Palkan tulee olla sellainen, että sillä elää. Esim. Ranskassa vähimmäispalkka on 10,03 euroa tunnilta. (Les valeurs du SMIC Français (brut et net) en 2019 The National Institute of Statistics and Economic Studies of France. Viitattu 12.09.2019.) Meille sopisi kympin vähimmäispalkka. Tämä estäisi tehokkaasti prekariaatin kasvua ja edistäisi kansallista hyvinvointia.
Palkkatyö sivistysvaltiossa
14
108
Vastaukset
Eikä kuukaudessa kukaan tarvitse yli 2000 euroa elämiseen ellei sitten täytä tuhlaamalla jotain sisäistä tyhjiötä.
Eipä, paitti jos on vastuulla monituinen määrä elätettäviä; polvenkorkuisia vinkuvia rääpäleitä sun muita turjakkeita.
Nimimerkix kirjoitti:
Eipä, paitti jos on vastuulla monituinen määrä elätettäviä; polvenkorkuisia vinkuvia rääpäleitä sun muita turjakkeita.
Aikaisemmassa talossa jossa asuin (n. 60 neliöö) metsän keskellä oli asunut perhe 8 henkilöä joilla ei ollut muuta tulonlähdettä kuin lehmien maidosta saadut kolikot sillointällöin, muuten käyttivät luonnosta kaiken mahdollisen.
Pariskunta pesi itsensä puhtaaksi saunassa 1.5 litralla vettä.
Eli kyllä sitä pärjää vaikkei uskoisikaan kun on pakko pärjätä :D
Lasten harrastuksena oli metsässä temmeltäminen mikä varsin loistava tapa viettää lapsuuttaan. (Kokemusta on ).KapinenKoira kirjoitti:
Aikaisemmassa talossa jossa asuin (n. 60 neliöö) metsän keskellä oli asunut perhe 8 henkilöä joilla ei ollut muuta tulonlähdettä kuin lehmien maidosta saadut kolikot sillointällöin, muuten käyttivät luonnosta kaiken mahdollisen.
Pariskunta pesi itsensä puhtaaksi saunassa 1.5 litralla vettä.
Eli kyllä sitä pärjää vaikkei uskoisikaan kun on pakko pärjätä :D
Lasten harrastuksena oli metsässä temmeltäminen mikä varsin loistava tapa viettää lapsuuttaan. (Kokemusta on ).Tuon kaiken minä uskon. Ja senkin uskon, että Nilsiän nimismies vielä pelastaa maailman estämällä Harmageddonin. Lisäksi uskon ihmisen hyvyyteen ja CBD -öljyn kykyyn voimaannuttaa jopa intiaanien hauras ulkoinen habitus.
- Anonyymi
Nimimerkix kirjoitti:
Tuon kaiken minä uskon. Ja senkin uskon, että Nilsiän nimismies vielä pelastaa maailman estämällä Harmageddonin. Lisäksi uskon ihmisen hyvyyteen ja CBD -öljyn kykyyn voimaannuttaa jopa intiaanien hauras ulkoinen habitus.
No jos sinä Martti nuin uskot, niin sitten uskon minäkin.
KapinenKoira kirjoitti:
Aikaisemmassa talossa jossa asuin (n. 60 neliöö) metsän keskellä oli asunut perhe 8 henkilöä joilla ei ollut muuta tulonlähdettä kuin lehmien maidosta saadut kolikot sillointällöin, muuten käyttivät luonnosta kaiken mahdollisen.
Pariskunta pesi itsensä puhtaaksi saunassa 1.5 litralla vettä.
Eli kyllä sitä pärjää vaikkei uskoisikaan kun on pakko pärjätä :D
Lasten harrastuksena oli metsässä temmeltäminen mikä varsin loistava tapa viettää lapsuuttaan. (Kokemusta on ).Minä olen elänyt koko ikäni kannellisessa kuuden kuution saavissa ja syönyt vain ajuskoppaani asuttavia lepakoita. Silloin tällöin olen poistunut saavistani ja toiminut mullankaivajana Lemmenjoella, suudellut sammakoita ja lauleskellut Hectorin biisiä "Ake, Make, Pera ja mä" Että on tässä muutkin kovia kokeneet...
https://www.youtube.com/watch?v=AUtJjVEsd5M- Anonyymi
Nimimerkix kirjoitti:
Minä olen elänyt koko ikäni kannellisessa kuuden kuution saavissa ja syönyt vain ajuskoppaani asuttavia lepakoita. Silloin tällöin olen poistunut saavistani ja toiminut mullankaivajana Lemmenjoella, suudellut sammakoita ja lauleskellut Hectorin biisiä "Ake, Make, Pera ja mä" Että on tässä muutkin kovia kokeneet...
https://www.youtube.com/watch?v=AUtJjVEsd5MÄlä Martti ole tommonen tosikko. Relaa !
Nimimerkix kirjoitti:
Tuon kaiken minä uskon. Ja senkin uskon, että Nilsiän nimismies vielä pelastaa maailman estämällä Harmageddonin. Lisäksi uskon ihmisen hyvyyteen ja CBD -öljyn kykyyn voimaannuttaa jopa intiaanien hauras ulkoinen habitus.
Itselläni kaikki kulut on noin 25e - 30e per päivä ettei siihen montaa työpäivää tarvitse kuluttaa :)
Siinä asumiset, ruuat, kulkemiset, vaatteet ja hauskanpito/matkustelu.
Elämiseen siis riittää tuo yhdelle.Jatkan viel, ruokaan riittää mulla satanen kuussa, enkä oo ees riisitautinen. Vähempikin riittäis, mutta satkulla ei tarvi nuukailla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No jos sinä Martti nuin uskot, niin sitten uskon minäkin.
Meitä Marttiuskovia on Taalintehdas pullollansa. Sinä Martti olet Environment :D
Vieläkö kalastusalus on meressä ? Anonyymi kirjoitti:
Meitä Marttiuskovia on Taalintehdas pullollansa. Sinä Martti olet Environment :D
Vieläkö kalastusalus on meressä ?Otin jo ylös, on vähän laittoa siinä härpäkkeessä.
- Anonyymi
MÄ täytän tuhlaamalla sisäistä tyhjiötä.
Jos sulla on likaa rahaa voin ottaa vastaan. Anonyymi kirjoitti:
MÄ täytän tuhlaamalla sisäistä tyhjiötä.
Jos sulla on likaa rahaa voin ottaa vastaan.Raha tuopi muassansa rahahuolet, joten älä yritä, et huolisi kuitenkaan :-)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 686942
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on636813Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1485466Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist504513En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛204109Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?53720- 373268
- 303234
Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris762792Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....
Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta402279
