Voiko epävarmempia ja tyytymättömiä ihmisiä

olla kuin työlliset.
Jokaikisestä asiasta en läytää valittamista, mikään ei ole heille hyvin. Sitä se teettää kun on orajpalkalla töissä, niin kiristäähän se hermoja ja väsyttää ja rasittaa mielenterveyttä.
Kateellista porukkaa, kun rahaa pitää saada orjana olemisesta ja toiset osaavat saada sitä helpommin.
Työttömät oman elämän herrat ovat levänneitä ja ihania sydämellisiä ihmisiä toisia kohtaan, he jaksavat kun ei tavi ahertaa 9 e päiväkorvuaksella.

Ei se työ siis ole se elämän tärkein asia, vaan se että saa olla ja levätä ja tehdä asioita oman ajan mukaan. Kuka tahansa väsähtää ja äkääntyy kun raataa eikä mitään saa.

Työ ei ole se mikä takaa hyvän elämän, van se että elää omaa onnellista elämää vailla kiirettä ja kateutta.
3<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vihaiset ja epäystävälliset työlliset ovat kahuistus ja sitä he ovat myös itselleen, kun ovat tyytymättömiä itseensä, siksi he ovat äkäsiä muillekin.
Ovat epäonnistuneita elämässään.
Työstä on suomessa tehty sairaus joka näkyy henkisessä olemuksessaa.

1Äänestä

Tuet pois ni loppuu rauhallisuus kiäh kiäh kiäh.

Äänestä
  • Älä unta näe. Tukia ei poisteta. Korkeintaan korotetaan. Vuoden alusta saan peräti 7€ lisää asumistukea,vaikka vuokra muuttui niin,että vesi sisältyy vuokraan. Minusta on mukavaa olla työtön,vaikka en töissäkään kyllä mitenkään raatanut. Itsenäinen työ oli niin vähän sinne päin kun huitoi tehdä niin kukaan mitään huomannut. Siivoustyökin on esim kouluissa sellaista,että perästähän ne pennut sotkee niin ei kukaan huomaa oletko sen käytävän mopannut vai et. Listaan voit ruksata vaikka edellispäivänä Tehty.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

olla kuin työlliset.
Jokaikisestä asiasta en läytää valittamista, mikään ei ole heille hyvin. Sitä se teettää kun on orajpalkalla töissä, niin kiristäähän se hermoja ja väsyttää ja rasittaa mielenterveyttä.
Kateellista porukkaa, kun rahaa pitää saada orjana olemisesta ja toiset osaavat saada sitä helpommin.
Työttömät oman elämän herrat ovat levänneitä ja ihania sydämellisiä ihmisiä toisia kohtaan, he jaksavat kun ei tavi ahertaa 9 e päiväkorvuaksella.

Ei se työ siis ole se elämän tärkein asia, vaan se että saa olla ja levätä ja tehdä asioita oman ajan mukaan. Kuka tahansa väsähtää ja äkääntyy kun raataa eikä mitään saa.

Työ ei ole se mikä takaa hyvän elämän, van se että elää omaa onnellista elämää vailla kiirettä ja kateutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu