Haavisto ansaitsisi mitalin rohkeudestaan

toimia tässä rasistisessa ilmapiirissä ihmisyyden ja hyvyyden periaatteiden mukaisesti, vaikka hyvin todennäköisesti tiedosti riskit ja mahdolliset sanktiot. Lähtökohta on aina se, että ihmisiä - etenkin viattomia ja syyttömiä lapsia - autetaan kaikin mahdollisin keinoin. Tämä on jokaiselle tervejärkiselle ja -sieluiselle ihmiselle itsestään selvyys. Valitettavasti natsismi on saanut niin paljon jalansijaa tässä yhteiskunnassa, että jopa lasten auttaminen on tehty äärettömän vaikeaksi ja rasistit taistelevat kaikin mahdollisin konstein, ettei heitä missään nimessä saa auttaa. Haavisto teki 100% oikein toimiessaan itsenäisesti ja jalosti äärimmäisen hädänalaisessa tilanteessa olevia ihmisiä kohtaan - harmi vain, että tämäkin yritys kaatui natsien vastarintaan. :(
18<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Terrorismin tukija håmå Suomen ulkoministerinä? Painajaista. Häpeällistä.

1Äänestä

Joopa, yritti mediatietojen mukaan sälyttää riskit ja sanktiot virkamiehelle. Sellaista rohkeutta.

1Äänestä
  • Täytyy nostaa hattua ja korkealle tuolle virkamiehelle joka, ei suostunut terroristien kyyditsemiseen Suomeen konsulikyydillä. Iso mitalli ruusukkeilla kultaisin miekoin Suomen turvallisuuden puolustamisesta omaa uraansa vaarantaen.

    1Äänestä

Kyllä se on juuri teidän vihervasurien "rohkeutta" , että rahdataan isisterroristit KANTASuomalaisten uhaksi ja elätettäväksi, haavisto saanee , tai on ainakin ehdolla seuraavan sosialistisen nobelpalkinnon saajaksi.

Äänestä

Eihän tuossa ollut mitään sen kummempaa. Teetti virkamiehillä tavanomaista työtään.

Äänestä
  • Ai että laittomuudet muuttuu tavalliseksi työksi kun teettäjänä on vihreä homo?

    Äänestä

Semmoinen mitalli ja kunniakairja jossa lukee : Ei sovellu julkisiin tehtäviin eikä ole luotettava.

1Äänestä

Lapsilla ratsastajille ei riitä älypöksytkään.

Äänestä

Mitä erikoista ihmisen jälkeläisissä tuolla leirillä on ? Heidän kaltaisia on runsaasti joten mitään erikoista ei heissä ole . Vanhemmat vastaava jälkikasvustaa .

Äänestä

Jos noin ajatellaan niin silloin pitäisi ottaa paljon muitakin maailmalla hätää kärsiviä lapsia tänne. Apua on viety kymmenien vuosien ajan köyhiin maihin, mutta onko se auttanut? Miten se arvioidaan? Miten paljon pieni maa pystyy tekemään valtavan ison määrän hädässä olevien lasten auttamiseksi? Yhtälö taitaa olla sellainen ettei sitä noin vain ratkaista.

Äänestä
  • No sanoisinko, että kyseessä on , se " Mahdoton tehtävä ".

    Äänestä

Suomalaisia on satoja ulkomailla konsulikyydin tarpeessa, mutta tänne haetaan väkisin ISIS terroristit.

Äänestä
  • No niillä, ei ole terroristi statusta.

    Äänestä

Keikun samoilla aalloilla aloittajan kanssa. Mutta hyvästä yrityksestä huolimatta tästä(kin) jutusta media on tehnyt myrskyn vesilasissa, koska vaikka P. Haavisto olisi tehnyt mitä, niiin sen maan viranomaiset, jossa lapset ja äidit ovat, ei anna heitä erottaa. - Nm. Mitä muuta jäänyt väliin

Äänestä
  • Paitsi ne pari orvoiksi jäänyttä saisi hakea, kukaan ei estäisi. - Nm. Eri homma

    Äänestä

Ai onko virkamiehen pakottaminen rikokseen kovinkin inhimillisyyden ja hyvyyden periaatteitten mukaista? Tuo kirjoittamasi soopa vois olla totuudenmukaista vain jos Pekka ois itse antanu kirjallisen käskyn hakea lapset leiriltä. Silloin hän ois ottanu poliittisen vastuun ja saanut sitten myös rangaistuksensa.

1Äänestä

Tv dokumentissä kävi ilmi että kaikki lapset oli jo aivopesty isis terroristeiksi kyllä ihan pienemmistä alkaen että kuka uskaltaa ottaa heistä vastuun jos tulisivat normilastenkotiin heille kun vääräuskoiset on tapettava Politikot pesevät vastuista ensimmäisenä kätensä.

1Äänestä

Siinä mielessä Pekka al-Holi Haavisto toimi hyvin, että kusetuksillaan edisti nykyisen paskahallituksen kaatumista. Tapahtuu muuten puolen vuoden sisään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

toimia tässä rasistisessa ilmapiirissä ihmisyyden ja hyvyyden periaatteiden mukaisesti, vaikka hyvin todennäköisesti tiedosti riskit ja mahdolliset sanktiot. Lähtökohta on aina se, että ihmisiä - etenkin viattomia ja syyttömiä lapsia - autetaan kaikin mahdollisin keinoin. Tämä on jokaiselle tervejärkiselle ja -sieluiselle ihmiselle itsestään selvyys. Valitettavasti natsismi on saanut niin paljon jalansijaa tässä yhteiskunnassa, että jopa lasten auttaminen on tehty äärettömän vaikeaksi ja rasistit taistelevat kaikin mahdollisin konstein, ettei heitä missään nimessä saa auttaa. Haavisto teki 100% oikein toimiessaan itsenäisesti ja jalosti äärimmäisen hädänalaisessa tilanteessa olevia ihmisiä kohtaan - harmi vain, että tämäkin yritys kaatui natsien vastarintaan. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu