Kaksi kuntaa Suomessa saa köyhäinapua valtiolta ja toinen niistä on joku Kauhajoki. Kuinka keputtajat ovat saaneet asiat tähän pisteeseen ? Jollekkin Llkylle syydetään miljoonia vuodesta toiseen. Olisiko aika karistaa pölyt hulevesikaivantoihin ???????
Häpeällistä, katsoitteko tv kymmenen uutisia
Anonyymi
31720
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
"Olen Lasse köyhälistökaupungista päivää" antakee leipee
Arkadianmäen työmaaruokalassako sanonut ?
"Antakee rahhhooooo" se on vanha kepulainen sanonta
Köyhimmät Kauhajoki ja Akaa saivat eniten eli milioonan, Teuvakin sai jotakin, tosin vähemmän. Teuva ei olekaan yhtä köyhä kuin Kauhajoki.
Mitkähän on myönnytykset? Häpeällistä.
Konkkaan menossa ja kurikkaan liitetään koko suupohjan alue.
Onhan näyttävä todiste siitä ettei taloudenpito ole hallinnassa. Joko nyt saadaan viimein yt neuvottelut alkuun turhien virkojen karsimiseksi.
Kaupunginjohtajan virka on kaikkein turhin. Siitä saa jo ison säästön. Nimettäköön kaupunginjohtajaksi kuka tahansa sitten nimellisellä korvauksella. Tästä voi aloittaa. Yhdysvaltain nykyinen presidentti Trump tekee työtään ilman palkkaa. Siinä on esimerkkiä kerrakseen.
Olisi kuulunut ottaa suoraan valtion hallintaan kerätkää kamppeenne
Eikös Lintilä ole sieltäpäin.
Eihän se hullu oo joka pyytää vaan se joka . Mitä häpeällistä siinä on, että kuntaan haetaan rahoitusta, paremminkin positiivista. Monet kunnat taistelevat talousongelmissa, kyl varmaan muidenkin kannattais hakee tommisia avustuksia..
Toistaiseksi kunnat ovat valtionrajojen sisällä kuitenkin, vaikka moninaisia irtiottoja on ollutkin.
On se häpeällistä, kun ollaan kärkipäässä saamassa tukiaisia, kun ei itse osata hoitaa asioita.
Atrian työläisistä suurin osa kulkee töissä naapurikunnista ei oo ihme vaikka ei Kauhajoki saa paljon verotuloja. Olis Kauhajoellakin työttömiä Atrialle töihin.
Et ymmärrä firman palkkausjuttuja. Tehtaan portilla on tulemassa töihin paljon ihmisiä niin jo töissä olevat ovat nöyriä.
Otetaan töihin matkalaisia niin portilla riittää tulevia. Laitetaan hakuun yksi työpaikka ja siinä jonottaa pirusti halukkaita niin kaikki näkee miten löysässä heidän ansiopaikkansa on.
Näin on pelattu iät ja ajat, kun muuten ei ollut porukkaa tulemassa niin teetettiin ylitöillä tilauskanta alas ja pistettiin 3 kk porukka lomautetuksi ja valtio maksoi kiturahaa.
Peli on raakaa mutta erpärehellistä.
Mutta jos ei huvita?
Onneksi sentään kaupunginjohtaja saa hyvää palkkaa..
Köyhä Karijoki ja Isojoki kelpaa kohta kuntaliitokseen Kauhajoen kun tuulivoiman kiinteistövero ohjautuu sitten Kauhajoen kassaaan..
Eipä tätä aluetta turhaan ole kutsuttu suomen eestiksi.....köyhä tuulipukukansa asuu Suupohjan alueella.
Suupohjan alueella asuu myös paljon mielenterveys palveluita tarvitsevia.
Keräähän ihmiset noissa lärvikirjoissakin ihmisille rahaa( onkohan rahan kerjuu luvat kunnossa?)
Jokun tarvii vain väittää, että ei ole ruokaan rahaa, mutta tulot ovat niin suuret, että toimeentulotukia ei saa.Niin että mitä?
Taitaakin mennä haaskoolle kaikki rahat, eikä muksujen ruokiin.
Menee rahat kaupungin hallituksen Vietnamin matkaan kun pitää taas mennä hakemaan työvoimapulan paikkaajia
Reissulassehan ei elintasosta tingi vaikka tippuikin pois valehtelijoiden klubista.
Herää kysymys? Kauhajoki ja Teuva heikkoa johtoa / luottamusmies osaamista.
Miksi miljoona yhdelle kunnalle? Sitä olisi voinut jakaa tasaisemmin muillekin jotka ei ole hoitaneet yhtä huonosti asioitaan nyt tavallaan palkitaan huonoista suorituksista
Ei ne rahat kauaa tuu riittämään.Kohta ne on loppu ja sitten taas ruinataan isää.
Ja miksi rahoja ei voisi käyttää?
Jos niitä ei Kauhajokiset käytä niin joku toinen kaupunki tai kunta ne kuitenkin käyttää omiksi tarpeikseen.
Rahaa se vain on.Ei tarkoitettu , että sitä makuutetaan jossain holvissa.
Ja kyllä sitä voi muutkin kunnat ja kaupungit hakea rahaa.Kannattaa vain keksiä miten kaikki laitetaan uusiksi jotta saa niitä toivottuja menoja mahdollisimman paljon.
Nuukailemalla kehitys taantuu.
Kaupungin rahojen käytöstä päättävistä osa opintomatkalle tutustumaan Karijoen ja Karvian taloudenhoitoon.
kunnan hallinto voitais ulkoistaa Karijojelle heleppua ja halapaa
On valittu väärät ihmiset hoitamaan meidän veronmaksajien rahoja. Niin on käynyt tuolla eduskunnassakin
Omaishoitajille tarkoitetut rahat, . On jäänyt epäselväksi miten ne käytettiin, kun eivät olleet korvamerkttyjä. Olisivatko menneet LLKY n pohjattomaan suohon. Osaako kukaan omaishoitaja valaista.
Nyt on tullut parannusta, eli säästöjä, kun aamusella satanutta lunta ei ole lanattu keskustan sivuteiltä. Hyvin pääsee kulkemaan. Toivottavasti ei traktorikuski tule aamuyöllä kolaamaan vähäisiä lumia talojen liittymiin.