Sanna Marinista pääministeri

Äskeinen A-studiokin sen osoitti. Sanna on uskottava asiapoliitikko, joka pystyy johtamaan hallitusta ja rakentamaan luottamusta. Orpon ja Halla-Ahon kosiskeluyritykset ovat turhia.
5357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Marinilta ihan kelvollinen esiintyminen, mutta se että hän sanoi, että Rinne voisi toimia hallitustunnustelijana tämän episodin ja eron jälkeen, oli valtava moka. Kansalaiset (spd.tä lukuunottamatta) ei voi hyväksyä moista ehdotusta, ei mitenkään.

Äänestä
  • Jos mietit tarkemmin, niin tuossa oli hyvinkin pointtia.
    Sipilähän hoiti kepun hallitusneuvottelut, puijasi hyväuskoista Rinnettä mennen tullen ja lopulta, kuten nyt tiedetään, aiheutti myös Rinteen erottamisen.
    Tuo Rinteen tunnustelutehtävä on aivan looginen, laillinen ja järkevä, koska hän parhaiten tietää Juha-sedän metkut entuudestaan :)

    Äänestä

Eero Heinäluomasta uusi pääministeri, niin nousu lähtee ja keskusta jää jalkoihin.

Äänestä

Mikä on Marinin osaaminen? NOLLA.

Äänestä
  • Pääministeriä ohjaisivat ja neuvoisivat käytännössä Rinne ja kumppanit, tähänkö on tultu. Naurettavaa.

    Äänestä

  • Ja kerros kellä politiikolla on osaaamista ollut laita ihan nimi, sillä jos velkaa on 110 miljardia Suomen tiestö rapakunnossa ja vain yli 30 miljardia vaalkaudessa autolijat maksaa veroina miten voi olla? Ja Katri Juha Kurvinen, siinä sitä täys 000.

    Äänestä

  • Ainakin vaikuttaa olevan Rinnettäkin enemmän vasemmalla. Vaalikoneestahan sen ajatuksia näkisi, jos viitsisi etsiä.

    Äänestä

Sanna ja Katri muodostavat nukkehallituksen. Taustalla häärivät Rinne ja Sipilä.

Äänestä

Sannan kova työkokemus kyllä kielii siitä, että osaa johtaa pääministerinä koko Suomea.

Äänestä

Samaa mieltä.

Sannasta uusi pääministeri, niin persujen voitto ensi vaaleissa on varmaa.

Äänestä
  • Se on aivan sama persujen menestys vaalissa Suomen menestyksen rinnalla koska persut ovat
    lukinneet itse itsensä oppositiohäkkiin ja hävittäneet omin voimin avaimen löysillä puheillaan. Joten hauskaa oppositiota vaan teitillen siellä kammiossanne. Eiks jeh?

    Äänestä

  • Sanna Marin on sellainen kukkahattutäti, että loputkin miesduunarit lähtevät Perussuomalaisiin. Demareista tulee vihreiden apupuolue, pienpuolue.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on aivan sama persujen menestys vaalissa Suomen menestyksen rinnalla koska persut ovat
    lukinneet itse itsensä oppositiohäkkiin ja hävittäneet omin voimin avaimen löysillä puheillaan. Joten hauskaa oppositiota vaan teitillen siellä kammiossanne. Eiks jeh?

    " hävittäneet omin voimin avaimen löysillä puheillaan. Joten hauskaa oppositiota vaan teitillen siellä kammiossanne. Eiks jeh?"


    Blah.

    Oliko joku pointti?

    Persut olisivat jo pääministerispuolue, jos Al-Tae ja Husu olisivat palaneet ennen vaaleja.

    Äänestä

Johtajakokemusta tullut Mansen kaupunginvaltuuston johdossa. Kovasanainen päällepäsmäri, talous onkin saatu viimeisten vuosien aikana uuteen uskoon yhdessä pormestari Lylyn kanssa. Neljässä vuodessa mainio taloustilanne on käännetty ja Tampere onkin nyt täysverinen kriisikunta.
Tuohon on pitänyt paneutua tosissaan.

Äänestä
  • Sanon vain Jumala Tamperetta ja tamperelaisia auttakoon. Asiat ovat oikeasti siellä paljon huonommin kun tietävätkään.

    Äänestä

  • Niin siinä käy kun sipilä päästettiin huseeramaan, kaikki kunnat alkavat olla kriisiissä, valtionosuusleikkauksilla.

    Äänestä

Sariini on seonnut, hän pitää aivan luonnollisena että samana päivänä pois potkittu Rinne olisi uusi hallitustunnustelija. Ei taida sösdeepeessä olla enää kenelläkään tolkkua.

Äänestä

Ihan väärässä olet. Juuri äskeinen ohjelma näytti, että tuo ihminen ei aja suomalaisten asioita lainkaan. Tärkeintä on vaan puolue????
Mitä puolue päättää - mitä puoluehallitus sanoo- livautti sanan "toveri"kin .
Täysin epäluotettava ihminen ajamaan suomalaisten etua.

Äänestä
  • Ei jatkoon.

    Äänestä

  • Sanna Marin, juuri yliopistosta valmistunut nuori. Ammattitaito ja kokemus elämästä nolla. En pidä Rinteestä, mutta Sanna vielä huonompi vaihtoehto. Nykyisestä eduskuntaryhmästä paljastuu rikollisia henkilöitä koko ajan. Siksikö valitaan nuoria tyttösiä kun eivät vielä ole ehtineet rikoksia tehdä. Hyvä heittää nuori tyttö tilanteeseen, jossa teollisuus menossa lakkoon. Vihreät varmaan taputtaa käsiään kun saastuminen loppuu ja Suomen vienttulot putoaa nollaan. Tästä näkee ettei nuoret tytöt mitään ymmärrä mistään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanna Marin, juuri yliopistosta valmistunut nuori. Ammattitaito ja kokemus elämästä nolla. En pidä Rinteestä, mutta Sanna vielä huonompi vaihtoehto. Nykyisestä eduskuntaryhmästä paljastuu rikollisia henkilöitä koko ajan. Siksikö valitaan nuoria tyttösiä kun eivät vielä ole ehtineet rikoksia tehdä. Hyvä heittää nuori tyttö tilanteeseen, jossa teollisuus menossa lakkoon. Vihreät varmaan taputtaa käsiään kun saastuminen loppuu ja Suomen vienttulot putoaa nollaan. Tästä näkee ettei nuoret tytöt mitään ymmärrä mistään.

    teollisuus menossa lakkoon? Ei Marin siihen puutu, sen hoitavat työmarkkinajärjestöt keskenään. Marininko siihen hommaan pitäisi sormensa sotkea, että kepu ja orpo alkaisivat taas vehkeilemään.

    Äänestä

"Sannan kova työkokemus kyllä kielii siitä, että osaa johtaa pääministerinä koko Suomea."

Mikä kova työkokemus? Aika kokematon poliitiikassa olisiko vasta 6v kokemus

Äänestä

Taitaa jo oikeisto vapista pelosta, kun Sanna napautti Petterin hallitushaaveet yhdellä lauseella pakettiin :)

Äänestä
  • Minä ainakin tumputan innolla rahakasan päälle Marinia katsoessa.

    Äänestä

Pelko pois :) ei tule kauan nykyisellä hallituspohjalla homma toimimaan, niin on eripuraista homaa. No vaalit tulossa :)

Äänestä

Sipilä pääministeriksi, osaa hommat!

Äänestä

Marin ei herätä luottamusta, koska on naispuolinen kopio Rinteestä ja liian vihervasemmistolainen. Demareiden pitää ensin valita uusi hallitusneuvottelija, koska Rinne on liian epäsuosittu siihen tehtävään. Marin tai Lindtman, muttei Rinne.

Äänestä
  • Marinilla ei ole mitään AY-jyrätaustaa, joten sikäli ei ole naispuolinen kopio Rinteestä. Ja hyvä niin.

    Äänestä

Sanna on kommunisti. Siitä onkin pitkä aika kun kommunistit olivat hallituksessa. Nyt saadaan sellainen pääministeri. Tuleeko Suomesta Pohjolan Venezuela?

Äänestä
  • Ennen kokoomus vuosia Suomalainen laadun tae oli Made in Finland. Kun kokoomus, siinä noin vuonna 1989 pääsi lähes 50 vuoden, oppositio vuosien jälkeen hallitukseen niin laadun takasi sen jälkeen Made in Estonia. Porvari politiikka hävitti lähes kaiken hyvän Suomesta. Marin ja Kulmuni, Andersson, Henriksson, Ohisalo, palauttavat Suomen takaisin hyvinvointivaltioksi. Näköjään siihen tarvitaan viisi naista kun miehet eivät pystyneet siihen edes kolmessakymmenessä vuodessa.Tämän hallituksen aikana alkaa Ihmisten tasa-arvo ja inhimmillisyys palata takaisin Suomeen. Ei nyky Suomessa kokoomusta tarvitse missään, jo Kekkonen varoitteli että kokoomusta ei saa päästää hallitukseen koska se hävittää hyvinvointivaltio, ja kuinka kävi. Kekkonen oli oikeassa!

    Äänestä

Arvioin, että Urpilaisen kokoomusmieliset ajavat Lindtmanin Marinin ohi jollain manööverillä. Siitä kielii Lindtmanin salamannopea reagointi Rinteen päätöksen jälkeen. SDP on aina ollut jautunut, ja jako säilyy, vaikka porukka vähenee.

Äänestä
  • En ma usko etenkään Baltzarin jälkeen. Demariukkojen pitää nyt näyttää MILF-naisten olevan se sopiva ikähaarukka. Toveri Baltzar oli vanhana ukkona kopeloinut teinejä. Antistahan on oikein kuvakin Veijon kanssa, Marin poseerasi vain Husun kanssa.

    Äänestä

Jos+Marin,+niin+hallituksen+muodostavat+nuoret+vihervasemmistolaiset+naiset.+Tunteella+mentäisiin+ja+lopputuloksena+Perussuomalaisten+kannatus+35+%.+Siksi+valitsevat+Antti+2+ja+toinen+Ay-jyrä+jatkaa+siitä+mihin+edellinen+jäi.

Äänestä

Tunteilu on kylläkin enemmän ominaista SDP:n miehille, siksipä puolue ei olekaan pystynyt hyödyntämään oppositoasemaansa.
Jospa olisi Sipilän kaltaisia opportunisteja...niitä oli viimeksi Tannerin ja Leskisen aikaan, mutta he olisivatkin nykyaikana Kokoomuksessa :)

Äänestä
  • Rinne ei paljon tunteile, kun vaihtaa eukkonsa nuorempaan malliin. Paateron mukana meni Antin viimeiset mahdollisuudet päästä Marinin pöksyihin. 0

    Äänestä

Osaako Marin englantia? Entä ruotsia sujuvasti? Ymmärtääkö kansantaloutta? Taisi kansantalouden ymmärrys mennä sdp:stä kokoomukseen, kun Vartiainen vaihtoi puoluetta. Se, että Tampereelle tuli raitsikka ei ole riittävä peruste pääministerivalintaan. Ei syntynyt tunnin junia, Berner olisi ne rakentanut.

Pääministerikilpailu ei ole kauneuskilpailu eikä kykykilpailu puhumisessa. Sanna Marinilla riittää puhetta, mutta pitäisi olla sisältöä! Sitä eivät Marinia ylistävät demarit ymmärrä, kun lukevat vain demari-lehteä.

Äänestä
  • Kyllä pohjat pitäisi olla kunnossa, englannin taitoa Marin arvioi hyväksi ruotsi/saksa heikohkoksi. Eli ei tärkeitä eu-kieliä hallussa.
    Kansantalouden pariin on käytännössä joutunut työskennellessään Tampereen Sokoksella myyjänä. Kansalla (tamperelaisilla) oli talous kohdillaan, silloin.

    Äänestä

  • No älä nyt. Putteli ja Trumppeli on tuon vietävissä, kunhan muistaa treenata ja käyttää legginseja.

    Äänestä

Nuo silmät ja se iho, oooh. Kepuisännätkin navetoissa ihan myytyjä 'Tampereen likan' edessä eukon säksättäessä vieressä.

Äänestä
  • Marin päätti Tampereella laskea vanhustenhoidon hoitajamitoitusta.

    Äänestä

  • Kutsuisin tuommoisten alle 40 vuotiaiden muodostamaa hallitusta lastenkutsuhallitukseksi. Kirjanoppineita voivat olla, mutta elämänkokemusta puuttuu.
    No respect.

    Äänestä

Sannasta Rinteen marionetti . Mitä muuta sdp voisikaan olla AY:liikkeen vasalli / myyrä .

Äänestä

Hyvä että antoi porvarien juoksupojalle ,urpolle kunnolla köniin

Äänestä

Marinin työkokemus: Muutama vuosi kaupan myyjänä.

Noilla edellytyksillä voi ryhtyä Antti Rinteen käsinukeksi, joka tottelee jokaista Rinteen taustalta tulevaa ohjetta ja käskyä.

Omia järkeviä avauksia on turha odottaa. Niitä ei ole, kun kokemus työelämästä on nollan luokkaa. Ilmeisesti pitäisi työllisyyden olla ihan ykkösasia Suomessa, mutta ei siltä näytä kun päävirkaan halutaan ihminen joka ei siitä työn tekemisestä mitään ymmärrä.

Äänestä

MENEPPÄ NYT PIKKU MARINAADI DEMARIEN TEMENTIKKO VAIPAN VAIHTOON ESIINTYMISESI ON PALJO LEUHKAN , LEVEEN OLOSTA HOIDA VAAN SINULLE KUULUVAT HOMMAT, TIENTEOT.

Äänestä
  • Kah, Kaenuusa on jo opeteltunna puukstaavit

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kah, Kaenuusa on jo opeteltunna puukstaavit

    Jo vain.

    Äänestä

En olisi ikinä uskonut, että ääri vasenta ja vihreää laitaa edustava Marin voisi olla Suomen pääministeri. Tietysti demareissa kaikki on mahdollista. Siksi Marin voikin onnitella itseään. Valitsi oikean puolueen vaikka ei sen arvoja edustakkaan, Vihreissä hän olisi hukkunut nuorten naisten massaan. Vasemmistoliitto taas on ikuisesti pienpuolue. Demarit vielä tarjosivat mahdollisuuden pääministeriyteen.

Kyllä pyrkyri ja nuori nainen demareissa on harvinaisuus, Noilla neljällä ominaisuudella pääsee jopa pääministeriksi.

Äänestä

Jos Marinista tulee pääministeri, niin varmasti punavihrein. Toivottavasti ei tule, vaan jostain toisesta tavan poliitikosta.

Äänestä

Jos Sanna Marinista tulee uusi pääministeri ja kesällä uusi puheenjohtaja niin kaikki duunarit saavat mennä muihin puolueisiin. Lähinnä persuihin ja vasemmistoliittoon. Demarit eivät Sannan aikana tarjoa mitään duunareille.

Äänestä

Sannassa on kyllä yksi ominaisuus jota demareissa arvostetaan: katkeruus. Se taas juontaa juurensa Sannan lapsuuteen Pirkkalaan. Sieltä kumpuaa se katkeruus parempiosaisia kohtaan. Orpo sai siitä osansa a-studiossa. Kokoomus on punainen vaate Sannalle. Kasvoi ja kärsi pentuna kokoomusalueella. Nyt kostaa lapsuuden traumoja.

Äänestä

Demareiden mielestä voi olla uskottava, mutta muiden mielestä voi ainakin kriittisesti tarkastella pääministerin tekemisiä. Koronaepidemia mittaa varmasti monen poliitikon tekemiset ja kyvyt kansalaisten edessä ja mielissä. Varmasti sellainen poliitikko, joka uskaltaa panna itsensä likoon vaikeassa paikassa saa arvostusta puolueesta riippumatta. Toivottavasti lusmuilijat ja toisten selän takana piilottelevat ja vastuunsa muille jakavat saavat vaaleissa kansalta tuomion.

Äänestä

Mainio johtaja.. Kansa luottaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Äskeinen A-studiokin sen osoitti. Sanna on uskottava asiapoliitikko, joka pystyy johtamaan hallitusta ja rakentamaan luottamusta. Orpon ja Halla-Ahon kosiskeluyritykset ovat turhia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu