Naurettavaa tuo tolkutus, että "demateiden on vedettävä johtopäätökset". Jos ei suoraan pysty kysymymään, mihin haluaa vastauksen", ei pidä yllättyä, vaikka joihtopäätös olisi "haistatakaa paska koko keppananylkyrisakki".
Aika vetää johtopäätökset
4
64
Vastaukset
Aatehistorian dialektisen logiikan näkökulmasta keskustan toimet uuden puheenjohtajansa suulla asettuvat lievästi sammaleiseen rakoon suhteessa demareihin sikäli mikäli ne näyttäytyvät sosiaalipoliittisessa kontekstissaan siten kuin nyt näyttää olevan asian laita. Muutoin olen sitä mieltä, että kokoomus puolueena olisi lakkautettava ja pehmytjäätelö nostettavaksi funktionaalisten elintarvikkeiden kirjoon.
- Anonyymi
Oliko tuo ironia-yritelmä, vai oletko vieraantunut todellisuudesta. Eli oletko kelp kuokkamies tai tomera torimumme, jonka koulutus on pilannut ja vienyt tekofilosofiseen höpertelyyn.
Etkä vain pilannut itsesi, vaan kaltaisesi ovat tehneet työväenpuolueesta entisen sellaisen.
En ole vähimmässäkään määrin kepuli, mutta Kulmunin ilmoitus oli tyylikäs. Se oli kunnioittavampi kuin kova "eroa heti" -ilmoitus tilanteessa, jossa Ronteen ja sossujen piti ymmärtää väistämätön tilanne.
Mutta koville otti sen ymmärtäminen Rinteelle ja sossuille. Kolme kertaa piti Kepun vääntää rautalankaa - selvästi kovaakin ääntä käyttäen. Oli selvää, että toinen vaihtoehto oli hallituksen kaatuminen epäluottamuslauseeseen. Silloin Rinne olisi tuskin jatkanut toimitusministeriön johdossa ja sossut eivät olisi päässet vetamään hellitustunnustelu.
Oletko ja oletteko siis vallan tyhmiä vallassaroikkujia?
- Anonyymi
Niin, tuota minäkin ihmettelin.
Kepun suunnalta sanotaan, että kuinka kolme kertaa on sanottu, että luottamusta ei ole ja samaan hengenvetoon vaaditaan demareita vetämään johtopäätökset. Vai olisiko se kolmas kerta se; tiistaina aamupäivällä, kun kepulaiset kävivät Rinteen luona ja ymmärsivät sanoa, että pääministerin on vedettävä johtopäätökset.
Vai ajatteliko suuri ja mahtava kepu, että demareitten on osoitettava myös epäluottamusta ja nimenomaan pääministeriin ja pyydettävä häntä vetämään johtopäätökset?- Anonyymi
Kepuun ei voi luottaa.
Sotkee ja sössii asiat aivan niin kuin Sipilä varoitti Rinnettä sössimästä verotusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2361825- 1861591
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä451202Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50932- 14760
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30741Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21730- 38727
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .23702Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46627