Tampereella eräässä on päiväkodissa sääntö että lapsen tarhasta hakee aikuinen ihminen, ei toinen lapsi eli alaikäiselle ei annata sitä vastuuta että lapselle sattuisi jotain kotimatkalla. Nyt eräs äiti ruikuttaa ja kutsuu tarhahan johtajaa epämääräisellä nimityksellä kun tämä ei suostu rikkomaan sääntöä. Ei tarhan johtajakaan kutsua äitiä ruikuttavaksi talipääksi vaikka syytä olisi. Terveisin äiti myös.
Hänenkö kohdallaan pitäisi sääntöjä muuttaa
Anonyymi
4868
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Helsingissä on tuo sama sääntö kaikille, vain aikuiset hakevat.
Tyypillisesti kaksi melko yksinkertaista akkaa ottaa toisistaan mittaa
Tarhan ei kuulu määrätä kuka lapsen hakee, se on vanhempien vastuulla. Ei koulukaan päätä mitään lapsen kotimatkoista. Kun lapsi on tarhan aidan ulkopuolella ei vastuu ole enää tarhalla vaan lapsen vanhemmilla. Siis ihan sairasta kun joku "tarhatäti" alkaa määräämään kenen ja minkäikäisen kanssa lapsi saa olla kotonaan tai kulkea ulkona 20 metriä.
Eivät kai tarhurit pyri määräämään perheitä heidän omissa kodeissaan kenen kanssa lapsi saa olla kotonaan ja kenen kanssa ei. Se kun on perheen oma asia. Alkaa menemään jo liian pitkälle.
Nytpä unohdit kokonaan iltarauhan! Päiväkodin tädistöllä on virkansa puolesta huoli iltarauhasta. Mitä siitäkään tulee, jos koko Tampereelta menee iltarauha. Kaaos siitä tulee ratikkatyömaasta huolimatta!
Totta, lapsen vanhemmat vastaavat lapsesta päiväkodin ulkopuolella. Sairasta jos tarha alkaa päättämään mitä kotien seinien sisällä tapahtuu. Jos lapsen huoltaja päättää tarhan portin ulkopuolisesta asiasta niin siihen puuttuminen ei kuulu tarhalle.
Palvelualalla saa kyllä sietää käsittämätöntä aivovammailua. Varsinkin tampereella. Toinen toistaan kahelimpaa kahelia jonoksi asti. T: Otin loparit.
Kysymys on siitä, kenelle päiväkoti LUOVUTTAA lapsen. Ei kenelle tahansa
Punainen lanka:
A Voiko vanhempi kirjallisella sopimuksella antaa päiväkodin henkilöstölle vastuuvapauden jos valtuuttaa toisen henkilön hakemaan lapsen hoidosta?
B Mikä normi määrittelee ja rajoittaa tätä valtuutuksen tekemistä.
C Kenelle em. valtuutuksen voi omaa lastaan koskien tehdä, ja kenelle ei. Esim lapsen sisarus?
D Missä normissa määritellään vastuun siirtyminen lapsesta päiväkodin ja vanhemman välillä? Alkupiste-loppupiste.
Viemällä lapsesi päiväkotiin sitoudut noudattamaan sen sääntöjä.
Ja päiväkodin säännöt perustuvat mihin normiin?
Säännöt on sääntöjä jos niille on perusta olemassa. Muuten vain maan tapa.
Sen päättävät lapsen vanhemmat, ei päiväkoti koska vastuu lapsesta p-kodin ulkopuolella on lasten vanhempien, ei p-kodin.
Julkisena laitoksena ei päiväkoti voi vaatia noudattamaan mitä ja miten mielivaltaisia sääntöjä tahansa. Sääntöjen tulee aina perustua Suomen lakiin ja oikeuskäytäntöön ja tämä esillä oleva sääntö ei niihin perustu vaan päiväkoti alkaa määräilemään lapsista jopa oman reviirinsä ulkopuolella.
Kukaan ei ole sitoutunut mielivaltaa tottelemaan. Pitäisi tutkia onko päiväkoti syyllistynyt rikokseen eli lapsen vapauden riistoon.
Sitten vain tekemään poliisille tutkintapyyntöä asiasta. Sitenhän se selviää.
Vanhempien vallassa ei ole myöntää kenellekään mitään vastuuvapauksia lapsiinsa kohdistuen. Sellainen sopimus on mitätön
Tarhanko kuuluu päättää lasten asioista myös tarhan ulkopuolella? Ei kai sentäs olla niin pitkällä vielä, en halua uskoa sitä.
Jos sääntö on laadittu laillisessa järjestyksessä, se riittää. Siihen on suhtauduttava täydellä vakavuudella
Yh äidit ovat tottuneet kaikenlaiseen hyysäämiseen. Kaikki erivapaudella
---Hänenkö kohdallaan pitäisi sääntöjä muuttaa---
Ei kenenkään "hänen" vaan kaikkien.
------Nyt eräs äiti ruikuttaa ja kutsuu tarhahan johtajaa epämääräisellä nimityksellä kun tämä ei suostu rikkomaan sääntöä. -----
Sääntöä jonka hän itse on tehnyt ja jossa hän pyrkii määräämää lapsista myös tarhan ulkopuolella, jopa kodin seinien sisällä !
Tässä se juttu kokonaisuudessaan, aika pöyristyttävää vallankäyttöä ja lapsenryöstö.
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000006304360.html
Ei uskoisi todeksi jos ei lukisi. Tarhan johtajalle ei todellakaan kuulu huolehtia 16-vuotiaan "iltarauhasta", nämä asiat hoitaa jokainen perhe itse.
Täysin selkeä asia perusteluineen. Tietysti rajat on johonkin vedettävä. Päiväkodin johtajalla on tähän oikeus ja velvollisuus. 16 vuotias ei ole täysi-ikäinen.
"""16 vuotias ei ole täysi-ikäinen.""""
Miksi tarhalapsen hakijan pitäisi olla täysi-ikäinen, mikä sen määrää ? Olisiko sinulla joku perustelu.
Miksi yleensä pitää olla mitään sääntöjä, tuleeko mieleen? Laatikoot kukin itselleen säännöt, joita tykkää noudattaa. Niinkö olisi hyvä? Kaverille tietysti eri säännöt kuin itselle
Onko lapsen hakijalle mielestäsi aihetta asettaa mitään ikärajaa? Mikähän se olisi?
Tässä asia on ratkaistuna ja olin oikeassa koko ajan. Byrokratian puolustajat hävetkööt.
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000006305648.html
Kukin lukekoon tiedoksi.
Joillekin on helpompi elää byrokratiassa. Siinä on sellainen oma turvallinen iltarauhan tunne kun voi ajatella että mitään ei tarvi ajatella. Joku muu on jo ajatellut kaiken.
Päiväkotien on elettävä kaupungin ohjeistuksen mukaan. Jos se on väärä, sitä on korjattava. Yhteiskunnassa on paljon erilaisia sääntöjä. Yleisesti ymmärretään, että liikenteessä on niitä noudatettava. Vaikeatajuisempaa on, jos ne tulevat muuallakin vastaan
….Päiväkotien on elettävä kaupungin ohjeistuksen mukaan. -----
Luulen, että päiväkodit ovat ihan itse sääntönsä laatineet. Mutta oli kuka tahansa niin mitkään säännöt eivät voi eikä saa olla mielivaltaan ja älyttömyyteen perustuvia.
-----Jos se on väärä, sitä on korjattava.----
Oikein ja tässä siitä oiva esimerkki.
------ Yleisesti ymmärretään, että liikenteessä on niitä noudatettava.-----
Liikennesäännöt on kirjoitettu Tieliikennelakiin. Tämä sääntö mistä nyt puhutaan on jonkun virkamiehen yli-innostuksen ja vallanhalun tuotosta.
----- Vaikeatajuisempaa on, jos ne tulevat muuallakin vastaan....
Voivat olla, ainakin tällaiset joissa ei ole mitään järkeä ja joissa lastentarha alkaa puuttumaan perheitten elämään heidän omissa kodeissaan.
Onko mielivaltaa ja älyttömyyttä, jos lapsen turvallisuuden vuoksi vaaditaan, että päiväkoti saa luovuttaa lapsen vain täysi-ikäiselle henkilölle? Ei minusta ollenkaan.
Mitään ei ole ratkaistu. Esitetyt mielipiteet eivät ole toimeenpanokelpoisia 😘
Lehtiartikkelissa on toimittajan tulkinta jonkin virkamiehen nopeasta kannanotosta puutteellisesti esitettyyn ongelmaan
Eipä taida yksi lehtikirjoitus päiväkotien ohjeistukseen vaikuttaa. Jokin ikäraja tai muu yhteinen kriteeri on lapsen hakijoilla oltava. Luovutaanko muuallakin ikärajoista?
Meinaatko että tämäkin on vain yksi lehtikirjoitus eikä sen enempää ?
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000006305648.html
Taitaa ohittaa kevyesti sinun jonniin joutavan mielipiteesi.
-----Luovutaanko muuallakin ikärajoista?----
Tarpeettomista, kyllä ! Ja tajutaan, että tarhan aidan ulkopuolella vastuu lapsesta on hänen vanhemmillaan.
Linkki on lehtikirjoitukseen. Sillä ei juridisesti ole mitään painoarvoa.
Ovatko sääntöjen laatijat olleet mielestäsi työhönsä kykenemättömiä?
Muistelen vaatimukseen lapsen hakijan täysiikäisyydestä päädytyn jonkin lapsikaappauksen jälkeen. Nuorelta henkilöltä oli siepattu hänen noutamansa pikkusisar. Äitimammat olivat kauhuissaan, kuinka lapselle voidaan antaa vastuu toisesta lapsesta!
Meinaat että on toimituksessa laadittu keksitty juttu, satua alusta loppuun. Mieti itse mikä painoarvo mahtaa olla sinun omilla mielipiteilläsi, ei muuten yhtään mitään.
Mikä muu kuin lehtikirjoitus se olisi?
Silloin kävi kova kaakatus "Missä on päiväkodin vastuu..."
Toivottavasti päiväkoti ei asiassa peräänny. Erikoiskohtelua on annettava kaikille tai ei kenellekään.
Haluaisin päiväkodin päälliköltä lisää ja tarkempia ohjeita tamperelaisille lapsiperheille iltarauhasta. Voisiko päiväkodin johto tehdä konsernihallinnon pysyväismäärätksen ja yleiskirjeen koskemaan kaikkia Tampereella asuvia lapsiperheitä lasten iltarauhaa koskien?
Mikä on sopiva määrä kotitöitä ja pienemmistä sisaruksista huolehtimista? Näyttää että vanhemmat eivät kykene huolehtimaan että tamperelaiset teinit ja muut lapset saisivat riittävän iltarauhan. Tähän tarvitaan kipeästi linja veto ja sääntö päiväkodin johdolta.
Voitaisiin myös julistaa iltarauha.
Jään odottamaan päivähoidon hallinnon iltarauhasäännöstön luomista! Se tuo kaivattua rotia perheissä villiksi äityneeseen iltaelämän. Uskaltaako lapsia päästää enää perheisiin ollenkaan?
Vai olisiko parempi että lapset pysyisivät ympärivuorokautisesti kunnallisissa laitoksissa joissa heille varmistetaan riittävä iltarauha?
Luotakoon sääntö asiasta, jonka jälkeen pulinat pois koska sääntö.
Mitä sinulle kuuluu vieraitten perheitten lasten asiat? Josko koettaisit keskittyä hoitamaan ihan vain omia asioitasi ja jätä vieraat perheet rauhaan äläkä ala laatimaan heille sääntöjä.
Miettikäähän nyt! Ei ole kiva äidin tulla juovuksissa hakemaan lastaan, mitä muutkin vanhemmat ajattelisivat. Parempi näissä tapauksissa että se alaikäinen lapsukainen vaan hakee, tulee turhaan ilmoituksia sossunämmille. Nokialla äidit voivat hakea juovuksissa, mutta eivät isät. Kommarikylässä äidit aina etusijalla....
Koko juttu on täyttä hurahtaneitten ja vallanhimoisten akkojen hysteriaa. Sisä-Suomessa ala-aste-ikäiset lapsukaiset kulkevat yksin pilkkopimeää koulutietään susien jolkotellassa ympäröivissä metsissä mutta etelässä ei lapsi saisi kulkea muutamaa kymmentä metriä 16 vuotiaan sisareen/veljen seurassa katulamppujen loisteessa kun on niin hirveän vaarallista muka. Tosin kukaan "tarhatäti" ei ole kertonut minkä realistisen vaaran lasta oletettiin uhkaavan.
Suomi on sarvikuonojen maa !!!!
Mitä arvelet liikenteen vaaroista? Vaaraksi jopa aikuisille, saati kasvuikäisille.
Petojen ei tiedetä aiheuttaneen uhkaa ihmisille ainakaan sataan vuoteen. Liikenteessä kuolee lapsia ja aikuisia
Juuh, Tampereen tarhatätien mukaan ei alaikäinen saa liikkua yksin missään, aina pitää olla täysi-ikäinen saattaja mukana. Pois alle 18-vuotiaat kaupungilta yksin liikkumasta, oli vuorokauden aika mikä tahansa tai asia mikä tahansa, vaikka koulumatka.