Kylläpäs kirjoitus joillekin epämiellyttävästä totuudesta poistettiin.

Anonyymi

Kun kirjoitettiin rehellinen ja totuudenmukainen kirjoitus siitä että poliitikot ansaitsisivat mieluummin olla kuolleita kuin suomen kansan asioista päättäjiä, niin kylläpäs perkele asiallista asiaa sietämättömät sen kirjoituksen poistivat.

7

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomi24 on Aller Median eli valtamediaan kuuluvan yhtiön omituksessa. Vain typeryksen tai epärehellisen mielestä valtamedia on erillään valtaeliitistä.

      Nykyinen valtaeliittimme on suomalaisvastainen, joten tietysti sen mediakin ja siten median alaiset foorumit.

      • Anonyymi

        Tiedätte USA:sta ja Venäjältä tutut agenttilait.

        Em. valtiot voivat nykylainsäädännöllä määritellä vieraan valtion rahoittamassa mediassa toimivat, myös somekirjoittelijat, ulkomaisiksi agenteiksi.
        Jos em. lakeja sovellettaisiin Suomessa, me kaikki olisimme `ulkomaisia agentteja`.
        Aller media oli kai Tanskalainen?

        Kun ny on kopioitu lainsäädäntöä USA:sta, lienee vain ajan kysymys, kun somekirjoittelijoita lähtee internointileireille. Tai statusmuutoksen myötä vain katoamme jonnekin.

        Facism is in fashion again!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedätte USA:sta ja Venäjältä tutut agenttilait.

        Em. valtiot voivat nykylainsäädännöllä määritellä vieraan valtion rahoittamassa mediassa toimivat, myös somekirjoittelijat, ulkomaisiksi agenteiksi.
        Jos em. lakeja sovellettaisiin Suomessa, me kaikki olisimme `ulkomaisia agentteja`.
        Aller media oli kai Tanskalainen?

        Kun ny on kopioitu lainsäädäntöä USA:sta, lienee vain ajan kysymys, kun somekirjoittelijoita lähtee internointileireille. Tai statusmuutoksen myötä vain katoamme jonnekin.

        Facism is in fashion again!

        Sellanen foliokypäräteoria sieltä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellanen foliokypäräteoria sieltä.

        Anarkian ydinarvo on vapaus. Yksilön vapaus.
        Toinen arvo on yhteison itseorganisoituvuus.
        Kolmas arvo on perhe, itseorganisoituvan yhteisön ensimmäinen organisoituva vapaa rakennelma.
        Neljäs arvo on yhteisö itse.

        Mitä mieltä olette?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Anarkian ydinarvo on vapaus. Yksilön vapaus.
        Toinen arvo on yhteison itseorganisoituvuus.
        Kolmas arvo on perhe, itseorganisoituvan yhteisön ensimmäinen organisoituva vapaa rakennelma.
        Neljäs arvo on yhteisö itse.

        Mitä mieltä olette?

        Ilman henkistä vapautta ei ole itse elämää. Luovuus loppuu.
        - Pierre-Joseph Proudhon


    • Tiukemmaksi menee ja kiihtyy vaan koko meno kaikkialla.
      Pelkkiä koneen palikoita...

      • Totuudella kapuloita rattaisiin! Kaikki negatiivinen senkus tuottaa vaan paskaa karmaa, ei se kannata.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2655
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2243
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2010
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      13
      1719
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1691
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1656
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1646
    8. 91
      1573
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      128
      1447
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1274
    Aihe