Kokoomuksen trollaus ainut näkyvä trollaus.

Palsta pursuaa mm. juttuja joissa matujen mitättömistä tuomioista ja siitä, että oikeuslaitoksella on kahdet standardit etnisyyden mukaan, syytetään vasemmistoa. On täysin selvää että tämänkin jatkiva TROLLAUS on Kokoomuksen järjestämää, jolla se yrittää vierittää oman tuhoisan matubisnespolitiikkansa haittoja vasemmistolle. Ihan kuin kansa ei muka tajuaisi, että oikeuslaitos on täydellisesti Kokoomuksen käsissä, koska tuomareista yli 90 % on kokoomuslaisia.
884
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Aivan. Onko joku nähnyt yhtään positiivista juttua Rinteestä tai SDP-johtoisesta hallituksesta oikeisto-omisteisessa mainosvalta(vale)mediassa, joka rummuttaa porvarien uusliberalistista suurpääoman ilosanomaa? No ei, vaan kaikki valtamedian uutisointi on Rinteen, SDP:n mustamaalausta. Myös AY-liike saa osansa, Riku Rinteen tulot ovat aina korkeammalla valtamedian uutisotsikoissa, kuin paljon enemmän tienaavien työnantajajärjestöpomojen. Valtamedia on rahavallan Lennu-sylikoita räksyttämässä propagandaa isäntänsä sylissä. Jopa galluptoimistot on valjastettu komppaamaan oikeistopolitiikkaa. Kokoomusmoguli Eero Lehden Taloustutkimus Oy, jolle valtamedia ja jopa veronmaksajien kustantama Yle on antanut monopolin galluppeihin, antaa aina kaverikapitalistilisää hyväveljilleen ja ottaa muutaman prosentin pois työläisten puolueilta, koska on tunnettu tosiasia että äänestäjien enemmistö haluaa olla voittajien puolella. Kun valhetta toistaa tarpeeksi (suurella rahalla, jota suurpääomalla on), se muuttuu kuulijan ja lukijan mielessä todeksi.

Kaikkein räikeintä on se että kokoomuksesta on tehty "vastuullisen talouspolitiikan" synonyymi oikeisto-omisteisessa valtamediassa, vaikka sen saldo Suomen yli 106 mrd euron valtiovelan otossa on ollut kaikkein suurin, jopa kepua suurempi.

”Vastuullinen talouspolitiikka” on niljakas termi – Näin porvarit ovat ylläpitäneet valtaansa sen avulla
https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/vastuullinen-talouspolitiikka-on-niljakas-termi-nain-porvarit-ovat-yllapitaneet-valtaansa-sen-avulla/

Porvarien vastuullisen talouspolitiikan tilanne yhdellä kuvalla:
https://mvlehti.net/2018/12/29/suomalaisen-politiikan-tilanne-kahdella-kuvalla/

Äänestä

Kokoomustrollit halveksuvat ja pitävät kansaa niin vähäjärkisenä, ettei se tajua miten vuosikymmenen porvarien rosvovallan täystuhon jälkeen se uskoisi että muutaman kuukauden vallassa ollut hallitus olisi syyllinen porvareiden vuosikymmenen tuhoamiseen ja valtiolta satojen miljardien varstamiseen.

Äänestä
  • Ja nyt arvokonservatiivi Audi-kokoomuslaisten avuksi ovat tulleet myös Mersu-persut syyttämään sananvapauden rajoittamisesta vasemmistoa, ihan kuin eivät muistaisi mikä puolue toi koko vihapuhehysterian ja venäjätrollikortin porvarihallituskaudella mm. nopeuttamaan tiedustelulakien perustuslakiheikennyksiä ja massakyttäysoikeuksia sekä suitsimaan massamamutuksen kritiikkiä, joka haittasi kokpanssibisneksiä.


    Dosentti Arto Luukkanen: Demokratian puolueet – yhteistyössä isänmaata puolustamaan!
    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/artoluukkanen/demokratian-puolueet-yhteistyossa-isanmaata-puolustamaan/

    Sebastian Tynkkynen tuntuu olevan ainoita tolkussa olevia persuja, mutta hänessä ei olekaan kohtuu nuorena henkilönä painolastina entistä kokoomuksen äänestäjää, joka pukkaa esiin mitä ihmeellisimmissä yhteyksissä.

    Sebastian Tynkkynen eduskuntaistunnossa:

    Kokoomus ja ”vihapuhekampanja”

    "Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen (ps.) totesi, että viime (hallitus)kaudella kokoomus profiloitui eniten sananvapauden rajoittamisessa.

    – Puheenjohtaja (Petteri) Orpon perustama vihapuhetyöryhmä ja myöhemmin ministerin (Antti) Häkkäsen oikeusministeriön kautta ajama vihapuhekampanja osoittivat pelottavalla tavalla, kuinka julkinen valta voi lainsäätämisen lisäksi aloittaa myös verovaroin rahoitettuja kampanjoita, joissa uhkaillaan kansalaisia epämääräisesti.

    – Ministeri Häkkäsen kampanjan ydinviesti oli: vihapuhe voi olla rangaistavaa. Tällaiset kampanjat ja ydinviestit jättävät kansalaiset hämmennyksen valtaan, Tynkkynen huomautti.

    Kokoomuksen kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen totesi, että hänen mielestään sananvapautta käytetään silloin väärin tai kyseenalaisella tavalla, jos sitä käytetään tahallaan toisen ihmisen loukkaamiseen, tai pahimmillaan toisen ihmisen tai ihmisryhmän ihmisarvon rikkomiseen tai kyseenalaistamiseen."
    https://www.kansalainen.fi/kyselytunti-paljasti-ei-toivoa-vihapuhelakien-tai-maahanmuuttopolitiikan-jarkevoittamisesta/

    Äänestä

Kokoomuksen trollit näyttävät vaihteeksi keskittyvän ihan porukalla mustamaalaamaan Kokoomuksen rosvoustokapitalismin aiheuttaman postilakon syntipukiksi demareita.

Äänestä

Palsta+pursuaa+mm.+juttuja+joissa+Päivi+Räsäsen+vihapuhetutkinnasta+syytetään+vasemmistoa.+On+täysin+selvää+että+tämäkin+jatkuva+TROLLAUS+on+Kokoomuksen+järjestämää,+jolla+se+yrittää+vierittää+Orpon,+Risikon,+Mykkäsen+ja+Häkkäsen+aloittaman+vihapuhepoliisi-+ja+anonyymin+nettikeskustelun+rajoitusaloitteensa+vasemmiston+syyksi.+Vihapuhehysterian,+jolla+haluttiin+vähentää+vuodesta+2015+alkaneen+haittamassamaahanmuuton+kritiikin+haittoja+eturyhmiensä+pakolaisbisnekselle.+Ihan+kuin+kansa+ei+muka+tajuaisi,+että+oikeuslaitos+on+täydellisesti+Kokoomuksen+käsissä,+koska+tuomareista+yli+90+%+on+kokoomuslaisia.

Äänestä

Kokoomuksen trollaus on jo pitkään puukottanutmm Perussuomalaisia selkään. Ilmeisesti Petteri Orpon organisoimat kokoomustrollit pyrkivät tarkoituksellisesti horjuttamaan suomalaista yhteiskuntarauhaa enemmän venäjämyönteiseksi, sillä Putinin puoluehan on oikein virallisesti kokoomuksen veljespuolue.

Äänestä
  • Arto Luukkasen ja useiden muiden porvaripersujen esiintulot panevat todella ihmettelemään ovatko persut vain kokoomuksen hillbillysiipi, joka on laitettu hajottamaan proletariaatti kokoomuksen hajoita- ja hallitse strategialla ja turvaamaan sen asema suurena puolueena, vaaleissa, kun työläisten äänet hajoavat demarien ja persujen kesken. 2015 aloittanut porvarihallitus tai sanoisinko jallitus paljasti että persut ovatkin porvaripuolue, ja Timo Soini kertoi itse olevansa jopa Suomen ainoa republikaani, eli oikeiston äärisiiven "The Family" teekutsuliikkeen mies Matti "omistajan ääni & Bilderberg" Apusen sekä kokoomuksen Kimmo Sasin lisäksi. Tämän takia PetosJytkystä! tuli pian ultraviolettikatastrofin PetosRytky!.

    Äänestä

Kokoomuksen puoluejohto yrittää nykyään kammeta PS:a pois johtavan oppositiopuolueen paikalta, sillä kuten olemme jo nähneet ja tulemme vastaisuudessakin näkemään, ei kokoomuksen kannatuskehitys vastaa lähellekään PS:n vastaavaa, eli kokoomus on jo ankkuroitunut ns hiljaiseksi oikeistolaiseksi varjopuolueeks vailla merkitystä. PS:n puolella tämä on tiedostettu jo pitkään, mutta siihen ei ole puututtu, sillä PS ei halua mölytä turhaan sellaisesta, millä ei ole sen tulevaisuudelle merkitystä. Kokoomuksen kannatus on eräs näistä asioista. PS tekee omaa menestyvää politiikkaansa, eikä anna rappeutuvan kokoomuksen vaikuttaa siihen millään tavalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Palsta pursuaa mm. juttuja joissa matujen mitättömistä tuomioista ja siitä, että oikeuslaitoksella on kahdet standardit etnisyyden mukaan, syytetään vasemmistoa. On täysin selvää että tämänkin jatkiva TROLLAUS on Kokoomuksen järjestämää, jolla se yrittää vierittää oman tuhoisan matubisnespolitiikkansa haittoja vasemmistolle. Ihan kuin kansa ei muka tajuaisi, että oikeuslaitos on täydellisesti Kokoomuksen käsissä, koska tuomareista yli 90 % on kokoomuslaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu