Pakanat ovat väsänneet suuren Troijan puuhevosen, jonka sisällä lymyävät tiedemiehet/naiset.
Älkää ottako sitä sisään.
Toistaako historia itseään?
Tuhoutuuko tällä kertaa uskonto?
Älkää ottako sitä sisään.
Toistaako historia itseään?
Tuhoutuuko tällä kertaa uskonto?
Vastaukset 72
Vanhimmat
Sama asia toisin sanoen:
"Uskovat, älkää hyväksykö faktoja, vaan jatkakaa uskoen sitä, mitä faktoitta jo uskoitte ennestäänkin."
Noh, tuohan on minkä tahansa sokean uskon perusperiaate. Ei mitään uutta auringon alla. Pieniä ovat silakat joulukaloiksi jne.
Suutarin lapsilla ei ole kenkiä.
"Uskovat, älkää hyväksykö faktoja, vaan jatkakaa uskoen sitä, mitä faktoitta jo uskoitte ennestäänkin."
Uskovat hyväksymme kaiken faktisen tiedon tuosta vaan, mutta valheille sanomme jyrkän EIN. Me uskovathan tieteen olemme aloittaneet ja sen myös lopetamme, vaikka valheen "apostolit" pyrkivät soluttautumaan liikkeeseen mikä perustuu tosiasioille, ei mielikuvituksille.
jeesuksen mukaan faktat ovat ok
mutta pakanoilla/ateisteilla ei ole faktoja
Perustele väitteesi.
ai rupean todistelemaan maailmankuvallisia asioita jollekin anonyymille ateisti-pellelle?
Ei, vaan sinä joko perustelet minulle eli aivan tavalliselle asioista perillä olevalle ateistille esittämäsi väitteet ja osoitat, että sinulla on jonkinnäköistä episteemistä selkärankaa tai sitten sinä tuollaisia kommentteja jatkamalla osoitat, että olet pelkkä hupiukko ja/tai trolli, kenties hihhuli tai kenties vain sellaista esittävä muutoin paskanjauhantansa aikaansa käyttävä säälittävä rääpäle. Valinta on sinun.
perustele sinä ensin että ateismi on totta
Miksi minun pitäisi yhtäkkiä ensin todistella sinulle jotain sen sijaan, että sinä perustelisit minulle väitteen, jonka perusteetta itse ensin esitit? Noh, tätä on turhaa kysyä, koska kaltaisillasi hihhuleilla ei yleensä ole mitään käsitystä reiluudesta, asiallisuudesta tai johdonmukaisuudesta.
Siispä teen kuten kehoitat ja vastaan, että ateismi ei ole totta yhtään sen enempää tai vähempää kuin teismikään. Teismi on sitä, että uskotaan jumaliin, ja ateismi on sitä, ettei uskota. Sen sijaan se, että pitääkö teismin tai ateismin motivaationa oleva mahdollinen väite paikkansa on toinen asia. Ja nyt tarkkana!
Kautta vuosituhansie on väitetty että jumalia olisi. Teistit ovat siis väittäneet, että jumalia olisi. Missä on heidän todisteensa? Ei missään! Väitteitä ja sepityksiä, mutta ei todisteita. Ateistin ei tarvitse todistaa, että se, ettei jumalia ole, pitäisi paikkansa, koska ateistinen katsomus, "ettei jumalia ole" on tullut vasta puheeksi sitten, kun teistit ovat esittäneet oman väitteensä, että "Jumala/jumalia on".
Teistit eivät ole perustelleet väitetään, joten ateistienkaan ei tarvitse. Näin on siksi, että todistamisen taakka on alkuperäisen positiivisen väitteen esittäjällä, eli tässä tapauksessa teistillä. Ja tämä todistustaakkaperiaate määräytyy tietysti sillä loogisella periaatteella, että jos tätä ei noudatettaisi, niin jokainen joutuisi hyväksymään mitä tahansa väitteitä vain siksi, ettei väitettä voitaisi välittömästi perustella pätemättömäksi muutoin kuin sen oman todistusaineiston puuttumisen vuoksi.
Eli sinäkin joutuisit uskomaan Saunatontun olemassaoloon vain jos sattuisin väittämään, että sellainen olisi. Ymmärrätkö nyt, miksi todistustaakka on sinun, jos väität, että Jumala/jumalia on? Minä vain totean, etten usko.
Joku taliaivo oli koettanut räyhätä minulle kaiketi about tässä yhteydessä jotain siitä, ai että mielestäni ateismi ei ole totta silti kutsun itseäni ateistiksi ja sitten jotain kieroilua, mutta kyseinen lapsellinen purkaus luonnollisesti oli ehditty poistaa ennen kuin pääsin sitä moittimaan. Asiahan on sillä tavalla, että perustelin yllä mistä on kyse ja jos joku on niin vammainen idiootti, ettei sitä ymmärrä, niin menköön johonkin muualle oikeasti jo valittamaan sen sijaan, että tänne tulee räyhäämään. Asia oli täysin selvästi selitetty ja jos se ei mene perille, niin vika on vastaanottajan päädyssä. Mitään ristiriitaa ei ole sellaiselle, joka osaa lukea ja myös ajatella.
"Teismi on sitä, että uskotaan jumaliin, ja ateismi on sitä, ettei uskota. "
Väärin! On vain yksi Jumala. Jumala joka on luonut taivaan ja maan muutamassa päivässä ja kaiken mikä ilmassa, maalla ja merellä liikkuu. Amen
"On vain yksi Jumala."
Teismi ei rajoitu kristinuskon Jumalaan. Ei edes abrahamilaiseen jumlaan. Erilaisia jumalia, joihin uskotaan, on tosi paljon.
Mutta kommenttisi vahvistaa ajatustani siitä, että uskonnonopetus kouluissa on turhaa.
jumlaan po. jumalaan
Miten niin väärin? Mitä oikein sekoilet? Se, että sinä uskot olevan vain yksi jumala ei tietenkään määrittele sitä, että muut voivat uskoa useampiinkin, ja uskovatkin. Teismi käsittää kaiken jumaluskoisuuden monoteismistä henoteismiin, polyteismiin ja panteismiin. Ateismi taas on sitä, ettei uskota minkään tuommoisen teismin mukaisesti.
voitat toki väittelyn kun itket modelle että kaikki kritiikki poistetaan
mut joo, pidä homofoorumisi
En ole nähnyt vielä mitään kritiikkiä väitteitäni koskien. Kaikenlaista lapsellista vittuilua, lällätystä ja tyhjänpäiväistä ininää olen mm. sinulta nähnyt. Ja tämä ei ole minun foorumini, ja jos pidätkin tätä homofoorumina, niin mikäs sinut tänne sitten ajoi ellei kiinnostuksesi sellaista kohtaan? Menehän kasvattamaan itsellesi aivot ja selkäranka, ja tule vasta sitten pätemään.
Se että tämmöisellä palstalla on jokunen hihhulitrolli jankuttamassa kuinka muka jonkun käsitteen olemassaolo olisi jotenkin väärin, koska hän uskoo itse vain yhteen jumalaan, ei tietenkään kerro siitä mitä uskonnonopetuksella maassamme voidaan saavuttaa. Kyllä nuo hourimot ovat päänsä sekoittaneet ihan jossain muilla seuroilla sätkimälä kuin koulussa.
Ajanlaskentatapoja on monia. Luulisin, että Raamatun "päivä" voisi tarkoittaa aikakautta, ei välttämättä vuorokautta. Jeesuksen uudelleentuleminen maan päälle "pian" saattaisi myös tarkoittaa tulevaa aikakautta. Ihmiselämässä kymmenen vuotta ja vuosikin on pitkä aika, maailmankaikkeudessa pieni pisara. - Ajatellaanpa vaikka valon nopeutta mittayksikkönä.
Onhan se varsinainen Troijan puuhevonen, jos kaikki ihmiset ymmärtäisivät Michio Kakun tavoin kvanttifysiikan todistavan Jumalan olemassaolon ja olisimmekin todella - Jeesuksen sanoin - taivasten valtakunnassa, joka on meissä ja meidän ympärillämme - ja niin Michio Kakun kuin Jeesuksenkin sanoin - tajuaisimme, että se toimii määrättyjen lakien ja sääntöjen mukaan, jossa ei olisikaan mitään sattumaa ollenkaan. Niinpä olisi löytynyt se ihan oikea Tosi Jumala, joka ei enää olisikaan uhrilahja VT:n Jahvelle ja Mooseksen lait - Jeesuksen sanoin Raamatussa - olivatkin kristinuskossa voimassa vain Johannekseen asti ja VT:n vihaisella Jumalalla ei olisikaan enää mitään virkaa! Olisihan se ihan kauheaa!
Ja taas alkaa Michio-sanahelinäpuuro ja hologrammit varmaan tulevat kuvaan seuraavaksi. Kai Laurinkaisesta jauhetaan myös pari sivua vailla mitään järkeä tai viitetää asiayhteyteen? Totta kai, koska Michio Kaku ja kvanttibullshittimystiikkahuuhaa, millä voi perustella mitä vain omia jumaluskomuksia, joita mikään objektiivinen aineisto vain ei millään tavalla tue nyt kuten ei ennenkään.
Onko michio uusi profeetta?😜
Maailmankaikkeuden, linnunratojen, planeettojen, auringon, kuun, maapallon, elämän, luonnon, ihmisten Luoja on suurin viisaudessaan.
<< Totta kai, koska Michio Kaku ja kvanttibullshittimystiikkahuuhaa, millä voi perustella mitä vain omia jumaluskomuksia<<
Miksi jätit Albert Einsteinin pois - hänhän on suorastaan taivasten valtakunnan isä, joka aloittu tämän kvanttibullshittimystiikkahuuhaan? - totta kai tiesit, että seuraavaksi ryhdyn puhumaan hänen oppien mukaansa aukkojen Jumalasta?
Laurikainen on mennyttä tiedettä - hän vain peräänkuulutti filosofiaa tähän tieteeseen, joka jo perustuu Einsteinin aikaan.
Eikä kannata unohtaa myöskään monologia,siitä miten on todettu, että ihminen pystyy vaikuttamaan itse atominytimen reaktion lopputuloksen valintaan Jeesuksen tavoin - puhumattakaan siitä, että jo liki sata vuotta sitten deterministiset lait tieteessä korvautuivat pelkillä tilastollisilla todennäköisyyksillä, joka mahdollistaa minkä tahansa ilmiön olemassa olon.
Tosin tämä sattuma - Michio Kakun ja Einsteinin mukaan - poistui ihan pelkkänä järjen päätelmänä, että eläisimme täydessä kaaoksessa, jos kuitenkaan ei olisi joitakin lakeja tai sääntöjä, joita emme vielä tunne.
Tai siis sinä ja uskovaiset eivät tunne. Minä tunnen ne.
Ei, vaan minä.
No jos asioita ajatellaan mekaanisesti, niin totta - Michio Kakuhan sanoi, että järjestelmää ohjaa ylimaallinen äly - minkälainen tuo äly on, siihen meidän oma älymme ei riitä pohtimaan.mutta olemme tottuneet kutsumaan tällaista voimaa ja luojaa Jumalaksi. Mutta olen satavarma siitä, ettei se kuitenkaan puhu.
<<Ja taas alkaa Michio-sanahelinäpuuro ja hologrammit varmaan tulevat kuvaan seuraavaksi. <<
Hologrammi tulee vasta siinä vaiheessa, jos joku idiootti yrittää väittää minun olevan väärässä - laitan pystyyn tieteellisesti todistetun maailmankaikkeushologrammin ja sen mitättömän idioottinappulan siihen pelkäksi pelihahmoksi, kun ei muuhunkaan kykene.
Ai jaa, kuulinko sinun kysyvän, että mistä sitten profeetan tuntee? Se vaihtelee eri aikoina - VT:n aikaan sen tunsi kyvystä saada vaikka tuli laskeutumaan maanpäälle taivaasta, Jeesuksen aikaan sillä siirreltiin vaikka vuoria, Paavalin mukaan taas kirottiin Jumalia ristille ja tänä meidän aikana sillä noidutaan typeriä ihmisiä sammakoiksi.
Et sinä pysty ketään kusettamaan täällä, että joku "saatamme elää hologrammissa" -uutisartikkeli, missä joku tieteilijä esittää henkilökohtaisen mielipiteensä Matrix-argumentin tyyliin, että niin, emmehän me voisi tietää jos eläisimmekin hologrammissa, että kyse olisi jostain tieteellisestä todistamisesta. Ylipäätään se, että puhut tieteellisestä todistamisesta kertoo, että et ymmärrä mistä puhut. Tieteessä ei todisteta, matematiikassa todistetaan. Tieteessä selitetään, ja tieteessä ei ole selitetty mitään hologrammia. Painahan se jo kaaliisi.
AIDS viruksen, ruttobakteerit, syövät, kuoleman, kaikki hän loi ja jatkaa luomistaan.😲
Kiitos Jeesus!
"Onko michio uusi profeetta?"
Ei - mutta on tieteellisesti todistanut kvanttifysiikan keinoin, että Jumala on olemassa!
Tästä syystä ateistit nyt vainoavat tapansa mukaan häntä.
Et sinä pysty ketään kusettamaan täällä, että joku "saatamme elää hologrammissa" -uutisartikkeli, missä joku tieteilijä esittää henkilökohtaisen mielipiteensä Matrix-argumentin tyyliin, että niin, emmehän me voisi tietää jos eläisimmekin hologrammissa, että kyse olisi jostain tieteellisestä todistamisesta. Ylipäätään se, että puhut tieteellisestä todistamisesta kertoo, että et ymmärrä mistä puhut. Tieteessä ei todisteta, matematiikassa todistetaan. Tieteessä selitetään, ja tieteessä ei ole selitetty mitään hologrammia. Painahan se jo kaaliisi.
Sori tuplapostaus. Foorumi sekoili oikein urakalla kun aiemmin olin postaamassa tuota. Sitten en päässyt hetkeksi kirjautumaan, mutta tämä kommentti, joka luulin jääneen bittilimboon, jäi kuitenkin leikepöydälle, kuten tapanani aina on ennen postausta varmistaa, että viesti jää talteen, mikäli foorumi sekoaa kesken lähetyksen.
Nuo sinun Kaku & Einstein -juttusi ovat huuhaata. Kuulut niihin, jotka kuvittelevat kvanttimekaniikalla voitavan perustella ihan mitä tahansa. Jos sinua pyydettäisiin perustelemaan tuo jotenkin matemaattisesti niin nähtäisiin, ettet kuitenkaan tiedä mistä puhut.
<<Et sinä pysty ketään kusettamaan täällä, että joku "saatamme elää hologrammissa" -uutisartikkeli, missä joku tieteilijä esittää henkilökohtaisen mielipiteensä Matrix-argumentin tyyliin, että niin, emmehän me voisi tietää jos eläisimmekin hologrammissa, että kyse olisi jostain tieteellisestä todistamisesta.<<
On täällä viisaita kirjoittajia - olen kyllä huomannut ennenkin.
<<Tutkijat kertovat löytäneen uusia TODISTEITA tukemaan teoriaa, jonka mukaan maailma, jossa elämme, onkin pelkkä illuusio.
Entä jos universumimme onkin vain valtava, monimutkainen hologrammi? Southamptonin yliopiston tutkijat sanovat väitteelle löytyneen nyt HUOMATTAVIA TODISTEITA.<<
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tutkijat-vaittavat-maailma-jossa-elamme-on-pelkka-hologrammi/6294588#gs.j06wab
Mikähän tuollainen outo sana kuin 'todiste' on? Tietääkö kukaan, että mitä se tarkoittaa?
"Mikähän tuollainen outo sana kuin 'todiste' on? Tietääkö kukaan, että mitä se tarkoittaa?"
Se on median paskanjauhantaa. Jos tutkijat sanovat, että hologrammimallille olisi olemassa näyttöä, niin se ei tarkoita sitä, että asia myös on ehdottomasti niin, eikä mitenkään muuten. Sinä vain jankutat tuota hologrammiasiaa, vaikka mitään konsensusta siitä, että osoitetusti eläisimme hologrammissa, EI OLE. Yksittäiset tutkijat voivat olla mitä tahansa mieltä, mutta tiede ei ole sitä, että kukin voi vain poimia mieleisensä mielipiteet ja päättää, että asia on täsmälleen niin. Mutta sinä vain teet niin.
Katsoin alkuperäisen artikkelin, jota saikin kaivaa, koska käyttämäsi hömppämediat eivät ole vaivautuneet laittamaan kunnon viitettä esille. Kyse on siis paperista "From Planck Data to Planck Era: Observational Tests of Holographic Cosmology" Physical Review Lettersissä 2017. Koko tekstin saat luettavaksesi esim. yliopiston tunnareilla.
