Vasemmistolaiset ei kunnioita sotasankareita

8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

No eikö ole noilla vasemmistolaisilla mitään muuta ongelmaa Suomessa joita pitäisi korjata ? Jonkun historiallisen henkilön valokuvat koulun seinillä niitä kyllä ahdistaa ja pöyristyttää, mutta ei vanhusten ja lasten hoito ja hyvinvointi Suomessa. Että silleen.

Äänestä

Forssan vasemmiston johtaja selitteli radiossa kielteistä kantaa mahdolliseen Lotta-patsaaseen sillä, että sodassa jossa lotat toimivat, olivat forssalaiset työläiset sillä toisella puolella.

On huomattava, että Lotta-järjestö perustettiin 1920.

On yllättävän rehellinen ulostulo tunnustaa, että forssan vasemmistolaiset olivat talvi- ja jatkosodassa Neuvostoliiton puolella.

Äänestä
  • Ei taida olla totta tuo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei taida olla totta tuo.

    Aivan täyttä totta. Päinvastoin kuin suurin osa mitä vasurin suusta tulee.

    Äänestä

  • Ei tuo pidä paikkaansa. Asia on todennettavissa vieläkin.

    Äänestä

Olisivat aikanaan halunneet että liitytään neuvostoliittoon.

Äänestä

1960-luvulla vasemmisto-radikaalit haukkuivat sotaveteraaneja, että mitäs menitte sotaan.

Tuollaisia ne vasurit ovat.

Äänestä

Ei tietenkään. Bolsujen tavoitteena on aina ollut internationaalinen proletaarin diktatuuri.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

eikä suomen itsenäisyyttä.

https://www.kansalainen.fi/vasemmistolaisprofessori-vaati-oulun-yliopiston-luokanopettajajarjestoa-poistamaan-mannerheimin-kuvan/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu