Ei nauti enää kansalaisten luottamusta.
Kansalaisaloite Ohisalon eroamiseksi ja heti
Anonyymi
51<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Tulisi miljoona nimeä hetkessä.
Kansalaisaloitteita ei voi tehdä kyseisitä asioista.
Kansalaisaloitteilla ei voi tehdä ulkopoliittisia aloitteita.
Kansalaisaloitteilla ei voi tehdä budjettiesityksiä.
Kansalaisaloitteilla ei voi tehdä eduskunnan henkilöstöpolitiikkaan kuuluvia esityksiä (eli kenet palkataan tai ei)
Kansalaisaloitteilla ei voi tehdä esityksiä hallituksen kokoonpanosta ja muodostamisesta.
Adresseja sen sijaan voi tehdä mistä asiasta vain ja näiden loppusijoituspaikka onkin roskalaatikko (digitaalinen tai paperikeräys)
Pirullakos sen estät se tehdään hähhähääää
Voithan sinä tehdä kansalaisaloitteen, mutta ne menevät ennakkotarkastukseen ennen kuin ne pääsevät nimien keruu vaiheeseen. Tuollainen aloite ei etene nimienkeruu vaiheeseen koskaan. Toki voit edelleen kerätä nimiä paperille mutta aloite ei silti etene koskaan eduskuntaan vaikka saisi 4 000 000 nimieä.
No Yleislakkoa ei voi millään ennakkotarkastuksella estää ja sen viesti menee perille .
No mitä vitun väliä sillä on eteneekö vai ei, kun kansanedustajat pyyhkii niijin perseensä kuitenkin!? :D onks tuhannesta kansalaisalotteesta menny läpi se yks ainoo? :/
Mut olis tolla ainakin psykolooginen vaikutus, jos se tosiaankin keräis perkeleesti ääniä ihan hetkessä! :P Vois panna Hutisalonkin alahuulen väpäjämään? :) Jos menis vihdoinkin sillekin lehmälle jakeluun, et kansalle ei vittuilla!
jos kansa antaa varotuksen epäluottamuslauseen toimista ,niin ottanee onkeensa.
kansalta ei ole koskaan kysytty, ei kysytä nytkään eikä tulla koskaan kysymäänkään. Voit vaikuttaa vain vaaleissa ja vain omalta osaltasi, et pysty vaikuttamaan siihen miten Ohisalon äänestäjät jatkossa toimivat. Vaikka persujen kannatus kasvaisi kuinka, ei se ole pois vihreiltä.
Sharilain mukainen poisto olisi sopiva toimenpide ohutaivolle.
No nyt aloittaja toimiin, eikä vaan turhaa pälätystä!
Tässä linkki kansalaisaloitteen tekemiseen ja ohjeet yms. siitä.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi
"Kansalaisaloitteella voi vaikuttaa lainsäädäntöön
Äänioikeutettu Suomen kansalainen voi tehdä kansalaisaloitteen. Kansalaisaloitteella
ehdotetaan uutta lakia
muutosta olemassaolevaan lakiin tai
olemassaolevan kumoamista
Kansalaisaloite etenee eduskunnan käsiteltäväksi, jos se on kerännyt vähintään 50 000 kannatusilmoitusta kuuden kuukauden kuluessa.
Oikeusministeriön ylläpitämässä kansalaisaloite.fi-verkkopalvelussa voit tehdä kansalaisaloitteen sekä kannattaa palvelussa avoinna olevia aloitteita. Palvelun käyttö on maksutonta."
Tästä se lähtee ja kannatus osoittaa mihin se johtaa!
Onnea matkaan!
Laki vihreiden kielloksi toimia ministerinä tai muussakaan tärkeässä virassa.
Hyvä lisäys hakemukseen.
Mikä "hakemus" jos kansalaisaloitteesta kysymys, se ei ole "hakemus"!
Mitään siinä ei haeta vaan esitetään aloitten mukaisesti muutosta vaadittuun asiaan mihin netin kautta mm. voi liittää oman allekirjoituksensa.
Mutta kansalaisaloitteella ei valittua kansalaista edustajaa voida syrjäyttää eli irtisanoa!
Asiaan on tehtävä ja ilmaistava joku muu tai muita motiiveja miksi halutaan muustosta ministeriöön ja henkilöön joka valittu kansan asialle ko. tehtävään esim.!?
Näille kelvottomille poliitikoille on tehtävä niin selväksi kansan taholta se, ettei heitä haluta jatkamaan tuhoa. Megaluokan miekkari pystyyn.
Voisit samalla kertoa moniko on edennyt käsittelyyn ja onko allekirjoittajien kanta menestynyt, huijauksenomainen kansan varaventtiili höyryille.
No mites olis sellai alote, jos sitä ei virastaan pois saa, et jos kansanedustaja antaa perustuslain vastaisen lausunnon, niin se tulee tuomita samantien maanpetoksesta linnaan? Ja sellanenhan toi sen änkytys Halla-ahon kysymykseen ainakin mun mielestäni oli.
Olen valmis allekirjoittamaan heti sen.
Todellakin toi keltanokka tulee Veronmaksajille liian kalliiksi
Ei ministerien erottamiseen voi käyttää mitään kansalaisaloitetta. Ainoa keino on yleislakko ja se myös toimii. Toinen toimiva keino on aseellinen vallankumous, mutta Suomen ollessa kyseessä se ei ole mahdollista.
Ei sellaista kysytä kansalaisilta. Suomessa ei käytetä huutoäänestystä.
No eiköhän se ala kyselyttää, jos Yleislakko saadaan Suomeen siihen glopaaliin malliin.
Mikä sellainen malli on? Yleislakko maailmanlaajuisesti? Millä eväillä?
Mitäs perustuslaissa sanotaan? Kenelle valta kuuluu? Jollekin valtion instassille? Juuei tod!
”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.”
Ja siinä vaiheessa kun eduskunta EI enää edusta kansaa, se pitäs pistää vittuun Circus Arcadiasta, ja järjestää uudet vaalit!
Ei voi toimia Ministerinä jos ei nauti kansan luottamusta ja se nyt aika selvää ettei ole .
Sitä saa, mitä tilaa.
Turha sitä nyt enää on rypistellä. Suomen kansa äänesti nämä päättäjät valtaan ja sillä siisti.
Kyllä kanslla luulisi olevan mahdollisuus poistaa Mätäomena heikossti ovat asiat jollei mitään voi.
Ohisalo sopisi vaikka lastensuojelun ylijohtajaksi. Huostaanotot vähenisivät murto-osaan nykyisestä, kun vanhempien päihteiden käyttö ei olisi enää rangaistavaa ja hyväksyttävä huostaanoton syy.
kokoajan sataa ääniä kannatusta ps. kiitos siitä taivas vaan rajana
kansa on nähnyt jo tarpeekseen.
Köyhyyden ja vähäosaisuuden tutkimus on Ohisalon alaa, nainen on väärällä hallinnon alalla kyllä siitä näkökulmasta!
Ihan kuten Persu-loikkari "sinisestä unelmoiva" paperimies-laborantti oli!
Sairastui paniikkihäiriöön kun ei hallinnut ja osannut kumpaakaan ministeriötä joihin valittiin!
Ja kun viimein älysi ei ole sen ja niiden alojen miehiä vaan pelkkä kansakoulun käynyt duunari jos sitäkään!
Miten Kepu-Sipilä olikin niin onneton nimitykissään ja kaikessa muussa mistä kepulaiset saavat nyt kärsiä!
Kyvyttömimmän saattaminen hallinonaloille josta ei tajunnut alkuunkaan mitään!
Olihan niitä muitakin .... ei jaksa enää!
vaarallista heti nousta ylimälle jakkaralle vailla mitään työkokemusta muutakuin unelmia ja haaveita pikkukylästä .
missä on vaan yksiaate ei kukaan saa häiritä tai ajatellatoisin.
tämä on kauhistuksenkanahäkki jos ootte vallassa 4v
millä konstilla keskusta aikoo nousta ylös ei millään.
ja vihreät ym. hallitus
Ohisalo jo ulos!Koska kansan sana ratkaisee niin pallilta helvettiin ja heti ja pätevä tilalle. Näitä epäpäteviä koulutettuja on jonossa tappiin asti jotka eivät näytä mitään osaavan.
Kansan sana ei ratkaise yhtään mitään. Ei sellaisia asioita kansalta kysytä. Suomessa noudatetaan lakeja, eikä mitään huutoäänestystä.
Oikeusvaltiossa tuo olisi jo ammuttu.
No noissa Afrikan ja Lähi - Idän Oikeusvaltioissa se olisi jo tapahtunut ja joiden kulttuuria nämä viherpiipertäjät ihailee tajuammatta mitä se kulttuuri todellisuudessa on.
Pöh!
Yhdessäkään Afrikan maassa ainuttakaan vihreätä puoluetta ei olis voitu edes perustaa, kun ne oltais keitetty salaattina jonku gasellimuhennoksen seassa!? :/ :D
Suomen valtion ja poliisin ensisijainen tehtävä on taata suomalaisten turvallisuus, ei hyysätä laittomasti maassa oleskelevia ulkomaalaisia. Tämä on suorastaan maanpetoksellista toimintaa sisäministeri Ohisalolta. Kuka ottaa vastuun, jos tai kun joku menettää henkensä maahan laittomasti jääneen irakilaisen toimesta? Jos Rinne olisi tehtäviensä tasalla, hän vapauttaisi Ohisalon välittömästi tehtävistään.
Juu ja laillisesti jääneiden jäljiltähän on jo kuollukin useempikin ihminen! :/
Mieleen tulee ainakin Turku, Pori ja missäs ne sen yhen ukon tappo ne kaks sankaria?
No,se on korkein aika aloittaa toiminta islamistia vastaan,koska tiedämme
mikä se poliittisesti on,muka uskonnon varjolla.Ei saatanalle pidä antaa valtaa
maanpäällä.Ilmestyskirjan mukaan juuri Islam on se peto,saatana.,
ON korkein aika kristityn kansan herätä.Juutalaiset sen ovat jo tehneet.
Nauttii minun luottamustani, eli väitteestäsi putosi pohja pois!
Juu näinhän se ”demokratia” siellä suvakkikuplan takaisessa rinnakkaisuniversumissa toimii? :)
Jos yksikin on eri mieltä, niin mitään ei tapahdu!
Allekirjoitan.
Ohisalo arvostaa enemmän kymmenien miljoonien jihadistien ääniä kuin neljän miljoonan suomalaisen.
Ohisalon toimintaa ohjaa pyrkimys unionin korkeaan virkaan. Ne ovat varatut ainoastaan oikeille suvaitseville.
Kirjoitat valeuutisen.
Fakta: Yrität sanoa, että hän ei nauti sinun luottamustasi.
Fakta: Ketään ei kiinnosta, kuka nauttii sinun luottamustasi.
Fakta: Ohisalo nauttii täysin minun luottamustani.
No sitä Faktaa tulee nyt tuo Irakissa " ehkä ammuttu " ukko kerkesi olla Baghdadissa jo kuukauden ennen luodin tielle kävelyä. Ja nuo Suomeen tulleet muka sankarit jättivät sinne tapettaviksi omat vaimonsa, ätinsä ja lapset. Sellaisia sankareita Suomi ja Suomalaiset eivät Suomeen halua eikä tarvitse. Eikä niiden sankareiden tekemiä törkeitä lasten, naisten ja
vanhojen muumojen raiskauksia, murhapolttoja, pahoinpitelyjä ,ryöstöjä, veitsellä pään irroitteluja. Että silleen.
PS: Jokin meni pieleen tekstiä pukkaa.
Tää ois kyllä hyvä aloite ei todellakaan ole kansan luottamusta.
Heh. Tyhmimmät persujuntit vaatimassa täällä eroa saman porukan tekemän feikkiklipin perusteella... Noh, leikkikää keskenänne mitä huvittaa, mutta kovinkaan moni ei ole allekirjoittamassa saati mihinkään yleislakkoon...
Ja en, en ole vihreitä.
Ohisalo on erittäin vastenmielinen otus.
Rinne ja Ohisalo ajavat kovaa vauhtia bussilla Löfenin bussin perässä. Löfen on saanut jo bussinsa rotkon reunalle keikkumaan. "Turvat tukkoon, meillä on sama suunta!"
Oliko väärennetyn Ohisalo-videon levittäjien joukossa Persujen kansanedustajia?
Ei.
Pelkkiä suvakkipuolueiden kansanedustajia.
Nyt jäämme odottamaan, onko valtakunnansyyttäjällä boltseja nostaa noita vastaan syyten vihapuheen jakamisesta? :)
Kannatetaan+100%