No mitä ilmeni? Sitä, että tutkimusryhmä on tarkastellut joukkoa holografisia malleja vasten kosmologisia havaintoja, ja todenneet ne kilpailukykyisiksi suhteessa muihin kosmologisiin malleihin. Mistään sellaisesta, että "olemme todistaneet, että elämme hologrammissa" EI OLE KYSE TÄSSÄ ALKUPERÄISESSÄ TEKSTISSÄ, eikä siitä, että "tutkijat väittävät, että elämme hologrammissa"; elikkä kuten aiemmin päättelin, kyse on mediahölinästä ja siitä, että kaikenlaiset peräkammarifyysikkopellet tämmöisillä palstoilla ottavat ne tosissaan ja luulevat nyt tieävänsä kosmoksen syvimmät salat.
Voi kun olet noin hyvä, niin viitsitkö analysoida tämänkin jutun, niin saadaan faktatietoa. Vähän olet kyllä väärällä palstalla, mutta hieno että olet kuitenkin.
<<Entä jos sinä olet simulaatio?
Bonnin yliopiston tutkijat loivat tutkimustarkoituksessa yhden tällaisen simulaatiomaailman. Eivät täydellistä, mutta riittävän hyvän huomatakseen, että tarpeeksi kehittyneellä supertietokoneella se on mahdollista. Ja he huomasivat myös, että simulaatio-ohjelmassa on väistämättä rajoituksia. Sen jälkeen he hakivat meidän myös meidän maailmastamme samanlaisia rajoituksia ja yllätyksekseen huomasivat, että niitä löytyy.
Esimerkki rajoituksesta,jolla ei näytä olevan mitään erityistä syytä, löytyy niin kutsutusta Greisen-Zatsepin-Kuzminin kosmisen säteilyn teoreettisesta rajasta. Siinä on tietty hiukkasmäärän ylin raja, jonka olemassaoloon ei näytä olevan mitään fysikaalista syytä. Se näyttää vain tietokoneohjelmoijan asettamalta rajalta –siis törmäykseltä simulaation seinään. Jos tätä yrittää sanoa kansanomaisella tietokonekielellä, se raja on vähän niin kuin pikselit vaan loppuisivat, kun ohjelmoija olisi ajatellut, että eiköhän tuo resoluutio tähän riitä.<<
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/12/11/enta-jos-sina-olet-simulaatio
Tutkijoiden raportti:
http://arxiv.org/abs/1210.1847
Olisikohan tämäkin tieto vain paskayliopistotutkimusmediaa, ja resoluutio riittäisikin 'rajan yli'?
En minä ole puhunut misään paskayliopistotutkimusmediasta, vaan osoitin, että SINÄ olit käsittänyt päin persettä sen, mitä se hologrammitutkimus käsitti. Myönnätkö sen?
Toisaalta - se illuusiomaailman - perusongelma on edelleen siellä atominytimessä,siellä mainitsemassasi kvanttibullshittimystiikkahuuhaassa, jota Einsteinkin tutki - oli se äijä kyllä perhanan idiootti, sellaisia on mennyt päättelemäänkin, huh, jonka sinäkin pystyt heti sanomaan pelkäksi bullshitiksi - nämähän ovat vain tutkimuksia ja ajatelmia tuon jo tunnetun totuuden päälle, siis kvanttifyysikan
Tässäkään tekstissä ei esitetä, että eläisimme simulaatiossa. Kyse on tutkimusryhmän tekemästä simulaatioita ja niiden toteutamista koskevasta tarkastelusta ja vertaamisesta fysiikan malleihin. Yhdessäkään kohtaa ei todeta, että universumi olisi simulaatiota. Lähimmäksi tuommoista päästän siinä, että tutkijat pitävät sitä vakavastiotettavana vaihtoehtona, ja ovat tästä lähtökohdasta toimineet työssään. Pitäisiköhän sinun lukea nuo alkuperäiset artikkelit eikä vain omaksua medioiden mutkat suoriksi vetävät johtopäätökset?
Koetahan nyt käsittää, ett minä en nimitä kvanttimekaniikkaa bullshitiksi, vaan minä nimitän sinun hourailuasi siitä, että on tehty simulaatiomalleja ja harkittu sitä, että voisiko universumi olla simulaatio, tekemääsi johtopäätöstä, että OLEMME SIMULAATIO(SSA), bullshitiksi. Siis itseasiassa tuo sinun tyylisi on pelkkää teknopälinää ja nimidroppailua. Sinä kuvittelet, että kun laitat muutaman linkin ja arvostettujen fyysikoiden nimiä läjään, niin voit vain vetää johtopäätöksen, että vittu olemme simulaatiossa. Jos sinä nyt kuitenkin YHDEN asian pystyt käsittämään niin käsitä tämä, että minä en arvostele tuota itse tiedettä, vaan sitä, että sinä vedät siitä omia hourimointijohtopäätöksiäsi.
Mielenkiintoinen ajatus sinulla, että inttämällä voisi jotakin muuttaa tai johonkin vaikuttaa, tosin on sitä menestyksekkäästi kyllä käytetty propagandakeinona mm. toisen maailmansodan aikana. Psyologisesti kiinnostaa. Toisaalta - inttäjät ovat trolleja, joten tuskin tuota pidemmälle tarvitsee persoonaasi tutustua.
Lopeta jo tuo kiero paskanjauhantasi. Et sinä vain saavuta sillä yhtään mitään. Olen monta kertaa täysin asiallisesti sanonut sinulle, että näet harjoja siinä, että noissa holografisista universumeista spekuloivissa artikkeleissa jotenkin OSOITETTAISIIN, että eläisimme sellaisessa. Sinä olet aivan samanlainen peräkammarifyysikkohörhö kuin Savorinen, joka jankkaa sitä omaa käsitystään ymmärtämättä, että hän on käsittänyt jotain tai peräti kaiken aivan väärin. Teitä riittää.
Myönnänkö lukevani paskayliopistotutkimuksia. Myönnän auliisti - olenhan juuri käynyt hyvin tiukan neuvottelun Markuksen salaisen evankeliumin tiimoilta, kun usovaiset eivät millään usko tuohon paskaan yliopistotutkimukseen, että Jeesus oli homo. Voi olen niin tottunut inttäjiin täällä!
Juu, harjojen tilalla piti lukea harhoja, mutta tosin en ihmettelisi jos näkisit jotain holografisia harjojakin joka paikassa. Tiedänkin erään paikan mihin voisit sellaisen(kin) tunkaista.
Minua kiinnostaa vain osaltasi se, että jos pystyt myöntämään, että olet käsittänyt nuo mediahaloot holografisista universumeista väärin, niin saatat olla tolkuissasi. Saat toki sekoilla tulkintojesi mukaisesti ihan täysin vapaasti, se on sinun ja psykiatrisi välinen asia, eikä kuulu minulle. Alan jo kyllästyä tuohon tiedettä sekoiluihinsa vääristelevien hourimoitten touhuun, olipa kyse sitten kaltaisistasi maallisista pelleistä tai sitten kaatumaseurakreationisteista.
Kreationismi itsessään todistaa jumaluuksien puuttumisen ja sen, että uskonnot ovat ihmisen keksintöä.
ateistisen luomisopin mukaan, ihminen luotiin homoksi
Ei ole mitään ateistista luomisoppia.
Korjaanpa tätä väitettä sen verran, että periaatteessa ateistiseksi luomisopiksi voitaisiin katsoa sellainen dänikeniläinen sekoilu, jossa muinaisten avaruusolioiden katsoittaisiin luoneen esim. ihmiskunnan tai vaikkapa koko elämän maapallolla. Sellaisessa ei välttämättä olisi mitään tarvetta teistisille aspekteille, vaan luomista voitaisiin pitää biologisesti kehittyneen älykkään lajin suunnittelutyönä. Vastaavasti olemme itsekin jo luoneet synteettisiä soluja, joten synteettisten elävien organismien luominen ei välttämättä ole niin kaukana enää.
Eikä mitään muutakaan, koska elämme aivojen luomassa illuusiossa, eikä ole edes aikaa - on vain aineenhajoamisenlaki, etropia.
Entropia ei ole aineenhajoamislaki.
<<jossa muinaisten avaruusolioiden katsoittaisiin luoneen esim. ihmiskunnan<<
No, tuossa tapauksessa täytyisi sitten varmaan ensin miettiä, että kuka loi ne avaruusolennot. Oletko live-elämässä joutunut tyylisi takia ongelmiin?
Kommentissani selostettiin tuo skenaario, joten kysymyksesi, että "kuka" loi, on typerä.
Ei minustakaan maapallo ole pyöreä.
Ikään kuin se olisi mielipidekysymys.
Ei olekaan, se on aineen hajelaki.
Kaava löytyy wikipediasta millä tavalla tuo haje, jolla mittaamme aikaa, tapahtuu.
Ja sit ku se noudattaa jotakin kaava, niin sanotaan, et se on niin ku laki, tässä tapauksessa hajelaki - tules nyt taas viilaamaan pilkkua ja nussimaan kirjaimia, että juttu etenee - live-elämässä olet tällä tyylillä saanut jo niin paljon fyysisesti nokillesi, niin että kusimainen tyylisi ja vittumainen luonteesi sopiikin paremmin tänne nettiin.
Entropia ei ole laki vaan se on eräs termodynaamisen systeemin ekstensiivisuure. Ihmiset ovat tätä suuretta koskien havaittavia ja pohdittavia ilmiöitä tarkkailleessaan laatineet väitteitä, jotka on nimetty termodynamiikan laeiksi.
Tyyppi on kotosin Turusta, mä tunnen sen - ei istunut viereisessä pöydässä viittä minuuttia, kun sitä jo lyötiin.
Vai istutaan teillä siellä Turussa pöydässä. Kas kummaa kun siellä pöydätkin haisevat perseeltä.
Kieltäytykää antibiooteista ja kaikesta muusta lääketieteellisestä hoidosta, lopettakaa tietotekniikan käyttö, hylätkää älypuhelimet, radiot, televisiot, älkääkä käyttäkö lentokoneita, autoja tai junia älkääkä muita tieteen saatanallisia tuotoksia.
miksi kristittyjen keksimistä keksinnöistä pitäisi luopua?
Koska ne ovat tiedettä ja tiede on troijan heppa.
Vain raamatullinen usko littanaan Maahan vie taivasten valtakuntaan.
Pallomaausko vie itkuun ja hammastenkiristykseen!
Kristityt, muistakaa tämä!
Mistä tuo littana maa Raamatusta tulee? Siis mitä kohdasta?
Kristinusko on totta - siinä mielessä, että kristiusko on olemassa. Mitään muuta joka olisi totta kristinuskossa, sen perusteissa, ei sitten juurikaan ole.
Kristinuskossa on rehellisyyden ja oikeudenmukaisuuden periaatteet, ne täytyy sisäistää sisäisesti. Saarnaajat puhuu ruuasta mutta ei itse syö, sitä ruokaa ja ole esimerkkinä. Laki on keinottelijoiden hallussa. On olemassa jota verosuunnittelu teollisuus, lainsäätäjät laskee alleen. Toimeenpanovalta kääntää katseensa omaan napaan ja rahastaa, on osallisia viekkaudella vääryydellä hankitusta omaisuudesta.
Mitä enemmän talous kasvaa sen kurjempaa kansalle, tekoäly korvaa ihmiset ja automaatio, robotti heittää 7 henkeä kurjuuteen, josta ei ylös nousta.
<<Kristinuskossa on rehellisyyden ja oikeudenmukaisuuden periaatteet, ne täytyy sisäistää sisäisesti.<<
Mitä oikeudenmukaista on toisen ihmisen tappamisen ja kidutusen palvomisessa oman itsen takia väittellä että siinä kuoli ja kidutettiin hengiltä Jumala?
Mitä rehellistä on siinä, että väitetään tämän Jumalan halunneen itse uhrautua, kun Raamattu on täynnä tekstiä miten fariseukset vakoilevat saadakseen hänet hengiltä, jopa Jeesuksen sanoin Johanneksen evankeliumin 8:ssa luvussa sekä Paavalin sanoin, kun hän antaa ehtoollisen asetussanat 'sinä yönä, kun Herra kavallettin..'.
Onko kavalletun tappaminen rehellisesti ja oikeudenmukaisesti sitä, että hän uhrasi itse itsensä?
Jumala itse kantaa vastuun siitä kun asiat mene pieleen paratiisissä. Kuka muu pystyy otta synnit itselleen kuin Jumala?
Kun on konteksti väärä niin voi jauhaa asian vierestä, se on se evankeliumin ilosanoma, mitä Jeesus teki. Se ole ihmisten mielen mukaista. Gal:1.11. Sen käsittämiseen tarvitaan uuden syntymän voima. Silloin on linjassa oikean tien, totuuden ja elämän kanssa.
Toki alkuperäinen evankeliumi on hukattu, se ei ole ulkoista loistoa, eikä mainosta ja meteliä mitä messuissa teeskennellään.