Onko jotain nettikanavaa, jonka kautta voisi tutustua ihmisiin, jotka ovat luotettavia, esimerkiksi pidän uskovia luotettavina ihmisinä. En välttämättä haluaisi keskustella, kuten tavanomaisissa uskovien nettifoorumeissa on ollut tapana tehdä eli näissä foorumeissahan käsitellään jotain raamatunkohtaa, joista ihmiset ihmettelevät ja jakavat jakeita ja suomivat niitä suurennuslasien kanssa, mikä ajatus on oikea ja mikä väärä, vaan haluaisin lähinnä kohdata ihmisiä. En halua mennä uskovien kokouksiin, koska ei niissä kohtaa ihmisiä ystävyyspohjalta. Miten kohtaatte uskovat muita ihmisiä ja luotte ystävyyssuhteita?
Uskovia ystäviä
Anonyymi
5165
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Jos ei osaa tutustua ihmisiin, ei ole sellaisia ihmissuhdetaitoja, niin miten saa ystäviä. Samanmielisiä ihmisiä. En pidä fanaatikoista, en ihmisistä, jotka alistavat.
En pidä baareissa kulkemisesta, olen luonteeltani hengellisyyteen taipuvainen, pidän siitä kun voin keskustella pitkiä keskusteluja, pohtia vaikka maailmankaikkeutta tai muuta höpönlöpöä. Minun on vaikea luottaa uusiin ihmisiin tai luottaa siihen, että minusta voitaisiin pitää ihmisenä, minulle ei ole helppoa luoda uusia läheisiä ihmissuhteita. Netti ei ole hyvä paikka tavata uusia ihmisiä, mutta en käy missään missä voisi ketään ystävää tavata ja seurakunnatkin, olen niissä ollut aika yksinäinen ja juttelu on ollut väkinäistä ja en ole kokenut ihmisiin niissä oikein mitään yhteneväisyyttä.
Olisi sellainen ihannekuva, että kun ahdistaa ja on surullinen ja mieli tahtoo synkistyä, niin olisi joku jolle jakaa ja joka kuuntelisi ja joka välittäisi ja jonka tietäisi, että toinen tahtoo parasta, eikä vahingoita sen kautta, etten osaa olla täydellinen.
>> Olisi sellainen ihannekuva, että kun ahdistaa ja on surullinen ja mieli tahtoo synkistyä, niin olisi joku jolle jakaa ja joka kuuntelisi ja joka välittäisi ja jonka tietäisi, että toinen tahtoo parasta, eikä vahingoita sen kautta, etten osaa olla täydellinen. <<
Jeesus on paras uskovan ystävä ja juuri sellainen kuin kuivailit. Hän voi myös auttaa löytämään ihmisistä ystäviä.
Sellaista et löydä. Tälläkin palstalla mellastavat vapaa-ajattelijat, ateistit, trollit, väittelijät, kieroonkasvaneet ym. vinoutuneet.
Sellaista paikkaa ei siis ole tässä netin syövereissä, jossa olisi luotettavia ja kunnon ihmisiä.
Aika masentavaa. Ei minua häiritse vapaa-ajatteliamaisuus tai ateistisuus, mutta nettimaailmassa ajattelen, että yleensäottaen, on helpompi yrittää luottaa uskoviin, koska heiltä odottaisi, etteivät olisi ilkeitä, mutta sehän ei ole mikään sääntö, nimittäin uskovatkin voivat olla ilkeitä siinä missä kuka tahansa.
Minulla on varmastikin jokin ihannekuva uskovista, että he olisivat kilttejä ja mukavia, helposti lähestyttäviä, jotka olisivat "avosylin" ottamassa vastaan, vieraan ihmisen ja olisivat aidosti, aidosti kiinnostuneita siitä ihmisestä ja sen ajatuksista, mutta se on vain ihannekuva.
Kirjaudu facebookiin ja siellä on erilaisia ryhmiä esim. Uskovat aikuiset, Vapaiden suuntien kristityt, ym.
Samaa etsin itsekkin, en löytänyt. Facebookissa olin vähän aikaa jossain ryhmässä mutta se oli pettymys.En myös käy missään piireissä ym. harjoitan näkemystäni yksin.
Mellastavat ihmiset mellastavat palstoilla. Niinhän se joskus on tai oikeammin, asia tuntuu sille.
Jos joku asia tuntuu omasta mielestä joltain, yleensä se on silloin harhaluulo.
En alkaisi mihinkään facebook ryhmään, koska uskovana haluan olla huomaamaton, en halua olla esillä jossain ryhmissä, anonyymiys palstoilla sopii minulle, koska en halua leimautua ja saatan puhua aroistakin aiheista, koska tavallaan olen sitä ml:n suosittelemaa avoimuutta ihmisenä ja en haluaisi haavoittaa itseäni näillä palstoilla. avoimuus ei tarkoita, että olisi luottamus kohdillaan kaikille jakamisen mahdollistumiseen, minusta se ei ole järkevää toimintaa kuitenkaan.
Lähes jokaisessa seurakunnassa on tällaisia isä- ja äiti- tai veli- tai sisar-henkisiä ihmisiä.
Hitaasti. En luo ystävyyssuhteita, vaan ne syntyvät. Olen hidas lämpenemään. Minulla on 2 sydänystävää ja joitakin, muutama" parempi "tuttu. Nuo kaikki suhteeni ovat kestäneet yli 30 vuotta olen hidas uusissa ystävyyssuhteissani.
Kirjoittele tänne, siitä alkaa.
Koen, että minulla on tarpeeksi ystäviä.. Sukulaisiakin on tuttuina liuta. Olen tyytyväinen ja kiitollinen. Näin on hyvä juuri minulle.
Itseltäni ei ystäviä puutu. Niitä on aivan tarpeeksi monessa kirkkokunnassa. Ja vielä todella hyviä ystäviä Saksassa. Sitten maallisella puolella on myös hyviä ystäviä ympäri tasavaltaa. Mistä johtuu, entä tiedä, naisetkin haluavat joskus halata minua. Olen kuitenkin miehistön jäsen. En ns. julkisuuden henkilö. Tämä on kokemukseni tästä aiheesta.
Varmaan yksinäistä ihmistä auttoikin tosi paljon itsekäs vuodatuksesi omasta ihmisten täyteisestä elämästäsi.
Ajatellen ihmisen yksinäisyyttä / tunnetta tai ystävien puutetta, niin tämä on erittäin laaja-alainen ongelmallisuus ihmisessä. En ole pessimisti - vaan todellisuus on, miten tämän alueen kehitys positiiviseen suuntaan vaatii ihmiseltä paneutumista ja erikoisesti ajattelemisen taitoa itsensä tuntemisen lisäksi. On myös muistettava todellisuus, ettei kannettu vesi pysy kaivossa. Hetken helpotus, mutta asia taas ennalistuu yksinäisyyyden tuntemiseen.
Yksinäisyyden tunne ilmentää ihmisessä kyvyttömyyttä ottaa kontaktia toiseen ihmiseen. Liittyy sisäisiin pelkotioihin kuin myös epävarmuuteen. Tämä tekijä saa aikaan myös sen, miten ylikorostuu ystävien merkitys ja sen toteutuminen.
Niin, kun / jos ihminen saa avatuksi itselleen tämän ongelman - ymmärtää kokonaisuutta - vaikuttaa rakentaa siltaa / yhteyttä toiseen ihmiseen jo tämän tiedostaminen vaikuttaa asiaan. Tiedostaminen saa aikaan luontaisen alitajuisen toiminnan eli ihminen alkaa korjaamaan ITSE tilannettaan ja siten virittymään ihmisten kohtaamiseen. On valmiustilassa.
Itse aikoinaan olen ollut hiljainen jne.... ja vaikea ihmiskontaktin solmimisessa - tilanteeseen menemisessä ja siinä toimimisessa. Tänään jopa päinvastainen. Aina kun kohtaan ihmisen - lenkillä tai missä vain. Valmius puhumiseen / yhteyden ottamiseen on valmiustilasa. Väitämpä, miten tämä tekijä poistaa ihmiseltä yksinisyyden tunteen / alentaa ystävien merkityksen. Tavallaan koko ihmislajin kokee samalla viivalla oleviksi. Täysin ventovieraallekkin ihmiselle voi kertoa omista asioistaan, jos tilanne ohjaantuu siihen. Tavallaan koko ihmisen elämäntapa on luontaisella tasolla kohdata ihmisiä / ottaa yhteys ja irrttautua tilanteesta. Kyse on todella valmuidesta ja sen käyttämisestä arjen pyörityksessä.
Todellisuus on. Mitä estollisempi /kriittisempi ihminen on vaatimuksissaan ihmisistä, niin sitä vaikeampi on solmia suteita / kontaktin luomista.
m.l
En koe olevani sillä tavoin estollinen, että olisin liian hiljainen, tuttuja ihmisiä on paljonkin, joille voi hymyillä ja sanoa terve. En ole persoonaltani sellainen, joka haluaisi kaikki asiansa kaikille jakaa. Se millaisena ehkä minua pidetään, niin tuskin minua pidetään ihan hiljaisenakaan, silti sellaiset luotettavat ja läheiset ystävyyssuhteet ovat olleet hankala solmia, en tiedä olisiko minulla sellaisille mitään antaakaan loppuviimein, enhän käy missään edes, olen linnoittautunut lähinnä kotini sisällle ja ulkomaailmassa käyn töissä ja kaupassa, siinä on vaikea mitään ystävyyssuhteita luodakaan, sitten on tämä nettimaailma, jota harrastan välillä, mutta ei näistä kuvioista ystäviä löydy... koen, että jossain seurakunnan tilaisuuksissakin, olisin jokin seinäruusu, jolle ollaan ystävällisiä ja joille itse olisin ystävällinen, ehkä minua pidetään sellaisena, ei niin mielenkiintoisena persoonana... uskovien taholta, en ole heidän mielestään tarpeeksi hengellinen ja seuraani ei kaivata ja maallisten ihmisten taholta, en kulje baareissa, vaan olen sellainen kiltti-ihminen, jota ei sellainen elämä kiinnosta. Lähinnä minulle riittäisi, vain tila, jossa toisen ihmisen kanssa on helppo olla ja hengittää, toinen ihminen voisi kutsua vaikka myyjäisiin tai kävelylenkille, jossa voisi keskustella toisen ihmisen kanssa. Minä toisaalta tiedän, ettei minulla ole paljoa antaa ystävyyssuhteille.
En ole persoonaltani sellainen, joka ehkä haluaisi jutella jokaisen naapurin ja lenkkipolulla tapaamansa ihmisten kanssa, koen joissain tilanteissa vaivaannuttavaksi smalltalkin, kuten jos pitäisi esimerkiksi naapureiden kanssa olla tekemisissä enmmänkin, en koe siihen ja sellaiseen tarvetta, en koe tarvetta olla jokin toinen persoona joka olen, en siis koe tarvetta olla äänekäs ja rohkea ja mikään "jokapaikan höylä"... vaan koen lähinnä tarvetta läheisiin ystävyyssuhteisiin, en "hyvänpäiväntuttuuteen". Olen joskus asioitani paljon joillekin jakanutkin, mutta se on ehkä lähinnä karkoittanut ihmiset pois ja osaamattomuuteni ihmissuhteiden luomiseen on varmaan enemmän näkynyt sillä tavoin, että olen odottanut sitten että toinenkin ihminen kokisi, että haluaisi olla läheinen ystävä minulle ei vain ystävällinen hyvänpäiväntuttu. Minulla on varmaankin sellainen tilanne tällä hetkellä ja muutosvaihe, että yksi hyvä ystävä löysi muita ystäviä, eikä ole paljoakaan tekemissä ja toinen ystäväksi koettu tai luultu ihminen, ei halua olla tekemiss, niin koen suoranaista yksinäisyyttä, koska ystäväpiirini joita päästäisin lähelleni, on kuitenkin aika rajoittunut. En koe tulleeni hylätyksi, koska ihmiset voivat elää eri elämän vaiheita ja he kokevat asiat omalla tavallaan. .. kyse ei ole yksinäisyyden kokemuksesta niinkään, vaan koen jonkinlaisen ihmissuhteisiin liittyvän vajavuuden.
Nettimaailmassa ei toisaalta siihen ystävyyteen olisi kovin helppo luottaa ja tuskin sellaiseen netin kautta "luotuun" ystävyyteen ikinä alkaisin.
Olen joskus ollut aika avoinkin netissä tapaamilleni ihmisille ja se luottoarvo on pitkälti perustunut siihen, että toinen on ollut uskovainen ja oikeastaan joka ainut kerta on jollain tavalla se luottamus petetty. Minähän koin aikoinaan olleeni aika rikkinäinen ja varmastikin sitä olin ja tietenkin, jos ihmisellä on asiat epätasapainossa niin, se monin tavoin näkyy ja yhdistettynä siihen uskovaisuuden neuroottisuus tietyllä tapaa, ettei kärsi nähdä itsessä niitä pahoja asioita tai ikäviä ihmisyyteen kuuluvia juttuja... ja jos toinen kuuntelija haluaa kuunnella asioita sen kaoottisuuden kautta, mitä on toisille ihmisille jakanut, niin värittyyhän se ikävästi ja sillä on helppo satuttaa jälkeenpäin.
'ja jos realistisesti osaisin tarkastella itseäni, en olisi sen epätasapainoisempi kuin moni muukaan netti-ihminen, ihmiselämään voi kuulua kipukohtia ja on tietenkin hyväksi tunnistaa ne ja tunnustaa ne itselleen, mutta se kannattaako niitä jakaa ventovieraille, niin ei varmaankaan, koska harvoin ihmisellä on ihmissuhdetaitoja sillä tavoin, ainakaan nettimaailmassa kulkevilla, koska useinhan ihmiset voivat olla näissä foorumeissa kun ei ole arkielämässä tarpeeksi niitä taitoja, ei tietenkään kaikki, mutta se voi olla osittain sitäkin.
Laita vaikka ilmoitus tuonne kaverihaku.net ja määrittele siinä, millaista ystävää etsit.
Olen itse vuosien varrella tutustunut moniin ihmisiin lehtiin laitettujen ilmoitusten kautta. Pari tuttua on edelleen, joita joskus tapaan. Eivät ole uskossa (ainakaan vielä), mutta ihan hyviä hetkiä on yhdessä vietetty.
En minä sillä tavalla taida uskaltaa kenenkään kanssa alkaa kirjeenvaihtoon, se olisi liian uhkarohkeaa, minusta ei olisi tuollaiseen, enkä tavallaan... en oikeastaan etsi tuollaista, minä etsin ihmisiä/ihmistä varmaan joihin voin tukeutua ja luottaa ja luottamussuhteen luominen, vie vuosia ja vaatii myös paljon ystävältä ja ei siihen taida kuka tahansa kelvatakaan. Se voi kuulostaa itsekkäältä, mutta minä tarvitsen sitä, ihmisiä joihin voin luottaa ja jotka kantavat yhdessä vikani, suruni, iloni ja ovat läsnä elämässäni.
Vaadin varmasti liikaako?
Ja se vaatii myös toiselta sitä, että toinen on valmis olemaan avoin, odotan, että toinen on valmis myös antaa kannettavakseni hänen vikansa, surunsa, ilonsa ja on läsnäoleva elämässäni... eli puolin ja toisin, ystävyydessä rakentuu, luottamus... mutta jos toisen tunteminen jää vajaaksi, en tiedä kenen kanssa olen tekemisissä edes ja onko hän luottamuksen arvoinen, luottamuksen syntyminen vaatii aika paljon ihmisiltä ja sellaista, heittäytymistä siihen luottamukseen.
En silti usko, että kirjeenvaihtopalstat on ratkaisu.
Ei kyse ole siitä, etten arvostaisi ihmisiä, mutta luulen, että ystävyys on vähän syvempi juttu minulle, sellainen "sielun ja sydämen" tasolla oleva, jossa sen toisen ihmisen olemassa olo elämässäni merkitsee... en halua elämääni lisärasitteina ihmissuhteita, jotka eivät merkitse mitään itselle ja toiselle ihmiselle. Se on vähän kuin toisen ihmisen rakastamista, mutta en etsi suhdetta kehenkään, en seksuaalisella tai ajateltuna että se olisi mitenkään romanttisellakaan tasolla.... mutta tahdon olla aidosti välitetty ja aidosti välittää, tahdon merkitä ystävälle jotain ja tahdon, että se toinen ihminen merkitsee jotain elämässäni ja se vaatii paljon työtä eikä se ole jokin kirjeenvaihtopalstan juttu, se on sydänystävä-juttu, jota kaipaan.
Se voi olla pelottavaa ihmisistä ja tällainen ajattelu ajaa ihmiset kuin pierun saharaan... luulen, että se olisi toisaalta monille ihmisille ja heidän elämäänsä vain lisärasite, jota eivät kaipaa eli se ei olisi heidän juttunsa, se on jollain tavalla vähän hengellinen tai henkinen juttu... useimmat eivät kaipaa siis elämäänsä ihmistä, joka valtaa "jonkin tilan" ja se on aivan oikein ja niin kuuluukin olla.
Luulen, että kyse on myös minun omasta tarpeestani saada kokea olla välitetty ja rakastettu, ei siinä ole sen kummempaa, mutta en halua tulla hyväksikäytetyksi sen vuoksi, en halua mitään imeliä jahtaajia, jotka ajattelevat seksuaalisella tasolla tätä. En halua, että ystävä on sellainen, joka loppuviimein pyrkii tuhoamaan elämääni, vaan hänen tulee aina ajatella minun todellista ja aitoa parastani, ei vain sitä minkä luulee sitä olevan.
Ja vaikka kirjoitin noin, ystävä saisi olla sekä nainen tai mies, tämä ei sillä tavoin ole sukupuoliasia, vaikka kyse on toisesta välittämisestä.
Voisi olla parempi, että jos ystävä olisi mies, niin ei olisi sellainen joka elää toisen naisen kanssa, koska en haluaisi viedä tilaa keneltäkään toiselta ihmiseltä, jolle se tila kuuluu, mutta yksin elävä mieskään ei saisi ajatella kyseessä olevan millään tavalla, mitään romanttista olevan kyseessä, vain pelkästään ystävyyttä. Nainen ystävänä olisi siinä mielessä paljon helpompi ja parempi vaihtoehto, ettei tulisi siis ongelmia.
Itseasiassa selasin sitä kaveripalstaa, se on ihan hyvä idea sinänsä. En uskaltaisi silti ehkä laittaa ilmoitusta tai vastata sellaiseen. Mietin kyllä, että jos laittaisi, että etsin ystävää käymään tai saamaan minut tutustumaan uskonnollisiin(kristinusko) tilaisuuksiin mukaan tai viettämään muuten aikaa hengellisiä asioita jakaen, voisi opettaa vaikka soittamaan minua kitaralla, jos on sellaisia taitoja, voisin opetella vaikka tekemään itse biisejä omaksi huvikseni... en minä uskaltaisi... jos se tuottaisi vain ongelmia elämääni, koska se ei tapahdu välttäättä sillä tavoin luontaisesti kuin yleensä kun näkee heti ihmisen ja minulle olisi vaikea, haluaisin tutustua siihen ihmiseen ensin, ilman sitä, että tarvitsisi kertoa kuka on ja missä asuu.. ja sitten jos oppisin luottamaan siihen ihmiseen, niin... ehkä voitaisiin tavatakin... mutta ehkä olisi parempi, että se ystävä olisi silloin nainen, jos pitäisi olla tekemisissä tosiaankin kasvoikkain, se ei toimisi ystävyys miehen kanssa normaalisti, jotenkin ymmärsin sen, olen aika vanhanaikainen ja se olisi aika outoa loppuviimein, en osaisi kuvitella tilannetta, että vapaa-ajalla kulkisin jonkin ystävän kanssa, joka olisi miespuolinen, jollei sitten olisi homoseksuaali.
Eihän sitä tarvitse alkaakaan pidempään kirjeenvaihtoon. Kun on ilmoitukseen laittanut että hakee kaveria tietyltä alueelta vaikka kahvilassa, elokuvissa käyntiin tai lenkkeilyseuraksi. Sitten kun ja jos joku vastaa, niin lähtee mukaan tai ehdottaa jotakin itse. Eikä välttämättä itse tarvitse ilmoitusta laittaa, jos vastaa jonkun toisen laittamaan ilmoituksen.
Itsekin aikoinaan tapasin aikamoisen joukon, mutta vuosien mittaan on jäljelle jäänyt nuo pari ihmistä. Täydellisiä ystäviä ei olekaan, eihän me sellaisia olla itsekään. Mutta kannattaa käyttää ystäviä löytääkseen niitä keinoja mitä saatavilla on. Älä ota asiaa niin kuoleman vakavasti, vaan ota rohkeasti selvää millaisia kavereita on mahdollista löytää. Tuskin kukaan sinua tulee kotoa hakemaan, jos et mitenkään ilmaise itseäsi ja toivettasi löytää ystäviä.
Jos haluaa löytää toisia ihmisiä pitää mennä sinne missä on sellaisia ihmisiä, joissa on mahdollisuus altistua sattumalle.
