USA määrää jo kaiken maassamme

Vandaali

On ilmeisesti aloitettu sotasyyllisten kunnianpalautuskampanjan vastakampanja nyt, kun kansakin äänesti Rytin jopa toiseksi suuremmaksi historiassa. Hovihistorioitsija Ylikangas tulkitsee mielensä mukaan juutalaisten luovutuksia uudessa näytelmässään. Ryti luovuttaa siinä juutalaiset Saksaan raaka-ainetoimituksia vastaan, mutta kohun myötä Saksa ei vaadi enempää kuin Rytin rikollisiksi leimaamat 8 juutalaista.

Tämän päivän Kouvolan Sanomat puhuu näytelmästä historiallisena totuutena, vaikka esim. Rautkallio ei ollut löytänyt Ylikankaan tulkintaa tukevia dokumentteja. Lehti mainitsi näytelmän perustuneen Wiesenthal-keskuksen tutkimuksiin. Rautkallion mukaan Wiesenthal-järjestö ja Holocaust-keskus ovat Suomesta luovutetuksi aiotun rettelöitsijän Walter Cohenin pojan ja jonkun svenssonin kirjoitusten perusteella tosiaan vastoin tosiasioita esittäneet Suomen jonkinlaisena natsimaana, jossa oli keskitysleirejä juutalaisille ja joka aikoi luovuttaa kaikki juutalaisensa, mutta joita ei sitten luovutettu saksalaisten luovuttua vaatimuksista.

Onpa aikamme fasistinen ja valheellinen, kun ei mediassa saa julkaista Sanan ja Ylikankaan kanssa eri mieltä olevia kirjoituksia. USA ja Venäjä ilmeisesti ovat määränneet Suomen kirjoittamaan historiansa taistolaisten tapaan.

5

670

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • myllyyn

      Nyt kun juutalaisjärjestöt ovat olleet kieltämässä kristuksen viimeisistä hetkistä tehtyä elokuvaa, pitäisi kieltää myös natsien hirmuteoista kertovat elokuvat.

      Jostain kumman syystä tähän ei ole mediassa puututtu.

    • Ei varmasti pidä paikkaansa.


      Kyllä me olimme venjän komennossa pitkään olemmeko päässeet siitä vieläkään?

    • Myös toimittaja Rony Smolar on todistanut tutkimuksissaan, että sodan aikana Suomessa ei Saksa-myönteisen politiikan seurauksena ollut ainoastaan antisemitismiä. Oli myös kasvava ja selkeä uhka Saksan taholta juutalaista väestönosaamme kohtaan.

      Kuten on todistettu oli Heinrich Himmlerillä Suomen vierailullaan kesällä 1942 hallussaan lista kaikista juutalaista syntyperää olevista suomalaisista. Mukana oli jopa tarkka osoitteisto joten lista itsessään todisti valtiollisen poliisin valmistelleen tätä kautta juutalaisten luovuttamisia. Smolarin tutkimuksen mukaan listan Himmlerille oli antanut sisäministeriö, ja listan luovutuksesta oli viimekädessä vastuussa sisäministeri Toivo Horelli ja valtiollisen poliisin päällikkö Arno Anthoni joka ylipäätään oli vastuussa listan olemassaolosta.

      Smolar kirjoittaa myös rintamille asti levinneestä huhusta jonka mukaan juutalaiset sotilaat kotiutettaisiin rintamalta. Aikalaiset pitivät sitä varmana merkkinä aikeissa olevista suomenjuutalaisten luovutuksista natsisaksalle.

      Onneksi niin pitkälle ei kuitenkaan päästy. Vaikka ei se suomalaisen sodanaikaisen politiikan kunniaa nosta, että kahdeksan juutalaista luovutettiin.

    • vm -38

      USA ja Venäjäkö yhdessä määräävät Suomessa? Mihin EU unohtui?

      Suomen tilanne on kyllä huolestuttava, kun maamme oli ensin "Euroopan amerikkalaistunein maa" ja sitten kun liityimme EU:hun menetimme "omaleimaisen kulttuurimme". Mitä meille jäi jäljelle paitsi Lenita Airisto ja tennissukat? Ja tämänkin herjan Lenita oli keskinyt jostain amerikkalaisesta julkaisusta, missä paheksuttiin amerikkalaismiesten tennissukkia. Kunpa se EU:n viinikulttuuri nyt saapuisi vihdoinin maahamme, jotta voisimme unohta loputkin!

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      268
      5761
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      1909
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1720
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1201
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      13
      1151
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      155
      1047
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1026
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      931
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      49
      921
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      912
    Aihe