Oisko myyrä ollut asialla

Ymmärsinkö oikein? Olin lukevinani artikkelin, jossa kerrottiin, että Paateron avustaja olisi loikannut EK: on. Kun Postin yritys epäonnistui, niin olisikohan jälkipyykki taitavan taustajoukkojen ja myyräntyön jälkimaininkeja.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Menossa on kokoomuksen junailema rahavallan vallankaappaus. Ei kelpaa olla toiseksi suurin oppositiopuolue, kun on kaikki rahat hyppysissä. Persutkin on hiljaaa kuin kusi sukassa ja toivoo, että murusia tippuisi heillekin. Tippuu mitä tippuu, vaikka pääministerin paikka, kun vain muistaa, kuka täällä määrää oikeasti. Persut taputtaa käsiään, vaikka ovat äärioikeiston vallankaappauksen hölmöjä apulaisia.

Äänestä

Ymmärsit oikein. Avustaja olikin kokoomuksen avustaja.

Äänestä

Kyllä kai asiassa on Paateron huolimattomuutta kun ei ole älynnyt postilaisten siirron toiseen työehtosopimukseen aiheuttavan palkanalennuksia ja postin osalta tiedon panttausta milloin siirto toteutetaan. Nyt kun Paatero on eronnut niin kyllä olisi postin johdon ja johtokunnan erottava myös kun ne on työehtoshoppailleet vaikka hallitus on sitä vastaan.

Äänestä

Turha venuloida…… Sosialistit ovat jääneet jo useita kertoja valheesta
kiinni.

Jo oli aikakin panna piste iin PÄÄLE...……………...

Äänestä
  • Eipä tuota tiedä kun siitä on niin monenlaista tietoa ja paatero oli viimeisten tietojen mukaan käskenyt Postin lopettaa lajittelijoiden siirto toiseen liittoon. Posti on tainnut kierroilla ja nyt valehtelee.

    Äänestä

Häkämies esitteli jo oikeiston uuden ministerilistan! Perusjoojoo-puolue tekee mitä käsketään.

Äänestä
  • Häkämiehen joukkoihinhan se paavali loikkasi eli EK nyt suomen CIAtoimiston kanssa suunnittelee vallankaappauksia kun luopu keskitetyistä

    Äänestä

Paateron on avustajasta oli lehtijuttukin, että on jo siirtynyt EK:n leipiin!
Miltäs kuulostaa? Oliko Paateron viestit ja puhelut kyseisen öykkärin näpeissä!

Äänestä

Hallituksen+pitää+erottaa+postin+hallitus!+Siellä+sitä+tuhlaillaan+veronmaksajien+euroja,käydään+kokoustamassa+Amerikassa+asti...+ei+mitään+rotia.+Postin+johdon+palkkoihin+50+%+alennus.

Äänestä

On erittäin vaikeaa tietää kuka puhuu totta ja onko tarkoituksenmukaista syyllä jos toisella saada valta jollekin muulle tai muille. Kuka näistä selvän ottaa. Miten sitä osaa oikeasti ottaa kantaa, kun totuudestakaanei ole takeita.

Äänestä

Sipilä ja Orpo takapenkillä juoni Antin eron postin johdon ja hallintoneuvoston kanssa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ymmärsinkö oikein? Olin lukevinani artikkelin, jossa kerrottiin, että Paateron avustaja olisi loikannut EK: on. Kun Postin yritys epäonnistui, niin olisikohan jälkipyykki taitavan taustajoukkojen ja myyräntyön jälkimaininkeja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu