Tulipa tuota mieleen, että Musta surma oli todennäköisesti syyllinen Euroopan ilmaston hetkelliseen viilenemiseen.
Musta surma todennäköisesti aiheutti sen viilenemisen välillisesti, tappamalla yli kolmasosan Euroopan väestöstä. Ihmisten toiminta ja samalla kasvihuonekaasujen päästöt romahtivat alueella koska ihmisiä kuoli suurin joukoin. Sekä musta surma, että Pikku jääkausi ajoittuvat nimenomaan samaan aikaan alkaen 1300 luvulta.
Eli musta surma tappoi kolmasosan väestöä jolloin ilmasto viileni hetkellisesti.
Musta Surmako toi Pikku jääkauden
7
189
Vastaukset
- Anonyymi
Noin sitä pannaan historian tapahtumat oikeaan valoon.
Ja tiukoin faktoin...- Anonyymi
Onko itselläsi parempia tarjolla ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko itselläsi parempia tarjolla ?
Jospa ensin esität fantasiasi perusteeksi jonkin tieteellisen tutkimuksen?
Itse arvioin ihmiskunnan vaikutuksen ilmastoon tuohon aikaan varsin vaatimattomaksi.
- Anonyymi
Varsin kannatettava teoria. Yksi kurjuus johtaa yleensä toiseen kurjuuteen jne. Eivät kurjuudet ihan tyhjästä tule, niillä on aina jokin syy.
- Anonyymi
Vuosina 1645-1715 oli Euroopan ilmastossa hyvin kylmä jakso. Kummasti sattuu sekin samaan aikaan Suuren Pohjansodan kanssa. On täällä ollut kovaa kun Ruotsi hallojen ja kylmyyden lisäksi vei miehemme.
- Anonyymi
Ei kannattaisi valittaa lämpenevistä talvistal.
https://www.bing.com/search?q=maunderin minimi&qs=n&form=QBRE&sp=-1&ghc=1&lq=0&pq=maunderin minimi&sc=9-16&sk=&cvid=A5D2E83661354493A3EF0E4C89899BDE
Ei lämmin luita riko. Tuossa lisää esiteollisen ilmaston itkijöille:
https://anttilehtniemi.nettisivu.org/kylma-vai-lammin-kumpi-on-vaarallisempaa-osa-2/- Anonyymi
Tuoko kylmyys jollain mystisellä tavalla sodat? Talvisota ja sotatalvi 1941-42, aivan hirveät pakkaset kumpanakin talvena.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 224024
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu313457Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543274Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu93265Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222889Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod232641Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162340Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint122215MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142155Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281747