https://is.mediadelivery.fi/img/1920/9f102aaf91d440b6a1c04a7e984c9b12.jpg
Ei Rinne nauti keskustassa varauksetonta luottamusta. Kyllähän se epäluottamus tosiasiallisesti kohdistuu Rinteeseen ja hänen toimintaansa. Moni koki sen epäreiluna, että uhrattiin taas nainen ja pääministeri sen kun porskuttaa, IS:lle kommentoitiin kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paateron (sd) eron jälkeen.
Lisää painetta kattilaan luo tuoreimmat mielipidemittaukset. Tänään julkaistusta Lännen Median kyselystä käy ilmi, että keskustan kannattajista jo kaksi kolmasosaa on tyytymättömiä hallitukseen, jossa he itse istuvat. Luvut ovat Rinteen hallitukselle kaikkiaankin tukalat.
Postilakon viimeisellä viikolla tehdyssä kyselyssä Rinteen hallitukseen melko tai erittäin tyytymättömiä on yli puolet suomalaisista. Mittaus ei sisällä Paateron ja Rinteen sanomisista syntynyttä jupakkaa, joka johti Paateron eroon.
Hallitus on ajautunut jupakan vuoksi kriisiin ja seurauksena esiin on noussut muistot Suomen ensimmäisen naispääministerin Anneli Jäätteenmäen (kesk) erosta. Jäätteenmäki joutui eroamaan 2003 Irak-vuodosta syntyneen kujanjuoksun päätteeksi juhannusviikolla juuri ennen eduskunnan kesälomaa.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006326731.html

Vastaukset 1
Vanhimmat
Rinne lupaa ministereille lisää liksaa, avustajia ja valtiosihteerejä niin kaikki lutviutuu.