Lähes kolmenkymmenen vuoden saldo

Anonyymi

Tavattiin kumppanin kanssa nuorina, nainen oli 18 minä 21, osittain samaa kaveripiiriä ja siitä sit hiljalleen. Nyt mulla ylittynyt 50v. Kun ajattelee kaikkea mitä tapahtunut niin vieläkin saman katon alla. On riidelty, nahisteltu, kerran oli niin tunteet pinnassa että olin viikon kotoa pois mutsin luona ja takaisin, sitä iltaa ei unohda, ensin syömään, sit saunaan ja loppu ilta naitiin kunnolla. Nuoruudessa sitä jaksoi. Nainen vaan osasi taitavasti piilotella huonoja puoliaan seurusteluaikana, kaikki muuttui kun muutettiin yhteen. Esiin tuli hiljalleen herkästi suuttuva, tempperamenttinen, mustasukkainen ja suorasanainen nuori nainen. Oli tietty haastavaa mutta nainen oli kuitenkin muuten luotettava ja kiihkeä petileikeissä. En kadu mitään, tyytyväinen olen vaikka koviakin hetkiä koettu. Ja onhan meillä aikuis iässä oleva jälkeläinenkin josta ylpeä.

13

1619

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvä, että tuntuu, ettei nuo 30 vuotta ole menneet hukkaan.

      Itse olen saman ikäinen ja kyllä ensimmäinen avioliitto olisi saanut jäädä kokematta, paitsi, että lapset ovat siitä.

      Minun naisen huonot merkit olivat kyllä näkyvissä, mutta en niitä kloppina tajunnut tai osannut toimia merkkien edellyttämällä tavalla. Nyt sitten uudessa parisuhteessa osaan toivottavasti olla oikealla tavalla jämäkkä ja aloitteellinen.

    • Anonyymi

      Meillä on ollut tapahtumaköyhää yli 50 vuotta. Elämänvaiheet ovat olleet värikkäitä. Työpaikkojen ja paikkakuntien vaihtoja. Asumismuotojen muutoksia. TODELLISIA pulavuosia kun rahaa ei kertakaikkiaan ollut muuhun kuin talovelkojen hoitamiseen.
      Mökkeily- ja veneilykokeiluja. Pääosoitteen lisäksi asunnot kotimaasta sijoitusmielessä ja Espanjasta ajatellen myöhäisempiä vuosia.

      Yhtään todellista riitaa emme ole saaneet aikaan. Koskaan emme ole menneet henkilökohtaisuuksiin. Aidosti yhteneväiset näkemykset perhetalouden hoitamisesta, lasten kasvatuksesta, yhteiskunnallisista kysymyksistä, harrastuksista yms. arkisesta.

      Vaimollani on vanhanaikainen käsitys parisuhteen rooleista silti tinkimättä minuudestaan.
      "Seurustelun" puolella vaimoni on havainnut tietyt bdsm leikkien piirteet piristäviksi mutta rajannut tapahtumat kahteen viikkokertaan joka sekin on 70v naiselle mielestäni melkein riittävä.
      Koskaan ei ole moittinut viehätystäni alkoholiin. Pahin mitä on sanonut kuukauden putken jälkeen on lausuma "onko se nyt tarpeen ottaa jokainen päivä"? Sinullahan on kaikki hyvin". Tissuttelu on paheeni / nautintoni ollessamme Espanjassa.

      Varsinkin nämä parikymmentä eläkevuotta ovat todella olleet tapahtumaköyhiä.

      • Anonyymi

        Oletko humalassa nytkin, kirjoituksesi on suurelta osin epälooginen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko humalassa nytkin, kirjoituksesi on suurelta osin epälooginen.

        Minusta hemgentuotteeni on varsin kattava ja mahdollisimman johdonmukainen kirjavasta taustata huolimatta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko humalassa nytkin, kirjoituksesi on suurelta osin epälooginen.

        Tilitystä. Viimeinen hiprakkani ( ei känni ) oli lokakuun ensimmäisellä viikolla ja seuraava tulee jouluviikolla. Sitä seuraava saattaa tulla vastaan vasta huhtikuun lopulla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tilitystä. Viimeinen hiprakkani ( ei känni ) oli lokakuun ensimmäisellä viikolla ja seuraava tulee jouluviikolla. Sitä seuraava saattaa tulla vastaan vasta huhtikuun lopulla.

        Kuulostaa aika hyvältä, jatka samaan malliin!


    • Anonyymi

      Me myös tapasimme todella nuorina. Yhdessä on koettu kasvukipuja, elämän muutoksia sekä iloja että vastoinkäymisiä. Seksi on aina sujunut ja vieläkin läheisyys on tärkeää, vaikkei aina olekaan sitä itseään.

      Upeita lapsia saatiin kolme ja nyt ollaan taas kahdestaan jo neljättä vuotta kun kuopuskin lähti maailmalle. MOlemmat olemme muuttuneet, sekä ulkoisesti että sisäisesti. JOtakin on tullut yhdistämään ja jotakin omaa molemmille.

      Näin on hyvä! Ikämme 63 ja 66

    • Anonyymi

      Nyt olisi tullut 31 vuotta.
      Vaimo ei sanonu pahasti sanoi hyvästi.
      Mää sie ittää mie mään läntee.

      • Anonyymi

        Oletko katkera vai helpottunut?


    • Anonyymi

      Piilottelit varmasti omiakin huonoja puoliasi. Parempi kun ei tuomitse.

    • Anonyymi

      Miehet puhuvat aina oudosti vaimoistaan. Aivan kuin he eivät olisi ihmisiä, vaan jotain Stepfordin vaimoja joilla on pari nostettua ominaisuutta kuten se panee, se on kiivas, puhelias, tuhlaavainen, paino pysynyt kurissa jne. Puhutteko te samalla tavalla esim. ystävistänne.

    • Anonyymi

      50v yhdessä, noin 30v aloitettiin.

      on nahisteltu, ei aiheutettu kipua, mutta yhdessä on oltu kun yhden etsiminen kesti lähen 15 vuotta, ei kannata toista etsiä.

      toiseksi, olen huomannut että monelle on tullut vaihtamisen kierre, autoon ja puolisoon, molempia vaihdetaan herkästä

      Meillä on useimmat autot pidetty 0-180ooo km jopa 230 tkm ja 18 vuotta kakkoaautona. Nyt on vaihdettu 2014 ja 2019 kun autojen tekninen turvakehitys on ollut niin huimaa.

    • Kaikenlaista :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      538
      1092
    2. 61
      717
    3. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      160
      603
    4. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      53
      594
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      166
      578
    6. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      244
      572
    7. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      84
      552
    8. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      201
      494
    9. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      105
      493
    10. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      20
      476
    Aihe