On sitten tasan eka kerta kun tänne avaudun. Mutta ottaa jo niin päähän teitin pikkukylänne mihin joudun joka aamu raahautumaan töihin.
On niin helv. ihanaa kitistä muutosta jo sen neljättä vuotta. Hei! Maailma muuttuu ja muutos on ollut osa muiden arkea jo viimeiset 15 vuotta. Tervetuloa sivistyksen pariin.
Säälittävintä on kuulla nuorten aikuisten puhuvan paappojen ja mammojen kieltä. Kun me tehtiin näin ennen. Ei meillä ennen näin. Vau, ihanko totta. Kirjoittakaa opaskirja niistä ennen vanhaan jutuistanne. Ketään ei muuten enää kiinnosta.
Ja kannattaa varmaan hankkia se elämä ja katsoa välillä muuallekin, niin ei pyöri sen oman napanöytänsä ympärillä koko ajan. Hankkia vaikka ihan oikeita ongelmia, niin ei tarvitse jauhaa muutosvastarintaa koko lopun ikänsä.
Että haluun jo pois täältä.....
Tuppukylän vankina
Anonyymi
2
190
Vastaukset
- Anonyymi
Otan osaa. Samanlaiset fiilikset vähän.
Pienissä piireissä vaikuttaa voimakkaampi yhdenmukaisuuden paine. Esimerkiksi kaupungeissa pidetään aivan luonnollisena, että vain puolet miehistä seuraa jotenkin urheilua, maalla se on totinen ihmettelyn aihe.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931422
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85882
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52821- 53786
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253677Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10660Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330639Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58634- 53604