Suomessa oikeisto kannattaa Natoa USAssa vasemmisto

Miksi Natokannattajat ovat suomessa lähes poikkeuksetta kokoomuslaisia vaikka USA:ssa asia on juuri päinvastoin kuten on monessa muussakin maassa.. Trump lupasi vaalikamppanjassaan jopa hajoittaa Naton.
Naton pääsihteeti on myös yhtä poikkeusta lukuunottamatta ollut aina vasemmistolainen.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

..USA-Israel viha on vanhaa Kekkosenajan vasemmistolausta "maailmankatsomusta". Sosiaalideokraateissa piilee pikku-fundamentalistinen bin laden pääkopassa, fanaattinen mulkku, joka vastustaa vieläkin länsimaista elämänmenoa.
Vasemmistoliittolaisiakin vaivaa sama tauti;
(iltalehti)"Mikä Suomen sitoutumisessa maailman johtavaan sotilasmahtiin nyppii vasemmistoliittoa?

– Ei mikään yksittäinen asia, vaan se, että Suomea sitoutetaan monin tavoin yhä enemmän Yhdysvaltoihin, Mustajärvi vastaa.

Kansanedustaja vierastaa Suomen harkintavallan vähentymistä ja ”ajautumista” Naton jäseneksi.

– Tässä on prosessi liikkeellä, jolla Nato-jäsenyyden kynnystä madalletaan koko ajan. Porttiteorialle on perusteet, kun katsoo mitä kaikkea on viime vuosina tapahtunut.

Mustajärvi kertoo, että Nato-lähentymisen sijaan vasemmistoliitto on sitoutunut uskottavaan omaan puolustukseen, yleiseen asevelvollisuuteen ja sotilaalliseen liittoutumattomuuteen.

– Parasta on hyvin hoidettu ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Sen lisäksi kaikilla naapurivaltioilla pitää olla varmuus siitä, että Suomi ei luovuta aluettaan vihamielisiin tarkoituksiin.

Mustajärvi ei lämpene myöskään Baltian maille mahdollisessa kriisitilanteessa annettavalle avulle.

– Jos tulee tilanne, että meidän pitäisi antaa apua Baltian maille, silloin Suomella on aivan riittävästi tekemistä oman turvallisuutensa kanssa. On täysin epärehellistä sanoa, että Suomi antaisi Baltialle ratkaisevan avun joutumatta itse siihen mukaan...."

Äänestä

..30-luvulla vasemmistolla oli melko samanlaista puhetta suhteesta ulkopolitiikkaan ja Idän arvaamattomuuteen. Vastustettiin armeijan määrärahoja ja asehankintoja.Nyt on käsittämätöntä, mihin perustuu Venäjä myönteisyys ja USA-Israel vastaisuus ja Putinin hallinnon kummallinen puolustelu?...

1Äänestä

Nämä itämieliset suomalaiset lienevät sitten kaikki vasemmistölaisia ja persuja.

Varsinkin vasemmintolaiset tiltut vastustavat natojäsenyyttä perustellen liittoutumattomuudella ja samalla vastustavat Suomen puolustusvoimien ylläpitämistä puolustuskykyisenä. Ei saisi uudistaa käyttöikänsä loppuuntulleita hävittäjiä eikä laivaston laivoja. Muutenkaan armeijaa ei saisi kehittää ja ylläpitää laisinkaan nykyaikaisena.

Herää kysymys väistämättä, mihin tuo johtaa ja miksi siihen halutaan. Ei armeijat ole Suomen ympäristössä kutistumassa eikä varsinkasn poistumassa.

Päinvastoin, erityisesti itänaapurimme on valtavasti vahvistanut sotavoimaansa Suomen rajojen tuntumassa. Sitä ei varmasti voi perustella mitenkään Suomen puolustusvoimien koolla tms. Venäjän järjettömän suuri sotavoima Suomen rajojen tuntumassa ei ole missään järjellisessä suhteessa Suomen puolustusvoimien kokoon tai kykyyn.
Voi perustellusti kysyä, mihin Venäjä tarvitsee tuollaista sotavoimaa Suomen vastaisella rajalla.

1Äänestä
  • Miesmääräisesti venäjän asevoimat on pienemmät kuin suomen ja maa on pintaalaltaan 50 kertaa suurempi. Mitä nasset pelkää

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miesmääräisesti venäjän asevoimat on pienemmät kuin suomen ja maa on pintaalaltaan 50 kertaa suurempi. Mitä nasset pelkää

    ” Miesmääräisesti venäjän asevoimat on pienemmät kuin suomen ja maa on pintaalaltaan 50 kertaa suurempi. Mitä nasset pelkää”

    Kerro lukuja! Kuinka monta sotilasta kummallakin! Väitteesi kuulostaa falskille!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Miesmääräisesti venäjän asevoimat on pienemmät kuin suomen ja maa on pintaalaltaan 50 kertaa suurempi. Mitä nasset pelkää”

    Kerro lukuja! Kuinka monta sotilasta kummallakin! Väitteesi kuulostaa falskille!

    Venäjällä on aseissa 250 000 sotilasta ja vähän enemmän saadaan suomessa kokoon jos tarvis vaatii.

    Äänestä

''Suomessa oikeisto kannattaa Natoa USAssa vasemmisto''
Voi näitä väläyksiä.
Kerro ihan omin sanoin että ketkä siellä USA:ssa edustavat varsinaista vasemmistoa?
Selitä vielä USA:n poliittinen jakauma prosentteina ja Naton kannatus samoin.

1Äänestä

Oikeistossa lymyää vieraan vallan kätyreitä.

1Äänestä
  • Tyhmyys lymyää vasemmiston päissä kätyreinä! Täysin epäuskottavia väitteitä vailla näyttöä!

    1Äänestä

Aloitus on harhainen. Ei kokoomus ole oikeistopuolue. Se on kaverikapitalistinen, joka tarkoittaa yhteiskunnan toimintojen ajamista etupiireille, siis ei ollenkaan vapaata markkinataloutta. Björn Wahlroos, vanha taistolainen muuten, edustaa tätä linjaa myös. Nalle lausuikin aikoinaan, että pk-yritykset eivät kuulu tulevaisuuden talous toimijoihin.

Äänestä

Minäkin hankin polarisoivat lasit US of A Nato kaupasta. Nyt näen vain natseja ja kommunisteja joka paikassa.

Äänestä

Ei amerikan politiikassa vaikuta vasemmistolaisia politiikkoja vaan se jakaantuu läpitaantumuksellisten republikaanien ja taantumuksellisten demokraattien kesken.
Amerikassa kuitenkin haukutaan poliitikkoja vasemmistolaiseksi venäjän kätyriksi jos pitää venäjään suhteita tärkeänä ja löydetään venäjän vaikutusta vaikka tarkatkaan tutkimukset ei sitä ole osoittaneet.

Äänestä

Erikoista, kun ottaa huomioon, että innokkaimmat natoon menijät löytyvät LGBT ryhmistä, mitkä yleensä ovat vihervasemmistoa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Miksi Natokannattajat ovat suomessa lähes poikkeuksetta kokoomuslaisia vaikka USA:ssa asia on juuri päinvastoin kuten on monessa muussakin maassa.. Trump lupasi vaalikamppanjassaan jopa hajoittaa Naton.
Naton pääsihteeti on myös yhtä poikkeusta lukuunottamatta ollut aina vasemmistolainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu