Kristinuskoon ei kuulu vanha liitto. Liitoilla on selkeä ero.
Väärän profeetan henki eksyttää adventisteja.
Vanha liitto ja uusi liitto
34
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Hebr 8:13 käännös suoraan alkutekstistä: Sillä sanoessaan uuden Hän teki ensimmäisen vanhaksi. Se mikä kuihtui ja tuli vanhaksi on valmis katomaan pois.
Hebr 8:13 jakeen viimeinen sana on kreikan UT:n tekstissä aphanismos, joka tarkoittaa pois katoamista, hävitystä ja tuhoa. Alkutekstin mukaan Vanha liitto kumoutui ja lakkautettiin kun Uusi liitto astui voimaan Herran Jeesuksen sovitustyön myötä. - Anonyymi
Kun ensimäiset ihmiset paratiisissa lankesivat syntiin, niin heille luvattiin vaimon siemen, joka rikki polkee käärmeen pään. Eli luvattiin syntien sovittaja. Jokainen joka uskoi tulevaan Vapahtajaan syntiensä sovittajana, pelastui. Raamattu kertoo kuitenkin, ettei niitä ollut mona, jotka odottivat Israelin lohdutusta.
UT:ssa ei uskota enää tulevaan, vaan kärsineeseen, kuolleesseen ja ylösnousseeseen Vapahtajaan. Hän nousi ylös sunnuntaina, jonka jälkeen kristityt ovat pyhittäneet sunnuntain lepopäiväksi. Apostoli Johanneskin oli hengessä eräänä sunnuntaina, kun hän sai ilmestyksen- Anonyymi
Enää emme siis odota tulevaa (Jeesuksen paluuta).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enää emme siis odota tulevaa (Jeesuksen paluuta).
"UT:ssa ei uskota enää tulevaan, vaan kärsineeseen, kuolleesseen ja ylösnousseeseen Vapahtajaan."
Vapahtajaksi alun perin kutsuttiin paavi Soteria, joka oli katolisen kirkon/Rooman seurakunnan paavi vuosina 166-174. Vasta myöhemmin on alettu Jeesusta kutsua vapahtajaksi.
UT:ssa on joitakin kohtia joissa Jeesusta kutsutaan vapahtajaksi, esim. Luukkaan evankeliumin aloitus (jouluevankeliumi). Se on jälkikäteen lisätty väärennös, ei Luukkan kirjoittama eikä kuulu Luukkaan evankeliumiin.
Katolinen kirkko on halunnut lisätä väärennetyn tekstin evankeliumin alkuun, ja se on lisätty ennen lopullisen Raamatun vahvistamista vuonna 395. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"UT:ssa ei uskota enää tulevaan, vaan kärsineeseen, kuolleesseen ja ylösnousseeseen Vapahtajaan."
Vapahtajaksi alun perin kutsuttiin paavi Soteria, joka oli katolisen kirkon/Rooman seurakunnan paavi vuosina 166-174. Vasta myöhemmin on alettu Jeesusta kutsua vapahtajaksi.
UT:ssa on joitakin kohtia joissa Jeesusta kutsutaan vapahtajaksi, esim. Luukkaan evankeliumin aloitus (jouluevankeliumi). Se on jälkikäteen lisätty väärennös, ei Luukkan kirjoittama eikä kuulu Luukkaan evankeliumiin.
Katolinen kirkko on halunnut lisätä väärennetyn tekstin evankeliumin alkuun, ja se on lisätty ennen lopullisen Raamatun vahvistamista vuonna 395.Valehtelet.
- Anonyymi
Ilmestyskirjan alkutekstin mukaan Johannes oli hengessä HERRAN PÄIVÄSSÄ. Siksi hän kuvaileekin tuomiopäivää eikä sunnuntaita.
- Anonyymi
Adventistit uskovat Uuteen liittoon ja seuraavat Jeesusta sapattinakin, koska "rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käkynsä."
- Anonyymi
Adventistit sanovat pitävänsä kymmenen käskyä.
Liha puhuu siinä.
Sapattikäskyäkin rikotaan ja syytetään muita sapatinrikkojiksi.
- Anonyymi
Aloittajalla ei ole elämää. Pelkkää asennevammaista urputusta koko ajan.
- Anonyymi
No sitten teitä on ainakin kaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No sitten teitä on ainakin kaksi.
No sitten sinä olet kolmas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No sitten sinä olet kolmas.
Ja sinä neljäs...lällällääää.... :-D
- Anonyymi
> Kristinuskoon ei kuulu vanha liitto. Liitoilla on selkeä ero.
Väärän profeetan henki eksyttää adventisteja.
Miksi se on sitten Raamatussa? Vanhassa liitossa on asioita, jotka pätee myös uudessa.- Anonyymi
UT:ssa ei löydy esim. sapattikäskyä.
UT on Uutta Liittoa.
Sapattikäsky löytyy vain Vanhan Liiton kirjoituksista (Mooseksen kirjasta). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
UT:ssa ei löydy esim. sapattikäskyä.
UT on Uutta Liittoa.
Sapattikäsky löytyy vain Vanhan Liiton kirjoituksista (Mooseksen kirjasta).Voi ajatella, että Mooseksen kirja ei oikeasti ole Mooseksen kirja, vaan se on UT:n introevankeliumi jossa vain toistetaan kaikki samat asiat jotka myös VT:ssä mainitaan. Näin niitä ei tarvitse enää uudelleen toistaa muissa UT:n kirjoituksissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
UT:ssa ei löydy esim. sapattikäskyä.
UT on Uutta Liittoa.
Sapattikäsky löytyy vain Vanhan Liiton kirjoituksista (Mooseksen kirjasta)."Sapattikäsky löytyy vain Vanhan Liiton kirjoituksista (Mooseksen kirjasta)."
Mainitaan myös Markuksen ja Luukkaan evankeliumeissa.
Katekismus sisältää ainoastaan tärkeimmät luterilaisen uskon opit, ja silti siinä on myös VT:stä suhteellisen paljon tekstiä ja myös sapattikäsky löytyy katekismuksesta.
Tästä voit lukea VT:n sapattikäskyn, joka on myös yksi tärkeimpiä luterilaisia oppeja.
https://katekismus.fi/10kaskya/3.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
UT:ssa ei löydy esim. sapattikäskyä.
UT on Uutta Liittoa.
Sapattikäsky löytyy vain Vanhan Liiton kirjoituksista (Mooseksen kirjasta).Olet oikeasti noin tyhmä? Väitätkö ihan tosissasi, että 10 käskyä kuuluu vain Vanhaan liittoon? Eli nytkö sitten saa tappaa, valehdella, varastaa, huorata jne. kun kerran eletään Uudessa liitossa jne????
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet oikeasti noin tyhmä? Väitätkö ihan tosissasi, että 10 käskyä kuuluu vain Vanhaan liittoon? Eli nytkö sitten saa tappaa, valehdella, varastaa, huorata jne. kun kerran eletään Uudessa liitossa jne????
Vanhan liiton älä tapa -käsky tarkoittaa ainoastaan juutalaisia. Ei-juutalaisia (kuten kristittyjä) saa kyllä tappaa, tämä mainitaan Talmudissa. Luterilaisilla on oma tulkintansa VT:n käskyistä, joka ei ole vanhaa liittoa eikä uutta liittoakaan, vaan luterilaista oppia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhan liiton älä tapa -käsky tarkoittaa ainoastaan juutalaisia. Ei-juutalaisia (kuten kristittyjä) saa kyllä tappaa, tämä mainitaan Talmudissa. Luterilaisilla on oma tulkintansa VT:n käskyistä, joka ei ole vanhaa liittoa eikä uutta liittoakaan, vaan luterilaista oppia.
Talmud (vanhan liiton tulkinta):
"Sepher Or Israel 177b: Ota kristityt hengiltä; tapa heidät, niin miellytät Jumalaa kuin suitsuttaisit hänelle."
Katekismus (luterilainen uusi tulkinta):
"Jokaisen ihmisen elämä on Jumalan lahja ja sellaisena arvokas. Emme saa tuottaa lähimmäisellemme vahinkoa emmekä kärsimystä. Meidän on suojeltava häntä kaikissa oloissa. Erityistä tukea on annettava kaikkein heikoimmille. " - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Talmud (vanhan liiton tulkinta):
"Sepher Or Israel 177b: Ota kristityt hengiltä; tapa heidät, niin miellytät Jumalaa kuin suitsuttaisit hänelle."
Katekismus (luterilainen uusi tulkinta):
"Jokaisen ihmisen elämä on Jumalan lahja ja sellaisena arvokas. Emme saa tuottaa lähimmäisellemme vahinkoa emmekä kärsimystä. Meidän on suojeltava häntä kaikissa oloissa. Erityistä tukea on annettava kaikkein heikoimmille. """Jokaisen ihmisen elämä on Jumalan lahja ja sellaisena arvokas." "
Käytännössä luterilaiset kylläkin toteuttivat ristiretkillään tuota juutalaisten tulkintaa "Ota kristityt hengiltä; tapa heidät, niin miellytät Jumalaa". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
""Jokaisen ihmisen elämä on Jumalan lahja ja sellaisena arvokas." "
Käytännössä luterilaiset kylläkin toteuttivat ristiretkillään tuota juutalaisten tulkintaa "Ota kristityt hengiltä; tapa heidät, niin miellytät Jumalaa".Ristiretket olivat Paavin hyväksymiä ja katolisen kirkon tekemiä. Luterilaiset eivät tehneet ristiretkiä. Katekismus ja 10 käskyn tulkinnat ovat Martti Lutherin kirjoittamia, mutta katolinen kirkko ei sitä noudata, vaan ilmeisesti siellä todellakin ajatellaan että älä tapa -käsky koskee vain kristittyjä, ja pakanoita saisi tappaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
UT:ssa ei löydy esim. sapattikäskyä.
UT on Uutta Liittoa.
Sapattikäsky löytyy vain Vanhan Liiton kirjoituksista (Mooseksen kirjasta).Veren syömismielto on Vanhan liiton käsky, joka on edelleen voimassa, samoin kymmenen käskyn laki. Vanha liitto myös valmisti kansaa Uuteen liittoon.
Uusi liitto kertoo omalta osaltaan väkevästi Jumalan kansan vaiheista mutta niin kertoo Vanha liittokin. Vanha liitto on kaiken perusta eikä ilman Vanhaa liittoa ole Uuttakaan liittoa.
Vanha liitto on tullut turhaksi ja lakannut olemasta mutta edelleen vaikuttaa kristittyjen elämään tavalla, jota on mahdotonta saada tekemättömäksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
UT:ssa ei löydy esim. sapattikäskyä.
UT on Uutta Liittoa.
Sapattikäsky löytyy vain Vanhan Liiton kirjoituksista (Mooseksen kirjasta)."UT:ssa ei löydy esim. sapattikäskyä."
Matt5:17. "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan vaan täyttämään.
18. Totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennen kuin kaikki on tapahtunut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
UT:ssa ei löydy esim. sapattikäskyä.
UT on Uutta Liittoa.
Sapattikäsky löytyy vain Vanhan Liiton kirjoituksista (Mooseksen kirjasta).Oletko oikeasti sitä mieltä, että Jumala on hylännyt 10 käskyä??????
Jos olet, kapinoit Jumalaa vastaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko oikeasti sitä mieltä, että Jumala on hylännyt 10 käskyä??????
Jos olet, kapinoit Jumalaa vastaan.Sapattia vastaan puhuva ihminen ei näköjään suostu hyväksymään Jeesuksen sanoja. 10 käskyä on voimassa ja velvoittaa kaikkia ihmisiä kaikkialla.
- Anonyymi
"Kristinuskoon ei kuulu vanha liitto. Liitoilla on selkeä ero."
Ihminen voi elää vanhassa liitossa tai sitten sallia Jeesuksen tulla elämänsä pelastajaksi ja Herraksi.
Eli tänäkin päivänä vanhaa ja uutta liittoa esiintyy. - Anonyymi
Luuk.16:17 Biblia (1776) Pikemmin taivas ja maa hukkuu, kuin rahtukaan laista putoo. Matt.5:18.
- Anonyymi
Hauskasti kirjoitettu. Kiitos kun siteerasit Bibliaa.
- Anonyymi
Uusi liitto ei edellytä kymmenen käskyn rikkomista!
Israelin kanssa tehtiin kaksi liittoa erämaassa.
:Kymmenen käskyn liitto Siinailla, ja erikoisliitto sääntöineen Mooabin maassa. 5.Moos.29:1
Tämä jälkimmäinen oli tarkoitettu olemaan voimassa Israelin maassa. Se sidottiin liitonarkin ulkopuolelle todistukseksi kansaa vastaan 5.Moos.31:26.
Tämä liitto lakkasi olemasta kun Jeesus kuoli.
Kol.2:14 suoraan alkutekstistä: "liuottaen öljyllä pois teitä vastaan olleen käsikirjoituksen koskien dogmeja (sääntöjä).......nauliten sen ristiin."
Paavali sanoo selvästi Room.7, että hänen täytyi itse kuolla vapautuakseen kymmenen käskyn laista ja antaa Hengen johtaa itseään.
Laki ei kuollut, vaan Paavali kuoli Jeesuksen kanssa (Room.6:6)- Anonyymi
10 käskyä on ikuisesti voimassa.
- Anonyymi
Kristinuskoon ei kuulu vanha liitto. Liitoilla on selkeä ero.
Vanha liito on juutalaisten uskonto joka oli myöskin tarinassa jeesuksen uskonto tapoineen loppuun asti .
Kristinusko on aivan eri uskonto ns paavalin uskonto jossa jeesuksella ei ole mitään muuta tekemistä kuin nimi jonka paavali anasti keksimälleen uskonnon jumalalle- Anonyymi
Liitot ovat osoitus pakanuudesta. Kristinuskon mukaan henkiolentojen kanssa ei voi tehdä mitään liittoja.
Jos uskoo että henkiolennon kanssa voisi tehdä liiton (oli kyseessä paholainen tai hyvä jumalolento), on taikauskoinen pakana. Ei kristitty.
- Anonyymi
Gal.5:3 Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain. 1Joh.2:6 Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi.
- Anonyymi
Oikein hyvä aloitus. Samasta aiheesta on tässä pari raamattuopetusta otsikolla
"Judaisimin harha":
http://Jeesus-on-Herra.com/raamattupiirit/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1156996Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1084757L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa564010TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133354Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6982100Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2401469- 661368
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581338Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j531296Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise12982