ongelmista enemmän viime aikoina, ilmeisesti vastamedioiden pelossa on täytynyt ruveta tiedottaan Ruotsin jatkuvista räjähdyksistä ja ampumisista. Mutta Suomen media ei halua juurikaan kertoa sitä, että ketkä näiden ongelmien taustalla ovat.
Verkkouutisissa on jotain:
Eri puolilla Tukholmaa koettiin lokakuussa kolme räjähdystä yhden yön aikana. Niiden myötä räjähdyksiä on ollut ruotsalaiskaupungeissa tänä vuonna jo sata. yleisradio BBC kysyy tästä löytyvässä reportaasissaan, mitä Ruotsissa oikein tapahtuu.
BBC:n mukaan Ruotsi yrittää torjua ilmiötä muun muassa lähettämällä viranomaisia työskentelemään jengirikollisuuteen erikoistuneiden poliisien kanssa Yhdysvaltoihin, Saksaan ja Hollantiin. Ruotsin poliisi tekee myös yhteistyötä räjähteiden parissa Afganistanissa ja Afrikassa työskennelleiden ruotsalaisten sotilasasiantuntijoiden kanssa.
– Tämä on uutta Ruotsissa, ja etsimme tietotaitoa ympäri maailmaa, keskusrikospoliisin päällikkö Mats Löfving toteaa.
Kriminologi Amir Rostami maalaa tilanteesta synkemmän kuvan. Hänen mukaansa ainoa järkevä vertailukohta on jengiväkivallan riivaama Meksiko.
– Tällainen on ainutlaatuista maissa, joissa ei juurikaan ole sotaa tai joilla ei ole pitkää terrorismin historiaa, hän arvioi.
Jengirikosten ratkaiseminen on osoittautunut poliisille vaikeaksi ja vain noin joka kymmenes tapaus on johtanut tuomioon.
BBC:n mukaan Ruotsin poliisi ei pidä kirjaa tai julkaise tietoja rikoksista epäiltyjen tai tuomittujen etnisestä taustasta. Keskusrikospoliisin tiedustelupäällikkö Linda H. Straaf toteaa kuitenkin, että monet jengirikollisista istuvat samaan profiiliin.
– He ovat kasvaneet Ruotsissa ja tulevat sosioekonomisesti heikoista ryhmistä, sosioekonomisesti heikoilta alueilta. Monet ovat ehkä toisen tai kolmannen polven maahanmuuttajia, Straaf kertoo.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Niinpä. Valta- eli valhemedia yrittää päästä eroon maineestaan.
Mutta turha luulla, että se muuttuisi puolueettomaksi totuudenpuhujaksi!
Koska valtamediamme on täysin punaviherkelta-sakin komennosssa. Lisättynä kiihkofeminismillä.
Se tulee toimimaan jatkossakin yhtenäisesti kuin vasuripuolueen pää-äänenkannattaja.
Vastamediaa tarvitaan edelleen.
https://pt-media.org/
Täältä luet Ruotsin tapahtumat ilman valtamedian silittelyä
Ensin päästetään kouluttamattomia ukkoja ympäri maapalloa maahan ja sitten, kun pommit paukkuu, herätään Ruususen unesta. Gösta, mitä me nyt tehdään? Lähdetään kysyyn jenkeiltä, että mitä jengien kans pitäis tehfä? Heja Sverige!