Hallitusten kaataminen

Anonyymi

Mitä maamme ansaitsee?
Ahneus, se kaiken pahuuden alkujuuri, on ollut pitkällä politiikassa. Niin pitkällä viime hallituskaudella, että järjestivät köyhimpien kustannuksella ulkomaalaisten maahantulon Suomessa. Johtavassa roolissa tässä Sipilä ja kokoomus. Vaikka Sipilä tiesi, ettei alimpia työttömyyskorvauksia ole aikoihin korotettu, niin ei siitäkään huolimatta korottanut - päinvastoin pisti vielä aktiivimallin ja leikkurin leikkaamaan entisestään. Eikä tuo ole vielä poistunut. Aktiivimalli poistetaan vasta vuoden alusta. SDP voitti vaalit varmaan tuon aktiivimallin ja muutoinkin edellishallituksen monipuolisen köyhien tukien leikkausten takia. Mutta kuitenkin SDP lupasi poistaa aktiivimallin. Oliko se perussyy, miksi Rinne lähti pääministerin paikalta? Vai oliko valhe todellakin puitu läpi heti, kun Rinne valehteli samassa lauseessa kai?

Miksi valehtelua ei otettu heti tuoreeltaan kiinni ja käsitelty saman tien? Vai otettiinko? Tällöin olisi kokonaan poissuljettu se mahdollisuus, että joku jälkikäteen väärensi sanomisia ja muunteli videoklippiä. Itsestäni tuntuisi luontevalta heti tarttua toisen ristiriitaisiin lausuntoihin.

Oli miten oli, mutta Sipilä kuitenkin junaisi Kulmunin laittamaan potkut Rinteelle.
Siitä emme pääse mihinkään, että edellinen hallitus ahnehti ja kurjuutti köyhiä.
Kokoomus on sen verran osoittanut ahneutta ja vierasmaalaisille rahan siirtoa, ettei sinne päin pysty ääntä antamaan. Ja he ovat ajaneet SDP:n rinnalle omalla termillään "sukupuolineutraali" ja lisäksi jo jopa alakoululaisille opettavat sitä. Heitä ei pysty äänestämään. Kokoomusta ei pysty äänestämään eikä Sipilä-johtoista Keskustaa. Joo, joo... nykyinenkin Keskusta on Sipilä-johtoinen. Jos katsoo kuvat, miten miehet halailevat Kulmunin.

Muistini mukaan Kokoomus on esittänyt ajatuksen, että työttömyyskorvaus pitäisi laittaa kokonaan vastikkeelliseksi ja lainapohjalle, kuten myös opintotuet lainapohjalle. Ei, kertakaikkiaan ei! Miksi heidän täytyy tehdä tuota? Ja miksi toivat takaoven kautta Naton Suomeen? Eikö Niinistön mukaan pitänyt asiasta järjestää kansanäänestys? Tässä maassa, kun ei ole laillista laittaa vierasvaltojen sotajärjestöä oman maanpuolustuksen tilalle.

Minkä takia Kokoomuksen Orpo oli esittelemässä heti, että hän voisi ottaa sen pääministerin viran? Hetkinen....

Miksi kettu eilen vieraili niillä kulmilla siellä ohittaen Katri Kulmunin? Eikö kettu ole perinteisesti viekkauden symboli. Oliko kuitenkin kettu uteliaana paikalla symbolisoimassa ketunhäntä kainalossa tilanteita? Solmuja on tullut ja tulee... Eikä näistä näytä selviävän ilman kyyneneleitä.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        87
        4108
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        24
        2921
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2320
      4. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        34
        1321
      5. Puukotus yöllä

        Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
        Sotkamo
        10
        909
      6. 131
        885
      7. rakas J siellä jossain

        Niin ikävä sua. -P. Nainen
        Ikävä
        6
        874
      8. Masan touhut etenee

        Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
        Äänekoski
        12
        822
      9. Naisten ja miesten tasoeroista

        Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
        Ikävä
        124
        766
      10. You've been running and

        so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
        Ikävä
        11
        760
      Aihe