Rakensin puutalon 90-luvulla ja kivitalon viimeksi 2002. Tuolloin tein vielä itse kun selkä kesti ja lompakko ei. Rakensin tuolloin Siposta, koska se on selkeästi helpoin ja nopein tuote rakentaa kivitalo. Se on käsittääkseni myös melko edullinen runkomateriaali. Nyt kolmatta taloani rakennutettaessa, en ole ajatellut laittaa omaa työmaatason työtä lainkaan projektiin, vaan haluan rungon ja mielellään koko talon avaimet käteen tyylillä, jossa sopimus tehdään vain yhden toimijan kanssa. Itse olen valmis tekemään valintoja ja hieman organisoimaan juttuja toki. Mielellään tutustuisin myös muihin kivirunkoratkaisuihin vaikka Sipoon olen ollutkin todella tyytyväinen.
Vaikka kukkaro on kunnossa ja tiedän rakentamisesta jonkin verran, en ole innostunut siitä että maksan jollekin insinööritoimistolle tai projektin vetäjälle kymmeniä tuhansia euroja homman läpiviennistä. Näin toimien talosta vaan tulee liian kallis investointi. Sen olen jo huomannut, ettei alan talopakettitoimijat myöskään innostu tarjoamaan laajempia paketteja. Itse asiassa Jämerä on ainoa joka tarjoaa rungon ja suunnittelut yhdellä sopimuksella asennettuna. Koitin ehdottaa sitä myös Lammille ja Lakalle, mutta he eivät suostuneet tarjoamaan urakkaa suoraan heidän kauttaan, vaan se olisi pitänyt tilata joltain pienurakoitijalta erikseen. Kaikenlaisia erillishintoja ja arvioita esimerkiksi betonien määristä sain kyllä, mutta en ainoatakaan sitovaa tarjousta... Se on mielestäni hiukan arvelluttavaa. Ymmärrän kyllä jos nämä valuharkkotoimijat eivät osaa laskea määriä ja työtä oikein ja siksi eivät tarjoa niitä, mutta se tuntuu jotenkin erikoiselta... nousisiko todellinen vertailuhinta niin isoksi, että sitä ei vaan haluta tehdä? Yksi Lammimyyjä totesi perusteluksi, että näin hinta tulee asennuksen osalta 10% edullisemmaksi kun heidän ei tarvitse laittaa katetta asennukselle. Sanoin, että voin hyväksyä vaikka 15% suuremman asennushinnan jos he tekisivät rungon valmiiksi tiettyyn vaiheeseen, esim. vesikattovalmiiksi... Eivät suostuneet. Passiivitalot olisi ehkä suostunut, mutta en vaan halua muoviin käärittyä taloa, kiitos vaan.
Eli ennenkuin tilaan Jämerältä vesikattovalmiin paketin, haluaisin tietää onko muita toimijoita jotka sekisivät yhdellä sopimuksella suunnitelmikseen, materiaaleineen ja töineen minulle kivitalon rungon? Haluaisin päästä vertaamaan hintaa aidosti.
Kivitalon runko asennettuna..
16
240
Vastaukset
- Anonyymi
Et saa betoneista ja töistä mitään sitovaa tarjousta Lammilta, sillä kustannukset niiden osalta ovat herran hallussa... Suomeksi sanottuna vastuu siirretään sinulle. Rungostakin saat ns. latomishinnan, johon kannattaa suosiolla lisätä 30-40% päälle, jonka tämä tunkourakoitsija sitten laskuttaa sinulta lisätöinä.... itse asiassa noihin merkittäviin lisätöiden määriin perustuu nimenomaan tuo runkourakoitsijoiden kiinnostus valuharkkoon. Voivat kättelyssä esittää melko edullisen hinnan ja sitten lisähommilla tienata. Kannattaa ehdottomasti vaatia kiinteä hinta kaikkine materiaaleineen, telineineen ja nostoineen, töineen, rahteineen ja mikä tärkeintä... ennalta sovittuun valmiusasteeseen saakka. Jos ei siihen pysty, ei ole joko ammattilainen tai sitten ei ole puhtaat jauhot pussissa.
- Anonyymi
... niin ja hei... kaikki kirjallisena selvällä suomella kirjoitettuna. Ei mitään suullisia selityksiä tai tarkennuksia.
- Anonyymi
pakkohan sitä hommaa on rakentajallekin jättää. Aika vaikeaa sitä on kenenkään vaikuttaa työmaan olosuhteisiin niin että valut voitaisiin toteuttaa ennakoidusti
- Anonyymi
Harva ottaa pääurakoitsijan vastuun. Lammi ei tietääkseni sitä tee mistään hinnasta.
Minä en myöskään tee.
Kaveri on sitä ennen tehnyt, mutta hinta lähtee sitten 500.000 ylöspäin.- Anonyymi
eipäs sekoiteta asioita. Rungon osuus on alle 50% talon kustannuksista.. jos sen tekee vesikattovalmiiksi, ei se tee kenestäkään pääurakoitsijaa...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
eipäs sekoiteta asioita. Rungon osuus on alle 50% talon kustannuksista.. jos sen tekee vesikattovalmiiksi, ei se tee kenestäkään pääurakoitsijaa...
Lammi on kovaa teräsbetonia eikä mitään höttöä joka imee vettä kuin sieni
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lammi on kovaa teräsbetonia eikä mitään höttöä joka imee vettä kuin sieni
Tämä betonivaluharkkotoimijoiden argumentointi muista rakennusmateriaaleista on melko läpinäkyvää. Jotain täytyy olla omassa tuotteessa vikana kun siitä löytyy vähemmän hyvää kirjoitettavaa kuin muista huonoa. Ikinä en ostaisi mitään sellaiselta myyjältä joka moittii kilpailijan tuotetta.
- Anonyymi
Jos haluat kiviharkkotalon (suositeltavin Lammi), niin panosta kaikkesi osaavaan tekijään, joka sitä taloasi sitten rakentaakin. Itse olen iän tullen kivihommia lopettelemassa, mutta tunnen neljä moniosaajaa alueella Häme-Pohjoisuusimaa. Vastaavat projektin tekemisestä "risukosta" valmiiksi. Pahimmat hintapommit ovat yleensä tulleet siitä aloituksen "kiimasta" ettei kaikkia rakennussuunnitelmia ole valmiiina hyvissä ajoin ennen aloitusta ja ikävä kyllä nykyisin se on sääntö vailla poikkeusta.
Toimita sille ammattilaiselle rakennekuvat ennen lupahakemuksen jättöä. Hänen vinkeillään säästät varmasti ison tukun rahaa ja jos tulee päivitystä lupakuviin, ehtii ne tehdä valmiiksi. Hänellä on lisäksi verkostossaan hyvät erikoistöiden urakoitsijat. Luota hänen antamiin suosituksiin.
Älä osta tekniikkaan tai sisustukseen mitään mistä ei ole runkovaiheessa mahdollisesti tarvittavia asennustietoja. Siinä et kyllä onnistu ja tulee tuskallisia hetkiä, jolloin mitään ei "pääse" tekemään.
Teetä osaavalla suunnittelijalla harkkoseinistä naamakuvat ladonta- eli telinepuolelta niin, että KAIKKI LVIS- ja muut uppoasennukset ovat laakista kohdallaan. Jos ko. naamakuvien tekijä on osaava ja pyytää niistä kaksi tonnia, niin maksa kolme. Säästät niillä silti vielä viisi. Pyydä häneltä niihin vielä betonimenekit rakentajasi merkkaamien valukorkeuksien mukaan. Ja tietysti harkkomenekit telinetasojen mukaan. Ko. naamakuvilla olen onnistunut ylivoimaisesti nopeimpaan ja halvimpaan runkovaiheeseen.
Olkaa siis tiimi jo suunnitteluvaiheessa ja suunnittele ja teetä piirustukset VALMIIKSI.
Sitten voit talven huilata kevyin mielin ja puolessa välissä huhtikuuta aloittaa projekti.- Anonyymi
Järkevin tapa toteuttaa tekniikka kivitaloon on roilottaa se mukavasti säältä suojassa. Tilankäytön vaatimat muutokset voi viilata siinä vaiheessa vielä loppuun. Samoin voi viedä hyvät uudet ajatukset tekniikkaan liittyen käytäntöön. Toki runkomateriaali ei tällöin voi olla Lammi tai vastaava valubetoniharkko, mutta esimerkiksi kevytbetoni on aivan loistava tuote runkomateriaaliksi. Sitä on helppo työstää ja muotoilla ihan käsityökaluilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Järkevin tapa toteuttaa tekniikka kivitaloon on roilottaa se mukavasti säältä suojassa. Tilankäytön vaatimat muutokset voi viilata siinä vaiheessa vielä loppuun. Samoin voi viedä hyvät uudet ajatukset tekniikkaan liittyen käytäntöön. Toki runkomateriaali ei tällöin voi olla Lammi tai vastaava valubetoniharkko, mutta esimerkiksi kevytbetoni on aivan loistava tuote runkomateriaaliksi. Sitä on helppo työstää ja muotoilla ihan käsityökaluilla.
Aikoinaan neljällä ensimmäisellä kohteellani "roilotin mukavasti sisällä". Vaan suhteessa runkovaiheen uppoasennuksiin "maksoinkin ihan mukavasti". Kysymys siis valuharkkotalosta.
Voi näitä neuvoja. Voi näitä neuvoja......
- Anonyymi
Tilattiin joskus Jämerätä ja lopputulos oli kaukana siitä mitä sovittiin.
- Anonyymi
Minäkin tilasin kaksi kertaa Lammilta toimituksen... ensimmäisen ja viimeisen kerran. Talo ei ole vieläkään valmis.
- Anonyymi
Kerran tilattu Jämerältä ja kokemukseksi jäi, että kiertäkää kaukaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerran tilattu Jämerältä ja kokemukseksi jäi, että kiertäkää kaukaa.
jaa. no minulla kolmas Jämerä-talo sisätyvaiheessa enkä näe mitään syytä miksi tilaisin mistään muualta. Kevytbetoni on aivan loistava ratkaisu talon rungoksi ja Jämerä todella laadukas toimittaja.
- Anonyymi
Noh. Josset halua tehdä työmaatöitä niin teetä hyvät suunnitelmat.
Hyvillä suunnitelmilla saat kilpailutettua hyvät hinnat.
Suunnitelmat ovat esim.
-Puunkaato
-Maiden poisvienti ja louhinta.
-Maanrakennus: Kunnallistekniikan liitos, sadevesi ja salaojatyöt sekä täytöt.
-harkkomuuraus, ontelolaatta asennus, raudoitus, anturat, routasuojat, patolevyt, valut, rqudoitus yms.
-vesikattotyöt
-väliseinät ja kalustetyöt
-sähkö
-IV
-tasoitus ja maalaus
-laatoitus
-parketin asennus, levytys ja listoitus
-pihatyöt
-ulkorappaus
-terassit yms. - Anonyymi
Oikein hyviä neuvoja: Yksi neuvo vielä siitä missä järjestyksessä eri suunnitelmat kannattaa laatua ja miksi
Suunnitelmahierarkia, älä poikkea tästä: Omat toiveet, tarpeet ja käytännön rajoitteet => Tontti => Arkkitehtikuvat/pääsuunnitelma => Rakennesuunnitelma => kiintokalustesuunnitelma => LVI- ja sähkösuunnitelmat => mahdolliset elementtisuunnitelmat => Toteutus paikallisine hienosäätöineen
Ja nimenomaan juuri tässä järjestyksessä, ilman yhtään poikkeusta: Tämä voi kuulostaa teoreettiselta höpinältä mutta ylemmän tason suunnitelma tosiaan ohjaa alempaa tasoa ja saattaa jopa kokonaan poissulkea jotain ratkaisuja. Eli pyri kertomaan jo arkkitehdille ( rakennesuunnittelijalle, vastaavalle työnjohtajalle, kvv vastaavalle, sähkösuunnittelijalle, kiintokalustesuunnittelijalle) omat tarpeet jotta ne voidaan huomioida mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Kiintokalustesuunnitelma ratkaisee oikeasti mihin tarvitset vesijohdon, viemärin ja sähköä, siksi LVI ja sähkösuunnitelmat on mielekästä tehdä vasta kiintokalustesuunnitelman jälkeen. Et siis voi tietää astianpesukoneen, sähkölieden ja pyykkikoneen paikkaa ennen kuin keittiö ja kodinhoitohuone on täysin suunniteltu. Siksi sinun on ennen kiintokalustesuunnittelua myös täysin mahdoton tietää mihin pitäisi laittaa astianpesukoneen tulovesijohto, astianpesukoneen viemäri, liesituuletin, keittiön hanat ja viemärit, liesituuletin tai mihin päin kodinhoitohuonetta tarvittaisiin vesijohto ja poistoputki pyykkikoneelle. Ja rakennesuunnitelma vaikuttaa voimakkaasti siihen mihin voit myöhemmin laittaa esim painavan tulisijan tai kiviseinän. Kun lattia on valettu, jälkikäteen et voi muuttaa siinä oikeastaan mitään, et etenkään vesikiertoisen lattialämmityksen taloissa (suurin osa nykytaloista). Sama pätee myös valmistaloelementteihin, sähköputket ja vesijohtovaraukset saadaan sinne vain jos LVI- ja sähkösuunnitelmat ovat valmiina ENNEN KUIN elementtisuunnittelu aloitetaan. Ja se puolestaan on mahdollista jos käytössäsi on kiintokalustesuunnitelma & tieto tulevista kodinkoneiden, valaistuksen, yms paikoista jo ENNEN KUIN LVI- ja sähkösuunnitelman teko aloitetaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123840MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782027Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5461626Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851298Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3808