Postin johto saati sen hallitus ja hallintoneuvosto eivät nauti luottamustani ja ne kaikki olisi syytä erottaa välittömästi. Mitä omistajaohjauksesta vastaava ministeri aikoo tehdä, kestääkö luotamus vaikka posti, sen hallitus ja hallintoneuvosto on vuosikymmenen antanut väärää tietoa, sumuttanut, tehnyt vääriä investointeja, palkinnut itse itseään jne. Minun luottamus ei palaa enne kuin koko poppoo on potkittu kilometritehtaalle.
Posti ei nauti luottamustani kansalaisena, mitä aiotte tehdä asialle?
Anonyymi
13<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jatkotoimia on varmasti luvassa. Joko vastaava ministeri tai Postin johto lähtee vaihtoon, tai molemmat.
Maan vieminen yleislakon partaalle 700 pakettityöläisen asian ja sen informaatiokatkoksen johdosta ei voi jäädä ilman seurauksia.
Suurin rike on MOT ohjelmassa tuodut tiedot Postin systemaattisesta ja järjestelmällisestä valehtelusta. Siihen ovat osallisena myös postin hallitus, sen hallintoneuvosto jne. Paaterolle ilmoitettiin 700 työntekijän siirrosta pienellä kuvatekstillä. Ei siitä voida ministeriä syyttää. Kyllä tuollainen siirto on kerrottava kunnolla tekstillä. Ko tapaus on esimerkki Postin johdon harjoittamasta järjestelmällistä disinformation jakamista.
Valehtelet aitoon puna tapaan kts alta.
Paatero oli mukana kokouksessa jossa asioista pätettiin, kuten omaistaohjausministerin kuuluukin.
PUNAKAPINA EI ONNISTUNUT 2018
mm BOLSEVIIKKI-VENÄJÄLLE PAENNEET PAUNAISET PERUSTI HETI KESÄLLÄ 1918 SUOMEN KOMMUNISTISENPUOLUEEN, että se jatkaisi mihin SDP masinoima punakapina jäi.
Josif Stalin uskoi Suomen kansan jakautuvan, kun Terijoella perustettiin Otto-Wille Kuusisen johtama kansanhallitus. Toisin kävi.
ieneekö Otto Wille Kuusinen ollut helpottunut? Josif-setä oli keksinyt hänelle taas käyttöä!
Se tarkoitti, etteivät NKVD:n miehet tulisi koputtelemaan ovelle ainakaan lähiaikoina. Neuvostoliitossa olleita suomalaisia kommunisteja oli pistetty viime vuosina teloitettavaksi siihen tahtiin, ettei Kuusinenkaan voinut täysin luottaa olevansa turvassa.
Otto Wille Kuusinen johti heti talvisodan alussa perustettua Terijoen hallitusta.
Kuusinen oli lähtenyt muiden Kansanvaltuuskunnan jäsenten lailla Venäjälle, kun punainen Suomi oli romahtanut keväällä 1918. Hän oli onnistunut pääsemään niin V.I. Leninin kuin Josif Stalinin suosioon.
Kymmenet tuhannet suomalaiset olivat joutuneet 1935 käynnistyneiden Stalinin puhdistusten kohteeksi. Vaihtoehtoina olivat olleet vankileiri tai niskalaukaus. Ensimmäisenä oli teurastettu punaupseerit. Korkea poliittinen asemakaan ei taannut pelastumista.
Esimerkiksi Kansanvaltuuskunnan puheenjohtaja Kullervo Manner oli tuomittu 1935 näytösoikeudenkäynnissä salaliitosta suomalaisten fasistien kanssa. Hän menehtyi Uralin kupeessa Uhtpetšin työleirillä jo ennen talvisotaa. Karjalan autonomisen neuvostotasavallan johtaja Edvard Gylling oli viety Moskovaan, jossa hänet oli teloitettu 1938.
Kun Suomi pyrki vielä neuvottelemaan rauhasta, Moskova ilmoitti ykskantaan tunnustavansa vain Kuusisen hallituksen.
Suomalaisten reaktio olikin päinvastainen kuin Stalin oli toivonut. He tiivistivät rivejään. Terijoen hallitus keräsi ihmetyksen jälkeen inhoa, ei kannattajia, kun sen julistusta luettiin:
Kansan tahdosta – kansan, jonka on vallannut viha ja suuttumus Cajanderin-Erkon-Tannerin kurjan hallituksen rikollisen politiikan johdosta – on tänään Itä-Suomessa muodostettu maamme uusi hallitus, väliaikainen Kansanhallitus, joka täten kutsuu koko Suomen kansaa ratkaisevaan taisteluun pyövelien ja sotaprovokaattorien hirmuvallan kukistamiseksi.
Postin johto, hallitus ja hallintoneuvosto eivät todellakaan nauti luottamustani ja niiden on syytä erota. Pääjohtaja sentään älysi häipyä vielä kun pystyi sen hiljasuudessa tekemään, mutta älyääkö loppuporukka, Postin johto on harjoitatnut järjestelmällistä valehtelua ja harhaanjohtamista. Jos Rinteen tänään eduskunnassa mainitseva asia pitää paikansa, että Postin hallitus ei noudattanut omistajaohjauksen ohjeita, niin sittenhän postin hallituksen lähtö on vaan edessä.
Mikä siellä maksaa? Postin hallitus ja johto kilometritehtaalle ja heti.
Tässähän on selkeästi tullut esiin että kaikki osapuolet ovat olleet tietoisia marssijärjestyksestä ja aikataulusta. Jopa PAU:n Nieminen ihmettelee Paateron (Rinne) tietämättömyyttä.
Tasapuolisin ratkaisu on tietysti potkia päivämäärä-jupakkaan syyttömät ja palkita vähälahjaiset.
Eli kilometri-tehtaalle
* Postin hallitus ja hallintoneuvosto
* Postin toimiva johto
* Postin keskijohto
* PAU:n neuvottelijat
Ja punaisella tähdellä on tietysti palkittava
* Paatero
* Riku Aalto
sekä Punaisella tähdellä Internatinaalisilla lehvillä
* Rinne
Mihin unohtui EKn johto? Olisiko Postin hallitus toiminut noin ilman ohjeistusta? Tuskin.
IS "Postin hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola ei aio jättää tehtäväänsä," Todella röyhkeää, ei kuuntele omistajan ääntä erota. Hänellä ei ole luottamustani ja joutaa lähtemään. Kyllä EK löytää aina hyvälle miehelle sopivan paikan.
Postia trimmattiin hyvään iskukuntoon. Nyt Antti romutti sen. Tulee lopareita,kun kannatavuus heikkeni!
Ainoat loparit postin hallitukselle, toimii vasten omistaja ohjauksen tahtoa, ulos välittömästi tämä porukka.
Miten ajattelit maksaa postilaisten ylisuuret liksat ja ylisuurelkle joukolle, demumölli?
Ylisuuria liksoja Postissa nautiin ainoastaan täysin ammattipätemätön johto ja postin hallituksen jäsenet. Postin johto, hallitus ja hallintoneuvosto tarvitsee persuuksiin 52 numeron monon.
OLETTEKO ajatelleet asiaa, jos hallitus vaihtuu ketkä tulee tilalle.Meillä on kokemusta porvarihallituksista.Postin hallitus taitaa olla sitä.