Hallitus vie porvarimediaa kuin litran mittaa

Huvittaa lukea porvarimedian ulinaa, kun hallitus ei kuljekaan heidän talutusnuorassaan, vaan tekee sitä mitä hallituksen kuuluukin, hallita maata.

Hesarit, iltalehdet ja vastaavat näyttävät päivä päivältä enemmän itkumedioilta.

Rinteelle ja kumppanille neuvo; jatkakaa samaan malliin, älkää antako porvarimedioille yhtään ylimääräistä tietoa. Antaa niiden ulista.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Juuri näin, media on kolmas valtiomahti ja sitä yrittävät porvarit nyt käyttää hallituksen kaatamiseen, jopa MTV3 sortui tähän pari päivää sitten kymppiuutisissa, törkeää kieltä pääministeriä kohtaan, jopa hyökkäävää. Edellinen hallitus myönsi niillekin miljoonia jotain avustusta, olisi syytä nykyhallituksen periä se takaisin, samoin kuin kaikki tuki mitä mediatalot saavat. iLtapäivälehtien lööpit ja jutut kansa kyllä jo osaa jättää omaan arvoonsa.

Äänestä
  • Kaikki mitä politiikassa tapahtuu kulisseissa on salaista. Julkisuuteen annetaan vain osa totuuksista. Suomen pysähtyneisyyden kaudella piti lukea Ruotsin lehdistä tietääkseen mikä tieto oli sensuroitua ja mitä Suomessa oikeasti oli menossa. YLE ja HS ovat täysin vihervasemmiston hallitsemia, siksi kannattaa seurata myös vaihtoehto medioita ja tehdä sen jälkeen johtopäätökset.

    Äänestä

  • Hallishan ne miljoonat Mainos-TV:lle junaili, koska hänellä on "omiakin" ohjelmia kanavalla.

    Äänestä

Vai pitäisi hallituksen jatkaa samaan epärehellisen malliin aloittajan mielestä....

Äänestä

Vaikka hallitus jatkaakin veikkaanpa, että hiljattainen postijupakka jättää jälkensä hallituspuolueiden (pääasiassa SDP:n) kannatukseen ja seuraavassa gallupissa demarien kannatus on pudonnut taas prosenttiyksikön tai pari.

Kysymys ei ole enää siitä, putoaako demarien kannatus seuraaviin vaaleihin menossa alle 10 prosentin vaan kuinka paljon alle 10 prosentin se putoaa...

Äänestä
  • Eduskunnan voimasuhteet mitataan seuraavan kerran reilun kolmen vuoden päästä. Tämän hallituksen päätökset alkavat vaikuttamaan vasta ensi vuonna. Ainakin pienituloiset ja koulumaailma kiittävät. Ja taisi ne poistaa joiltakin sen aktiivimallin leikkurinkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Huvittaa lukea porvarimedian ulinaa, kun hallitus ei kuljekaan heidän talutusnuorassaan, vaan tekee sitä mitä hallituksen kuuluukin, hallita maata.

Hesarit, iltalehdet ja vastaavat näyttävät päivä päivältä enemmän itkumedioilta.

Rinteelle ja kumppanille neuvo; jatkakaa samaan malliin, älkää antako porvarimedioille yhtään ylimääräistä tietoa. Antaa niiden ulista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu