Rinteen hallitus vaaransi itsensä työläisten takia

Olisko pitänyt vaan olla ja hyväksyä tes-shoppailu ja 30-50%:n palkanalennukset? Silloin ei oltaisi syytetty valehtelusta. Rinne valitsi vaikeamman mutta oikean tien toimia kunniallisesti estäen suomalaisten palkkojen ja työehtojen polkeminen. Mikä olikaan palkkio?
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Varsinkin kun koko setti on asetettu tällaiseksi jo ennen tätä hallitusta.
Postin nykymuoto EI ole tämän hallinnon kokoama ja lakko oli Postin oman hallinnon toimien tulosta.

Toisaalta, SDP ei voittanut vaaleja, miksi se työnsi PS oppositioon?
Hallitus ei ole ihan oikein koottu.
Eikä se porukka kuuntele oppositiota.

Äänestä
  • Vaihtoehdot Rinteen hallituksen kaatamisen jälkeen olisivat:

    Persujen ja kokoomuksen hallitus, jossa vahvistuksena olisivat kepu ja kd.
    Periaatteessa siis PersKeKo-täysporvarihallituksen jatke mahdollisesti kristillisdemokraateilla vahvistettuna.
    Kokoomus vaatisi persuja noudattamaan edellisen hallituksen kovaa EKokoomuslaista talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikkaa ja julkisten peruspalvelujen leikkureita. Muuten persut ei hallitukseen pääsisi.

    tai muussa tapauksessa:

    Kokoomuksen, kepun, vihreiden. rkp:n ja kd:n hallitus, mikäli persut eivät myötäilisi tarpeeksi. Siis toinen täysporvarihallitus, sillä vihreäthän on kaupunkikokoomuksen puisto-osasto.
    Tämä kokoonpano olisi erityisen haitallinen Suomen työläisveronmaksajille, koska se masinoisi taas massahaittamamutusta pakolaismiljardibisnesten sekä halpatyön takia ja tietenkin lisäisi ennätyksellisesti ilmastobisnestä verotuksen kautta mm. tienkäyttömaksua ym. Pieni- ja keskituloisten työläisten pärjääminen kun ei olisi prioriteettina vaan raaka bisnes ja maailmanparantaminen vihreillä porvareilla.

    Rinteen hallituksen kaatuminen antaisi siis vain entistä huonompia hallitusvaihtoehtoja, joista on jo kokemusta 2015-2019.

    Äänestä

  • Hmmm. suurimmaksi äänestetty puolue ei voittanut vaaleja? On tämä kokoomusta aika todellakin vaihtoehtoisten faktojen aikaa;)

    Äänestä

Maan hallituksen tehtävä EI TODELLAKAAN ole asettua työtaistelutoimissa jomman kumman puolelle VAAN hoitaa lainsäädäntö ja verotusasiat joilla pystyy kyllä vaikuttamaan näihin työmarkkina-asioihinkin aivan riittävästi!

Hallitus edustaa KOKO MAATA JA SEN KANSALAISIA ENSISIJAISESTI, siellä on niin lapset, opiskelijat, eläkeläiset. työttömät, sairaat, yrittäjät kuin työntekijätkin!

Jos katsoo maailmanlaajuisesti NIIN kaikki vasemmistolaiset hallituksethan ajavat vain omien eturyhmiensä etua EIVÄTKÄ koko oman kansakuntansa etua!

Äänestä
  • Sipilän+ja+Orpon+porvarihallitus+uhkaili+pakkolailla+mikäli+työläiset+ja+liitot+eivät+olisi+suostuneet+kikyyn.+Puuttui+työmarkkinoihin+ja+painosti+työntekijäpuolta.+Tämä+Rinteen+tes-shoppailun+ja+palkkojen+halpuuttamisen+30-50%:lla+vastustaminen+valtionyhtiössä+on+omistajaohjaajalta+pientä+siihen+verrattuna.

    Äänestä

Rinne oli kyllä hyvä. kova kestäminen kokkareissa kyl.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olisko pitänyt vaan olla ja hyväksyä tes-shoppailu ja 30-50%:n palkanalennukset? Silloin ei oltaisi syytetty valehtelusta. Rinne valitsi vaikeamman mutta oikean tien toimia kunniallisesti estäen suomalaisten palkkojen ja työehtojen polkeminen. Mikä olikaan palkkio?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu