Kyllä se on Suomen konkurssi edessä, ei auta mikään. Portugalia, Kreikkaa ja Italiaa
haukuttiin huonoiksi maiksi talouden hoitamisessa. Stubb ja Katainen briifailivat Brysselistä ja paukuttivat henkseleitään. Kaikki tuntui mahtavalta ja Suomi osalta jotain suurta ja upeaa. Kaikki se mitä Suomessa oli todellisuudessa tapahtumassa, ei näkynyt Kehä ykkösen sisäpuolelle. Etenkään näille päättäjille, joilla ei lähipiirissään ole ihmisiä, joita koskee työttömyys, huoli tulevaisuudesta, köyhyys ja katkeruus.
Katainen ja Stubb puhuivat, kuinka kaikille Suomalaisille tulee olemaan töitä ja lisäksi tarvittaisiin satoja tuhansia maahanmuuttajia.
Sama touhu jatkui vielä kun nämä valehtelevat ja asioita vääristäneet henkilöt siirrettiin sivuun puolueen keula paikalta. Komennon ottaneet Kokoomuksen Orpo ja Keskustan Sipilä alkoivat järjestämään maahanmuuttajille halukkuutta tulla koko Euroopan läpi Suomeen. Sipilä houkutteli ja Orpo piti huolen että rajat ovat auki.
Nyt ei ole työtä tarjolla, työttömiä on edelleen valtavat määrät, vaikka lukuja on keinotekoisesti saatu kaunisteltua. Suomalaiset alkavat olemaan kypsiä päättäjiin, joilla itsellään on kaikki hyvin ja jotka eivät tunnu välittävän vähääkään kansalaisten
tilanteesta.
Suomella ei ole varaa elättää maahan saapuneita ja samalla ylläpitää totutun laista
yhteiskunta mallia tukineen ja avustuksineen. Katkerat kansalaiset huijaavat suruitta etuuksia, koska jokaisen asenne on että jokainen huolehtikoon omasta pärjäämisestään keinolla millä hyvänsä.
Suomi kulkee EU:n talutushihnassa. Hallitus tekee budjetteja, joilla ei ole mahdollisuutta toteutua. Talouden tilaa kaunistellaan, jotta saadaan luottoluokitus
pysymään hyvänä, mutta se kaikki on romahtamassa.
Nykyisen hallituksen tie on tullut päähänsä posti farssin kautta. Maailman typerintä touhua jakaa johtajille osinkoja, jotka revitään kasaan työntekijöiden palkkoja pienentämällä. Joulun alus aika on Suomalaiselle kaupalle vuoden suurimman tuloksen teon aikaa. Nyt hallitus ei puuttunut peliin ja osoittanut olevansa kansalaisten luottamuksen arvoinen. Se kostautuu todella rankasti.
Tukilakot aiheuttavat tappiota etupäässä matkailulle. Postin lakko pienyrittäjille
ja kaupoille yleensäkin. Lisää maksuvaikeuksia, jotka johtavat konkursseihin ja sitä kautta kaventavat entisestään verotuloja.
Huhtikuuhun mennessä on hallitus kaatunut. Suomen luottoluokitus laskenut.
Eurooppa pulassa paremman ja helpomman elämän perässä alueelle tulevien ihmisten aiheuttaman kuorman vuoksi ja levottomuudet alkavat lisääntymään.
Eikö nyt olisi oikeasti jo aika alkaa laittamaan asiat kuntoon ja järkeä päätösten tekoon. Jo uppoamassa olevaan laivaan on turha ottaa enää lisää kuormaa.
Kansa tietää, mutta päättäjät haluavat pitää palkkansa ja virkansa keinolla millä hyvänsä ja nyt niitä keinoja ei enää oikeasti ole jäljellä.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Kokoomus on järjestänyt veronkierron rikkaimmille jotka ovat sijoittaneet yli 100 miljardia halpatyön maihin Aasiaan, Etelä Amerikkaan ja Venäjälle. Nuo sijoitukset ovat kilpailleet suomalisen työn kanssa niin että täällä on kymmeniä tuhansia tuottavan työn tekijöitä passitettu kortistoon. JOS Kokoomussyöpää ei hävitetä perusteellisesti, ei Suomi voi selviytyä taloudellisesti.
IMF ja luottoluokittajat kelpuuttavat vain uusliberalistisen talouspolitiikan vastuulliseksi, eli siis sellaisen joka kikyttää työläistä, aktiivikyykyttää työttömiä, leikkaa perusturvaa, yksitystää ja myy ulkomaille kansallista omaisuutta ja luonnollisia monopoleja, purkaa hyvinvointivaltiota ja sen julkisia hyvinvointiperuspalveluita sekä alentaa pääomapiirien, suurpääoman ja rikkaiden veroja. Tätä "vastuullista politiikkaa" edustaa Suomessa parhaiten Kokoomus.
Niin se on. Pienen piirin jäsenet ja jäsenten lähipiiri ovat se porukka, joka järjestää valtion varat ja verotulot, tukien, kauppojen, kuorien ja muun sumplimisen kautta jemmaan. Tuohon porukkaan pääsee ne, jotka kansa äänestää asioista päättämään ja sen jälkeen siellä pysyvät ne, jotka kääntävät selkänsä kansalle ja suostuvat mukaan pienen piirin toimintaan.
Orpo ja Sipilä tekivät kaikkensa, että Halla-Ahon Perus-suomalaiset eivät päässeet hallitukseen. Siihen olisi loppunut pienen piirin tilin teko omiin liiveihin.
Soini ja ne muut halusivat keinolla millä hyvänsä pysyä pienessä piirissä mukana
ja niin se takki kääntyi ja sitä kautta urat politiikassa loppuivat.
Rinne pelkäsi samaa, eikä halunnut Halla-ahoa hallitukseen.
Hallitukseen päästyään Halla-Aho olisi päässyt osoittamaan myös demareiden äänestäjille, miten asiat voitaisiin hoitaa oikein ja se olisi ollut sosiaalidemokraattisen puolueen loppu. Nykyinen puoluejohto lähipiireineen olisi menettänyt hyvät ansiot ja muut edut
Nykyinen Demareiden puolue johto ei edelleenkään halua menettää hyviä ansiotuloja ja muita etuja. Nyt mukana komppaavat jo Keskustalaiset ja taustakuorossa hyräilevät kolmen muun hallituspuolueen jäsenet, joille kaikille kaikki käy, kunhan saadaan nauttia hallituksessa olosta niin kauan kuin sitä riittää.
Hallituksen+idioottitoimista+vielä...
Suomi+ei+voi+päästä+75+%+työllisyys+asteeseen,+kun+maassa+on+niin+paljon+henkilöitä,+joilla+ei+ole+ollut+mitään+tarkoitusta+tulla+Suomeen+työtä+tekemään.
Se+75%+ei+voi+toteutua+muutenkaan,+kun+Suomessa+ei+ole+työpaikkoja+edes+niille+jotka+niitä+haluaisivat+tehdä.+Ihmiset+pakkaa+suurimpiin+kaupunkeihin,+elämään+asumis+ja+toimeentulotukien+varassa+ja+se+mahdollistaa+vuokrien+nousemisen+sellaiselle+tasolle,+että+työssäkäyvillä,+etenkään+lapsiperheillä,+ei+ole+varaa+kasvukeskuksissa+asua.
Ainoa+keino+olisi+ollut+asuttaa+maahan+turvapaikan+perässä+muuttaneet+kuolemassa+oleville+syrjäseuduille+ja+siirtymään+sieltä+työhön+isompiin+kaupunkeihin,+kun+terapiat+on+käyty,+kieli+opittu,+traumat+selätetty+ja+kyky+työllistyä+on+saavutettu.
Pienet+kyläkoulut+olisivat+olleet+paras+paikka+oppimiseen+maahanmuuttajien+lapsille.
Isoissa+kaupungeissa,+isoissa+luokissa+se+ei+onnistu.
Niin.+Se+ei+onnistu,+koska+nykyisen+mallin+kautta+verotuloja+sadaan+ohjattua+
asumis+-+ja+toimeentulotukien+kautta+Demareiden+hallinnoimiin+vuokra-asuntoyhtiöihin.
Demarien+johtohenkilöt+elävät+maahanmuutolla
Juuri näin.
Eu repii vain maitten rahat ja tekee maista köyhiä. Eu määrää mistä milloinkin, se vie vaikka tuhkatkin pesästä kun aika tulee. Aivan sama koko Eu:lle vaikka Suomi eroaisi pois.
konkurssi oli tavoite. sillä saadaan luotua riittävä avuttomuuden tunne ja ”vapaaehtoinen” antautuminen. eli aikalailla anshluss...
Voidaan kysyä mitä nää brysselin kouluttamat stubit, salet ja käteiset oikein on?
Zipi muuttui 180 astetta ekan merkkelin tapaamisen jälkeen. Sille kai selvis kupletin juoni ja se sai myyntikäskyn...ja siitä alkoi varastelu.
Mitä jos mä otan sun palkan kokonaan ja jaan sitä sulle takaisin vain anomuksesta
minua miellyttäviin kohteisiin?
Mä päätän mihin sä saat käyttää omia rahojasi. Alan nimittämääm niitä minun rahoiksi.
Tuleeks maailmassa jossain vaiheessa se tilanne et alkaa uusi maailmansota?
ei ehkä ole kaukana jahka EU kusetus tulee julki
Eikö Suomen vertaisryhmä juuri ole nämä välimeren maat ? Pohjaismaista tasoa emme ole lähelläkään huonosta johtamisesta johtuen.
Kyllä se niin on. Suomea voi verrata Italiaan, Kreikkaan, Espanjaan ja Italiaan. Ero on vain siinä, että Suomi antaa maahan muuttajille heti kaikki täydet tuet ja avustukset, etelä euroopan maat tarjoaa vain second hand huonekaluja, ilmaisen asumisen ja ruoan.
Suomi koittaa pitää velkaantumisen kurissa kiristämällä veroa, mikä ei haittaa suurituloisia poliitikkoja ja asioista päättäviä. Niille on aivan sama meneekö vaikka 1000€ kuukaudessa enemmän veroa, kun palkat on kuitenkin niin suuria nettona, että elämä on helppoa.
Suomen poliitikot ajaa maata väärään suuntaan, kun luulevat että voidaan pärjätä Saksan tavoin. Nyt on lopun alkua tämä Rinteen touhu. Tästä ei ole enää kuin suunta isoihin ongelmiin.