Haluaisin oikeasti tietää, jos vain saa kysyä.

Jos suurin osa perussuomalaisista ei kannata äärioikeistoa tai rasismia, niin miksi kannatatte sitten perussuomalaisia. Jussi Halla-aho on todella älykäs, mutta äärioikeistolainen ja tämä tekee hänestä pelottavan. Pitkään historiassa hänen kaltaisistaan on varoitettu päästämästä vallan kahvaan, jotta uutta holokaustia/kansanmurhaa ei tapahtuisi. Eikö erilaisuus rikasta mailmaa, ei köyhdytä. Maailmassa on hätää ja sotaa, mutta me Suomalaiset ollaan osa tätä maailmaa ja mitä maailmalla tapahtuu näkyy koko telluksella. Ei kai me voida sulkea silmiämme maailmalta jossa olemme osana. Toki olisi parempi auttaa ihmisiä paikan päälle kun maahanmuutolla, mutta perussuomalaiset tuntuvat haluavan pestäkätensä molemmista. Miksi perusuomalaiset hyökkäävät Antti Rinteen hallistusta vastaan, haluaisin kuulla perusteluja, hyökkäättekö vain koska Halla-aho hyökkää? Antti Rinne ja Li Andersson tuntuu pitkästä aikaa ajavan pienen työläisen asiaa. Yksi outo asia perussuomalaisilla myös tuntuu olevan, luonnosta ei pitäisi välittää jos on köyhä? Itse köyhänä kuten kirkonrotta, haluaisin jättää tuleville polville saasteetoman luonnon. Näin peruskoulun käyneenä duunarina, kaikki ihmiset on arvokkaita ja kaikki ihmiset pitäisi arvioida yksilöinä. Rehellisesti sanottuna itsellä on kuva perussuomalaisista lampaina jotka seuraavat johtajaa, syytetään omaa kurjuutta vähemmistöjen olemassaololla ja ei jakseta ottaa asioista selvää. Väärinymmärtäjiä varmaan piisaa, mutta yritän oikeasti ymmärtää ja saada aikaan keskustelun. Fiksut perussuomalaiset kertokaa missä mennään.
24<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Samoin ajattelee ja samoja haluaa kysellä moni muukin. Eivät kysymykset ainakaan vaikeita ole, mutta vastaaminen näyttää olevan.

Äänestä
  • ärkopee ei ole koskaan tehnyt julkista tiliä freudenthalismita ja rasismistaan

    1944 ei saanut asutusmaita luovuttaa ruotsalaisilta alueilta siirtokarjalaisille koska maanhankintalain ruotsalaispykälä rasismi

    Äänestä

  • 500 vuotta on suomalaiset sortaneet meitä seitojen palvojia. Koska tulee loppu kärsimyksillemme?

    Äänestä

ME emme turhia ajattele. Kansa tietää ketä johtajaa seurata.

PS for ever.

Äänestä

minusta hallaaho on kasvot persuille jopa tahtomattaan.kyl sieltä puolueesta ihan varmaan jopa pääministerimme kaltasta "ainesta" löytyy 15 tusinaan.

Äänestä
  • Nykyinenkö, tai edelliset 5 pääministeriäkö ovat sinusta olleet "pääministeri ainesta" ?

    Äänestä

Aloittajalle tiedoksi. Jos perussuomalaiset olisifat fiksuja, niin eiväthän ne silloin olisi perussuomalaisia.

Äänestä
  • Koetko sinä itsesi fiksuksi ? Jos niin, miksi ?

    1Äänestä

  • Oletko kuulllut että wiisaat palaa aina silloin tällöin myös perusasioihin - back to bascis

    Äänestä

Kuten havaitaan, persut eivät pysty vastaamaan yksinkertaisiin selviin kysymyksiin, vaan räksyttävät paskaa milloin mistäkin kysytyn asian vierestä.

Äänestä
  • Niin milloin se aloittaja esittää sen järkevän kysymyksen ja lopettaa tuon paskan länkytyksen??


    Kuten näemme, aloittaja ei kykene ymmärtämään yhtäkään vastausta, vaan länkyttää paskaa.

    1Äänestä

  • Mitä selväätuossa kysymyksessä oli ? Aloittajan vääristyneitä luuloja ja kuvitelmia Persussuomalaisista. Miksi sellaiseen vastaisi mitään ? Ei ole aikaisemmissa kommenteissa joissa noita samoja asioita kosketeltu ja oikaistu, näköjään jäänyt mitään mieleen, ja kun ei aloittaja totuudessa tunne tarvetta pysytellä - olkoot luuloissaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin milloin se aloittaja esittää sen järkevän kysymyksen ja lopettaa tuon paskan länkytyksen??


    Kuten näemme, aloittaja ei kykene ymmärtämään yhtäkään vastausta, vaan länkyttää paskaa.

    Lue se aloitus, on siellä kysymyksiä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue se aloitus, on siellä kysymyksiä!

    No esitä se kysymys, äläkä piileskele demarimaalin takana veijona husuttaen.

