Antti Kurvisen Persu-kritiikin todelliset taustat

Kurvinen tunnetusti kannattaa halpatyövoiman tuontia Suomeen:

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lakialoite/Sivut/LA_41 2017.aspx

Tähän vihervasemmiston ajamaan kärkihankkeeseen on antanut nimensä Kurvisen lisäksi moni muukin kepulainen.

Syitä kepun alamäkeen kannattaakin tutkia oman puolueen sisältä.

Sen sijaan Perussuomalaiset tunnetusti selväsanaisesti kannattavat suomalaisen työvoiman laittamista edelle työllistämiskysymyksissä.
15<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tarkoittaa: persut (ps) eivät laittaneet nimeään tuohon Kurvisen kannattamaan vihervasemmiston globaaliin köyhälistö-solidariteetti-aloitteeseen.

Persut kun ymmärtävät, että meillä on Suomessa oman kansan hyvinvoinnin suhteen paljon parannettavaa vielä.

1Äänestä
  • Moni ihmettelee, mihin katosi suomalaisen työväen asiaa ajava vasemmisto? Tai ylipäätänsä palkansaajien aseman puolustajat puolueissa?

    Ilmeisesti mm. Kokoomuksen ajama työväenpuolue-propaganda 2000-luvun alussa imi mukaansa kelkkaan ne, jotka silloin vielä tienasivat ihan hyvin.

    Nyt näyttää mm. Postin tilanne huomioiden, että tienestit ovat ohenemassa kautta linjan. Siis ihan kaikilla.

    Kun kantaväestön tienestit ohenevat ja "työteho heikkenee", ratkaisuksi tarjotaan maahanmuuttoa: saadaan tekijöitä muualta tekemään samat työt mutta halvemmalla.

    Nämä anttikurviset eivät hiffaa, että kun aina otetaan uutta muualta, loppuu lopulta rahat.

    Sosiaalituista kun ei loputtomiin riitä elättämään työelämästä pois jääneitä mukaan lukien ne jotka tänne muualta tulleina kyllästyivät tähän teidän ajamaan pyramidi-huijaukseen.

    Vai otetaanko sitä velkaa lisää?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Moni ihmettelee, mihin katosi suomalaisen työväen asiaa ajava vasemmisto? Tai ylipäätänsä palkansaajien aseman puolustajat puolueissa?

    Kurvinen perusteli tuettua turpeen polttoa työlisyydellä?? Kepun ilmastomoraali?

    Mikä puolue ajaa työläisen asiaa? Putkonen persu palkkasi oman vaimon verorahoilla, eli ei se persut ole, ja yhä Suomen suurin puolue on "nukkuvat" jota gallupit ei joko osaa tai ei ymmärrä ottaa huomioon, vai milloin on tapahtunut ihme et 100 prsoenttia äänioikeuden saanneesta on käynyt äänestämässä?
    Miksi pitää Suomen kalleinta sirkusta pitää pystyssä ai mut eikös se ollut jotain älämölöä puhemiehen mukaan tänään? Sirkusapinat vauhdissa..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Moni ihmettelee, mihin katosi suomalaisen työväen asiaa ajava vasemmisto? Tai ylipäätänsä palkansaajien aseman puolustajat puolueissa?

    Ilmeisesti mm. Kokoomuksen ajama työväenpuolue-propaganda 2000-luvun alussa imi mukaansa kelkkaan ne, jotka silloin vielä tienasivat ihan hyvin.

    Nyt näyttää mm. Postin tilanne huomioiden, että tienestit ovat ohenemassa kautta linjan. Siis ihan kaikilla.

    Kun kantaväestön tienestit ohenevat ja "työteho heikkenee", ratkaisuksi tarjotaan maahanmuuttoa: saadaan tekijöitä muualta tekemään samat työt mutta halvemmalla.

    Nämä anttikurviset eivät hiffaa, että kun aina otetaan uutta muualta, loppuu lopulta rahat.

    Sosiaalituista kun ei loputtomiin riitä elättämään työelämästä pois jääneitä mukaan lukien ne jotka tänne muualta tulleina kyllästyivät tähän teidän ajamaan pyramidi-huijaukseen.

    Vai otetaanko sitä velkaa lisää?

    Palkansaajan aseman puolustajia ei nykyaikana tarvitakaan samassa määrin kuin joskus 1970-luvulla. Perusviisaus kuullaan tässä jo lasten suusta, kun heiltä kysellään, miksi he haluavat isona. Aika moni haluaa lääkäriksi tai johonkin muuhun hyväpalkkaiseen asemaan. Harva ilmoittaa haluavansa siivoojaksi tai marjanpoimijaksi. Suomessa järkevää poliitiikkaa harjoittavat puolueet ovat älynneet tämän ja satsanneet koulutukseen. Suomalaisen palkansaajan asemasta pyritään pitämään huolta ennen muuta kouluttamalla heitä osaajaksi sellaisiin ammatteihin, joissa palkkataso on hyvä. Koulupudokkaat ja ne, joille koulun penkki ei muuten vaan sovi, ovat se ongelmaryhmä.

    Suomalaisen työmarkkina-aseman tulee parantua ja se on parantunut. Koulutettu suomalainen ylenkatsoo yhä enemmän sellaisia ammatteja, joilla heidän vanhempansa ja isovanhempansa vielä saivat elannon. Tässä ei ole mitään kummallista vaan päinvastoin kehitys on hyvä. Väestörakenteen muutos pahentaa sitä, että meillä ei riitä työvoimaa enää kaikkiin töihin. Näiden koulutetumpien vanhemmat nimittäin ovat poistuneet tai poistumassa työelämästä. Halpatyöpaikat eivät ole enää kantasuomalaisia varten. Nykynuoriso ei kykene enää menemään kyykkyyn, joten kyykkyammatit pitää antaa maahanmuuttajille.

    Kantaväestön tulotaso siis yleisesti päinvastoin kohenee eli toisin kuin väität. Se kohenee tällä ammatillisella nousulla, jonka koulutus on tuonut. Erityisesti tämä koskee naisia, joilla on miehiä enemmän lukupäätä ja oppimiskykyä. He ovat siis henkisesti valmiimpia moderniin maailmaan kuin miehet.

    Persuilu ei koske koulutettua väestöä. Kukaan ei ihmettele sitä, että Supercellin Ilkka Paananen valittaa saatavuusharkinnan järkevyydestä. Alalla jokainen suomalainekin haluaa huippuosaamista Suomeen. Samaa pätee kaikkeen korkeasti koulutettuun väestöön. Näiden persuvanhempienkin tulisi kantaa suurinta huolta siitä, että heidän lapsensa ottavat opintien tosissaan. Se on tie, totuus ja usko.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    "Suomalaisen palkansaajan asemasta pyritään pitämään huolta ennen muuta kouluttamalla heitä osaajaksi sellaisiin ammatteihin, joissa palkkataso on hyvä. Koulupudokkaat ja ne, joille koulun penkki ei muuten vaan sovi, ovat se ongelmaryhmä."

    Kovia väitteitä, kun ottaa huomioon että Kurvisen Kepu nimenomaisesti leikkasi koulutuksesta viime hallituskaudella. Näin varmistettiin, että moni suomalainen nimenomaisesti putosi koulutuksen kelkasta: mm. ammattikouluissa lisättiin oppilaan omaa opiskelua, kun olisi tarvittu ammatillisen ohjauksen jatkamista.

    Jokainen myös tajuaa, että jos Postin työntekijöiden kohdalla liittojen vaihtelu palkan alentamiseksi menee läpi, se tullaan toistamaan myös muiden yritysten ja organisaaatioiden työntekijöiden kohdalla. Oli koulutustausta mikä tahansa.

    Äänestä

No nyt alkaa selkenee!

Äänestä

Persut ei ymmärrä mistään ,maahan muutto ainoa asia jonka osaavat sanoa. Muu on pelkkää höttöä.

Äänestä

Tässä nimeät siis lähes kaikki muut puolueet kuin persut vihervasemmistoon. Lakialoitteen allekirjoittajissa on lukuisa määrä mm. kokoomuslaisia.

Äänestä

Professori-tason asiantuntemusta, haastaen hallituksen "tuonnin"!

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/professori-ihmettelee-kansanedustajien-epapyhaa-allianssia-miksi-vasemmisto-vaatii-tarveharkinnan-poistoa-palkathan-laskevat/ca9a63f5-cd38-383a-99d5-5ff7544289cb

Kansanedustajat Emma Kari (vihr.), Tytti Tuppurainen (sd.), Juhana Vartiainen (kok.) ja Anna Kontula (vas.) ovat tehneet lakialoitteen ulkomaisen työvoiman saatavuus- tai tarveharkinnan poistamisesta. Viréniä oudoksuttaa se, että asiaa vaativat niin vasemmiston kuin kokoomuksen edustajat.

– Olisi voinut kuvitella, että maahanmuutto, jos mikä, on asia, jossa pääomapiirien ja työväen (jota ainakin vasemmisto sanoo edustavansa) edut ovat vastakkaisia. Johtaahan maahanmuutto (työvoiman tarjonnan kasvu) väistämättä palkkojen laskuun ja pääoman tuottoasteen kasvuun, Viren kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan.

Äänestä

Kurvisen kieli on keskustan ruskein ja siinä riittääkin tupailloissa harjaamista, että se saadaan puhtaaksi.

Äänestä
  • Etkö ole kuullut nurkantakana jupinoita minäpä olen, keskusta ja kokoomus yhdistyy. Orpo jättää puhe johtajuuden uuden pesti myötä. Sitä ennen kulmuni syöksee valtioministerin "äkisti" pellolle, ennenkuin se kerkee viheltää pelin poikki. Ettehän te mitään tajua senkin tumpelot, kertoo himmelimies/taustapeili kepuli. Ja totta maat, demarit syöstään, omat on jo asialla.

    Äänestä

  • Kurvisen ajama suomalaisten työtätekevien elämän kurjistamisen suunnitelma on nyt nähnyt sen kuuluisan läpivalaistuksen.

    Ja sille on tulossa täystyrmäys!

    Sipilismiä ajavien eli kikyä jatkavien ja sitä laajentavien kurvisten kannattaakin pohtia, onko kepu heidän puolueensa. Vai pitäisikö liittyä Kokoomukseen, joka innokkaasti ajaa tätä kurvisten työväen kurjistamispolitiikkaa ja halpuutusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kurvinen tunnetusti kannattaa halpatyövoiman tuontia Suomeen:

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lakialoite/Sivut/LA_41 2017.aspx

Tähän vihervasemmiston ajamaan kärkihankkeeseen on antanut nimensä Kurvisen lisäksi moni muukin kepulainen.

Syitä kepun alamäkeen kannattaakin tutkia oman puolueen sisältä.

Sen sijaan Perussuomalaiset tunnetusti selväsanaisesti kannattavat suomalaisen työvoiman laittamista edelle työllistämiskysymyksissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu