tulee joka kerta selväksi ettei parisuhteessa ole läheskään niin hyvä olla kuin sinkkuna, pikemminkin surkeaa. Toki aina kuulostaa hienolta ja lupaavalta parisuhteet. Totuus on kuitenkin jotain aivan toista, kyse ei ole millään tavalla hyvästä asiasta eikä sitä myöskään ole.
Kun vertailee parisuhteessa olemista sinkkuna olemiseen
Anonyymi
32<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Niin. Olen kokeillut molempia, ja sinkkuna olo voittaa 10-0.
Riippuu varmasti kyllä myös siitä minkä luonteinen ihminen on, miten on paras elää.
Itselleni parisuhde oli kahle ja vankila ja olin ahdistunut jopa siihen mittaan että kun tulin työstä kotiin niin parkkipaikalla kun näin kotitalon alkoi ahdistaa pahasti.
Ja kuitenkaan mies ei ollut väkivaltainen, ei fyysisesti eikä psyykkisesti. Kävi töissä, toi rahat kotiin, huolehti osastaan huushollinpidosta. Mutta kun se kaikki muu.
Olisin tarvinnut paljon omaa aikaa ja tilaa. Otinkin sitä, eikä siitä tullut riitaa, mutta miehen läsnäolo ahdisti kuitenkin koko ajan.
En vain ole tyyppiä joka sopii elämään parisuhteessa. Kun erosimme, tuntui että viimeinkin sain raikasta ilmaa keuhkot täyteen! Voin hengittää vapaasti ja omituinen raskas taakka jota raahasin putosi harteiltani.
Olen seurustellu jo ennen miestäni, mutta aina melko lyhytaikaisesti koska kyllästyin aina nopeasti ja aloin kaivata vapauttani. Miksi sitten menin avoliittoon ja muutin yhteen miehen kanssa? En edes tiedä. Tein virheen enkä tiedä miksi. Mutta otin opikseni ja nyt elän yksin enkä koskaan enää sitoudu kehenkään.
Minulle elämän tärkein sisältö on työni jota rakastan ja haluan siinä edetä. Hiljaiset yksinäiset illat omassa kodissa kenenkään häiritsemättä. Hyvät kirjat. Matkustelu. Ystävien tapaaminen. Ulkoilu yksin metsässä ja meren rannassa paikoissa missä ei ole ketään muuta. Olen luonteeltani introvertti-ekstrovertti, siis ambivalentti.
Tarvitsen paljon rauhaa ja omaa aikaa mutta toisaalta olen sosiaalinen ja tykkään ihmisten tapaamisesta kun sille tuntuu. Me hmiset ollaan erilaisia. Ei ole yhtä oikeaa tapaa elää.
Ei kukaan halua miestä joka kirjoittaa naisina
Samoin koen. En saa mitään hyvää yhdessäolosta, se on kuin tosiaan vankila, joka on pelkkää huonovointisuutta. Yksinäisenä kaikesta avautuu kaunis ja hyvä maailma, aistit palaavat ja mieli on todella kirkas. Kaikenlaisia mielipiteitä, tämäkin meneillään oleva on tukahduttanut kaiken sen elämän ihanuuden, ihan kuin olisi loputtomassa kuumeessa tai vakavammassa taudissa. En tykkää ja enkä jatkossakaan välittämään, niin monet kerrat kokeillut elää suhteessa.
Mikä tää kuitti on? Ai kun joku kirjoittaa sun mieleen vähän liian itsevarmasti, niin on mies?
Mee vetään kätees mammanpoika.
Paljastit nyt kyllä ittes
Hei!
Olet selkeästi erityisherkkä.
VINKKEJÄ HERKKIEN IHMISTEN TOIMIVIIN IHMISSUHTEISIIN
Kirjoittanut Judith Orloff (spiritlibrary.com)
Toukokuu 2009
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Yksinäisyys syö toisia enemmän kuin toisia. Mutta syy miksi se ripustautuu kiinni, ei aina ole selvää katsottaessa asiaa perinteisen lääketieteen silmin. Praktiikallani ja työpajoissa minut on yllättänyt se, miten monet herkät, empaattiset ihmiset tulevat luokseni haluten romanttista kumppania ja kuitenkin pysyvät yksin vuosia. Tai he ovat suhteessa, mutta ovat jatkuvasti väsyneitä ja pakahtuneita. Syy ei ole pelkästään se, "ettei ole saatavilla sopivia ihmisiä", eikä heidän "uupumusneuroosina". Ammatillisesti ja henkilökohtaisesti olen huomannut jotain muutakin olevan tekeillä.
Tunneherkät ihmiset ovat laji sinänsä. Siinä missä toiset voivat kukoistaa yhdessä parina, itseni kaltaisille "empaatikoilla" liiallista yhdessäoloa voi olla vaikeaa kestää ja se saattaa saada pimahtamaan. Miksi? Meillä on taipumusta imeä intuitiivisesti kumppanimme energiaa ja ylikuormittua, ahdistua tai uupua, kun meillä ei ole aikaa rentoutua omassa tilassamme. Olemme superreagoijia - aistikokemuksemme suhteesta vastaa esineiden tunnustelemista 50 sormella viiden sijasta.
Energeettisesti herkät ihmiset välttävät tietämättään romanttista kumppanuutta, koska syvällä sisällään he pelkäävät "hukkuvansa". Tai he tuntevat hukkuvansa, kun ovat parina hermoja rasittavassa ja rajoittavassa elämäntavassa. Jos tätä ei ymmärretä, emaatikot voivat jäädä pysyvästi yksinäiseksi - haluamme kumppanuutta, mutta paradoksaalista kyllä, se ei tunnu turvalliselle. Yksi empaattinen asiakas kertoi minulle: "Tämä auttaa selittämään sen, miksi 33-vuotaana minulla on ollut vain kaksi vakavaa suhdetta, jotka kumpikin kestivät alle vuoden." Kun me empaatikot opimme asettamaan rajoja ja neuvottelemaan mieltymyksistämme, läheisyydestä tulee mahdollista.
Jotta tunteiltaan empaattiset voisivat olla mukavasti suhteessa, perinteinen parimalli on määriteltävä uudelleen. Useimmilla tämä merkitsee henkilökohtaisen tilatarpeen varmistamista - fyysisten ja ajallisten rajojen asettamista jonkun kanssa, jotta ei tunne toisen olevan "päällä". Empaatikot eivät voi kokea täysin tunnevapautta toisen kanssa, ennen kuin he tekevät tämän.
http://ihanatenkelit.suntuubi.com/?cat=4&aid=5&fid=1678&mid=1678&c=1678
Olen kyllä itsessäni tiedostanut nuo em. seikat. Olen erityisherkkä ja tunnen tukehtuvani, jos en saa omaa tilaa. Kaipaan toisen ihmisen läheisyyttä ja kaikkea muuta siihen liittyvää, kuten seksiä ja hellyyttä. Nimenomaan ajattelen, että omat rajat tulee ennen suhdetta tehdä selväksi. Ei aikuinen, omaan tilaan tottunut halua enää mitään symbioosia rakentaa. Tai en ainakaan minä.
Mutta tietyllä tavalla haluaisin olla kyllä toisesta riippuvainen ja saada vahvan tunnesiteen aikaiseksi. Myös toisen tulisi olla herkkä, ei hän voi muuten minua tai tarpeitani ymmärtää.
Olen elänyt parisuhteissa, mitkä eivät kyllä ole päättyneet kovin hyvin. Mutta olen niistä jotain oppinutkin, ovat olleet alun alkaenkin väärin perustein aloitettuja suhteita. Vääränlaisten ihmisten kanssa. Ilman mitään sopimuksia asioista, jotka palvelevat kummankin etua. Olen tainnut aikuistua aika myöhään ja tiedostanut vähitellen omat rajani, joista en voi tinkiä.
Toivon, että löytäisin vielä hyvän, luotettavan kumppanin. Tosin olen menettänyt jo uskoani siinä suhteessa. Itseluottamuksenikin on kärsinyt pahoja kolhuja menneistä. Siltikään en haluaisi ajatella, että joudun elämään yksin. Tai mahdollisesti jonkinlaisen seksisuhteen varassa. Se ei yksistään täyttäisi omia tarpeitani.
Enkä ole aloituksen kirjoittaja siis.
Tiedän parin, joka noin vuoden yhdessäolon kanssa päätyivät asumiseroon. Siitä ei kuitenkaan kestänyt pitkään, kun sitten erosivat. Tarvitsivat kuulema molemmat omaa aikaa ja tilaa, siitä sitten syntyi päätös asumiserosta.
Eilen katselin Frendien jaksia, missä Rachel ja Ross riitelivät ja erosivat...
Huh, kyllä tuli kaamea fiilis, kun muistui mieleen parisuhdetodellisuus vänkäävine tuntikausia kestävine riitoineen!
Haluaisin silti kovasti vakisuhteen, ollut yli vuosikymmenen sinkkuna. Haluun seksiä ja läheisyyttä, en edes ajatella mitään panorinkejä ja "hauskanpitoa"
Kyllä useita parisuhteita kokeneena en lähde enään mukaan sellaisiin.Sinkkuna paljon mukavampaa. Ei tarvitse olla tilivelvollinen kokoajan kenellekkään tekemisistään/missä on/kenen kanssa yms.
Parisuhteissa muodostunee tietty hiearkinen funktio. Se johtaa luultavasti riitoihin paljon. Joillekin sopii se olla ylempänä/alempana ja harmonia on mahdollinen. 50/50 miksei sekin olisi mahdollista. Tekeekö haluttomuus olla alisteisessa asemassa sitten vielä narsistiksi?
Sitäkin sopii miettiä.
Alistamisella haetaan kontrollia. Luottamus ikäänkuin kiristetään. Ideaalein suhde olisi tietenkin puntit tasan, mutta onko sellaisia edes nykypäivänä?
Jaa-a, tuntuu vähän siltä ettei niin ole. Riippuu henkilöistä itsestään mitä sovitaan ja löytyykö joustoa puolin ja toisin. Luulen että minusta saa erilaisen kuvan kuin mitä olen. Olen ymmärtäväinen mutta tietyissä asioissa ehdoton.
No loppuunsa kyseessä on kahden ihmisen välinen sopimus. Yhtä totuutta asiassa ei ole.
Vaikuttais että jotkut nähdään jo lähtökohtaisesti parempina ja ylemmissä asemissa. Joutuvatko jotkut siis kärsimään toisten itse luomista mielikuvista. Ihmisten pitää voittaa se joku joka muka luulee olevansa jotain. Sabotoidaanko sellaisten elämää suotta ja jos ei sitä hyväksy niin on narsisti? 12:31
Minä rakastan perhettäni, jokainen on tärkeä.
Minä olen ihmisrakas, en eläin rakas mutta en silti vihaa eläimiä vaan toivon, että heillä on hyvät oltavat.
Jos viihtyy yksin olla, minkä sille mahtaa varmaa myös vanhuksena ei ole yksinäistä.
Mieheni pisti minulle tämän ja totesi ”tässä me olemme vanhuksena ja lopussa on perheemme”
https://m.youtube.com/watch?v=cHHLHGNpCSA
Jokainen rakentaa elämänsä.
Jaa, itsekin tässä miettinyt, että harvoin näkee/kulee onnellisista parisuhteista. Näin sinkkuna, ehkä jollain tapaa tullut kyyniseksikin. Ajattelen, että ihmiset ovat nykyaikana liian itsekkäitä, lyhyt pinnaisia ja sekin vaikuttaa siihen, että parisuhteet eivät onnistu tai kestä. Onhan parisuhde kuitenkin myös " työtä" ja kasvamista yhdessä koko ajan. Hyväksymistä, anteeksiantoa, ymmärrystä ja tahtoa. Rakkauden ensihuuman jälkeen sen näkee, että onko tässä aineksia pitempäänkin suhteeseen.
Siinä on puolensa ja puolensa.
Raastavaa parisuhde on kun ei mene hyvin. Joutuu pakotettuna olemaan samassa asunnossa ja paha mieliala ja riitely tekee olosta kurjan ja pakoon ei sitä pääse. Jos kumppani on vaikea ja itsekäs, tekee mitä lystää, menee minne lystää ja tulee koska lystää niin stressikerroin nousee ja mieliala on aina huono. Yöt saa valvoa miettien missä se taas menee ja päivät olla itkua vääntämässä toisen takia.
Hyvässä suhteessa on kuitenkin lämmin ja hyvä olla. Rikastuttaa elämää ja antaa voimaa. On turvallinen olo.
Omasta mielestä en tiedä kumpaa oon enempi. Sinkku vai parisuhdeihminen. Exäni mielestä parisuhdeihminen, koska kaipaan rutiineja, turvaa ja selkeyttä elämään.
Hänelle oli vaikea uskoa et viihdyn sinkkuna ja et ylipäätään biletin ja join alkoholia. Se väitti mun valehtelevan kunnes uskoi ja sitten se kyseli et onks jotain tapahtunut. Toi ei oo yhtään sua ittees.
Parisuhde on aivan loistava silloin, kun rinnalleen löytää sen itselle sopivan kumppanin. Sellaisen, jonka kanssa katsoo maailmaa samoin silmin, arvot samat, sekä huumori samanlaista, Seksi sujuu hienosti, ja on molempia täysin tyydyttävää. Myös keskinäinen kunnioitus, ja arvostus, sekä toisen tukeminen on onnistuneen parisuhteen kulmakiviä. Rehellisyydestä puhumattakaan. Mustasukkaisuus on yleensä tuohoava voima, ja kumppanin huono itsetunto. Jos kumppani ei omaa tervettä itsetuntoa, ei suhde tule onnistumaan. Tiedän, kun olen melkein alkanut seurustella sellaisen kanssa.
Usein se ihanaki suhde muuttuu pariksi suhteexi.
Onhan se kiva olla suhteessa ihmisen kanssa, joka ei aiheuta harmia vaan harmoniaa.
Minä en tykkää olla sinkkuna. Olisi mahtavaa olla naimisissa naisen kanssa kenellä on samat arvot. Perheettömyys tekee ainakin minut vähän surulliseksi. Tietenkin pärjään omillani enkä tekisi mitä vaan perheen luomiseksi. Kyllä sen pitää myös olla rakkautta ja rakastumista. Iljettää kaikki muu. Mutta olenkin vaan kristitty mies ja ajattelen siksi näin. Ja naisenkin on oltava.
Ei vamasti,jos toinen esim.aamu äreä,ei anna lukea aamun lehteä rauhassa,vaan tuijottaa äkäisesti ja naputtaa hermostuneesti sormella pöydän kantta.Mutta jos aamulla istuu hetken hiljaa ja katsoo toista lämpimästi,syö yhdessä aamupalaa, lukee aamun lehteä yhdessä, ja noustessa pöydästä.halaa oikein kunnolla.Voi olla kivaakin,
kun sen oivaltaa.
Itselleni se on ollut selkeä päätös/ valinta . Parisuhde ei kiinnosta ja teen kaikkeni sen kanssa että sellaista tilannetta tulisi. Ihastumisetkin pystyy itseltään kieltämään kun vaan tahtoa on. Ehkä todellista tilannetta ei ole tullut että joutuisin tosi valintaan. En ole vielä törmänny sellaseen naiseen että tulisi tosi tilanne. Täytyy kokeilla pitääkö teoriani loppuun asti.
Terveisin Tampereen mies 45v.
Olen täysin eri miltä. Parisuhde on elämän ihanampia asioita, kun siinä on oikeaa rakkautta.
Parisuhteet on yliarvostettuja, sinkkuus on mun juttu. Vielä kun tuo hölmö nuori sydän tajuaisi asian.
Mä oon eri mieltä. Hyvä ja toimiva parisuhde on paras vaihtoehto mikä on olemassa. Huono parisuhde ja huono sinkkuus on kummatkin huonoja vaihtoehtoja. Elämä on, täynnä huonoja, huonompia ja täysin paskoja valintoja.
Jokainen tekee omat valintansa, siinä on jonkun palstahoron turha tyrkyttää jamanipoloida ketään. Taitaa horolla olla omat jauhot pussissa. Nauti hyvä ihminen sinkkuudesta, mutta älä tyrkyttää paskasia neuvojasi muille......
Asioihin toisinaan hyvä ottaa etäisyyttä. Hyvä suhde on aina hyväksi, paha suhde pahaksi, jolloin sinkkuna oleminen kuulostaa järkevältä vaihtoehdolta. Tuntuu, ettei mieleisiä ihmisiä tunnu löytävän suhteeseen? Silloin on parempi pysyä sinkkuna. Aina ei voi voittaa, elän toiveissa, et josko elämä voittaa ja löydän sen paljon odotetun elämänkumpanin vielä joskus rinnalleni?
Itsellä kans on pohdinnan paikka, kun ei ole viime aikoina löytynyt yhteistä säveltä toisen kanssa, oletukset tuntuneet vääriltä ja sitä kautta kokenut pettymyksiä. En ole menettänyt toivoa paremmasta, pakko vain kääntää sivua omassa elämän tarinassa, epäonnistuin, ehkä opin jotain uutta samalla? Uskon näin. periaatteista kuitenkin hyvä pitää kiinni viimeiseen asti 🤔 Yksin vai kaksin, siinäpä pohdittavaa?
Itsellä on mielipide muuttunut nyt lähiaikoina siten, että vaikka oikein hyvin viihdyn sinkkuna niin parisuhteessa olisimme naisen kanssa oikeastaan joukkue ja pari on aina sinkkua vahvempi kun parisuhteessa kumpikin on toisen ikään kuin tukena. Nyt ihastuneena on jotenkin tavattoman helppo kuvitella aamulla herätessäni hänen kasvonsa silmieni eteen kun herään ja hymyillään toisillemme hyvät huomenet. Plääh kun oon nyt ihan lässy, hyvää yötä.