Sotaharjoituksiin ja kepulandia

Alkavassa Kaakko 19 harjoituksessa onkin uhkakuva kohdallaan.
Keltaiset kepulandian hörhöt uhkaavat heitä elättävää etelää.

"Keltainen vihollisvaltio painostaa pohjoisen suunnasta.

Kuvitteellinen raja sijaitsee Suomen kartassa Jyväskylän korkeudella.

12 000 sotilasta valmistautuu nopeasti kärjistyneeseen tilanteeseen. Pian alkaa tapahtua."
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Uhkiin on järkevää varautua

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muilutat traktorisi etukäteen tuonne?
    Samaan tyyliin kuin venäläiset toimivat ennen mahdollista valtausyritystä...

    Äänestä

sasikohan ne edes ruokaa viljelysalueilla ilman etelän tukia?
taitais traktoreista loppua löpö aika nopsaan.

Äänestä

Suomen uhkakuvat tulevat idän lisäksi kepulandiasta.

Äänestä

Nyt tulee kyllä ruumiita, sillä tällä kertaa myös vihollinen on aitoa lihaa ja verta:

"— Varusmiehelle harjoitus tarjoaa mielekkäämmän ympäristön, sillä molemmilla osapuolilla on olemassa olevia joukkoja. Se lisää motivaatiokerrointa, kun ei tarvitse kuvitteellisia tai harvoja joukkoja vastaan toimia ja voi harjoitella omaa tehtävää."

https://yle.fi/uutiset/3-11088294

Äänestä

Helsinki luovutetaan heti venäläisille, joiden sotilailla riittää siellä raiskattavia.

Äänestä
  • Kepujoukot pettyisivt sillä etelässä ei ole lehmiä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kepujoukot pettyisivt sillä etelässä ei ole lehmiä

    Onhan "palsta lammas " joka taitaa olla Pankkolängvitsillä käytössä.

    Äänestä

Kouvolan tms. käpykylän potilas - Ossi toimii keltaisten desanttina... omassa mielikuvitusmaailmassaan.

Äänestä
  • Ossi katsoi tilannekarttoja kouvolalaisten olutpubin hämärässä..

    Äänestä

  • Ossin Matrixissa sattuu ja tapahtuu...

    Äänestä

Vihhdoinkin odotettu jako.. elätit omilleen!

Äänestä

Harjoituksen nimi on peräisin Fakta Homma -sarjasta, sillä siinä paljastetaan, että Aulis Kaakko suoritti asepalveluksensa Kaartin pataljoonassa eli etelän joukoissa. Aulis oli Lada-miehiä, mutta ei silti yhtä kiihkeä vasemmistolainen kuin ystäväperheen Pirre.

Äänestä

Ossi nähty viipyilemässä joukkojen lähellä.
Ilmeisesti suorittamassa itseltään saamaansa vakoilutehtävää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Alkavassa Kaakko 19 harjoituksessa onkin uhkakuva kohdallaan.
Keltaiset kepulandian hörhöt uhkaavat heitä elättävää etelää.

"Keltainen vihollisvaltio painostaa pohjoisen suunnasta.

Kuvitteellinen raja sijaitsee Suomen kartassa Jyväskylän korkeudella.

12 000 sotilasta valmistautuu nopeasti kärjistyneeseen tilanteeseen. Pian alkaa tapahtua."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu