Kirkossa on vielä myös oikeita kirkkoherroja

Sillanpään oli määrä konsertoida yhdessä Maija Hapuojan kanssa useissa kirkoissa ympäri Suomea. Esimerkiksi Lahden Ristinkirkossa Sillanpäällä olisi ollut konsertti 7. joulukuuta. MTV Uutisten tavoittama kirkkoherra Miika Hämäläinen aikoo kuitenkin perua joulukonsertin.

– Tämähän on erittäin surullista. Kyllä me tämä joulukonsertti perutaan, Hämäläinen päättää samalta istumalta.

– Mielestäni Sillanpään olisi pitänyt osoittaa jotakin katumusta jo huumekohun jälkeen, mutta sellaista ei kuitenkaan näkynyt ainakaan julkisuudessa, Hämäläinen jatkaa.
15<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tämä sama päätös pitäisi jokaisen kirkkoherran tehdä. Ja jos ei tee niin yleisön pitäisi poikotoida noita konsertteja. Se olisi teko jonka jokainen voi tehdä lasten puolesta.

1Äänestä
  • Kyllä. Nyt voi osoittaa joko hyväksyvänsä tai vastustavansa lasten hyväksikäyttöä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä. Nyt voi osoittaa joko hyväksyvänsä tai vastustavansa lasten hyväksikäyttöä.

    Kuka kehtaa enää näyttää naamaansa Sillanpään konserteissa.
    Eikö valtakunnansyyttäjän tulisi kieltää kirkkoa tukemasta lasten hyväksikäyttäjää?

    Äänestä

  • Jokaisen ihmisen pitää ilmoittaa viranomaisille ja tarvittaessa itse mahdollisuuksiensa mukaan yrittää estää lapsiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta.

    Valitettavasti Raamatussa ei kielletä miestä esimerkiksi yhtymästä pikkutyttöön tai poikaan lähisukulaisuutta lukuunottamatta, onneksi rikoslakimme asettaa sen kuitenkin rangaistavaksi teoksi.

    Kenenkään ei tule hyväksyä lapsiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokaisen ihmisen pitää ilmoittaa viranomaisille ja tarvittaessa itse mahdollisuuksiensa mukaan yrittää estää lapsiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta.

    Valitettavasti Raamatussa ei kielletä miestä esimerkiksi yhtymästä pikkutyttöön tai poikaan lähisukulaisuutta lukuunottamatta, onneksi rikoslakimme asettaa sen kuitenkin rangaistavaksi teoksi.

    Kenenkään ei tule hyväksyä lapsiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa.

    Sen sanoo ihmisen järkikin, että jos seksi on tarkoitettu miehen ja vaimon välille niin lapset jätetään rauhaan. Nämä perversiot ovat tulleet vasta "sivistyksen" myötä.

    Äänestä

Kaikki asiat ovat olleet tiedossa jo ajat sitten.
Pelkäsikö eroaaltoa, mutta valheessahan kirkko elää ja suojelee rikollisia.

Äänestä
  • Syyte on nostettu vasta nyt. Tästä paljastuu pedofiilirinki.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Syyte on nostettu vasta nyt. Tästä paljastuu pedofiilirinki.

    Hyvään aikaan tulikin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvään aikaan tulikin.

    Aamen!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Syyte on nostettu vasta nyt. Tästä paljastuu pedofiilirinki.

    Kyllä tästä lapsien huumaamisista on tiedotettu "vale mediassa" jo ajat sitten.
    Niitä syytteitä saa oikeusviranomaisilta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä tästä lapsien huumaamisista on tiedotettu "vale mediassa" jo ajat sitten.
    Niitä syytteitä saa oikeusviranomaisilta.

    Ylekin kertoi Sillanpään rikoksesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ylekin kertoi Sillanpään rikoksesta.

    Se olikin ihme!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se olikin ihme!

    Lappiniemi kerää taas hyvät rahat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lappiniemi kerää taas hyvät rahat.

    Sillä naisella ei ole omaatuntoa ollenkaan.

    Äänestä

Hyvä esimerkki, kaikki kirkkoherrat päätyivät samaan ratkaisuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sillanpään oli määrä konsertoida yhdessä Maija Hapuojan kanssa useissa kirkoissa ympäri Suomea. Esimerkiksi Lahden Ristinkirkossa Sillanpäällä olisi ollut konsertti 7. joulukuuta. MTV Uutisten tavoittama kirkkoherra Miika Hämäläinen aikoo kuitenkin perua joulukonsertin.

– Tämähän on erittäin surullista. Kyllä me tämä joulukonsertti perutaan, Hämäläinen päättää samalta istumalta.

– Mielestäni Sillanpään olisi pitänyt osoittaa jotakin katumusta jo huumekohun jälkeen, mutta sellaista ei kuitenkaan näkynyt ainakaan julkisuudessa, Hämäläinen jatkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu