Suvakit eivät ole enää pitkiin aikoihin pärjänneet mamukeskustelussa, joten he yleensä vaan valehtelevat ja höpöttävät rasismista.
On esim. kiistaton fakta, että muslimien maahanpääsy on tuonut huomattavia ongelmia jo myös Suomeen. Vuoden 2015 jälkeen useita suomalaisia on tapettu, lukemattomia tyttöjä ja naisia on raiskattu, tekijöinä lähes aina muslimit.
Ruotsissahan tilanne on todella paha jatkuvine pommi-iskuineen ja ampumisineen, nämä liittyy kiistatta väärään maahanmuuttoon Lähi-Idästä ja Pohjois-Afrikasta.
Mikään Euroopan maa ei myöskään ole onnistunut integroimaan muslimeita. Mm. Saksalaisen Humboldt-yliopiston sosiologian professori Ruud Koopmans on tutkinut muslimitaustaisen väestön sopeutumista Eurooppaan jo 20 vuotta. Hänen loppupäätelmänsä on lohduton. Islam ei käy yksiin länsimaisen demokratian kanssa.
– Tutkimustulokset osoittavat kiistattomasti, että muslimit integroituvat yhteiskuntaan huonommin kuin muut maahanmuuttajaryhmät. Seuraavat sukupolvet sopeutuvat yleensä yhä paremmin uuteen kotimaahansa, mutta muslimien kohdalla kotoutuminen on paljon hitaampaa, professori Koopmans sanoo.
Tulokset kertovat selkeästi myös sen, että fundamentalistinen islamismi on kaikkea muuta kuin marginaalinen ilmiö Euroopassa.
Suvakeilla heikot argumentit - lähinnä valehtelua
47
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Koomisimpia mamuttajasuvakkien valheita on Seijaah-ruosun esittämä ennuste, jonka mukaan Ruotsissa olisi VAIN 11% muslimeja vuonna 2050!? ;-)
Jo NYT on muslimeja 8,5% Ruotsin väestöstä. Ja muka osuus lisääntyisi vain 2,5%:lla 30 vuodessa? Huhhuh!
Pelkästään Ruotsiin jatkuvasti saapuva mamuvirta nostaa muslimiosuuden reilusti tuon 11%:n yli.
Ja varsinaisen pommin aiheuttaa muslimien muuta väestöä reilusti nopeampi lisääntyminen. 30 vuodessa pelkästään se nostaa osuuden yli puoleksi!Tuolla toisessa ketjussa valitettavasti annoin huolimattomuuttani väärän tilastotutkimuksen, niitä kun on niin monta minulla säästössä, joten tuli virhe. sorry.
Oikea tilasto on että vuonna 2050 olisi ehkä muslimitaustaisia Ruotsissa noin 20,5% siis siinä tapauksessa jos migration jatkuisi samalla tavalla.
Lukuun on otettu Ruotsiin tuleva aikaisempi suuri migration.
Nythän se on vähentynyt jo aika tavalla, joten tuo 20,5% taitaa olla liian suuri.
https://www.pewforum.org/wp-content/uploads/sites/7/2017/11/PF_11.29.17_muslims-update-22.png
https://www.pewforum.org/2017/11/29/europes-growing-muslim-population/
Joten mistään Ruotsin islamistumisesta ei ole kysymys.
Esimerkiks vain vähän yli 100 000 muslimia on sen verran uskovaisia tänä päivänä Ruotsissa että ovat mukana seurakunnissa, harjoittavat siis uskontoaan.
Loput muslimit Ruotsissa on tapamuslimeja, aivan samalla tavalla kuin kristityissäkin on tapakristittyjä.
20% on kaukana enemmistöstä vielä, että mitä poijaat pikkuiset pelkäätte?
Uskovaiset fanaattiset muslimit toki kohottaa päätään, mutta heidät on aina lannistettu Ruotsissa, mutta epäilen että ette lue ruotsalaisia lehtiä niin ette tiedä tätä :)- Anonyymi
seijaah kirjoitti:
Tuolla toisessa ketjussa valitettavasti annoin huolimattomuuttani väärän tilastotutkimuksen, niitä kun on niin monta minulla säästössä, joten tuli virhe. sorry.
Oikea tilasto on että vuonna 2050 olisi ehkä muslimitaustaisia Ruotsissa noin 20,5% siis siinä tapauksessa jos migration jatkuisi samalla tavalla.
Lukuun on otettu Ruotsiin tuleva aikaisempi suuri migration.
Nythän se on vähentynyt jo aika tavalla, joten tuo 20,5% taitaa olla liian suuri.
https://www.pewforum.org/wp-content/uploads/sites/7/2017/11/PF_11.29.17_muslims-update-22.png
https://www.pewforum.org/2017/11/29/europes-growing-muslim-population/
Joten mistään Ruotsin islamistumisesta ei ole kysymys.
Esimerkiks vain vähän yli 100 000 muslimia on sen verran uskovaisia tänä päivänä Ruotsissa että ovat mukana seurakunnissa, harjoittavat siis uskontoaan.
Loput muslimit Ruotsissa on tapamuslimeja, aivan samalla tavalla kuin kristityissäkin on tapakristittyjä.
20% on kaukana enemmistöstä vielä, että mitä poijaat pikkuiset pelkäätte?
Uskovaiset fanaattiset muslimit toki kohottaa päätään, mutta heidät on aina lannistettu Ruotsissa, mutta epäilen että ette lue ruotsalaisia lehtiä niin ette tiedä tätä :)Älä pistä virhetietoja tänne. Korjaukset ei onnistu.
- Anonyymi
seijaah kirjoitti:
Tuolla toisessa ketjussa valitettavasti annoin huolimattomuuttani väärän tilastotutkimuksen, niitä kun on niin monta minulla säästössä, joten tuli virhe. sorry.
Oikea tilasto on että vuonna 2050 olisi ehkä muslimitaustaisia Ruotsissa noin 20,5% siis siinä tapauksessa jos migration jatkuisi samalla tavalla.
Lukuun on otettu Ruotsiin tuleva aikaisempi suuri migration.
Nythän se on vähentynyt jo aika tavalla, joten tuo 20,5% taitaa olla liian suuri.
https://www.pewforum.org/wp-content/uploads/sites/7/2017/11/PF_11.29.17_muslims-update-22.png
https://www.pewforum.org/2017/11/29/europes-growing-muslim-population/
Joten mistään Ruotsin islamistumisesta ei ole kysymys.
Esimerkiks vain vähän yli 100 000 muslimia on sen verran uskovaisia tänä päivänä Ruotsissa että ovat mukana seurakunnissa, harjoittavat siis uskontoaan.
Loput muslimit Ruotsissa on tapamuslimeja, aivan samalla tavalla kuin kristityissäkin on tapakristittyjä.
20% on kaukana enemmistöstä vielä, että mitä poijaat pikkuiset pelkäätte?
Uskovaiset fanaattiset muslimit toki kohottaa päätään, mutta heidät on aina lannistettu Ruotsissa, mutta epäilen että ette lue ruotsalaisia lehtiä niin ette tiedä tätä :)Samanlainen tapamuslimi, mitä tapakristityt ovat, on taruolento. Lisäksi muslimeissa on enemmistö shariaa kannattavia fundiksia ja pieni vähemmistö suht. maltillisia. Krisseleissä on valtaosa joko maltillisia, tai uskoon täysin välinpitämättömästi suhtautuvia tapakristittyjä ja fundiksia vähemmistö.
Sharia-lakiin suhtautumisesta:
https://www.pewforum.org/2013/04/30/the-worlds-muslims-religion-politics-society-overview/
Väkirikkaissa muslimimaissa 70–99% kannattaa. Anonyymi kirjoitti:
Älä pistä virhetietoja tänne. Korjaukset ei onnistu.
Korjaukset onnistuu kun laittaa tilalle oiean statistiikan, niin yksinkertaista se on. :)
Anonyymi kirjoitti:
Samanlainen tapamuslimi, mitä tapakristityt ovat, on taruolento. Lisäksi muslimeissa on enemmistö shariaa kannattavia fundiksia ja pieni vähemmistö suht. maltillisia. Krisseleissä on valtaosa joko maltillisia, tai uskoon täysin välinpitämättömästi suhtautuvia tapakristittyjä ja fundiksia vähemmistö.
Sharia-lakiin suhtautumisesta:
https://www.pewforum.org/2013/04/30/the-worlds-muslims-religion-politics-society-overview/
Väkirikkaissa muslimimaissa 70–99% kannattaa.Mutta sinä et edes tiedä mitä muslimit ja tai tapamuslimit tarkoittaa sharialla.
Sharia ei ole muslimitaustaisille käsien katkomisia ja kivityksiä.- Anonyymi
seijaah kirjoitti:
Tuolla toisessa ketjussa valitettavasti annoin huolimattomuuttani väärän tilastotutkimuksen, niitä kun on niin monta minulla säästössä, joten tuli virhe. sorry.
Oikea tilasto on että vuonna 2050 olisi ehkä muslimitaustaisia Ruotsissa noin 20,5% siis siinä tapauksessa jos migration jatkuisi samalla tavalla.
Lukuun on otettu Ruotsiin tuleva aikaisempi suuri migration.
Nythän se on vähentynyt jo aika tavalla, joten tuo 20,5% taitaa olla liian suuri.
https://www.pewforum.org/wp-content/uploads/sites/7/2017/11/PF_11.29.17_muslims-update-22.png
https://www.pewforum.org/2017/11/29/europes-growing-muslim-population/
Joten mistään Ruotsin islamistumisesta ei ole kysymys.
Esimerkiks vain vähän yli 100 000 muslimia on sen verran uskovaisia tänä päivänä Ruotsissa että ovat mukana seurakunnissa, harjoittavat siis uskontoaan.
Loput muslimit Ruotsissa on tapamuslimeja, aivan samalla tavalla kuin kristityissäkin on tapakristittyjä.
20% on kaukana enemmistöstä vielä, että mitä poijaat pikkuiset pelkäätte?
Uskovaiset fanaattiset muslimit toki kohottaa päätään, mutta heidät on aina lannistettu Ruotsissa, mutta epäilen että ette lue ruotsalaisia lehtiä niin ette tiedä tätä :)Ja vuoteen 2050 mennessäkö muslimien määrän kasvu sitten päättyy? Jokainen järkevä ihminen ymmärtää, että mikäli politiikkaan ei saada oleellista muutosta, määrä kasvaa nykyisestä vuoteen 2050 asti merkittävästi ja sen jälkeen kasvu jatkuu edelleen. Ruotsi on islamisoitumassa vuosi vuodelta. Vai onko niin, että vielä siinä vaiheessa, kun osuus on 49,99 %, ollaan sitä mieltä, että mitään islamisoitumista ei ole tapahtunut tai tapahtumassa?
Sama koskee Suomea, Ruotsia pienemmässä määrin, mutta kasvu on täälläkin jatkuvaa. Me olemme joidenkin vuosikymmenten päässä siinä pisteessä, missä Ruotsi on nyt. Siitä muutama vuosikymmen eteenpäin ja tilanne on jälleen oleellisesti muuttunut. Kyse on myös alueellisesta ilmiöstä. Pääkaupunkiseudulla muutos on huomattavasti isompi kuin muualla ja näkyy selvästi katukuvassa. Osaa Helsinkiä ei Suomeksi tunnista.
Vain selkeällä muutoksessa pakolais- ja turvapaikkapolitiikassa kasvua voidaan hillitä.
Ennaltaehkäisy on paras keino vaikuttaa. Myöhässä tulevat järkeilyt ovat huomattavasti huonompi vaihtoehto. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja vuoteen 2050 mennessäkö muslimien määrän kasvu sitten päättyy? Jokainen järkevä ihminen ymmärtää, että mikäli politiikkaan ei saada oleellista muutosta, määrä kasvaa nykyisestä vuoteen 2050 asti merkittävästi ja sen jälkeen kasvu jatkuu edelleen. Ruotsi on islamisoitumassa vuosi vuodelta. Vai onko niin, että vielä siinä vaiheessa, kun osuus on 49,99 %, ollaan sitä mieltä, että mitään islamisoitumista ei ole tapahtunut tai tapahtumassa?
Sama koskee Suomea, Ruotsia pienemmässä määrin, mutta kasvu on täälläkin jatkuvaa. Me olemme joidenkin vuosikymmenten päässä siinä pisteessä, missä Ruotsi on nyt. Siitä muutama vuosikymmen eteenpäin ja tilanne on jälleen oleellisesti muuttunut. Kyse on myös alueellisesta ilmiöstä. Pääkaupunkiseudulla muutos on huomattavasti isompi kuin muualla ja näkyy selvästi katukuvassa. Osaa Helsinkiä ei Suomeksi tunnista.
Vain selkeällä muutoksessa pakolais- ja turvapaikkapolitiikassa kasvua voidaan hillitä.
Ennaltaehkäisy on paras keino vaikuttaa. Myöhässä tulevat järkeilyt ovat huomattavasti huonompi vaihtoehto.Niinpä. Tälle persulle muslimit on syöpä; "hillitä, "ennaltaehkäistä" jne. Epäilen että ei itse ole kuitenkaan lääkäri, vaan koulutukseltaan ja ammatiltaan vähäisempi, ja siksi haluaisi päteä? Vaan olisiko kuitenkin Mengelen kannattajia?
Hassua puhetta kaikkiaan, kun meitä finnejä muutti jo 400.000 Ruotsiimme. Silloin. Meitä, ruotsalaisten kannalta "mongoleja". Sitähän toki olemme, tietenkin, jo kielemme ja geeniemme mukaan. Vaan miten pääsemme tästä omasta "saastastamme" eroon: Kas, syyttämällä niitä vähäisiä tänne muuttavia! Niitä, joiden kulttuurista lähtöisin omakin kielemme, snastomme, laskutaitomme ym. Mutta nimimerkin hölmöys kait ihan omaa tekoamme... - Anonyymi
seijaah kirjoitti:
Mutta sinä et edes tiedä mitä muslimit ja tai tapamuslimit tarkoittaa sharialla.
Sharia ei ole muslimitaustaisille käsien katkomisia ja kivityksiä.Älä kaapuakka yritä, minä tiedän teistä muslimeista enemmmän kuin kuvittelet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja vuoteen 2050 mennessäkö muslimien määrän kasvu sitten päättyy? Jokainen järkevä ihminen ymmärtää, että mikäli politiikkaan ei saada oleellista muutosta, määrä kasvaa nykyisestä vuoteen 2050 asti merkittävästi ja sen jälkeen kasvu jatkuu edelleen. Ruotsi on islamisoitumassa vuosi vuodelta. Vai onko niin, että vielä siinä vaiheessa, kun osuus on 49,99 %, ollaan sitä mieltä, että mitään islamisoitumista ei ole tapahtunut tai tapahtumassa?
Sama koskee Suomea, Ruotsia pienemmässä määrin, mutta kasvu on täälläkin jatkuvaa. Me olemme joidenkin vuosikymmenten päässä siinä pisteessä, missä Ruotsi on nyt. Siitä muutama vuosikymmen eteenpäin ja tilanne on jälleen oleellisesti muuttunut. Kyse on myös alueellisesta ilmiöstä. Pääkaupunkiseudulla muutos on huomattavasti isompi kuin muualla ja näkyy selvästi katukuvassa. Osaa Helsinkiä ei Suomeksi tunnista.
Vain selkeällä muutoksessa pakolais- ja turvapaikkapolitiikassa kasvua voidaan hillitä.
Ennaltaehkäisy on paras keino vaikuttaa. Myöhässä tulevat järkeilyt ovat huomattavasti huonompi vaihtoehto.Muslimien määrän kasvu ei pysähdy, mutta muslimien ei myöskään tarvitse olla enemmistönä, kun voivat saada suuren vallan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä. Tälle persulle muslimit on syöpä; "hillitä, "ennaltaehkäistä" jne. Epäilen että ei itse ole kuitenkaan lääkäri, vaan koulutukseltaan ja ammatiltaan vähäisempi, ja siksi haluaisi päteä? Vaan olisiko kuitenkin Mengelen kannattajia?
Hassua puhetta kaikkiaan, kun meitä finnejä muutti jo 400.000 Ruotsiimme. Silloin. Meitä, ruotsalaisten kannalta "mongoleja". Sitähän toki olemme, tietenkin, jo kielemme ja geeniemme mukaan. Vaan miten pääsemme tästä omasta "saastastamme" eroon: Kas, syyttämällä niitä vähäisiä tänne muuttavia! Niitä, joiden kulttuurista lähtöisin omakin kielemme, snastomme, laskutaitomme ym. Mutta nimimerkin hölmöys kait ihan omaa tekoamme...Pieleen mennyt analyysi.
- Anonyymi
Sehän on tietenkin ihan luonnollista, että argumentit ovat huonot, kun puolustettavana on asia, jossa ei ole mitään hyvää.
Yritäpäs puolustella vaikkapa syöpää ja yritä keksiä, mitä etua syövästä on ihmiskunnalle ja ihmisyksilölle. Vaikea on keksiä hyviä argumentteja.- Anonyymi
Juuri näin
- Anonyymi
Jäljelle jää usein, mutta kun Putin.
- Anonyymi
Järjellisiä argumenttejä maahanmuuton puolesta ei ole, koska auttaminenkin olisi paljon halvempaa kehitysmaissa ja siellähän ne syytkin ovat, mitkä pitäisi korjata. Ei Suomessa!
Anonyymi kirjoitti:
Järjellisiä argumenttejä maahanmuuton puolesta ei ole, koska auttaminenkin olisi paljon halvempaa kehitysmaissa ja siellähän ne syytkin ovat, mitkä pitäisi korjata. Ei Suomessa!
Se on Suomen päättäjät jota päättää maahanmuutosta ja Suomi on päättänyt jos vuosikymmeniä sitten avustaa ja ottaa vastaan pakolaisia sen verran kuin katsovat pystyvänsä.
Rikollisia on kaikissa kansoissa, suomalaisissakin vaikka kuinka paljon.
Valtio ja ei kukaan muukaan voi etukäteen tietää kuka ihmisistä on rikollinen tai kenestä tulee rikollinen, sellaista tietäjää ei ole olemassakaan :)
Joten humanistiset ja ihmisarvoa rakastavat valtiot ei koskaan syytä kollektiivisesti jotain kansaa, esim. muslimipakolaisia, joidenkin rikollisten tekojen takia.
Se on vain pikku poijaat ja isot poijaat jotka on muslimivihamielisiä jotka haaveilee kollektiivisestä rangaistuksesta muslimipakolaisille.
Olette kuin parempiakin pikku diktaattoreja.- Anonyymi

Olette kuin parempiakin pikku diktaattoreja.Miksi sitte Oulun seudulla raiskausten määrä räjähti kun rajan yli tuli 30000 muslimia?
- Anonyymi
seijaah kirjoitti:
Se on Suomen päättäjät jota päättää maahanmuutosta ja Suomi on päättänyt jos vuosikymmeniä sitten avustaa ja ottaa vastaan pakolaisia sen verran kuin katsovat pystyvänsä.
Rikollisia on kaikissa kansoissa, suomalaisissakin vaikka kuinka paljon.
Valtio ja ei kukaan muukaan voi etukäteen tietää kuka ihmisistä on rikollinen tai kenestä tulee rikollinen, sellaista tietäjää ei ole olemassakaan :)
Joten humanistiset ja ihmisarvoa rakastavat valtiot ei koskaan syytä kollektiivisesti jotain kansaa, esim. muslimipakolaisia, joidenkin rikollisten tekojen takia.
Se on vain pikku poijaat ja isot poijaat jotka on muslimivihamielisiä jotka haaveilee kollektiivisestä rangaistuksesta muslimipakolaisille.
Olette kuin parempiakin pikku diktaattoreja.Ei se rikollisuuskaan, vaan mistä sanoisit johtuvan takapajuisuuden? Esim. katsoin tv-ohjelmaa Mosulista, jota voisi jälleenrakentaa, vaan ei näytä tulevan siitä mitään. Liikaa riitoja ja kuka maksaisi. Kaikki pitävät vain oman heimonsa tai uskonhaaransa puolta, muille vain kostoa.
Seijaah kuitenkin ilmeisimmin vaatii että täällä pidettäisiin omana porukkana kaikilla herkuilla. Voiko vääräuskoisten yli kävellä.
- Anonyymi
Tätä on suvakkien unelma:
https://www.youtube.com/watch?v=26o-9ORJhgs- Anonyymi
Eikö uo ole nimenomaa sitä kulttuurin rikastuttamista.... josta meko maksamme miljardeja vuodessa....
- Anonyymi
Kyllä siinä kansakunnan talous nousee!
- Anonyymi
Selvästi huononainen eli huora kun nilkat ja ranteet näkyy!!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Selvästi huononainen eli huora kun nilkat ja ranteet näkyy!!!!!
Sehän on poika:D:D :D
Anonyymi kirjoitti:
Eikö uo ole nimenomaa sitä kulttuurin rikastuttamista.... josta meko maksamme miljardeja vuodessa....
Aikoinaan monet suomalaisetkin "rikastutti" Ruotsia rikollisuuksilla, "en finne igen" luki harvasa päivä lehdissä kun uutisoivat suomalaisten rikoksista.
Suomi vaati että lopetattaisiin kirjoittamasta rikollisten etnisyyttä, siis suomalaisuutta, sillä katsoivat että se on pahaksi enemmistölle ruotsinsuomalaisia jotka on kunnollista porukkaa.
ja Ruotsi suostui tuohon silloin.
Nyt on sama mäly menossa muslimitaustaisista, etenkin Suomessa.- Anonyymi
seijaah kirjoitti:
Aikoinaan monet suomalaisetkin "rikastutti" Ruotsia rikollisuuksilla, "en finne igen" luki harvasa päivä lehdissä kun uutisoivat suomalaisten rikoksista.
Suomi vaati että lopetattaisiin kirjoittamasta rikollisten etnisyyttä, siis suomalaisuutta, sillä katsoivat että se on pahaksi enemmistölle ruotsinsuomalaisia jotka on kunnollista porukkaa.
ja Ruotsi suostui tuohon silloin.
Nyt on sama mäly menossa muslimitaustaisista, etenkin Suomessa.Älä kaapuakka yritä valehdella. Suomesta Ruotsiin muuttaneista ylivoimainen enemmistö oli arvostettuja työntekijöitä ja maassa oli siihen aikaan kova työvoimapula teollisuudessa, joten väkeä oikein houkuteltiin tulemaan. Tilannetta ei voi mitenkään samaistaa matujen sosiaaliturvan perässä loisimaan tuloon. Hyvin pieni osa päätyi "Slussenin sisseiksi" eikä Suomi mitään sellaista vaatinut, mitä valehtelet. Lehdistössä saattoi olla joku kirjoitus, tai joku yksittäinen poliitikko saattoi olla sanonut jotain, kaikki muu on valhetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Selvästi huononainen eli huora kun nilkat ja ranteet näkyy!!!!!
Poikaprostituoitu. Hyvää jumppaa joka tapauksessa, kaikki kehon osat liikkeessä.
- Anonyymi
Suvakit pyrkii vain provoileen, kun ei enää muuhun pystytä.
- Anonyymi
hyysäys johtuu geeni virheestä
Maailmalla on paljon tutkittu hyysäreitä.
Suomessa ei yhtään
USA bergleyn yliopistossa tehtiin kaksoistutkimus hyysäreilä
Tulos on että jos kaksoset on syntyneet erimunaisista niin kaksosista 70 % tapauksista molemmat on hyysäreitä
Mutta jos kaksoset on syntyneet samasta munasta niin molemmat ovat hyysäreitä 100 % varmuudella- Anonyymi
Tässä ihan oikea tutkimus hyysäreistä. Sairastavat patologista altruismia.
https://www.pnas.org/content/110/Supplement_2/10408
Pekka ja Maria siellä tekevät kovasti työtä, että saisivat nämä al-Holin murhamammat Suomeen elätettäväksi pikapuolin.
"Suvakit eivät ole enää pitkiin aikoihin pärjänneet mamukeskustelussa, joten he yleensä vaan valehtelevat ja höpöttävät rasismista."
Kyllä me pärjäämme ja annamme oikeaa tietoa tilastoista ja uskallamme myös korjata virheemme jos niitä tulee.
Te muslimeja vihaavat sen sijaan ette tiedä tilastoista paljoa mitään ja teillä ei ole juuri koskaan näyttää todisteita valheillenne ja kuvituksillenne muslimeista :)- Anonyymi
Ethän sinäkään pulu pärjää:D
Anonyymi kirjoitti:
Ethän sinäkään pulu pärjää:D
Minun tarkoitukseni ei ole täällä kinastella poikasten kanssa. Muista se.
seijaah kirjoitti:
Minun tarkoitukseni ei ole täällä kinastella poikasten kanssa. Muista se.
Kinastelu ja riitely ja toisten mollaaminen ei ole keskustelua.
Sen takia olen harvoin täällä lasten hiekkalaatikolla.- Anonyymi
seijaah kirjoitti:
Kinastelu ja riitely ja toisten mollaaminen ei ole keskustelua.
Sen takia olen harvoin täällä lasten hiekkalaatikolla.Juu, aika usein kinastelet ja riitelet senkin vähän ajan. Bye bye!
- Anonyymi
seijaah kirjoitti:
Kinastelu ja riitely ja toisten mollaaminen ei ole keskustelua.
Sen takia olen harvoin täällä lasten hiekkalaatikolla.Mites sulla kaapuakka se ommeltu pimperosi toimii?
- Anonyymi
ei me vihata
raiskaajat ja tappajat vihaa - Anonyymi
Sinä varmaan sitten rakastat noita Turun ja Lontoon puukottajia?
- Anonyymi
Suomessa on muslimeita jotka myös vihaavat meitä "vääräuskoisia".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa on muslimeita jotka myös vihaavat meitä "vääräuskoisia".
sinä vihaat muslimeita,
vääräuskoisia... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sinä vihaat muslimeita,
vääräuskoisia...Suomen lääkäriliitto esittää suvakkiuden määrittelemistä sairaudeksi.
Suvakkiuden on todettu olevan vahvasti perinnöllistä. Lapset altistuvat vanhempien hoitamattomalle suvakkiudelle ja sairastuvat iänmyötä itsekin. Tähän asiaan pitäisi lääkäriliiton mukaan puuttua pakkoadoptioilla.
Toinen tarttumismuoto on pisaratartunta. Lyhyetkin usein toistuvat altistukset sairastuttavat. Lääkäriliiton puheenjohtajan mukaan tavallisin tapaus lienee punaviinin tirskuminen hampaidenvälistä toisen naamalle ja siitä limakalvoille, kun tietyt kulttuuripiirit istuvat iltaa. Hoitokeinoksi on kaavailtu kyseisen ihmisen kuljettamista elämänsä ensimmäistä kertaa Itä-Helsinkiin viikon tai kahden kuureissa.
Sanotaan että on suvakki medioita, Helsingin Sanomat, Ilta-lehti, Yle yms. Kyllä siellä taustalla on aina sairas ihminen ja usein koko työyhteisö on sairastunut.
Pahin suvakkiuden vaihe on äärisuvakkius. Äärisuvakki hyväksyy kaiken erilaisuuden paitsi maahanmuuttokriittisen Suomalaisen. Äärisuvakki suvaitsee jopa islamin uskoisen vaikka tämä ei suvaitse kristittyjä, ei joulua , ei edes suvivirttä, oikeastaan islamisti suvaitsee vai itsensä. Ei tunnettua hoitokeinoa, mutta haastattelun jälkeen lääkäriliiton puheenjohtaja sanoo että hän suosittelee äärisuvakille 9mm buranaa.
Lähde: http://www.laakariliitto.fi/ - Anonyymi
Jaa ei vai.
- Anonyymi
Totta. Tämä on tänäänkin huomattu selvästi lisääntyneenä saivarteluna ja ja lällätyksenä erään rekatun koprofilistin tehtailemana.
- Anonyymi
Sitten, kun muslimityttöjen annetaan seurustella suomipoikien kanssa, voi muutos alkaa. Pallo on muslimimiehillä. Suvakit alkakaapa ajaa, näiden muslimityttöjen sorron lopettamista, muuten muutosta ei tapahdu.
- Anonyymi
Jokaisen pikku-ukon kahvi
Mokka Kaktar. - Anonyymi
"Haihtui haaveet rinnakkaiselosta, jottei kukaan vapise pelosta"
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2163246
- 1181904
Ollaan samanlaisia
Samannäköisiäkin? Herkkiä, pohdiskelevia, syvästi tuntevia? Aistin kuvienkin perusteella paljon samankaltaisuutta. Siksi911426- 1951312
En mä mies tiedä
Missä mennään, mitä me toisillemme ollaan. Pyörit mielessä, mutta kuitenkin pelkään jotain. Pelkään myös sitä, että olin321106Huomenna taitaa
Päästä selvittelee ja kyselee vähän asiota. Sun verisukulaisten kanssa🤣 naiselle181053Jokos olet nainen
Päässyt sinuiksi tämän palstan kanssa ja huomannut miten turhaa tänne on mitään kirjoitella. Yhteys meillä kyllä löytyy971027- 161011
- 45995
Rehellisesti vieläkö toivot
Että löydämme yhteyden uudelleen välillemme vai onko nykyinen tilanne hyvä? Tietäisitpä kuinka paljon olen kaivannut sin44990