Jos menee baariin, löytää baarikärpäsiä. Jos menee lestadiolaisseuroihin on suuri todennäköisyys löytää lestadiolaisesti ajattelevia, vaikka joukossa onkin niitä, jotka kyseenalaistavat viralliset opetukset.
Jos juttelee Suomi24 helluntaipalstalla, törmää monenlaiseen trolliin.
Jos pysyy vain kotona, on erittäin epätodennäköistä törmätä sattumalta kehenkään.
Elämä on riskien ottamista. Ehkä kannataa riskeerata itsensä ja mennä sellaiseen paikkaan, jossa on omasta mielestä todennäköisesti täyspäisiä ihmisiä.
Ystävyys ei synny hetkessä. Sille pitää antaa aikaa.
Itse olen huomannut parhaaksi tavaksi tutustua ihmisiin on touhuta jotakin. Mieluiten sellaista, josta on jollekin toiselle ihan oikeasti hyötyä.
En tarkoita niinkään mitään organisaatiota, vaan ihmistä, vaikka monet jutut tapahtuvat jonkin organisoidun jutun piirissä.
Kun lukee kirjoituksia, on varmaankin yksinäisyys ongelmana kehä III:n sisäpuolella.
Mikä on kehä III? Onko se kirkas aura uudestisyntyneen uskovan pään ympärillä, jonka vain sen uudestisyntyneet kaverit näkee?
Varmaan tarkoittanee, helsinki-vantaa seutua, eikö se tieväylä jotenkin ole kehäII:sta?
siis kehäIII;sta...
Kyllä minä sen tiesin. Halusin vain varmistaa, että kehän ulkopuolella ei ole vastaavia ongelmia, kuten kirjoittaja väitti.
Ai ;) mietinkin, oliko siinä jotain sarkasmia, en ole hyvä siinä.
>> En halua mennä uskovien kokouksiin, koska ei niissä kohtaa ihmisiä ystävyyspohjalta. <<
Voihan kokouksissakin ystävän löytää, jos sellaista hakee ja alkaa vain juttelemaan muiden kanssa. Vapaamuotoisemmat kokoontumiset ovat varmaan sopivimpia ystävyyssuhteitten solmimiselle.
Usein seurakuntiin on kyllä jo muodostunut sisäisiä pikkuryhmiä ja siteitä, joihin on vaikea mennä "kolmanneksi pyöräksi". Mutta jos on joku uudempi tulokas, niin sellainen saattaa myös olla ystävää vailla, jos ei muista seurakuntalaisista tahdo ystävää löytyä.
Eniten kehotan rukoilemaan, että Herra ohjaa tiellesi sopivan ystävän.
Meillä jokaisella on omat tiemme, suojelusenkeli pitää huolta kun tiellämme kävelemme.
Aloin toisaalta miettimään... olen jollain tavalla näissä seurakunta-asioissa vähän kuin "kotini vanki", koska seurakuntatilaisuudet voivat olla ahdistavia... minä saattaisin, kaikesta hyvästä tarkoituksesta huolimatta, alkaa voida pahoin henkisesti, jos.... minun pitäisi toisaalta suojella siltä itseäni? Kaikista turvallisimmalta paikalta tuntuisi valtion kirkon temppelisali, sielläkin, jos saisi olla vain yksin, siellä on jotain äärettömän rauhallista, vanhoja rakennuksia, loistoa, pyhyyttä, sellaisessa pyhyyden rakennuksessa, voisi olla ihan hiljaa. Rukouskokoukset ovat kauheita paikkoja, minun mielenterveyteni horjuu kun kuuntelen kanssarukoilijoiden näkyjä, milloin on rubiineja jossain luolassa ja milloin peilioveja ja milloin vettä on täynnä ämpäri ja milloin mitäkin ja kamalinta on, jos joku puhuu jollain kummallisella kielellä ja joskus jopa eläimen äänellä. En oikeastaan tahdo sitä ja mennä sellaiseen paikkaan.
Mitä ihmettä oikein tahdon sitten? mietin, en itsekään tiedä.
Älä tee kokouksista pakkopullaa niin, että koet, että sinun on pakko käydä niissä säännöllisesti, tai jaksettava istua siellä alusta loppuun asti.
Raamattu kyllä kehottaa, ettei uskovan pidä jättää uskovien keskinäisiä kokoontumisia, mutta ei raamatussa silti mitään pakko-ohjetta asiasta ole.
Käy edes joskus ja ole siellä sen aikaa kuin itse haluat. Osa säännöllisesti kokouksissa käyvistä uskovistakin voi lähteä kesken kokouksen, tai saapua vähän myöhässä. Ainakin vapaissa suunnissa. Ja käy erilaisissa tilaisuuksissa, niin löydät sen, joka sinulle sopii parhaiten.
Myös vapaaehtoistyö seurakunnassa voi olla kanava tutustua muihin.
>> kuuntelen kanssarukoilijoiden näkyjä, milloin on rubiineja jossain luolassa ja milloin peilioveja ja milloin vettä on täynnä ämpäri ja milloin mitäkin ja kamalinta on, jos joku puhuu jollain kummallisella kielellä ja joskus jopa eläimen äänellä. En oikeastaan tahdo sitä ja mennä sellaiseen paikkaan. <<
Ei tällaisiin paikkoihin kannatakaan mennä toista kertaa. Touhu kuulostaa vähän äärikarismaattiselta.
No, uskoo yksin. Minä samoin en viihdy nk.tilaisuuksissa. Ortodoksien luostari kirkoissa käyn ja olen kerran käynyt Jumalanpalveluksessakin Valamossa.
Lukeminen,mietiskely ja oma hiljentyminen. Mitä toiselle sitten oikein sanoisi? Vaikeaa todella.Pitää löytää itsensä että voi olla toisten kanssa,siskoni sanoi että pitää rakastaa itseään.
>> Lukeminen,mietiskely ja oma hiljentyminen. <<
Miten aloittajan kysymiä uskovia ystäviä tämmöisellä löytyy..?
Raamatun Jeesus ohjaa meitä ulos ja maailmaan, muiden ihmisten pariin, ei kääntymään sisälle päin omaan itseensä. Jokainen, joka on Jumalan Pyhästä Hengestä syntynyt, niin kuin raamattu opettaa, eli uskossa, haluaa myös toisten uskovien pariin, koska Jumala itse vaikuttaa sillä tavoin uskovassa.
Omaan sisimpään keskittyminen on enemmänkin henkisyyttä ja okkultismia, ei uudestisyntyneen uskovan hengellisyyttä. Hengellisyys pyörii Kristuksen ympärillä, henkisyys oman itsen ympärillä.
Kielillä puhuminen listassasi on raamatun mainitsema Jumalan antama armolahja uskovalle.
Jotkut harjoittavat tässä "maailmassa" näkemystään yksin,se heille suokoon.
Eräät ihmiset ovat nk.sosiaalisia, hakeutuvat toisten seuraan. Herkkäuskoisuudella voi olla sitten huonoja seurauksia, pettymyksiä joita herkät ihmiset sitten murehtivat. Pahan olemassa olo pitää vaan tiedostaa. Epäterveissä uskonnoissa ihminen voi joutua sitten monenlaisiin tilanteisiin. Parempi kun pysyy valtionkirkkojen piirissä.Hyväkin on olemassa,muistetaan se.
Mutta kun aloittaja itse puhui uskovista , eikä mistä tahansa näkemyksistä, ja halusi löytää ystäviä, eikä jatkaa yksin olemista.
Yksin olemista ei kannata liikaa karttaa, vaan sitäkin kannattaa jokaisen opetella edes vähän. Myöhemmin elämässä voi tulla eteen sellaista pakosta, esim. puolison kuollessa, jolloin saattaa nopeammin sopeutua yksinoloon, jos on kokemusta siitä. Yksin ollessa saa myös olla rauhassa kaksin Kristuksen kanssa, jos olet uskova. Yritä löytää myös yksinolosta hyviä puolia, jos juuri nyt et ystäviä löydä, niin silloin ystävyyskin voi tulla eteesi ihan yllättäen tai vaikka halu lähteä muiden pariin, josta ystävä löytyy.
Samaa mieltä kanssasi.
Epäterveet uskonnot tyrkyttävät sitten näkemystään ihmisille. Uskon pitää puhutella ja sitä kautta löytää näkemyksensä.Tuuliajolla olo tässä maailmassa ei ole hyvästä, vene menee sitten myrskyjen mukana.Merimieskirkon vapaaehtoistyön kautta tapaa ihmisiä ympäri maailmaa,meri erottaa ja yhdistää. Ev.luterilaisella ja ortodokseilla on myös vapaaehtoistyötä ja talkoolaisuutta.