    Äänestä

Antti on ruvennut niiskuttelemaan ja räpyttämään silmiään haastatteluissa.

Sehän on merkki tietyistä asioista.

Äänestä

Kyllähän se on totuus että me perussuomalaiset veisimme vasemmistolaiset ja vihreät mieluusti penkalle. Toki näin tulee ollakin, emmehän olisi itsenäinen puolue jos lällättäisimme samoja lauluja toisten kanssa. Ja toki näistä asioista saa raakkua nimettömänä palstoilla, ei siinä mitään.

1Äänestä

Uutta holokaustia/kansanmurhaa, kylläpä punikki nyt puhuu suuria. Miten Suomi, joka on maailman mittakaavassa kuin hiekanjyvä Saharassa kansanmurhia järjestäisi. Samoin ilmastonmuutos. Maailmalla on kymmeniä kaupunkeja, joitten muutamassa korttelissa asuu enemmän ihmisiä, kuin koko Suomessa ja Suomi pienuudestaan huolimatta onkin maailman napa.
Erään mielipiteen mukaan v. 2015 Ruotsista Tornion kautta Suomeen tulleista 35.000 pakolaisesta yksi oli suojelun tarpeessa, muut olivat sotilaskarkureita, tai elintasosurfareista.

Äänestä

"Eikö erilaisuus rikasta mailmaa, ei köyhdytä."

Kaikenlainen poikkeaminen suomalaisuudesta on poikkeamista huonompaan suuntaan. Suomalaisuus on parasta mitä on. Perussuomalaisuus.

"Ei kai me voida sulkea silmiämme maailmalta jossa olemme osana."

Maailma menee menojaan, eikä pieni Suomi voi asiaan vaikuttaa. Pidetään huoli omista asioistamme. Torjutaan ulkomailta tulevat kerjäläiset ja hyväksikäyttäjät.

"Miksi perusuomalaiset hyökkäävät Antti Rinteen hallistusta vastaan, haluaisin kuulla perusteluja, hyökkäättekö vain koska Halla-aho hyökkää?"

Vihervasemmisto tuhoaa Suomen, Keskustan avustuksella. Kokoomus puolestaan haluaa myydä Suomen. Vain perussuomalaiset voivat pelastaa Suomen ja palauttaa itsenäisyytemme. Vain perussuomalaiset ovat Isänmaan asialla.

"Antti Rinne ja Li Andersson tuntuu pitkästä aikaa ajavan pienen työläisen asiaa."

Eivät he aja työläisen asiaa. Heitä ajetaan. Audin takapenkillä. Sinne ja tänne, lavertelemaan jonninjoutavia.

"Yksi outo asia perussuomalaisilla myös tuntuu olevan, luonnosta ei pitäisi välittää jos on köyhä?"

Luonnonsuojelu on kommunismia. Siinä sekaannutaan muiden asioihin, rajoitetaan maanomistajan oikeutta omaan maahansa.

"Näin peruskoulun käyneenä duunarina, kaikki ihmiset on arvokkaita ja kaikki ihmiset pitäisi arvioida yksilöinä. "

Ihmisoikeudet eivät kuulu kaikille... Sanoi Laura Huhtasaari. Se oli viisaasti sanottu.

Äänestä

Antipersu heittelee natsikorttia, holokaustia ei tule kuin teidän antipersujen unelmissa joita toteutatte.
Persut palauttavat laittomasti maassa olevat, niin kuin tuleekin tehdä.

Erilaisuus on rikkautta, mutta niille on omat asumisensa ja olemisensa rajat.
Näin multikulttuurisuus säilyy, jokainen kulttuuri omassa maassaan.
Teidän kulttuurien sekoittamispolitiikka juuri tuhoaa kulttuurit ja aiheutatte väkisin sekasortoa ja eripuraa.

Perussuomalaiset tietävät, että Suomi elää tasapainossa luonnon ja ilmaston kanssa.
Olisi aika muiden maiden ottaa Suomesta mallia.

Äänestä

>>> Fiksut perussuomalaiset kertokaa missä mennään? <<<
Jos ja kun äänestäisin, niin äänestäisin perussuomalsisia, koska he ovat lähinnä kantasuomalaisten asioita ajavia, muut puolueet ovat globalisteja; tasapäistäjiä. Tulevaisuus ei ole globalistien.

Maapallolla on noin 240 valtiota siksi, että mahdollisimman monentasoisia ihmisiä voisi elää samalla planeetalla. Jokaisella on velvollisuus olla omalla paikallaan; synnyinmaassaan, koska se on tämän kyseisen yksilön kannalta paras paikka jatkaa kehittymistään sielullisena olentona.

Toisen maailmansodan jälkeen planeetalle on globalistien toimesta tuotettu suuri joukko avaruuden pohjasakkaa. Tämä pohjasakka on syntynyt ihmiskehoihin alikehittyneissä maissa Afrikassa ja Lähi-Idässä. Tätä massalunastetuiksi kutsuttua joukkoa käytetään globalistien toimesta Euroopan ja Suomen valloitukseen.

Onko kaikki ihmiset arvokkaita? Ehkä globalistien ansaan sortuneitten mielestä? Mutta ne tahot, jotka päättävät ihmiskohtaloista, heille kaikki ihmiselämä ei ole arvokasta. Mitä tapahtuu näille lunastetuille eli sirulla ikuisiksi tehdyille? Massalunastetuista on nyt saatu kokemukset; eivät kuulu kehittyneiden sivilisaatioiden keskuuteen. Lopputulos; massalunastus mitätöidään eli he eivät jatka missään tämän elämän jälkeen. Heidät tuhotaan, myös heidän sielunsa tuhotaan. Menköön kokeilun piikkiin koko massalunastus. Ansaitsematonta lunastusta ei ole. Ansaitsematonta anteeksiantoa ei ole. Ansaitsematonta ylösnousua ei ole. Näissä asioissa ei teidän jumalanne eikä mestarinne kykene teitä auttamaan.

Kenet laitamme vastuuseen Suomen matuttamisesta? Vai oliko se tarpeen, että ihmiset saisivat valita puolensa? Kyllä, se oli eräs monista kynnyskysymyksistä, joilla teitä testataan. Kun sanotte kyllä matuille eli avaruuden pohjasakalle, niin te samaistutte globalisteihin eli NWO-ohjelmaan. Tiedoksenne; tätä ohjelmaa toteuttavat otetaan kolmantena päivänä kuoleman jälkeen kiinni ja sijoitetaan Siperiaan. Siperia ei ole maa-alue Venäjällä vaan vankilaplaneetta verhon takana, myös Helvetiksi kutsuttu. Jos napanuoranne on katkeamaton NWO-ohjelman toteuttajien kanssa, niin se vetää myös teidät Siperiaan.

Onko siis kiittäminen suvakkeja? Toisaalta kyllä, koska he avasivat monien silmät näkemään globalistien ihmiskunnan tuhoaikomukset. Mutta toisaalta heidän takiaan nyt arviolta 1,5 mrd sielua tuhotaan, koska jos tuo ihmisraakilejoukko olisi pysynyt synnyinmaassaan, niin heidän olemassaolonsa olisi ehkä saanut jatkua. Syyllistyikö suvakit lunastettujen massamurhaan? Ovat ainakin osasyyllisiä ja sitä voivat miettiä myöhemmin Siperiassa.

Tämänkin kirjoituksen voisi rinnastaa tosiTV-sarjaan; "pomo piilossa".

Äänestä
  • Tämän on kirjoittanut persu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämän on kirjoittanut persu.

    Ei persu vaan teille salaisuuksia paljasteleva piilossa pysyttelevä kaikkien elollisten "pomo". Valitse puolesi; joko suomalaisuuden puolesta tai sitä vastaan. Loput hoitaa "pomon" organisaatio.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämän on kirjoittanut persu.

    Vasurin ainoa hokema: persu persu persu persu persu persu persu persu

    Äänestä

"Punikki länkyttäjä" kiittää vastauksista ja taisin saadakin vastaukseni.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jos suurin osa perussuomalaisista ei kannata äärioikeistoa tai rasismia, niin miksi kannatatte sitten perussuomalaisia. Jussi Halla-aho on todella älykäs, mutta äärioikeistolainen ja tämä tekee hänestä pelottavan. Pitkään historiassa hänen kaltaisistaan on varoitettu päästämästä vallan kahvaan, jotta uutta holokaustia/kansanmurhaa ei tapahtuisi. Eikö erilaisuus rikasta mailmaa, ei köyhdytä. Maailmassa on hätää ja sotaa, mutta me Suomalaiset ollaan osa tätä maailmaa ja mitä maailmalla tapahtuu näkyy koko telluksella. Ei kai me voida sulkea silmiämme maailmalta jossa olemme osana. Toki olisi parempi auttaa ihmisiä paikan päälle kun maahanmuutolla, mutta perussuomalaiset tuntuvat haluavan pestäkätensä molemmista. Miksi perusuomalaiset hyökkäävät Antti Rinteen hallistusta vastaan, haluaisin kuulla perusteluja, hyökkäättekö vain koska Halla-aho hyökkää? Antti Rinne ja Li Andersson tuntuu pitkästä aikaa ajavan pienen työläisen asiaa. Yksi outo asia perussuomalaisilla myös tuntuu olevan, luonnosta ei pitäisi välittää jos on köyhä? Itse köyhänä kuten kirkonrotta, haluaisin jättää tuleville polville saasteetoman luonnon. Näin peruskoulun käyneenä duunarina, kaikki ihmiset on arvokkaita ja kaikki ihmiset pitäisi arvioida yksilöinä. Rehellisesti sanottuna itsellä on kuva perussuomalaisista lampaina jotka seuraavat johtajaa, syytetään omaa kurjuutta vähemmistöjen olemassaololla ja ei jakseta ottaa asioista selvää. Väärinymmärtäjiä varmaan piisaa, mutta yritän oikeasti ymmärtää ja saada aikaan keskustelun. Fiksut perussuomalaiset kertokaa missä mennään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu