Useita todisteita siitä että Raamatun kirjat on keisari Konstantinus suuren kirjoittamia

Anonyymi

1. Raamattu puhuu useita kertoja Jerusalemin piirityksestä ja miten se tullaan hävittämään. Jerusalemin piiritys tapahtui vuonna 70 jolloin roomalaiset hävittivät sekä kaupungin että siellä sijainneen temppelin.
2. Raamatussa on useita geografisia virheitä, esimerkiksi Johannes väittää että Jerusalem sijaitsi Galileassa Tiberiaan järven rannalla ja saman virheen Markus tekee Sidonin ja Tyroksen kaupunkien kanssa.
3. Raamattu mainitsee Nasaret -nimisen kaupungin jota väitetään myös Jeesuksen synnyinpaikaksi, arkeologit ovat kuitenkin kiistatta todistaneet että kaupunki perustettiin vasta 200-luvun lopulla.
4. Raamattu puhuu useitakertoja synagogista. Synaogalaitosta ei kuitenkaan ollut olemassa ennen 300-luvun loppua, vanhimmat todisteet ja maininnat synagogista kokouspaikkoina on nimittäin vasta varhais byzantilaiselta ajalta.

13

342

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Rooman keisarit nousi kuoltuaan taivaaseen.

      • Anonyymi

        Ja keisari Konstantinus Suuri, joka määräsi kristinuskolle kolminaisuusopin v. 325 julistettiin viimeisenä keisarina myös Jumalaksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja keisari Konstantinus Suuri, joka määräsi kristinuskolle kolminaisuusopin v. 325 julistettiin viimeisenä keisarina myös Jumalaksi.

        Apoteoosi


    • Entä avioliitto.

      Raamattu puhuu siitä, vaikka ne tulivat alueelle yli 700 vuotta Raamatun tekemisen jälkeen.

      Raamattu on bluffia.

      • Anonyymi

        Raamattu puhuu myös naimisiin menemisestä, mutta eikö naimisiin meno eli häät valkoisineen häämekkoineen ja näyttävine hääkakkuineen ole juurikin brittimonarkian matkimista? Ja nimen omaan kuningatar Viktorian häiden matkimista? Siksi vähän outoa että Raamatussa puhutaan jostain sellaisesta mitä ei ollut siihenaikaan ainakaan vielä ainakaan 1800 vuoteen.


    • Anonyymi

      Niin, ongelma on vaan, etten usko noita väitteitäsi.

    • Anonyymi

      Yksikään väite ei pidä paikkaansa.

      1. Raamattu puhuu useita kertoja Jerusalemin piirityksestä ja miten se tullaan hävittämään. Kyse on profetioista.
      2. Raamatussa ei ole useita geografisia virheitä. Aloittajan tulkinta perustuu vanhentuneisiin tietoihin.
      3. Raamattu mainitsee Nasaret -nimisen kaupungin ja se oli Jeesuksen kotikaupunki. Tästä ovat yhtä mieltä kaikki teologit.
      4. Raamattu puhuu useitakertoja synagogista. Synaogalaitos oli olemassa vuosisatoja ennen 300-luvun loppua, uusimman nykytutkimuksen mukaan.

      • Anonyymi

        Raamattu ei ole todeiste vaan väite. Arkeologit tekevät kyllä kovaatyötä ja etsivät todisteita, mutta arkeologinen löytö ja tutkimus yksi kerrallaan kumoaa joka kerta aina kimpunllisen raamatun perättömiä väitteitä paikkaansa pitämättöminä satuiluina.


    • Anonyymi
    • Eikös laitalahkolaiset ole juuri tätä painottaneet, että Rooman keisarit, Konstantinus etunenässä väärensivät koko kristinopin tunnistamattomaksi ja sen jälkeen ei enää ole ollut kristinoppia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      79
      2891
    2. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      28
      2607
    3. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      47
      2411
    4. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      2104
    5. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      111
      1622
    6. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      167
      1403
    7. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      29
      1118
    8. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      52
      1072
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      15
      856
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      111
      846
    Aihe