Muissa puolueissa rikokset ovat olemattomia verrattuna kokoomuslaisten harrastamiin, mutta palsta pursuaa silti juttuja muiden puolueiden, lähinnä demareiden pikkurikollisista, sekä jatkuvisa valhesyytöksistä, joita sevästi tehdään ja ylläpidetään Kokoomuksen trolliarmeijan toimesta.
Kun verrataan esim. Balzarista esille noussutta kohua epäilystä ihmiskaupasta Kokoomuksen puolueena tekemiin vanhusten kiduttamisiin ja murhiin kokoomuslaisten "hoiva"yhtiöiden johtajien ja sijoittajien voittojen vuoksi, on Kokoomuksen aiheuttaman kärismyksen määrä tuhansia kertoja suurempi kuin muiden puolueiden yhteensä. Tahallisia kidutusmurhia tehdään satoja, jopa tuhansia vuosittain. Kyse on vieläpä kaikkein puolustuskyvttömimpien sadistisesta murhaamisesta voittojen vuoksi, jotka ryöstetään verovaroista.
Kansan olisi korkea aika herätä näkemään, mikä puolue on kokonaisuutena juuri se Lucifer joka kansaa kidutusmurhaa.
Kun verrataan esim. Balzarista esille noussutta kohua epäilystä ihmiskaupasta Kokoomuksen puolueena tekemiin vanhusten kiduttamisiin ja murhiin kokoomuslaisten "hoiva"yhtiöiden johtajien ja sijoittajien voittojen vuoksi, on Kokoomuksen aiheuttaman kärismyksen määrä tuhansia kertoja suurempi kuin muiden puolueiden yhteensä. Tahallisia kidutusmurhia tehdään satoja, jopa tuhansia vuosittain. Kyse on vieläpä kaikkein puolustuskyvttömimpien sadistisesta murhaamisesta voittojen vuoksi, jotka ryöstetään verovaroista.
Kansan olisi korkea aika herätä näkemään, mikä puolue on kokonaisuutena juuri se Lucifer joka kansaa kidutusmurhaa.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Kiitos hyvästä aloituksesta.
Kokoomus ja niitä komppaavat porvaripersutrollit haukkuvat hallituspuolueita palstalla yötäpäivää.
Totta.
Iloitkaamme nyt, meillä on mahtava demarihallitus ja demari pääministeri! Saamme kaiken sen takaisin, mitä porvarihallituksen aikana menetimme!
Jo näin lyhyessä ajassa demarit ovat korjanneet monia asioita, jotka vaikuttavat suoraan köyhän äänestäjän elämään. Ties mitä tapahtuukaan jäljellä olevan yli kolmen vuoden aikana!
Kitinän sijaan keskittykäämme kaikkiin etuihimme, joita nyt saamme hyvän hallituksemme avulla!
Tietokilpailukysymys kaikille lukijoille!
Monen henkilön arvelet kirjoittaneen tähän ketjuun minun lisäkseni?
Oma arvioni on: 1.
Trolli ulisee trollaamisesta? :)
Kuinka viehättävää!
Tosiasiahan on kokoomuksen rikkaat kaupan ja teollisuuden parissa pyörivät harmaan talouden hämärämiehet, jotka tekevät miljoonabisnestä jäämättä kiinni. Tavalliselle veronmaksajalle jää vain rehellisen maksajan osa.
Totta.
Asiaa.
PetosPersKok ovat jäämässä, ikuisesti oppositioon. Hyvä niin.
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4174659-tyonantajien-kova-linja-ajaa-teollisuuden-laajaan-lakkoon-joulukuussa
Valtion on aika laittaa, kaikki veropakolaisyritykset verotukseen ja aitoon yhteiskunta- ja luontovastuuseen - EHTONA yritystoiminnalle Suomessa.
Yritys- ja maataloustuet poistettava, voiton maksimoinnista ja verojenkierrosta. Loppu vakuutuskuoririkollisuudelle.
Persujen Kremlin tuet verotukselle.
Ihme sekoilua koko aloitus
Kuinka monta hoivayhtiötä Kokoomus omistaa?
Se on kunta joka maksaa hoivayhtiöille, ja on vastuullinen jos määrärahaa on liian vähän
Ei kokoomuspuolue vaan kokoomusta äänestävät.
Juuri näin.
Kokoomus-Syöpä ei pelkästään trollaa somessa suurella rahalla. Sillä on valtamedioita hallussaan, joiden avulla se aivopesee kansaa uskomaan valheisiin, että lakkojen haitat ihmisille johtuvat AY-liikkeestä ja ahneista työntekiöistä. Kuitenkin juuri Kokoomus-Syöpä on ajanut Postin ja muiden yritysten johtajille ja sijoittajille järjettömän yliisuuria palkkioita ja tuottoja, jotka on rosvottu työtekijöiden tekemistä tuloksista.
On korkea aika sanoa EI Kokoomus-syövälle ja asettaa kohtuuden rajat sille miten yritysten tulokset jaetaan kaikkien osapuolten kesken. Nyt duunareille on tarjottu vuosia nollaa, kun rosvoellitti on käärinyt entistä suurempia rahoja.
Hyvä kommentti.. Kiitos.
Kokoomuksen kannatus vaan nousee kuin "Häkälän nälkä" kansa on nähnyt sen oikeudenmukaisuuden.
Meillä on liian vähän köyhiä duunareita ja työttömiä, sekä köyhiä eläkeläisiä. Heidän yhteinen voimansa on olematon, he eivät vieläkään pysty kokoamaan vahvaa joukkovoimaa, jolla talouspolitiikka muuttuisi heidän toiveensa mukaiseksi.
Emme voi muuta, kuin odottaa köyhyyden lisääntymistä ja yhteistoiminnan vahvistuvan. Ruikutus menneistä ei vieläkään ole auttanut köyhälistöä!
Porvarimedoissa ei ole enää tiedovälitystä, vaan pelkkää veroparatiisi-äärioikeiston poliittista agitointia, esim. IS ja HS.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16142552/elakeyhtioiden-jattiomaisuuksia-sotateollisuuden-veroparatiisisijoituksissa#comment-99923203
Kommunististen maiden terveydenhoito oli kaikkein hirveintä. Onneksi vasemmisto ei ehtine saattaa Suomea samalle tasolle neljässä vuodessa.
Vapaus olisi hyvä renki myös sotessa.
Kokoomuspropagandaa.
Asiaa.