Koulujen kirkkojuhlista asevelvollisuuteen

Koen tämän tulevan itsenäisyyspäivänkin aikamoiseksi "hihhuloinniksi". Kun joiltakin evättiin koulun joulujuhlan pitäminen kirkon tiloissa niin oli kuin apulaisoikeuskansleri olisi kieltänyt näiltä koko "kulttuuriperinnön" ja maailma olisi loppunut siihen paikkaan. Mikähän se olisi ollut jos apulaisoikeuskansleri olisi peruttanut presidentin linnan itsenäisyyspäivän juhlat. olisiko siinäkin nämä "Suomen kulttuuriperinnön" peräänkuuluttajat pahoittaneet mielensä että Suomessa on jokaisen suomalaisen oikeus juhlia Suomen itsenäisyyttä. Mitä juhlimista siinä on? Se että eliitti juhlii ja köyhät maksaa.
Suomi itsenäistyi vuonna 1917. Siihen "itsenäisyyteen" kumminkin eniten liitetään yli 20 vuotta myöhemmin (1939-1945) käydyt sodat. Siihenkin liittyy suomalainen omahyväisyys, sillä ei koskaan kiitetä että jatkosodasta selvittiin eniten saksalaisten sotilaiden avustuksella aika laajaosaisestikin. Ilman saksalaisia Suomessa olisi puhuttu ryssää, sanoi isoisänikin aikoinaan joka PST-miehenä osallistui Petroskoin valtaamiseen. Tiedetään historiasta kumminkin ettei siellä Petroskoissa ollut kovinkaan montaa venäläistä "soppakauhan heiluttajaa" vaan venäläiset oli komennettu Puolan rintamalle Saksaa vastaan. Sieltä Petroskoista perääntymisvaiheessa olikin sitten vähän enemmän vihollisia. Talvisodasta tiedetään se että ensimmäiseen hyökkäykseen oli pakotettu venäläiset vangit ja suomalaiset jo silloin uskoivat "voittaneen" sen koko sodan.
Mannerheimin ammattiosaamista arvostan paljon Suomen hyväksi. Haistoi Venäjän Tsaarin armeijasta oppinsa saaneena (kuten baltiasaksalaiset sukulaismieheni Mannerheimin ruotukavereina), kuinka Venäjä etenee, mutta ajat ovat siitä kovastikin muuttuneet. Tosipaikan tullessa tarvittaisi varmaankin jo toista ja edistyneempää "Mannerheimiä". Monet suomalaiset yhä "nuoleskelevat Mannerheimin saappaita" ja pitävät Mannerheimiä "jumalanaan" jota veisataan asevelvollisuuden nimeen. Täällä uskontona on yhä "talvisodan henki", vaikka sodan kulku on pikkaisen niistä ajoista muuttunut. Suomalaiset yhä "tetsaavat" mettiköissä ja uskovat todellakin siihen että sitten rytinän tultua"tetsaisivat" yhä mettikössä ja samaisissa olosuhteissa. Jos komennetaan "munat maahan" niin siinä tuskin on tällöin alla sammalta vaan kovaa asfalttia. Juoksuhaudoissa ei myöskään taistella. Ei todellakan ole olemassa nykyään enää mitään rintamaa vaan koko Suomen alue tulisi olemaan se "rintama". Siihenhän perustuu se "aluepuolustus". Puolustusvoimien sodan aikainen päätehtävä on turvata tärkeät kohteet. Asevelvollisuuteen nojaavalla maanpuolustuksella ei ole muuhun aikaa eikä kykyä.
Suomi tulee tarvitsemaan NATOA, mutta niin kauan Suomessa maanpuolustus on vain "uskontoa". Korkeat upseeritkin uskovat Suomen maanpuolustuskykyyn. Sitä todellista maanpuolustuskykyä ei ole kuitenkaan 70-80 vuoteen testattu ja ilman testaamistakin se pystyy toteamaan että fyysisesti huonokuntoisista miehistä ja naisista ei ole mihinkään.

Toivon mukaan uskonto nimeltä asevelvollisuus poistuu Suomesta samoin kuin kirkon tiloistakin koulujen joulujuhlat. Se olisi mullistavaa "kulttuuriperintöä" tuleville sukupolville, jotka eivät enää laulaisi virsiä koulussa tai tetsaisi turhanpäiten mettikössä ja leikkisi John Ramboa!

10

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olisi haettava pohjoismaista integraatiota ensisijaisesti. Meillä on yhteinen arvopohja pohjoismaissa ja kielitaito.

      • Anonyymi

        Paitsi että suomalaiset eivät kohta osaa ruotsia vaan haluamme olla virolaisten, udmurttien, marien, komien ja saamelaisten kanssa ne ulkopuoliset eurooppalaisesta kulttuurista. Olivathan suomalaisten kielelliset esi-isät ihan eri porukkaa, ennen kuin kristinuskoa tänne tuotettiin. Olemme kuin intiaanit tai pohjoisen baskikansa.


    • "Toivon mukaan uskonto nimeltä asevelvollisuus poistuu Suomesta samoin kuin kirkon tiloistakin koulujen joulujuhlat. Se olisi mullistavaa "kulttuuriperintöä" tuleville sukupolville, jotka eivät enää laulaisi virsiä koulussa tai tetsaisi turhanpäiten mettikössä ja leikkisi John Ramboa!"

      En ota kantaa armeijaan, mutta joulu on Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhla ja se on siksi suuri tapahtuma, että se tulee säilyttää koulun syyskauden päättäisissä. Tietenkin nimi "joulu" olisi hyvä korvata esim. nimellä "Kristuksen syntymäjuhla", niin silloin ymmärrettäisiin paremmin juhlan tarkoitus ja se mitä sen juhlan tulee sisältää.

      • Anonyymi

        Joulu on suuri pakanajuhla, eikä Jeesus syntynyt silloin.


    • Anonyymi

      > Suomessa on jokaisen suomalaisen oikeus juhlia Suomen itsenäisyyttä. Mitä juhlimista siinä on?

      Ei mitään, koska Suomi ei ole enää itsenäinen vaan idioottimainen EUvostoliiton osavaltio. Koko "itsenäisyyspäivän" juhlinta on irvokas tekopyhä show, jolla ylläpidetään harhaa.

    • Alottaja on ateisti ja vieläpä natsi.

      • Sä olet persu? Persut kääntää natsismin itsestään pois päin!

        Onko natsi sellainen joka hyväksyy kaikki ihmiset rodusta, sukupuolesta ja iästä yms. riippumatta. Jos on niin sä et taida tietää mitä natsilla tarkoitetaan. Ainoat joita en hyväksy on natsit, fasistit ja kiihkokristityt!


    • Anonyymi

      nyt kun kitistään noista suomenjuhlista,joulu pois,pääsiäinen pois.Kuulkaas,ateistit vähemmän olisi juoppojuhlia,penskatkin odottaa biletystä.Juominen alkaa yhä nuorempana.Seurannut monta vuotta.Mitä jää itsenäisyyspäivä,uusi vuosi .Nykyään sekin on kuin sota olisi syttynyt.Hirvee katku ilmassa,ilma harmaa savusta hengittää ei voi.Jospa nyt älyttäs kieltää.Inhoon joulua! Sen alkuperäinen tarkoitus palautettava.Riittää kynttilä,raamattu,rukous kiitos jeesus kun synnyit ,annoit meille elämän.Kiitos Jumalalle pojasta.Tää riittäisi.Minä en henkilökoht.ole uskossa.Jouluyö juhlayö.Miksi sitäkin laulua veisataan muuten vain jos tarkoitusta ymmärretä,tvssäkin.Elämä on kokonaisuus lopeta yks loppuu kaikki.

      • Yksikään ateisti ei ole poistamassa joulua tai pääsiäistä eikä edes sitä vaikka ristiinnaulitsisit ittesi joka pääsiäinen alassuin ladon seinään. Se tässä on kysymys että onko uskonnottomuuden yleistyessä ja uskonnottomien ihmisten pakko osallistua uskonnollisiin tilaisuuksiin kun koulun ympäristö pitäisi lain mukaan (eikä uskovaisten vaatimusten mukaan) olla täysin tunnustukseton uskonnoista. Miellän sen pikkaisen ristiriitaiseksi että koulu olisi tunnukseton uskonnoista jos siellä kuitenkin syyslukukauden päättäjäisissä on evankeliumi ja seimi ja lisäksi vielä lauletaan virsiä. Virsissä on uskonnollinen sanoma eikä se ole todellakaan uskonnoista tunnukseton.

        Jos uskovaiset olisivat valmiita kuuntelemaan samassa tilaisuudessa sitten vaikka esimerkiksi ns. "kirkonpolttoheviä" tmv. "syntistä" vaikkapa ylistäen seisaaltaan niin saattaisin sallia virret ja evankeliumit uskonnoista tunnuksettomassa ympäristössä. Pitää sitä uskovienkin kuunnella jotakin oman mukavuusalueen ulkopuolelta!

        Kyllähän monet uskovat heviä kuuntelee, mutta mä en vapaaehtoisesti kuuntele virsiä enkä evankeliumia!


      • ateisti1982 kirjoitti:

        Yksikään ateisti ei ole poistamassa joulua tai pääsiäistä eikä edes sitä vaikka ristiinnaulitsisit ittesi joka pääsiäinen alassuin ladon seinään. Se tässä on kysymys että onko uskonnottomuuden yleistyessä ja uskonnottomien ihmisten pakko osallistua uskonnollisiin tilaisuuksiin kun koulun ympäristö pitäisi lain mukaan (eikä uskovaisten vaatimusten mukaan) olla täysin tunnustukseton uskonnoista. Miellän sen pikkaisen ristiriitaiseksi että koulu olisi tunnukseton uskonnoista jos siellä kuitenkin syyslukukauden päättäjäisissä on evankeliumi ja seimi ja lisäksi vielä lauletaan virsiä. Virsissä on uskonnollinen sanoma eikä se ole todellakaan uskonnoista tunnukseton.

        Jos uskovaiset olisivat valmiita kuuntelemaan samassa tilaisuudessa sitten vaikka esimerkiksi ns. "kirkonpolttoheviä" tmv. "syntistä" vaikkapa ylistäen seisaaltaan niin saattaisin sallia virret ja evankeliumit uskonnoista tunnuksettomassa ympäristössä. Pitää sitä uskovienkin kuunnella jotakin oman mukavuusalueen ulkopuolelta!

        Kyllähän monet uskovat heviä kuuntelee, mutta mä en vapaaehtoisesti kuuntele virsiä enkä evankeliumia!

        Lisäksi...ihan sama mistä siinä virressä lauletaan. Virsi se on silti vaikka siitä oltaisi poistettu "jumala"-sanat niin silti se on tunnustuksellinen hengellinen laulu!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      148
      8147
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      46
      4593
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      50
      4195
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      428
      2165
    5. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      81
      1930
    6. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      20
      1594
    7. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      35
      1508
    8. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1507
    9. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      205
      1391
    10. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      33
      1247
    Aihe