Ajatuksen vapaus -raportti 2019 julkaistu

Anonyymi

Uskonnottomien ihmisoikeuksia koskeva uusin raportti varoittaa:
jumalanpilkkalait ovat jakaneet maailman ”monien maiden pitäessä vanhoja lakeja voimassa ja tuoden lainsäädäntöön mukaan uutta ’jumalanpilkkaa’ koskevaa lainsäädäntöä viime vuosien aikana".
8. The Freedom of Thought Report (julkaisija Humanists International), käy lävitse humanistien, ateistien ja uskonnottomien asemaa ihmisoikeuksien ja lainsäädännön osalta ympäri maailmaa.
Vuonna 2019 kahdeksan maata poisti jumalanpilkan rangaistavuuden, mutta 69 valtiota pitävät tästä lainsäädännöstä edelleen kiinni, ja rangaistukset näissä valtioissa ovat koventuneet. Saudi-Arabia ja Pakistan ovat nostavat jatkuvasti syytteitä jumalanpilkasta.
Tilanne on pahentunut myös muualla. Sekä Brunei että Mauritania ovat korottaneet rangaistuksia ’jumalanpilkasta’ ja ’jumalankieltämisestä’ viimeisten kahden vuoden aikana. Brunein uusi rikoslaki määrää niin jumalanpilkasta, jumalankieltämisestä, aviorikoksesta ja homoseksuaalisuudesta kuolemanrangaistuksen. Mauritaniassa jumalanpilkasta ja jumalankieltämisestä on määrätty kuolemantuomio huhtikuusta 2018 eteenpäin.
Indonesian jumalanpilkkaa koskevat oikeudenkäynnit huolestuttavat, kuten myös päähuivin pakollista käyttöä vastustavien mielenosoittajien vainoaminen Iranissa, sekä hindufundamentalistien lietsomat oikeudenkäynnit ja väkivalta Intiassa. Raportti käsittelee myös Eurooppaa, jossa pääpuolisesta positiivisesta kehityksestä huolimatta Espanja ja Italia saavat moitteita taiteilijoiden ja mielenosoittajien saamien syytteiden johdosta.
Koko raportti luettavissa osoitteesta : https://fot.humanists.international/

119

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomen alhainen sijoitus johtuu suurelta osin jumalanpillkkalainsäädännöstä, Jumalan pilkkaamisen krimnalisoinnista rikoslaissa. Tänään 15.11. voit vielä allekirjoittaa kansalaisaloitteen sen lopettamiseksi.

      • Anonyymi

        Myös YKn ihmisoikeuskomitea on kiinnittänyt huomiota asiaan...


    • Anonyymi

      Tärkeä. JATKOON. Jakoon.

    • Anonyymi

      Uskonnon ja ET:n opettajille tiedoksi.

    • Anonyymi

      Sinne on pujahtanut väärä tieto uskonnon opetuksen osuudesta, että olisi 93 %, vaikka lukema on alle 90.

    • Anonyymi

      Tässä on todella paljon luettavaa, jos on kiinnostunut eri maiden tilanteista. Yli 100 maata...

    • Anonyymi

      Kansaninvälissen yhteistyön yksi tärkeä muoto ja tulos. Hyödyntäminen julkisuudessa suomessa vielä puolitiessä, jos niinkään pitkällä.

    • Anonyymi

      Tiedot Suomesta eivät ole kovin mairittelevia kansainvälisessä vertailussa. https://fot.humanists.international/ranking-index-2019/?

    • Anonyymi

      Kiinnostaako tilanne eri maissa. Siihen lööytyy tietoa Ajatuksen vapaus 2019 -raportista, myös maa maalta.

    • Anonyymi

      Kaukaiset ystävät kärsivät tänäänkin uskonnonvapuden ja muiden ihmisoikeuksien puutteesta! Ei unohdeta sitä.

    • Anonyymi

      Mielenkiintoisia huomioita monista maista. Tilanne liian harvoion esillä Levitetään.

    • Anonyymi

      Paras maa? Hae. Belgia?

    • Anonyymi

      Suomessa on uskonnottomien systeemistä ja systemaattista syrjintää.

    • Anonyymi

      Mitäs tekis, kun illan kulttuuririento peruuntui? Samoin ulkomaanmatka ensi viikon lopiulla... Mitä jos tekisi kiertomatkan eri maiden uskonnon ja katsomuksen vapauden tilanteisiin?

      • Anonyymi

        Lukeminen kannattaa aina. Kiertomatkalle uskonnon ja katsomuksen vapauden - tai sen puuttumissen - maailmaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lukeminen kannattaa aina. Kiertomatkalle uskonnon ja katsomuksen vapauden - tai sen puuttumissen - maailmaan.

        Virtuaallinen seikkailumatka väkivaltaan ja alisamiseen.


    • Anonyymi

      Ihme kiteytettynä.

      • Anonyymi

        Niin, jos oikein ymmärsin, niin hyvin on kiteytetty eri maiden tilannetta. Siis yli 100 maan tilannetta. siinä sitä lukemista. Kerro yllättävistä huomioistasi.


    • Anonyymi

      Tätä ei saa kirjastosta, olis se auki vai kiinni. Mutta netistä löyhtyy, eikä ole aiheuttanut virustartuntaa.

      • Anonyymi

        Sopii hyvin iltalukemiseksi, jos jännityskirjat on lainaamatta.


    • Anonyymi

      Monen maan kohdalla tulee paljon ikäviä faktoja islamilaisen hegemonian maista.

    • Anonyymi

      Tätä voi katsoa myös kun selviää, miten koronaviruksen kanssa selvitään eri maissa Etelässä.

    • Anonyymi

      Suomen raportti aiheuttaa häpeää eräiltä osin.

    • Anonyymi

      Ai mitäs lukis? No alapa selata tilannetta eri maissa vaikka aakkosjärjestyksessä - tai jotain matkareittiä edeten...

      • Anonyymi

        Tämäkö myös on antivaparin boikottilistalla?


      • Anonyymi

        Varsinaiden kauhujen kiertomatka mahdollinen...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsinaiden kauhujen kiertomatka mahdollinen...

        Mä on ikärajasuositus? Kysynp vaa.


    • Anonyymi

      Tekis muuten hyvää sullekin. Myös opiskelijoille käännösharjoitukseksi.

      • Anonyymi

        Pitäiskö tuosta editoida joku tiivistelmä versio suomeksi. Matka suomeen.


    • Anonyymi

      Joko kirjat meinaavat loppua? Tässsä hyvä vaihtoehto nettilukemiseen. Kiertomatka maailmalle. Väkivaltaa, kuolemaa, seksikieltoa...

      • Anonyymi

        Noh, noh. Markkinointia on monelaista. Vaikka tottahan tuo on.


    • Anonyymi

      Antivapari ei selvätikään tykkää tästä avauksesta eiklä HI:n raportista.

    • Anonyymi

      Kirjastot ovat vaan kiinni edelleen. Täältä löytyy kuitenkin jännittävää ja tunteisiin vetoavaa luettavaa..

      • Anonyymi

        Sopii ehkä paremmin iltaan, jos rauhalllista. Siksi suosituksella esiin.


    • Anonyymi

      Melkomoista! En paremmin sano. Iso ero ääripäissä, kuten Afganistan vs Belgia.

      • Anonyymi

        Tästä voi antaa eesimerkiksi lukion ja yläkoulun itsenäsiä tehtäviä?!


    • Anonyymi

      Oikeus erota uskonnosta (apostasy) on yksi keskeinen ihmisoikeus katsomusvapauden saralla. Ikävää että Suomessakin sillä syyllistetään.

    • Anonyymi

      Eikö Vapaa Ajattelija -lehdessä pitäisi kertoa raportista enemmän?

    • Anonyymi

      Tämä raporttikin on selvästi uskonnollisen vainon kohteena.

    • Anonyymi

      Jäitä hattuun, mutta sydäntä peliin. Siis sydäntä, ei sappea.

      • Anonyymi

        Ei auta, jukolauta. Mutta jaksetaan toimia ihmisoikeuksien puolesta.


    • Anonyymi

      Vappu, 1. toukokuuta, on kansainvälinen pääivä, ja sillin on syytä ajatella olennaaistn ihmisoikeuksien toteutumista. Ajatuksen vapaus seuraa pian oikeuden elämään jälkeen. Sitä paitsi ajatukssensa ilmaisuun liittyy kuolmantuomion ja kidutuksen uhka.

    • Anonyymi

      Jaetun uutisen mukaan Sudanissa olisi tyttöjen sukupuolielinten silpominen nyt kielletty lailla. Toimeenpaan huomio yhä.

    • Anonyymi

      Saudi-Arabia on ilmoittanut, että se olisi poistamassa ruoskintarangaistuksen, jota on käytetty muun muasasa jumalanpilkkajutuissa. Joap 700 ruoskaniskua.

    • Anonyymi

      Jaahas, raivokas trollaaja yrittää tukahduttaa keskustelua tästä tärkeästä asiasta. On muutoksen aika, mutta toivottavasti ei Newcastelssa niin kuin Saudi-Arabia yrittää.

    • Anonyymi

      Erittäin tärkeä aihne. Suomalainen meininki on loppujen lopuksi hyvin kapea-alaista ja kansallista. Raportista huomaa, miten monet islamilaisen valtakulttuurin maat on hyvin mustia. Se tarkoitaa, että tilanne on ajatuksen vapauden osalta huono.

      • Anonyymi

        Luulisi olevan ajattelun aihetta kirkon hyysäille, joka viittaa islamin torjuntaan. Sekulaarit voimat, humanistit ja vapaa-ajattelijat vaikuttavat kansainvälisesti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luulisi olevan ajattelun aihetta kirkon hyysäille, joka viittaa islamin torjuntaan. Sekulaarit voimat, humanistit ja vapaa-ajattelijat vaikuttavat kansainvälisesti.

        Mielestäni hän tekee vain tihutyötään eikä ajattele. Liitto on niin vaarallinen ja merkittävä.


    • Anonyymi

      Tässä olisi luettavaa myös houreisesti meuhkaavalla valtiokirkon hyysärille.

    • Anonyymi

      Tämä kv yhteys on iso etu Suomelle. Huomioon ihmisoikeusselonteon valmistelussa.

    • Anonyymi

      Aurinkoinen, jopa helteinen päivä voi tuoda mieleen Saudi-Arabian, Afganistanin, Pakistanin ja Iranin... Tässtä raportista löytyy lisätietoja, miksi ei kannata matkustaa sinne.

    • Anonyymi

      Kauppaboikottiin maat jotka jakelevat kuolemantuomioita kumalanpilkasta ja uskosta luopumisesta.

    • Anonyymi

      Luulisi että tämä jotenkin hilllitsissi antivaparin harjoittamaa mollausta, mutta ei, sumeilematon pahan teko jatkuu.

      • Anonyymi

        Ammattimollaaja tekee vain mollaustaan, ei arvio monipuolisesti hyviä ja huonoja puolia. On vain huonoaaaa.


    • Anonyymi

      Jos katsoo Saudi-Arabian tilannetta, ei kyllä tee mieli matkustaa. Boikotoin. Sama eräisiin pikkumaihin samalla alueella.

    • Anonyymi

      Maailman Humanismin päivää vietetään su 21.6. eli kesäpäivän seisauksena. Tässä raportissa on vahvaa todistusaineistoa sen puolesta, että kansainvälistä solidaarisuutta tarvitaan.

    • Anonyymi

      Aloitus on propagandistinen kutsuu allahinpilkkaa jumalanpilkaksi
      Vapareissa on paljon kouluttamattomia jotka luulevat että saudeissa palvellaan jumalaa

    • Anonyymi

      Antivapari pelkää tätä kun vierastaa aihetta.

    • Anonyymi

      Maailman Humanismin päivän lähestyessä on oikein ja ajankohtaista muistuttaa uskonnon ja katsomuksen vapauden ongelmista eri puolilla maailmaa. Tsemppiä meille, humanisteille, vapaa-ajattelijoille, rationalisteille.

    • Anonyymi

      Suomen kohdalla iso miinus tulee jumalanpilkasta säädetty vankeusrangaistus.

      • Anonyymi

        Otetaanko huomioon että Suomessa on oikeasti tuomittu sakkoja, ei vankeutta?


    • Anonyymi

      Lahjoistaan nauttineille on annettu myös välineet pukeutua totuuteen.

    • Anonyymi

      Uskomatonta stooria. Osa ihmisistä kieltää tosiasiat. Projisoi muihin..

    • Anonyymi

      Hiuksia nostattavaa kesälomalukemista!? Vai mitä mieltä?

    • Anonyymi

      Vapaa-ajattelijain liitto arvotelee myös islamin uskontoa sekä kaikkia uskontoon liittyviä, uskonnollisesti perusteltuja ihmisoikeusloukkauksia. Tietenkin vastustaa myös shariaa.

    • Anonyymi

      Vapaa-ajattelijain liitto arvostelee myös hindulaisuutta, hindu-uskontoa sekä kaikkia uskontoon liittyviä, uskonnollisesti perusteltuja ihmisoikeusloukkauksia. Tietenkin vastustaa myös kastijakoa.

    • Anonyymi

      Vapaa-ajattelijain liitto arvostelee myös buddhalaisuutta sekä kaikkia uskontoon liittyviä, uskonnollisesti perusteltuja ihmisoikeusloukkauksia. Tietenkin vastustaa myös joukkovainoa uskonnon tai etnisen ryhmän perusteella.

      • Anonyymi

        Miten olisi konfutselaisuus, sen arvostelu?


    • Anonyymi

      Tämän voi hyvin sanoa runebergiläisittäin, "tää korutont on kertomaa",

    • Anonyymi

      Seksuaalikasvatukseen ja lisääntymisterveyteen kohdistuu maailmanlaajuisesti kampanjointia, jolla tähdätään esimerkiksi syntyvyyden säännöstelyn rajoittamiseen ja ehkäisyvalistuksen kieltämiseen. Sitä ilmenee myös suomalaisten lähetysjärjestöjen toiminnassa, ja julkisen vallan neutraliteettiperiaatteen pohjalta on tarpeen arvioida kriittisesti lähetystyötä tekevien järjestöjen soveltuvuutta Suomen verovaroista rahoitettavan kehitysyhteistyön toteuttajaksi.

    • Anonyymi

      Öyhöttävä antivavapari ohittaa kokonaan tämän työn mm. islamiin liittyvien ihmisoikeusrikosten paljastamisessa. Maa maalta...

      Toki liian moni muukin haluaa ohittaa ja ummistaa silmiään.

    • Anonyymi

      Suomessa tunnetaan ihan liian vähän tilannetta eri maissa. Olis hyvää ja huonoa.

    • Anonyymi

      Aasta Beehen. Afganistanista Belgiaan..

      • Anonyymi

        Kaipaatko jännitystä kesälomaan, silloin kannattaa aloittaa Aasta.. Belgian tilanne on puolestaan Suomeen verrattuna parempi.


    • Anonyymi

      Suomen tietojakin päivitetään vuosittain. Kyllä ainakin prosenttilukuja pitää päivittää.

      • Anonyymi

        Evl kirkon jäsenosuus 68,6 prosettia eli yli prosenttiyksikön alempi kuin tieoidssa on.


      • Anonyymi

        Evl uskonnon opetuksessa olevien määrä ei ole 93 prosenttia. vaan alle 90 %.


    • Anonyymi

      Uskonnonopetuksessa on noin 88 % eikä suinkaan 93 %.

      • Anonyymi

        Tarkoitatko ev.-lut. uskonnonopetuksessa? Sitten on ortadoksisen ja islamin uskonnon oppilata myös...


    • Anonyymi

      Evl kirkon jäsenosuus laskenut 68,6 prosenttiin. Päivitykseen.

      • Anonyymi

        Raportissa on Suomen osalta iso painoarvo sillä, että Jumalanpailkka on rikoslaissa säädetty rangaistavaksi teoksi. Vankeutta.


    • Anonyymi

      Ei kiinnosta konstaa. Ihan sama. Vapafihöpinää.

    • Anonyymi

      (((Ei olisi ikänä uskonut joidenkin kiljuvan lakia)))
      Tosin mihin se kaatuu, siihen se jää.

      • Anonyymi

        Aina uskon joidenkin latkivan kiljua. Eikä se siihen jää.


    • Anonyymi

      Vertaapa Belgian systeemiin Suomea. Suomessa niin valtiokirkollista.

    • Anonyymi

      Miksi jotkut törkkivät tätä pois etusivulta? Kysynp vaa.

      • Anonyymi

        Kyse on vapaa-ajattelun vastaisesta tihutyöstä joka motiivina on uskonnon aseman, erityisaseman puolulstaminen.


      • Anonyymi

        NO kun haluan omat vapareita kivasti dfissaavia viestejäni tilalle. t. Antivapari


    • Anonyymi

      Koulut ja opinnot alkavat. Joten tästä virikettä opettajille ja opiskelijoille.

    • Anonyymi

      Vapaa-ajattelijoita, rationalisteja, sekularisteja ja humanisteja selvästi tarvitaan maailman parantamiseen.

      • Anonyymi

        Tekemistä näyttäää piiisaaavan! Ei muuta voi sanoa.


    • Anonyymi

      Tää ei oo mitään lukemista lapsille.

    • Anonyymi

      Turha tänne on tulla tämmöisten höpötysten kanssa häritsemään hyvää draivia.

    • Anonyymi

      On muuten niin, että Ajatuksen vapaus 2020 on julkaistu. vai onko?

      • Anonyymi

        Ei ole vielä julkaistu, julkaistaan ensi viikolla. Ajatuksen vapaus 2020, englanniksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole vielä julkaistu, julkaistaan ensi viikolla. Ajatuksen vapaus 2020, englanniksi.

        Siitä olisi hyvä tiedottaa näky ämmin kuin ennen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole vielä julkaistu, julkaistaan ensi viikolla. Ajatuksen vapaus 2020, englanniksi.

        Hei, onko tietoa tarkemmasta ajankohdasta? Tiedotusta?


    • Anonyymi

      Kaipaa lisää julkisuutta. Ei ole tunnettu Suomessa. Ylös.

    • Anonyymi

      Suomella on edelleen heikot kohtansa ajatuksen vapaudessa. Rikoslaista pois umalanpilķka.

    • Anonyymi

      Koulujen maantiedon opetusohjelmaan? Vai katsomusaineiden?

    • Anonyymi

      Uskonnot ovat todella maanvaiva monissa maissa. Tai voi kysyä, missä eivät ole.

    • Anonyymi

      Vuoden 2020 raportti on nyt julkaistu kansainvälisen humanistiliiton sivuilla, ajatuksen vapaus -raportti siis, englanniksi.

      • Missä? Youtube-linkki löytyy mutta en nähnyt itse raporttia.


      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Missä? Youtube-linkki löytyy mutta en nähnyt itse raporttia.

        Tässä on se yleisosoite; eiköhän raporttiakin löydy https://fot.humanists.international/


    • Anonyymi

      Koritonta kertomaa on vuoden 2020 rapotissakin. Suomessa tunnetaan liian vähän esin Qatarin ihlisoikeustilannetta.

    • Anonyymi

      Myös vuoden 2020 raportti on tulossa. Ikäviä jatkumoja monissa maissa.

    • Anonyymi

      Nostetaan tätä vuoden 2020 raporttia, koska kehitys on kehittynyt. Tai sit ei.

    • Anonyymi

      Nyt vuoden 2020 raportti. Onko joku bongannut muutoksia? Suomessa ei..

    • Anonyymi

      Äitienpäivänä syytä todeta, että äitien ihmisoikeuksiin liittyy ongelmia, jotka kytkeytyvät uskontoihin.

    • Anonyymi

      Tästä on tullut kansainvälinen työkalu.

    • Anonyymi

      Voitko jakaa tuota fot-julkaisua, linkkiä.

    • Anonyymi

      Tiedäthän, että Vapaa-ajattelijat on raportin julkaisijajärjestön jäsen.

    • Anonyymi

      Hyvä että kv kehitysaskelista saa tietoa.

    • Anonyymi

      Tämä tiedoksi kansanedustajille. Jumalanpilkka...

    • Anonyymi

      Ilmestynyt uusi opas HI:ltä. Tutustumisiin.

    • Anonyymi

      Ylen uutinen kuvasi lyhyesti myös muutoksia eri maissa.

    • Anonyymi

      Hus hys, pois tämmöiset. T. Antivapari

    • Anonyymi

      Lue ja tutustu 2020 -versioln.

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe