Miksi kaupunki pyörittää tätä ns matkailua?

Takaa laittomasti yhtiöittensä lainoja, rakentaa ja ylläpitää näitä ns. matkailukohteita veroeuroin. Sitäkautta yrittämisen riski kuntalaisilla. Vääristää oikeaa kilpailua. Jos tämä olisi kultakaivos niinkuin meille vakuutetaan niin ihan oileasti joku oikea yritys olisi tähän ryhtynyt. Mutta miksi ei? Miksi Korkeasaari ei lähtenyt tähän? Niimpä
18650
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ettekö ymmärrä?
Näin saadaan riskit veronmaksajille ja tuotot yksityisille.

Äänestä

Tuotton käärii eliittipummit.

Äänestä
  • Kyllähän korkeasaari suunnitteli ensin pandoja ja yhtä lailla jääkarhujakin, mutta kun johtaja vaihtui niin ajatukset muuttuivat. Tropiikki talot ovat kalliita joten jotain piti jättää suunnitelmista pois. Sitäpaitsi Korkeasaaressa johtaja päättää viime kädessä mitä toteutetaan ja jätetään toteuttamatta, näin on ollut aina. Ähtärissä taitaa päättäjiä olla useampia ja yhtälö mitä useampi kokki, sellainen soppa....... Sitä paitsi ei Korkeasaaressa olisi ollut ihanteellisia tiloja pandoille raitiovaunureitin varrella EI EI!

    Äänestä

"Mutta miksi ei? Miksi Korkeasaari ei lähtenyt tähän? Niimpä"

Korkeasaari toimii verovaroin. Puolet Korkeasaaren rahoituksesta tulee Helsingin kaupungilta. Ei kai Helsingin kaupungilla ole mitään motiivia rahoittaa Ähtäriä. Helsinki rahoittaa verovaroin omalla paikkakunnallaan sijaitsevaa Korkeasaarta, joka tuo matkailijoita Helsinkiin ja myös paikkakunnan omille asukkaille tekemistä.

Äänestä
  • En tiedä, mutta joku mainitsi että Kepun hanke ja tuntuu päivä päivältä enemmän että tosiaan näin on. Tuommoinen puuhastelu on varmaankin kivaa kun muut maksaa.........Nou hätä rahaa maailmassa riittää, se on toinen juttu miten se jakautuu ja kenelle!?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En tiedä, mutta joku mainitsi että Kepun hanke ja tuntuu päivä päivältä enemmän että tosiaan näin on. Tuommoinen puuhastelu on varmaankin kivaa kun muut maksaa.........Nou hätä rahaa maailmassa riittää, se on toinen juttu miten se jakautuu ja kenelle!?

    Ei ole mitään väärää kun ei MOT ole kiinnostunut! Sitä paitsi tässä tilanteessa olisi hyvä päättäjien ja median kertoa missä mennään, eikä pakoilla. Siis tuntuu että tämä Kepun hanke työllistää kuitenkin eläinpuiston väkeä jne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole mitään väärää kun ei MOT ole kiinnostunut! Sitä paitsi tässä tilanteessa olisi hyvä päättäjien ja median kertoa missä mennään, eikä pakoilla. Siis tuntuu että tämä Kepun hanke työllistää kuitenkin eläinpuiston väkeä jne.

    On vähän niinkuin tuo Kouvola - Kiina konttijuna-projektissa, junat kulkevat vaikkapa tyhjinä, mutta tuet ovat tärkeitä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On vähän niinkuin tuo Kouvola - Kiina konttijuna-projektissa, junat kulkevat vaikkapa tyhjinä, mutta tuet ovat tärkeitä!

    Tuo norppa olisi ollut hyvä vetonaulana myös Ähtäriin. Lähes kaikissa lehdissä ja TV:ssä saanut mediahuomiota. Ei ole pandat vähään aikaan olleet mediassa, tai sitten vain on niin että mediassa esiintyminen osataan Korkeasaaren osalta paremmin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo norppa olisi ollut hyvä vetonaulana myös Ähtäriin. Lähes kaikissa lehdissä ja TV:ssä saanut mediahuomiota. Ei ole pandat vähään aikaan olleet mediassa, tai sitten vain on niin että mediassa esiintyminen osataan Korkeasaaren osalta paremmin.

    Eläinpuisto vaikuttaisi yleensä pyrkineen ajoittamaan näkyvyytensä sesonkien alle. Eli lomakausien tienoille. Näkyvyys tiedotusvälineissä vaikka marraskuussa ei varmaan kauhean paljon vaikuta Ähtärin matkailukohteiden kävijämääriin, kun koulukausi ja muut vastaavat syyt estävät suurimman osan tapauksessa lähtemisen joka tapauksessa, mutta positiivinen näkyvyys heinäkuussa sekä joulu- ja hiihtolomakausilla vaikuttaa siihen, mihin ihmiset suuntaavat lomalla.

    Korkeasaaren matkailu ei liene yhtä sesonkiriippuvaista kuin Ähtärin matkailu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo norppa olisi ollut hyvä vetonaulana myös Ähtäriin. Lähes kaikissa lehdissä ja TV:ssä saanut mediahuomiota. Ei ole pandat vähään aikaan olleet mediassa, tai sitten vain on niin että mediassa esiintyminen osataan Korkeasaaren osalta paremmin.

    Voi olla että pandat on jo kyllästyneet kaikkeen mediatouhotukseen ja pitävät sitä jo ihan humpuukina.
    Parempi kun olisi vaan unohtaa hömpötykset kokonaan ja pitäytyä oleellisessa.
    Pitäisikö pandojakin haastatella ?

    Äänestä

Maanantaina kaupunginvaltuustolla on paljon asioita päätehtävänä ja rahaa ei juurikaan jaettavana. Miten hoidetaan yt-neuvottelut, kenen lainoja taataan, miten selvitään alijäämästä joutumatta kriisikuntaneuvotteluihin. Pihlajalinnan osakkeiden myynnillä ei paljon rakenneta. Kuka vastaa toimivasta perusterveydenhuollosta tämän jälkeen? No päivystys Seinäjoelle niin homma hoituu.

Äänestä
  • En tiedä zoon kävijämääristä, mutta Korkeasaaressa huonoina päivinä käy noin 100 kävijää ja osa näistä varmaan vuosilippulaisia!

    Äänestä

Ähtärin zoo vetää huonona päivänä pari asiakasta sesonki aikaan saattaa käydä parhaana päivänä jopa tuhat asiakasta.

Äänestä
  • Korkkarissa parhaina päivinä ylipäätään 5000 kävijää, mutta nähtävää ja uutta nähtävää tulee vuosittain, toisin kun zoolla täällä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Korkkarissa parhaina päivinä ylipäätään 5000 kävijää, mutta nähtävää ja uutta nähtävää tulee vuosittain, toisin kun zoolla täällä!

    On hyviä päiviä ja huonoja päiviä, ihan kaikkialla kaikissa kohteissa, onhan tuo nyt sanomattakin selvää. Mikä muuten on saunamaailman jälkeen toteutettava kohde masterpläänien mukaan???

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On hyviä päiviä ja huonoja päiviä, ihan kaikkialla kaikissa kohteissa, onhan tuo nyt sanomattakin selvää. Mikä muuten on saunamaailman jälkeen toteutettava kohde masterpläänien mukaan???

    Elinkeinoministerin ja kuntaministerin vierailua odotellessa. Mainosta ainakin saa Ähtäri.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On hyviä päiviä ja huonoja päiviä, ihan kaikkialla kaikissa kohteissa, onhan tuo nyt sanomattakin selvää. Mikä muuten on saunamaailman jälkeen toteutettava kohde masterpläänien mukaan???

    olsiko ollut vierailu- ja tapahtumatori ! : )=

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Takaa laittomasti yhtiöittensä lainoja, rakentaa ja ylläpitää näitä ns. matkailukohteita veroeuroin. Sitäkautta yrittämisen riski kuntalaisilla. Vääristää oikeaa kilpailua. Jos tämä olisi kultakaivos niinkuin meille vakuutetaan niin ihan oileasti joku oikea yritys olisi tähän ryhtynyt. Mutta miksi ei? Miksi Korkeasaari ei lähtenyt tähän? Niimpä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu