkään. Kun koko jumala on symboliikkaa niin eihän sitä ole näinollen edes sinun mielestäsi olemassa. Se symbolinen jumala katsos ei anna kenellekään yhtään mitään. Vai onko kyseessä taas fundalistinen sanojen vääntely jossa symboli tarkoittaa ihan muuta kuin mitä se tarkoittaa kirjakielessä.

Jumala ei ole symboliikkaa vaan Todellinen. Mutta sana "jumala" on symboli.
Olet antanut symboleille ihan vääriä merkityksiä. Jumala voi antaa oikeat merkitykset. Pyydä Jumalalta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No jos murha ei ole kristinuskon ydinsanoma, niin miksi puhutaan ihmisuhrista ja esitellään roomalaista teloitustapaa, ristiä, kristinuskon symbolina, ja minkä vuoksi ehtoollisella syödään Jeesuksen ruumista ja juodaan hänen vertaan?
Ihmisen murha tarvittiin, jotta voitiin luoda myytti Jeesuksesta, Jumalan pojasta, joka uhrattiin, ja tästä synnytettiin kristinusko.
Mielenkiintoinen on kysymys siitä kenelle uhri annettiin, vai murhasiko Jumala itsensä, ja minkä vuoksi?Jos Jessellä olisi ollut hyvä asianajaja eikä häntä olisi teloitettu, niin kirkkojen alttareita koristaisi ehkä kiikkustuolissa istuskeleva eläköitynyt Jeesus-vaari.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala ei ole symboliikkaa vaan Todellinen. Mutta sana "jumala" on symboli.
Olet antanut symboleille ihan vääriä merkityksiä. Jumala voi antaa oikeat merkitykset. Pyydä Jumalalta.Kyllä Shiva on todellinen, olet kuunnellut epäjumalaa. Todisteet saat, kun rehellisesti rukoilet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos Jessellä olisi ollut hyvä asianajaja eikä häntä olisi teloitettu, niin kirkkojen alttareita koristaisi ehkä kiikkustuolissa istuskeleva eläköitynyt Jeesus-vaari.
Risti symbolina oli jo muidenkin pakanallisten lahkojen käytössä, joten ei välttämättä.
Anonyymi kirjoitti:
Ei. Murha ei todellakaan ole kristinuskon ydin.
Ristiinnaulitseminen ja ylösnousemus on kaikki!🤗
Tämä dokumetti paljastaa, miksi Jeesuksen kävi niin kuin kävi:
https://www.youtube.com/watch?v=dIeuBPDUzB0- Anonyymi
Jeesus vihasi rabbeja, sen vuoksi sitä vihattiin ja vihataan tänäkin päivänä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus vihasi rabbeja, sen vuoksi sitä vihattiin ja vihataan tänäkin päivänä.
Ateistin suusta tulee pelkkää valhetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ateistin suusta tulee pelkkää valhetta.
Älä valehtele!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ateistin suusta tulee pelkkää valhetta.
Jeesus vihasi
1. Eksytyksiä ja eksyttäjiä
2. Kirjanoppineita ja pappeja
3. Rahasta puhujia
4. Fariseuksia
5. Ylpeitä (armovarkaita)
2Kor 2:17
"Sillä me emme ole niinkuin nuo monet, jotka myyskentelevät Jumalan sanaa; vaan puhtaasta mielestä, niinkuin Jumalan vaikutuksesta, Jumalan edessä, me Kristuksessa puhumme."
Matt. 23:26 Sinä sokea fariseus, puhdista ensin maljan sisus, että sen ulkopuolikin tulisi puhtaaksi!
" Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa!" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ateistin suusta tulee pelkkää valhetta.
Lue Raamattua.
- Anonyymi
Ajoin taksia ja jätin moottoritielle, ei kun olenkin jumalan poika.
Oleellinen kysymys on kuitenkin se, että elikö tuollainen ihmtekoja tehnyt jeesus ensinkään.
- Anonyymi
Ihmetekoja suorittavia fakiireita on tänäkin päivänä.
Oleellista on ettei Jeesus herännyt kuolleista, kuten ei kukaan muukaan.
Juutalaiset todistavat sen tahollaan.
Jeesuksen omat ja aikalaiset! - Anonyymi
Jeesus ei elänyt vaan Jeesus elää. Jeesus tekee ihmeitä tänäänkin.
Käsitys Jeesuksesta historiaan kuuluvana on väärä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus ei elänyt vaan Jeesus elää. Jeesus tekee ihmeitä tänäänkin.
Käsitys Jeesuksesta historiaan kuuluvana on väärä.Jätin jeesuksen taksista moottoritielle, vaikka hän oli jumalan poika.
Anonyymi kirjoitti:
Ihmetekoja suorittavia fakiireita on tänäkin päivänä.
Oleellista on ettei Jeesus herännyt kuolleista, kuten ei kukaan muukaan.
Juutalaiset todistavat sen tahollaan.
Jeesuksen omat ja aikalaiset!Ja maapallolla elää noin viisi miljardia ihmistä jotka eivät usko jeesukseen vaan heillä on jokin toinen toteemi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus ei elänyt vaan Jeesus elää. Jeesus tekee ihmeitä tänäänkin.
Käsitys Jeesuksesta historiaan kuuluvana on väärä.Jeesus on täysin kuollut. Todista muuta, jos pystyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus on täysin kuollut. Todista muuta, jos pystyt.
Jeesus asuu kaikissa niissä ihmisissä, jotka häneen uskovat, sillä erotuksella, että Jeesus eli ilman syntiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus asuu kaikissa niissä ihmisissä, jotka häneen uskovat, sillä erotuksella, että Jeesus eli ilman syntiä.
ilman alushousuja, mutta ei omien sanojensa mukaan masturboinut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ilman alushousuja, mutta ei omien sanojensa mukaan masturboinut.
Lapamato asuu myös monessa meissä ja Jumalan armossa lääkehoito muuttui apteekistä Lääkärin tai rukousten karkotettavaksi joska reseptin voima estää matomurhat !
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus asuu kaikissa niissä ihmisissä, jotka häneen uskovat, sillä erotuksella, että Jeesus eli ilman syntiä.
"Jeesus eli ilman syntiä"
Jeesus oli paatunut rikollinen. Ei sellainen ole synnitön. Valmisti kiljuakin laittomasti ja huijasi ihmisiä. Esitti mm. kuollutta, että ihmiset muka saisivat pahat tekonsa anteeksi. Sitten hän ruokki 5000 keliaakikkoa ja kala-allergikkoa sopimattomalla mössöllä. Törkeää! Lisäksi hän riehui paikallisessa kuppilassa ja heitteli pöydät nurin. Muka synnitön. HAH!
Väärin. Juutalaiset ylipapit tuomitsivat Jeesuksen kuolemaan, koska hän väitti olevansa Jumalan Poika ja messias. Heidän silmissään se oli kuoleman ansaitsevaa jumalanpilkkaa.
Silloin ylipappi nousi paikaltaan ja kysyi: »Etkö lainkaan vastaa heidän syytöksiinsä?» 63
Mutta Jeesus pysyi vaiti. Silloin ylipappi sanoi hänelle: »Minä vannotan sinua elävän Jumalan nimessä: sano meille, oletko sinä Messias, Jumalan Poika.» 64
»Itsepä sen sanoit», vastasi Jeesus. »Ja minä sanon teille: vastedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä.» 65
Silloin ylipappi repäisi vaatteensa ja sanoi: »Hän herjaa Jumalaa. Mitä me enää todistajia tarvitsemme! Kuulittehan, miten hän herjasi. 66
Mitä mieltä olette?» He vastasivat: »Hän on ansainnut kuoleman.»- Anonyymi
Kyseenalaisti rabbien opetukset, vannoi vt:n nimeen.
🧐 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyseenalaisti rabbien opetukset, vannoi vt:n nimeen.
🧐Kristityt eivät sitä kuitenkaan noudata, koska haluavat tehdä syntiä.
- Anonyymi
Voithan sinä tarinoida syitä, uskontosi tarinoiden perusteiksi, mutta et todistaa että Jeesus olisi Jumala tai että Jumalaa ylipäätään on.
- Anonyymi
Jeesushan oli ihmisuhri jota vaadittiin syntien sovittamiseksi. Hähethän piti tappaa. Eikö se ole koko kristinuskon ydin.
Olisiko Jeesus sovittanut syntimme, jos olisi kuollut dementoituneena jossain Nasaretin hoitokodossa sydänkohtaukseen? No tottakai Jeesus vihasi. Mitäpä muutakaan.
- Anonyymi
Aika sairasta että kristinuskokultissa palvotaan oman lapsensa tappajaa.
Jumala oli Stalinin veroinen siinäkin suhteessa. - Anonyymi
Muistatteko, mikä oli perustelu Jeesuksen kuolemantuomioon?
Jumalanpilkka.
Se samainen jumalanpilkka on edelleen rangaistava asia myös Suomen lainsäädännössä. Tämänkin palstan uskikset mielellään rankaisisivat ateisteja ankarimman kautta oman uskovaisen jumalkäsityksensä epäilemisestä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912900Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991676Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871391
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021374Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21079Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257855