Fiat 600 D

Sillä on monta nimeä, kusiainen, ryppyperse, neppari etc.
Kuitenkin se ilmestyi pihallemme eräänä afternoonina. Punainen. Aivan uusi.
Isäni oli suurikokonen mies. 120 kiloinen Tarzan.
Kummasti hän vaan sujuttutautui siihen vempeleeseen, josta hänen selkänsä maksoi hinnan.
Mutta autoon takaisin.
Finnien poksahdelessa otsaltani, pääsin riipimään muoveja takapenkiltä. Olin aistivinani Välimeren tuoksun. Sieltä jostain pinnittivät raukeasilmäiset naiset hennoilla käsillään terveisiä Pohjois- Karjalan hiihtonuorelle.
Ellen väärin muista, valuin siihen,
81579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Guttaperkkainen, valon keltainen lippa.
Sinisiä ja punaisia varoitusvaloja siinä oli, nopeusmittari 120.
Sai se isi Juuan suoralla sen tappiin.
Halkinaisilla hampaillamme nakratammin kovin, kunnes äitimme heitti paksun huovan yllemme.
Nyt kiikkustuolissani mietin, hänen tarkoitustaan.
Lämpöä kai hän halusi lapsilleen.
Musta puku päällä vein siniseksi muuttuneen siskoni hautaan...

Äänestä

muistui mieleeni kuussatanen "kaappariovilla". Kuntoisuuslomilla mansessa "salmiakkiupseerina" -60 luvun alussa Hämeenkadulla likkoja kyytille yriteltiin.
Vaan kerranpa Hämeensillan kaiteeseen repsikan puoleinen ovi tarttui kiinni vauhdissa (ei kovassa), tuuletus parani kummasti ja Lifen savut pääsivät ulos fiudesta.

Äänestä
  • Mie kannustan siulle kolmannen ruusukkeen...

    Äänestä

  • hande kirjoitti:

    Mie kannustan siulle kolmannen ruusukkeen...

    ja nyt nappaan ihan pienet. Kolmannesta ruusukkeesta, on jo ennakkotietoa....,
    ei se vanhaa körmyä miksikään muuta.
    Muistellaan me vaan Italoautoja kuussatasesta sataviiskuutoseen. Välille mahtuu kolmisenkymmentä italoa, kymmenkunta muuta.
    Parhaina muistoina 1100, 128, mirafiori 1600,
    33, 75, 147....onhan noita ja huonojakin muistoja
    Fiat 133 (tyttärellä),Saab 900("Opelin osista koottu" vm-95), aina pajalla.

    Äänestä

  • evlevp kirjoitti:

    Puhua mullekin sitä kolmatta väkästä?
    No,Pertti Kilkin aikana, vaikka olin joukkueenjohtajana sotaharjoituksissa Sotinpurolla,pilasin Rukin reissuni harakoille.

    Äänestä

...kylläkin Renault 4CV.

Äänestä
  • aivan oikeassa, mutta jos olemme erittäin tarkkoja, niin hande kirjoittaa:"....ryppyperse..." !

    Äänestä

  • 15603 kirjoitti:

    aivan oikeassa, mutta jos olemme erittäin tarkkoja, niin hande kirjoittaa:"....ryppyperse..." !

    Kuusatiaisesta en ole kuitenkaan nähnyt kenenkään muun vielä puhuvan.

    Vaan minäpä olen puhunut.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

hande kirjoitti:

Sillä on monta nimeä, kusiainen, ryppyperse, neppari etc.
Kuitenkin se ilmestyi pihallemme eräänä afternoonina. Punainen. Aivan uusi.
Isäni oli suurikokonen mies. 120 kiloinen Tarzan.
Kummasti hän vaan sujuttutautui siihen vempeleeseen, josta hänen selkänsä maksoi hinnan.
Mutta autoon takaisin.
Finnien poksahdelessa otsaltani, pääsin riipimään muoveja takapenkiltä. Olin aistivinani Välimeren tuoksun. Sieltä jostain pinnittivät raukeasilmäiset naiset hennoilla käsillään terveisiä Pohjois- Karjalan hiihtonuorelle.
Ellen väärin muista, valuin siihen,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu