Demarit ja Keskusta tekevät hyviä päätöksiä

https://yle.fi/uutiset/3-11070595

"Veteraanien rintamalisä nousee 125 euroon kuukaudessa. Rintamalisä on nykyisin 50,19 euroa. Tämä tarkoittaa 2,5-kertaista korotusta. Kyseessä on suurin korotus, mitä rintamalisään on koskaan tehty.
Arvostus osoitetaan tekojen kautta, sanoi suurimman eduskuntapuolueen, SDP:n ryhmäjohtaja Antti Lindtman.
– Koska veteraanisukupolvi pienenee, nyt alkaa olla viimeisiä hetkiä tehdä päätöksiä, joilla voimme huomioida veteraanit heidän uhrauksiaan kunnioittaen, Lindtman totesi eduskuntaryhmien päätöstä esitellessään.
Sotiemme veteraaneja on jäljellä noin 8 000."

Tuohonkin tarvittiin siis demarijohtoinen kansanrintamahallitus. Olisi aiemmilla kepu-, ja kokoomusjohtoisilla hallituksilla ollut useita kertoja mahdollisuus samaan mutta ei löytynyt halua tehdä tämä viimeinen kiitollisuuden osoitus isänmaalta.

Kansanrintama on ollut suuresti suosittua kansan keskuudessa silloin kun ollut uhkaavia aikoja käsillä. Talvisodan alla pidetyissä vaaleissahan SDP ja silloinen maalaisliitto saavuttivat voitot ja molemmat puolueet olivat hieman eri kokoonpanoissa hallituspuolueina raskaiden sotavuosien yli. Äärioikeistopuolueet taas hävisivät roimasti.

Talvisodan alla pidetyt vaalit olivat viimeiset rauhan ajan vaalit ja tuolloin valittu eduskunta istuikin sotavuosien ajan parikin kertaa poikkeuslain turvin miltei kuusi vuotta.

30

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mikä tollo tämän on kirjoittanut .Oikeita sotaveteraaneja löytyy vain hautausmaita. Tuo 8000 henkilöä on suurimmaksi osaksi kaiken maailman puliveivareita ompa joku saattanut olla muutaman kuukauden sodassakin

      Terv: Veteraanin poika

    • Anonyymi

      Huvittavaakin Paateron Postilla
      Ministeri Paatero vaati Postia lopettamaan vuokratyövoiman käytön, Posti kertoi jatkavansa sitä entiseen tapaan – Paatero: ”Meillä on nyt yhteisymmärrys"

      Tämä ei huvittavaa jossa SDP tapatti 60 000 suomalaista.
      Stalin kävi marraskuussa 1917 SDP puoluekokouksessa innostamassa aseelliseen kapinaan isänmaata vastaan.
      Oli hirveä rikos ryhtyä valtiopetokseen 1918 SDP.
      Sosiaalidemokraatteja edes jotenkin pahoittelemaan puolueen ryhtymistä vallankumoukseen tammikuussa 1918.
      Sisällissota alkoi, kun sosiaalidemokraattisen puolueen radikaali ydin Kullervo Mannerin johdolla julisti aseellisen kapinan alkaneeksi tammikuun lopussa 1918.

      Suomen sisällissota käytiin keväällä 1918. Sota alkoi 27. tammikuuta ja loppui 15. toukokuuta.
      – Jos Sdp:n puoluetoimikunta ei olisi tehnyt päätöstä ryhtyä vallankumoukseen, olisi säästytty noin 60 000 uhrilta
      60 000 uhria koostuu sisällissodassa Suomessa surmansa saaneista noin 37 000 ihmisestä ja Neuvosto-Venäjälle paenneista punaisista, jotka joutuivat Stalinin puhdistusten uhreiksi 1930-luvulla.
      – Miksi Sdp ei käytä Antti Rinteen johdolla tilaisuutta hyväkseen ja irtisanoudu vuoden 1918 aseellisesta kapinasta? Olisi korkea aika sanoutua siitä selkeästi irti.

      • Anonyymi

        Jaahas. Ja jälleen Pankkomajuri kiljupäissään taantui sadan vuoden taakse suoraan Postin lakosta. No ei voi mitään, jos persureppanalla ei käy täysillä eikä ole muuta elämää. By the way, tätähänhän ei imbesillinä koskaan ota puheeksi.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Valkoinen_terrori_(Suomi)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korjaus. By the way, tätähän hän ei imbesillinä koskaan ota puheeksi.

        Korjaus. By the way, tätähän hän hän ei imbesillinä koskaan ota puheeksi.

        Korjaus. By the way, tätä hän hän ei imbesillinä koskaan ota puheeksi.

        Pankkolängvitsillä ei oikein kulje, kiljuko?

      • Anonyymi

        Sisällissodalla saatiin kuitenkin orjatyö loppumaan. Nyt ollaan kovaakyytiä menemässä takaisin orjatyöhön

        Ainakin niiltä 60 000 vainajalta joita SDP masinoima punakapina koski.
        Millaista sitten olisi ollut osana Bolseviikki-venäjää ? Tuskin hääppöstä, kun kuitenkin olisivat Suomen ottaneet omakseen. Kurjuutta olisi tiennyt punakapinoitsijoiden voitto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pankkolängvitsillä ei oikein kulje, kiljuko?

        Palstapölhö puhuu vaan omasta puolestaan. Kilju ja öinen palstapäivystys saavat sinut kuvittelemaan omiasi. Sossut ja punikit kun valvottaa, niin imbesillihän sinä oletkin. Mikä helvetin Pankkolängvitsi? Alkaako puhevikasi ottamaan "uusia ulottuvuuksia"?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palstapölhö puhuu vaan omasta puolestaan. Kilju ja öinen palstapäivystys saavat sinut kuvittelemaan omiasi. Sossut ja punikit kun valvottaa, niin imbesillihän sinä oletkin. Mikä helvetin Pankkolängvitsi? Alkaako puhevikasi ottamaan "uusia ulottuvuuksia"?

        Sinähän olet Pankkolängvitsi, mitä sitä kiellät olet sen niin monesti tuonut julki.
        Kapikin yhtyi sinuun siinä yhdessäkin sitä hoitte. Vaikutat myös niin Tommilta, kaalisopan keittäjältä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän olet Pankkolängvitsi, mitä sitä kiellät olet sen niin monesti tuonut julki.
        Kapikin yhtyi sinuun siinä yhdessäkin sitä hoitte. Vaikutat myös niin Tommilta, kaalisopan keittäjältä.

        Nyt olet tunkiouuno omissa kiljupieruissasi kuvitellut koko asian. Ei ole vaikeaa havaita, kun vanhalla ukolla ei hommat enää pysy lapasessa. Onko esim. normaalia hölöttää keskustapolitiikan palstalla jotakin sisällissodan aikaisia asioita sekä sossu- ja punikkivihaansa varsinkaan kun et kerro koko totuutta? Selitäpäs tämä? Ei historia ole mikään puolitotuus. Nytkin kylvät sitä tavallaan päivänpolitiikkaan, mikä on täysin irrelevanttia.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Valkoinen_terrori_(Suomi)

        Kapi näyttää möyhentäneen sinut jossakin vaiheessa perinpohjin ja toisaalta liekö ihan syystäkin? Olisikos mahdollista, että joku olisi mennyt itse ylentämään itsensä majuriksi? (res.maj, diy-inssi, metsänhoitaja)

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/9950999/kuka-oikeasti-on-sonnimiescontrolmankapt-evp-ym

    • Jos rehellisiä ollaan, veteraanien määrä vähenee nykyään niin nopeaa tahtia, ettei valtion tarvitse lisätä lainkaan rintamalisän määrärahoja 2,5-kertaistaakseen tuen määrän.

      Ja mitä kuntoutusmäärärahoihin tulee, niidenkin osalta olisi riittänyt jo pitkään, että määrä valtion budjetissa olisi pidetty ennallaan, mutta olisi annettu elossa oleville veteraaneille lisää kuntoutuspäiviä sitä mukaa kuin aseveljiä siirtyi ajasta iäisyyteen.

      Suurin moka on ollut kuitenkin, että oikeus rintamalisään sidottiin aikoinaan Tammenlehvätunnukseen ja sen viimeiseen hakuvuoteen 1990-luvun puolivälissä. Moni jätti tuolloin hakematta, koska oli vasta noin 70-vuotias ja oli siitä syystä suhteellisen hyväkuntoinen ja hankki ehkä sivuansioitakin eläkkeensä päälle. Jotkut vanhemmatkin ajattelivat niinkin, ettei siellä rahan takia oltu. Myöhemmin tultiin hieman toiselle mielelle, mutta virhettä ei sallittu enää korjata.

      • Anonyymi

        Siinä Veteraani ym vastaavat järjetöjen takana on johtajia he haluaa jatkaa " johtajina"
        KYLLÄ NYT PITÄSI LAITTAA PILLIT PUSSIIN JA LOPETTAA NÄMÄ JÄRJESTÖT, NIISTÄ OLEVA RAHA LAITTAA TÄYSIMÄÄRÄISENA VERERAANIEN HYVÄKSI. Jos ei raha riitä valtion kuuluu silloin avustaa. Tämä jäsenmäärä veteraaneilla pienenee nyt hurjaa vauhtia, varmaankin oleva raha riittää palveluihinsa.

        Sotainvalidien Veljesliitto, Suomen Sotaveteraaniliitto, Rintamaveteraaniliitto ja Rintamanaisten Liitto. Heille se raha kuuluu kokonaisuudessaan. Vielä elossa oleville veteraaneille. Kaatuneitten Omaisten Liittokin olemassa.

        Siinä on kohta yk veteraanit vaatimassa myös näitä rahoja, siksikin olisi hyväksi jos ne nyt vuosien pääästä katkaistaan, ja he ja muut tehkööt omansa. Samoin perinneyhdistyksille omansa. 1.11.2019 tuli voimaan laki, joka takaa samat palvelut kaikille veteraaneille.

        Heti talvisodan jälkeen perustettiin Suomen Aseveljien liitto ja Sotainvalidien Veljesliitto. Aseveliliitto lakkautettiin rauhansopimuksen jälkeen fasistisena järjestönä, mutta Veljesliitto sai jatkaa.
        Suomen Sotaveteraaniliiton edeltäjä saatiin perustettua vuonna 1957.

        Veteraanijärjestöjen johtajat tienaavat hyvin – tulot jopa yli 100 000€ vuodessa.

        Näin v 2016>
        "Henkilökuntaa Sotainvalidien Veljesliitossa oli noin 30 henkilöä, ja liiton henkilöstökulut sivukuluineen olivat lähes 1,7 miljoonaa euroa. Summat on selvitetty yhdistyksen viime vuoden joulukuussa päättyneen tilikauden tuloslaskelmasta. Sotainvalidien Veljesliitto on varakas. Pääsihteerin mukaan liiton taseen mukainen varallisuus oli lokakuussa 2016 noin 2,7 miljoonaa euroa.

        – Vuonna 2016 olemme jakaneet jäsenistölle noin 3 miljoonaa euroa. Summasta noin 2,6 miljoonaa on jaettu sotainvalidipiireille, jotka ovat jakaneet sitä edelleen paikallisosastoille. Varat on käytetty erilaiseen jäsenkunnan arjessa selviytymisen tukemiseen, kuten esimerkiksi kotiin vietäviin palveluihin ja puolisoiden virkistys- ja kuntoutuskursseihin."

        Sehän se vasta Pankkomajuria ketuttaisikin, jos Kapi saisi YK-veteraanina vaikkapa kuntoutustukea noista varoista. Mahtaisi poru päästä?

        Miksi pitäisi saada ?
        Ei ne rahat hänelle kuulu mitenkään, kuin ei muillekekaan sivulliselle.
        Onnen onkijoille, jotka kävi kuittaamassa verovapaan autonkin. Paljon lähti YK reissuille varuskuntien ja esikuntien heikointa porukkaa. Porukaka joille ei ollut vastuunalaisia tehtäviä osastoissaan. Heitä kierrätettin paljon muiden tuuraajina, ja oikein heikommat sitten toimistoihin. Kun he lähtivät, he ei tarvinneet yleensä tuuraajia siksi aikaa.

        No itsehän viittasit näin omassa kirjoituksessasi? Onko lähimuisti jo noin heikko?

        "Siinä on kohta yk veteraanit vaatimassa myös näitä rahoja, siksikin olisi hyväksi jos ne nyt vuosien pääästä katkaistaan, ja he ja muut tehkööt omansa. Samoin perinneyhdistyksille omansa. 1.11.2019 tuli voimaan laki, joka takaa samat palvelut kaikille veteraaneille."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä Veteraani ym vastaavat järjetöjen takana on johtajia he haluaa jatkaa " johtajina"
        KYLLÄ NYT PITÄSI LAITTAA PILLIT PUSSIIN JA LOPETTAA NÄMÄ JÄRJESTÖT, NIISTÄ OLEVA RAHA LAITTAA TÄYSIMÄÄRÄISENA VERERAANIEN HYVÄKSI. Jos ei raha riitä valtion kuuluu silloin avustaa. Tämä jäsenmäärä veteraaneilla pienenee nyt hurjaa vauhtia, varmaankin oleva raha riittää palveluihinsa.

        Sotainvalidien Veljesliitto, Suomen Sotaveteraaniliitto, Rintamaveteraaniliitto ja Rintamanaisten Liitto. Heille se raha kuuluu kokonaisuudessaan. Vielä elossa oleville veteraaneille. Kaatuneitten Omaisten Liittokin olemassa.

        Siinä on kohta yk veteraanit vaatimassa myös näitä rahoja, siksikin olisi hyväksi jos ne nyt vuosien pääästä katkaistaan, ja he ja muut tehkööt omansa. Samoin perinneyhdistyksille omansa. 1.11.2019 tuli voimaan laki, joka takaa samat palvelut kaikille veteraaneille.

        Heti talvisodan jälkeen perustettiin Suomen Aseveljien liitto ja Sotainvalidien Veljesliitto. Aseveliliitto lakkautettiin rauhansopimuksen jälkeen fasistisena järjestönä, mutta Veljesliitto sai jatkaa.
        Suomen Sotaveteraaniliiton edeltäjä saatiin perustettua vuonna 1957.

        Veteraanijärjestöjen johtajat tienaavat hyvin – tulot jopa yli 100 000€ vuodessa.

        Näin v 2016>
        "Henkilökuntaa Sotainvalidien Veljesliitossa oli noin 30 henkilöä, ja liiton henkilöstökulut sivukuluineen olivat lähes 1,7 miljoonaa euroa. Summat on selvitetty yhdistyksen viime vuoden joulukuussa päättyneen tilikauden tuloslaskelmasta. Sotainvalidien Veljesliitto on varakas. Pääsihteerin mukaan liiton taseen mukainen varallisuus oli lokakuussa 2016 noin 2,7 miljoonaa euroa.

        – Vuonna 2016 olemme jakaneet jäsenistölle noin 3 miljoonaa euroa. Summasta noin 2,6 miljoonaa on jaettu sotainvalidipiireille, jotka ovat jakaneet sitä edelleen paikallisosastoille. Varat on käytetty erilaiseen jäsenkunnan arjessa selviytymisen tukemiseen, kuten esimerkiksi kotiin vietäviin palveluihin ja puolisoiden virkistys- ja kuntoutuskursseihin."

        Kuten jo aikasemmin Tuo 8000 henkilöä on suurimmaksi osaksi kaiken maailman puliveivareita ompa joku saattanut olla muutaman kuukauden sodassakin. Okeita sotaveteraaneja löytyy vain hautausmailta .Kun on rahaa jaossa ilmestyy näitä huuhaa ottajia kyllä

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sehän se vasta Pankkomajuria ketuttaisikin, jos Kapi saisi YK-veteraanina vaikkapa kuntoutustukea noista varoista. Mahtaisi poru päästä?

        Joo, tällainen veteraani olen:

        https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10156576480544182&set=pb.758244181.-2207520000.0.&type=3&theater

        Samanlainen veteraani on myös ketjun avaaja, aito-arska. Ei kai kuitenkaan liene ollut noilla rintamilla yhtä kauan kuin minä, kun olin kolmessa reissussa (Kypros, Siinai ja Golan) yhteensä 3,5 vuotta.

        Kyllä meilläkin on oikeuksia erilaisiin tukiin, mutta en ole niitä tarvinnut, tuskin arskakaan. Siis näitä tukia:

        https://www.rauhanturvaajaliitto.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=322&Itemid=112

        Huvittaa tuon pankkolängvitsin taitajan puheet. Olisikohan hän niitä, jotka monta kertaa noihin rauhanturvatehtäviin hakivat, mutta ei tullut koskaan valituksi. Reserviläishakijoista ei koskaan hyväksytty ainakaan neljäsosaa enempää ja hyvin moni niihin tehtäviin hakenut ”kapiainenkin” jäi valitsematta, useat moneenkin kertaan. Joukko-osasto päästi kyllä kenet tahansa hakemaan, mutta valinnat teki aina PlM:n YK-tston kokoama valintaelin, jossa minäkin olin mukana pari kertaa.

      • Anonyymi
        kapi_ kirjoitti:

        Vai oikein rintamilla sitä on oltu. Palkkasoturina. Kovissakin taisteluissa? Taisihan siellä muutama menettää henkensäkin. Sinä kai enemmän riiustelit sikäläisten hepsankeikkojen kanssa. Niistä olet kertonut, et taisteluistasi.

        Kapin kovin taistelu oli se kun käymälää tyhjentäessään putosi reiältä paskakasaan. Töpinä ukot ovat töpinäukkoja, armeijan pohjasakkaa.

      • Anonyymi
        kapi_ kirjoitti:

        Joo, tällainen veteraani olen:

        https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10156576480544182&set=pb.758244181.-2207520000.0.&type=3&theater

        Samanlainen veteraani on myös ketjun avaaja, aito-arska. Ei kai kuitenkaan liene ollut noilla rintamilla yhtä kauan kuin minä, kun olin kolmessa reissussa (Kypros, Siinai ja Golan) yhteensä 3,5 vuotta.

        Kyllä meilläkin on oikeuksia erilaisiin tukiin, mutta en ole niitä tarvinnut, tuskin arskakaan. Siis näitä tukia:

        https://www.rauhanturvaajaliitto.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=322&Itemid=112

        Huvittaa tuon pankkolängvitsin taitajan puheet. Olisikohan hän niitä, jotka monta kertaa noihin rauhanturvatehtäviin hakivat, mutta ei tullut koskaan valituksi. Reserviläishakijoista ei koskaan hyväksytty ainakaan neljäsosaa enempää ja hyvin moni niihin tehtäviin hakenut ”kapiainenkin” jäi valitsematta, useat moneenkin kertaan. Joukko-osasto päästi kyllä kenet tahansa hakemaan, mutta valinnat teki aina PlM:n YK-tston kokoama valintaelin, jossa minäkin olin mukana pari kertaa.

        Mitä te SUOMEN hyväksi olette tehneet??Jos todelliset veteraanit eivät olisi Suomea puolustaneet Olisitte olleet neukkulan armeijassa

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä te SUOMEN hyväksi olette tehneet??Jos todelliset veteraanit eivät olisi Suomea puolustaneet Olisitte olleet neukkulan armeijassa

        Joo, en ollut Suomea puolustamassa silloin, jota aikaa tarkoitat. Vaikka kovin vanha jo olen, sodan loppuessa olin vasta 9-vuotias, eikä minua olisi huolittu rintamalle.

        Noin täytyi vastata, sillä olihan tuo sinulta varsinainen möläytys. Suomi on kunnostautunut ja saanut kansainvälistä arvostusta rauhanturvaamis- eli kriisinhallintatoiminnassaan. Se on tärkeää myös puolustusvoimiemme ja sitä kautta maanpuolustuksen kannalta. Tämän ovat tuoneet esille kaikki viime vuosikymmenien puolustusvoimain komentajat kuten myös monet johtavat poliitikkomme. Näkyyhän se tärkeys tuoltakin kannalta myös siten, että noissa tehtävissä palvelleita reservin upseereita ja -aliupseereita on ylennelty varsin reippaasti.

        Menepä nettiin sopivilla hakusanoilla, niin löydät sieltä kyllä todisteita tässä sanomalleni!

        Niin kyllähän sinä kapi kuulut lähinnä setaveteraaneihin...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin kyllähän sinä kapi kuulut lähinnä setaveteraaneihin...

        Sateenkaarimajuri. Kateus on kansantauti,

    • Anonyymi

      Oikeasti isänmaalliset tekevät oikeasti isänmaallisia tekoja!

    • Anonyymi

      Kummaa touhua hallituksessa ,mitään ei saada aikaan ,vaikka on kallipalkkaisia väkeä pilvin pimein, 19 ministeriä, 15 alivaltiosihteeriä ja 70 erikoisavustajaa ,on vielä 181 kansanedustajaa , eduskuntaryhmieen ,on suuri ministeriöiden virkamies kunta ja asiantuntija ryhmät ?
      No jotain höpö höpö päätöksiä kyllä

      • Anonyymi

        Olihan sisäministerin esitys huumeiden vapauttamisesta, joka kirjattu vihreitten puolueohjelmaan.

    • Anonyymi

      Kärnä veti taas herneet nenään, totuus on joskus riipaisevaa, kun se osuu omalle kohdalle, vihreät ottanut isännän paikan pirtissä.

    • Anonyymi

      Kempele-Sipilä kuitsui rajat auki matuille -kutsullaan matuja Suomeen ja äänimäärä meni puoleen
      Nyt kepulaiset jatkavat punavihreiden samaa kutsuhuutoa https://www.uusisuomi.fi/uutiset/jussi-halla-aho-poliisin-ilmoitus-verrattavissa-sipilan-talolupaukseen-mikko-karna-ihan-yksiselitteisesti-valehtelet/fa531610-b4fd-4d1e-bf9a-53dc4617a499

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      271
      5900
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      1929
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1740
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1221
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      13
      1171
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      156
      1067
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1036
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      961
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      49
      931
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      922
    Aihe