Kuinka se oikein käy?

Kuinka tavallisesta ihmisestä tulee fundamentalistinen uskova? Sellaisesta jolla asiat ovat aina olleet ainakin melko hyvin.

122

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kerro minkälainen uskovainen on findamentalisti.

      • Findamentalistiko? Sellainen kuin sinä usko.vainen. Sijoitustensa tuotoilla elelevä jolla on aikaa roikkua palstalla 18 h/vrk. Finda on sijoitusyhtiö.

      • a-teisti kirjoitti:

        Findamentalistiko? Sellainen kuin sinä usko.vainen. Sijoitustensa tuotoilla elelevä jolla on aikaa roikkua palstalla 18 h/vrk. Finda on sijoitusyhtiö.

        Olikos se muuten u.v. joka täällä sekoili myös sijoittamisesta? Mutta vastauksena aloituksen kysymykseen, niin jotkut syntyvät ns. kalikalla päähän lyötyinä, ja toiset hankkivat kyseisen ominaisuuden elämäntavoillaan. Eikä tietenkään pidä ajatella, että kaikki heikäläiset olisivat vajakkeja. Karismaattiset ja paljon lupaavat kerhot vetävät puoleensa heikkoja yksilöitä, vaikkevat he olisi tyhmiä tai sekaisin. Ihminen voi herkässä hetkessä lähteä mukaan hömpötyksiin, joille muut puolestaan ovat suorastaan alttiita. Sitten on niitä lexoja ja muita, jotka pyrkivät kaikin keinoin hyötymään sellaisista.

      • Anonyymi
        a-teisti kirjoitti:

        Findamentalistiko? Sellainen kuin sinä usko.vainen. Sijoitustensa tuotoilla elelevä jolla on aikaa roikkua palstalla 18 h/vrk. Finda on sijoitusyhtiö.

        Kerrotko minkälainen uskovainen pääsee sinun asteikollasi fundamentalistiksi?

    • Anonyymi

      Kun yrität valhetta syöttää ja se ei vaan syö sitä.
      Silloin siirrytään uhkailuun ja pelotteluun, sellainen on valehteleva uskovainen.

    • Itellä ei heti tule mieleen ainuttakaan tavallista ihmistä, josta olisi tullut fundamentalisti.

      Pekka Reinikainenkin puhuu palturia sanoessaan olleensa nuorena ateisti.

      Kun lukee fundamentalistien uskoontulokertomuksia, niin suurimmassa osassa niistä he itse kertovat olleensa päihteiden väärinkäyttäjiä, rikollisia tai huumeiden käyttäjiä ja osa heistä on sitä vielä fundamentalisteinakin.

      Tuosta voi päätellä että päihteet ja muut huumeet voivat saada pään sekaisin ja muuttumaan fundamentalistiksi, kun vielä äärikristityt käyvät heitä värväämässä vankiloista ja puskabaareista.

      • Anonyymi

        Sinulle taas on kova paikka kun Reinikainen tuntee niin hyvin ateismin älyttömyyden ja itse hyppäsi siitä pois.

      • Anonyymi

        "Pekka Reinikainenkin puhuu palturia sanoessaan olleensa nuorena ateisti."

        Myös hellarisaarnaaja Mauri Viksten oli ennen uskoontuloaan ateisti ja myös kommunisti. Kun kuka tahansa kohtaa Herramme Jeesuksen niin kaikki muuttuu, ihan kaikki.

        Nim. Kokemusta on

      • Anonyymi

        "Kun lukee fundamentalistien uskoontulokertomuksia, niin suurimmassa osassa niistä he itse kertovat olleensa päihteiden väärinkäyttäjiä, rikollisia tai huumeiden käyttäjiä ja osa heistä on sitä vielä fundamentalisteinakin."

        Hyvä huomio! Jeesus tosiaan yhä kutsuu niitä kaikkein huonompia ja elämässään haaksirikkoon menneitä ja myös se, että nämä elämässään epäonnistuneet vastaavat Jeesuksen kutsuun auliimmin.

        Matt. 21:31

        Kumpi näistä kahdesta teki isänsä tahdon?" He sanoivat: "Ensimmäinen". Jeesus sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: publikaanit ja portot menevät ennen teitä Jumalan valtakuntaan.

        Kun papit ja teologit eivät ymmärtäneet Jeesuksen todellista luonnetta, niin ...

        Luuk. 14:23

        Niin Herra sanoi palvelijalle: 'Mene teille ja aitovierille ja pakota heitä tulemaan sisälle, että minun taloni täyttyisi;

      • "Pekka Reinikainenkin puhuu palturia sanoessaan olleensa nuorena ateisti."

        En olisi itse niin ehdottoman jyrkkä toteamaan, ettei sittemmin uskoon hurahtanut ja pseudotieteitä höpisevä voisi olla ennen ollut ateisti. Ateismiin kun ei muuta vaadita kuin se, ettei uskota jumaluuksiin. Mitä vain voi päässä tapahtua, jotta tuo käsitys muuttuu.

        Ei ateismi automaattisesti tarkoita, että ihminen on niin fiksu, looginen, rationaalinen ja analyyttinen, ettei hän voisi harkitakaan olevan olemassa jotain yliluonnollista. Yhtälailla kun on uskovia kreationisteja, jotka kiistävät tieteellisiä teorioita (kuten evoluutioteoria), koska eivät ymmärrä niitä, on epäuskovia sekularisteja, jotka kiistävät tieteellisen konsensuksen (kuten sitä koskien, että ihminen on erittäin todennäköisesti pääsyyllinen havaittuun ilmaston lämpenemiseen ja siitä seuraavaan ilmaston- ja ympäristönmuutokseen), koska eivät ymmärrä mihin se perustuu.

        On sitten toinen asia, mikä pitää huomioida näissä "olin itsekin ennen ateisti" -kertomuksissa. Eli vaikka sinänsä olisi mahdollista, että ateisti hurahtaa uskoon myöhemmällä iällä, niin kyse voi olla myös käsitteiden käytön määritelmien muutoksesta. Olen huomannut, että "aitouskovat" ovat voineet olla käytännössä kirkossa käyneitä, Jumalaan tavan vuoksi uskoneita, mutta vasta "uudestisyntymän" jälkeen määrittelevät itsensä uskoviksi, ja katsovat olleensa ateisteja sitä ennen.

        Esim. Jukka Tolonen selitti samassa haastattelussa ristiriitaisesti, että oli aina uskonut Jumalaan, mutta silti hän oli kuitenkin vasta myöhemmin "tullut uskoon" huume- ja väkivaltasekoiluittensa myötä vankilassa. Eli ihminen voi kuvitella, että on jotain järkeä siinä, että on uskonut Jumalaan, mutta ei kuitenkaan ole vielä ollut uskossa. Tämmöinen selitys voisi olla taustalla siinä, että tämä mystinen "uskoontulo" on muka jotain muuta kuin se aiempi uskominen, jota sitten "uskoontulon" jälkeen pidetään suorastaan ateismina.

        Myös ainoa "uskoontullut", jonka livenä tunnen, oli uskova jo ennestään, mutta silti vasta myöhemmin "tuli uskoon". Kyse siis voi olla hihhulijargonista tuon "olin ennen itsekin ateisti"-puheen suhteen, mutta silti muistutan, ettei sen pitäisi olla teknisesti mahdotonta. Ihminen ei kuitenkaan syntyessään usko jumaliin, vaan uskoo vasta, jos sellaiseen opetetaan. Hengellisiä kokemuksia ihmisellä voi tietysti olla, mutta jos hän ei tunne jumalan käsitettä, niin ei hän osaisi kertoa uskovansa jumalaan. Lapset uskovat jumaliin vasta kun heidät siihen opetetaan, jos sittenkään. Jossain vaiheessahan sen uskon kuitenkin täytyy siis alkaa, joten miksei vasta myöhemmällä iällä?

      • "Kun lukee fundamentalistien uskoontulokertomuksia, niin suurimmassa osassa niistä he itse kertovat olleensa päihteiden väärinkäyttäjiä, rikollisia tai huumeiden käyttäjiä ja osa heistä on sitä vielä fundamentalisteinakin."

        Ehkä fundamentalismi asuu siellä samoissa aivojen sopukoissa kuin addiktiotkin? Addiktio vain muuttaa muotoaan?

        Addiktio ei häviä, vaan se muuttaa muotoaan. Sitä tarvii sen ulkoisen tukikepin jostain, jos yhdestä paranee - jos ei siis pysty tai halua alkaa selvittää mistä se oma minuus on tehty ja miksi käyttäytyy kuten käyttäytyy. Monestihan se on lapsuuden kokemusten ja turvattomuuden seurausta alun pitäen. Hyvä on jos alkoholismin tai huumeet tai peliriippuvuuden jne voi muuntaa vähemmän haitalliseksi riippuvuudeksi, mutta kyllä se sama jäykkä, mustavalkoinen mieli ja mustavalkoinen luonne pysyy ja uskontoriippuvainen voi olla lähipiirille yhtä vahingoittava kuin juopotellessaan. Pari tuntemaani entistä juoppoa on muuttunut kontrollifriikiksi jotta joku tasapaino säilyisi. Raivokohtaus tulee pienistäkin asioista, kuten siitä että mattojen hapsut on vinossa, joten entinen juoppo on ehkä loppuelämänsä kuivahumalassa, eikä siis raitis oikeasti?

        Kiihkouskovainen ei ole yhtään turvallisempi vanhempana kuin on juoppo tai huumeriippuvainen. Siksi riippuvaisen lapsesta tulee itsestä helposti riippuvainen, mutta menemällä toiseen ääripäähän, eli seuraava sukupolvi muuntaa sen esim. läheisriippuvuudeksi, peli - tai seksiriippuvuudeksi tai kemialliseksi sellaiseksi (jos viime mainittuun on taipumus).

      • Anonyymi
        T218O kirjoitti:

        "Pekka Reinikainenkin puhuu palturia sanoessaan olleensa nuorena ateisti."

        En olisi itse niin ehdottoman jyrkkä toteamaan, ettei sittemmin uskoon hurahtanut ja pseudotieteitä höpisevä voisi olla ennen ollut ateisti. Ateismiin kun ei muuta vaadita kuin se, ettei uskota jumaluuksiin. Mitä vain voi päässä tapahtua, jotta tuo käsitys muuttuu.

        Ei ateismi automaattisesti tarkoita, että ihminen on niin fiksu, looginen, rationaalinen ja analyyttinen, ettei hän voisi harkitakaan olevan olemassa jotain yliluonnollista. Yhtälailla kun on uskovia kreationisteja, jotka kiistävät tieteellisiä teorioita (kuten evoluutioteoria), koska eivät ymmärrä niitä, on epäuskovia sekularisteja, jotka kiistävät tieteellisen konsensuksen (kuten sitä koskien, että ihminen on erittäin todennäköisesti pääsyyllinen havaittuun ilmaston lämpenemiseen ja siitä seuraavaan ilmaston- ja ympäristönmuutokseen), koska eivät ymmärrä mihin se perustuu.

        On sitten toinen asia, mikä pitää huomioida näissä "olin itsekin ennen ateisti" -kertomuksissa. Eli vaikka sinänsä olisi mahdollista, että ateisti hurahtaa uskoon myöhemmällä iällä, niin kyse voi olla myös käsitteiden käytön määritelmien muutoksesta. Olen huomannut, että "aitouskovat" ovat voineet olla käytännössä kirkossa käyneitä, Jumalaan tavan vuoksi uskoneita, mutta vasta "uudestisyntymän" jälkeen määrittelevät itsensä uskoviksi, ja katsovat olleensa ateisteja sitä ennen.

        Esim. Jukka Tolonen selitti samassa haastattelussa ristiriitaisesti, että oli aina uskonut Jumalaan, mutta silti hän oli kuitenkin vasta myöhemmin "tullut uskoon" huume- ja väkivaltasekoiluittensa myötä vankilassa. Eli ihminen voi kuvitella, että on jotain järkeä siinä, että on uskonut Jumalaan, mutta ei kuitenkaan ole vielä ollut uskossa. Tämmöinen selitys voisi olla taustalla siinä, että tämä mystinen "uskoontulo" on muka jotain muuta kuin se aiempi uskominen, jota sitten "uskoontulon" jälkeen pidetään suorastaan ateismina.

        Myös ainoa "uskoontullut", jonka livenä tunnen, oli uskova jo ennestään, mutta silti vasta myöhemmin "tuli uskoon". Kyse siis voi olla hihhulijargonista tuon "olin ennen itsekin ateisti"-puheen suhteen, mutta silti muistutan, ettei sen pitäisi olla teknisesti mahdotonta. Ihminen ei kuitenkaan syntyessään usko jumaliin, vaan uskoo vasta, jos sellaiseen opetetaan. Hengellisiä kokemuksia ihmisellä voi tietysti olla, mutta jos hän ei tunne jumalan käsitettä, niin ei hän osaisi kertoa uskovansa jumalaan. Lapset uskovat jumaliin vasta kun heidät siihen opetetaan, jos sittenkään. Jossain vaiheessahan sen uskon kuitenkin täytyy siis alkaa, joten miksei vasta myöhemmällä iällä?

        "Esim. Jukka Tolonen selitti samassa haastattelussa ristiriitaisesti, että oli aina uskonut Jumalaan, mutta silti hän oli kuitenkin vasta myöhemmin "tullut uskoon" huume- ja väkivaltasekoiluittensa myötä vankilassa."

        Esimerkki valottaa ehkä sitä, että usko on aivokemiallinen juttu kuten päihteet.

      • Anonyymi kirjoitti:

        En väittäisi vastaan. Koska kuitenkin tiedän, että palstan sisälukutaidottomimmat julistajat ovat pian tuon kimpussa niin kiinnitytän erityistä huomiota tuohon, miten sanoit, että KUTEN päihteet. Ne tosiaan ovat eräs esimerkki, mutta aivojen rakenne, asioiden jäsentelytapa ja aivokemiakin voi tietysti muuttua elämän saatossa erilaisissa tapahtumissa muutoinkin. Päihteettäkin väkivaltaisiin sekoiluihin päätyneet saattavat vankilassa käsitellä itseäänkin traumatisoineita kokemuksia, ja häpeä peruuttamattomista pahanteoista kuten surmatöistä voinee laukaista kehityksen, jossa ihmisen on kehitettävä itselleen omaksuttavissa oleva maailmanselitys taustastooriksi, jonka mukaan sitten ollaan saavinaan joltain anteeksi.

      • T218O kirjoitti:

        "Pekka Reinikainenkin puhuu palturia sanoessaan olleensa nuorena ateisti."

        En olisi itse niin ehdottoman jyrkkä toteamaan, ettei sittemmin uskoon hurahtanut ja pseudotieteitä höpisevä voisi olla ennen ollut ateisti. Ateismiin kun ei muuta vaadita kuin se, ettei uskota jumaluuksiin. Mitä vain voi päässä tapahtua, jotta tuo käsitys muuttuu.

        Ei ateismi automaattisesti tarkoita, että ihminen on niin fiksu, looginen, rationaalinen ja analyyttinen, ettei hän voisi harkitakaan olevan olemassa jotain yliluonnollista. Yhtälailla kun on uskovia kreationisteja, jotka kiistävät tieteellisiä teorioita (kuten evoluutioteoria), koska eivät ymmärrä niitä, on epäuskovia sekularisteja, jotka kiistävät tieteellisen konsensuksen (kuten sitä koskien, että ihminen on erittäin todennäköisesti pääsyyllinen havaittuun ilmaston lämpenemiseen ja siitä seuraavaan ilmaston- ja ympäristönmuutokseen), koska eivät ymmärrä mihin se perustuu.

        On sitten toinen asia, mikä pitää huomioida näissä "olin itsekin ennen ateisti" -kertomuksissa. Eli vaikka sinänsä olisi mahdollista, että ateisti hurahtaa uskoon myöhemmällä iällä, niin kyse voi olla myös käsitteiden käytön määritelmien muutoksesta. Olen huomannut, että "aitouskovat" ovat voineet olla käytännössä kirkossa käyneitä, Jumalaan tavan vuoksi uskoneita, mutta vasta "uudestisyntymän" jälkeen määrittelevät itsensä uskoviksi, ja katsovat olleensa ateisteja sitä ennen.

        Esim. Jukka Tolonen selitti samassa haastattelussa ristiriitaisesti, että oli aina uskonut Jumalaan, mutta silti hän oli kuitenkin vasta myöhemmin "tullut uskoon" huume- ja väkivaltasekoiluittensa myötä vankilassa. Eli ihminen voi kuvitella, että on jotain järkeä siinä, että on uskonut Jumalaan, mutta ei kuitenkaan ole vielä ollut uskossa. Tämmöinen selitys voisi olla taustalla siinä, että tämä mystinen "uskoontulo" on muka jotain muuta kuin se aiempi uskominen, jota sitten "uskoontulon" jälkeen pidetään suorastaan ateismina.

        Myös ainoa "uskoontullut", jonka livenä tunnen, oli uskova jo ennestään, mutta silti vasta myöhemmin "tuli uskoon". Kyse siis voi olla hihhulijargonista tuon "olin ennen itsekin ateisti"-puheen suhteen, mutta silti muistutan, ettei sen pitäisi olla teknisesti mahdotonta. Ihminen ei kuitenkaan syntyessään usko jumaliin, vaan uskoo vasta, jos sellaiseen opetetaan. Hengellisiä kokemuksia ihmisellä voi tietysti olla, mutta jos hän ei tunne jumalan käsitettä, niin ei hän osaisi kertoa uskovansa jumalaan. Lapset uskovat jumaliin vasta kun heidät siihen opetetaan, jos sittenkään. Jossain vaiheessahan sen uskon kuitenkin täytyy siis alkaa, joten miksei vasta myöhemmällä iällä?

        Käsitteenähän ateismi on yksiselitteinen mutta kuten nähty, ei se ole sitä näille "aito" uskoville vaan ateistiksi voidaan luokitella lähes kuka tahansa. Sanaan "ateisti" lahkoporukoissa sisältyvä arvo- ja tunnelataus on kuitenkin sellainen, että sana on helppo tapa kertoa: sinun uskosi ei ole sitten yhtään minkään arvoinen.

        ”Ei ateismi automaattisesti tarkoita, että ihminen on niin fiksu, looginen, rationaalinen ja analyyttinen, ettei hän voisi harkitakaan olevan olemassa jotain yliluonnollista.”

        Olet oikeassa. Ateistejakin on monenlaisia, ja osalla tuntuu olevan tuo rajapinta yliluonnolliseen aika joustava.

        ”On sitten toinen asia, mikä pitää huomioida näissä "olin itsekin ennen ateisti" -kertomuksissa.”
        ”Olen huomannut, että "aitouskovat" ovat voineet olla käytännössä kirkossa käyneitä, Jumalaan tavan vuoksi uskoneita, mutta vasta "uudestisyntymän" jälkeen määrittelevät itsensä uskoviksi, ja katsovat olleensa ateisteja sitä ennen.”

        Tuossa voi olla perää, olen havainnut samaa itsekin. Eli kun omaksuu tietyn suuntauksen uskon, niin silloin se aiempi usko määritellään ”ateismiksi”, vaikka se on kovin kaukana siitä.

        Oikeasti on olemassa useitakin entisiä ateisteja, jotka ovat saaneet uskon. Itse kuulun heihin. Ominaista on, että he miltei kaikki ovat maltillisia ja avoimesti pohdiskelevia – vain todella harvoin lähtevät näihin liikkeisiin mukaan, mitä mm. fundamentalistit edustavat.

      • Anonyymi
        mummomuori kirjoitti:

        Ilmankos sinulta löytyy johdonmukaista ajattelua, kun olet ollut ateisti. Ja sen vuoksi taidat saada muilta uskovaisilta vihaa jopa niskaasi.

        Itselläni asia menee toisinpäin. Olen syntynyt todella uskonnolliseen perheeseen ja minua kasvatettiin jumaluskoon. Kuitenkin iän myötä se karsiutui hitaasti pois tiedon karttuessa. Vaikka olenkin ateisti nykyään niin ymmärrän jumaluskoa ihan omasta kokemuksesta. Vaikka ymmärrän jopa ääriajattelua niin en näe syytä antaa yhtään sympatiaa ainakaan täysin tieteenvastaiseen toimintaan. Oikeanlainen "ääriajattelu" voisi olla jotain amissejen kaltaista, jossa ihan oikeasti elellään kaikessa rauhassa siinä omassa porukassa ja omien aatteiden mukaisesti.

        Allekirjoitan täysin ateistejenkin olevan erilaisia ja joitakin yliluonnollisuuteen uskovia on mukana. Itsekin aika pitkään halusin uskoa kummituksiin kun olin murteessa vielä kristinuskon ja ateismin välissä.

      • Anonyymi

        Miksi sinä äärikristittynä suhtaudut niin karsaasti Jeesukseen uskoviin kristittyihin, ja kutsut mielelläsi nimittelet heitä fundamentalisteiksi loukkaamistarkoituksessa?

      • Anonyymi
        a-teisti kirjoitti:

        Käsitteenähän ateismi on yksiselitteinen mutta kuten nähty, ei se ole sitä näille "aito" uskoville vaan ateistiksi voidaan luokitella lähes kuka tahansa. Sanaan "ateisti" lahkoporukoissa sisältyvä arvo- ja tunnelataus on kuitenkin sellainen, että sana on helppo tapa kertoa: sinun uskosi ei ole sitten yhtään minkään arvoinen.

        Käsitteenä ateismi ei ole yksiselitteinen. Mm. tässä lisää aiheesta: fi.wikipedia.org/wiki/Ateismi#Ateismin_määritelmä

      • Anonyymi

        "Pekka Reinikainenkin puhuu palturia sanoessaan olleensa nuorena ateisti."

        Tämä on puhtaasti taas kerran Pe.kun valehtelua. Pekka Reinikainen oli nuorempana aktiivinen vakaumuksellinen ateisti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Käsitteenä ateismi ei ole yksiselitteinen. Mm. tässä lisää aiheesta: fi.wikipedia.org/wiki/Ateismi#Ateismin_määritelmä

        Kyllä se "perusmuotoisena" vain on yksiselitteinen: uskon puute jumalien olemassaoloon.

    • Anonyymi

      Uskoon Jeesukseen voi periaatteessa tulla millainen ihminen tahansa. En voi ymmärtää, että hylkää tietynlaiset ihmistyypit oletusarvoisesti kadotukseen. Ei edes homoseksuaalit joudu oletusarvoisesti kadotukseen. Heistäkin voi tulla uskoon Jeesukseen ja pelastua. Ihmisen himot kun eivät ole geeneissä ja jokaisesta himotyypistä voi pelastua uskon kautta Jeesukseen.

      Ap. t. 15:5
      Mutta fariseusten lahkosta nousivat muutamat, jotka olivat tulleet uskoon, ja sanoivat: "Heidät on ympärileikattava ja heitä on käskettävä noudattamaan Mooseksen lakia".

      Ap. t. 15:7
      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitten teki teidän keskuudessanne sen valinnan, että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon.

      • Anonyymi

        <<Uskoon Jeesukseen voi periaatteessa tulla millainen ihminen tahansa.<<

        Minä kun olen edelleen sitä mieltä, että kun Jeesus korostaa korvia, niin tässä pitäisi uskoa ennen kaikkea hänen opetuksia (tie, totuus ja elämä), eikä hänen perstoonaan - ei siis usko Jeesukseen, vaan uskoa Jeesusta.

        Ja tuo persoonausko liittyy kristukseen ja Tosi Jumalan kuolemaan ristillä, joka piispa Huovisen mukaan onkin vain uusi nimi pakanajumala Sol Invictukselle (olen linkittänyt artikkelin useita kertoja), mutta ilmeisesti tällä palstalla ei nyt äly riitä näiden kahden asian erottamiseen ollenkaan. Eli uskoa ja uskoa ei ole edes mikään yksiselitteinen asia, ja fundamentalistit nimenomaan sotkevat Jeesuksen ja Kristuksen ja palvovat Jumalan kuolemaa ristillä uhrilahjana Jumalan (Jahve VT:stä) vihan lepyttämiseksi. Eli kyseessä on pakanakultti.

    • Anonyymi

      > Kuinka tavallisesta ihmisestä tulee fundamentalistinen uskova?

      Niin, hyvä kysymys, nykyään kun on muotia se, ettei välitä siitä on asioilla ja väitteillä mitään perustaa (fundamenttia). Fundamentalisti on ihminen, joka haluaa asioille jonkun tukevan perustan. Nykyään se on harvinaista, kun ihmiset rakastavat enemmän valhetta kuin totuutta.

      • "Niin, hyvä kysymys, nykyään kun on muotia se, ettei välitä siitä on asioilla ja väitteillä mitään perustaa (fundamenttia). Fundamentalisti on ihminen, joka haluaa asioille jonkun tukevan perustan. Nykyään se on harvinaista, kun ihmiset rakastavat enemmän valhetta kuin totuutta."

        Tuossa yhdistät kaksi eri asiaa samaan eli sen, että onko perusteilla mitään väliä ja fundamentalismin, ja juonit sen niin, että ikään kuin fundamentalismi olisi totuudesta piittaamista. Oikeasti fundamentalismi voi olla pyrkimystä totuudesta piittaamiseen, mutta se ei riitä siihen, että päädytäänkö totuuteen. Eikä se, että jotkut eivät piittaa perusteista tarkoita, etteivätkö he voisi päätyä totuutta ymmärtämään. On eri asia piitata asioista tai olla piittaamatta kuin on hirttäytyä fundamentteihin vailla kritiikkiä, ja tämä on se keskeinen ero, mikä pitää tajuta.

      • Anonyymi
        T218O kirjoitti:

        "Niin, hyvä kysymys, nykyään kun on muotia se, ettei välitä siitä on asioilla ja väitteillä mitään perustaa (fundamenttia). Fundamentalisti on ihminen, joka haluaa asioille jonkun tukevan perustan. Nykyään se on harvinaista, kun ihmiset rakastavat enemmän valhetta kuin totuutta."

        Tuossa yhdistät kaksi eri asiaa samaan eli sen, että onko perusteilla mitään väliä ja fundamentalismin, ja juonit sen niin, että ikään kuin fundamentalismi olisi totuudesta piittaamista. Oikeasti fundamentalismi voi olla pyrkimystä totuudesta piittaamiseen, mutta se ei riitä siihen, että päädytäänkö totuuteen. Eikä se, että jotkut eivät piittaa perusteista tarkoita, etteivätkö he voisi päätyä totuutta ymmärtämään. On eri asia piitata asioista tai olla piittaamatta kuin on hirttäytyä fundamentteihin vailla kritiikkiä, ja tämä on se keskeinen ero, mikä pitää tajuta.

        Jeesus on tie, TOTUUS ja elämä! Amen

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus on tie, TOTUUS ja elämä! Amen

        F = G [ (m1 m2 ) / r^2 ]

        E = mc^2

        Heureka!

      • Anonyymi

        <<Niin, hyvä kysymys, nykyään kun on muotia se, ettei välitä siitä on asioilla ja väitteillä mitään perustaa (fundamenttia).<<

        Ei vaan, jotkut ihmiset, jopa uskovat, ottavat vastuun omista teoistaan, eivätkä sysää niitä ristille tapetun Tosi Jumalan piikkiin.

        <Nykyään se on harvinaista, kun ihmiset rakastavat enemmän valhetta kuin totuutta.<

        Tutkipa sitten vaikka se Jahve asia VT:stä ja tuo totuuden perusta 5.Moos.13. kuinka tämä teidän totuudenperustan Jumalanne vaatii ihmeidentekijän tappamisen, ja etsi sen jälkeen Paavalin teksteistä edes yksikin kohta, jossa hän kertoo, että Jeesus teki ihmeitä, kuten evankeliumit kertoo: Paavaliinhan tämä teidän oppinne perustuu.

        Näytä totuus.

    • Hyvin työläästi tulee. Fundamentalismin omaksumisen keskeinen edellytys on asioittensa täydellinen sotkeminen, josta ”Jeesus” sitten ”pelastaa”. Normieläjällä ei ole mitään tarvetta radikaalille muutokselle, jossa koetetaan taas saada lähes menetetystä elämästä kiinni.

      Toinen tie on taipumus jyrkän mustavalkoiseen ajatteluun, joka lopulta voi tuottaa liittymisen johonkin porukkaan joka sellaista kannattaa tai hyysää. Tältä pohjalta ajatellen jotkut aitouskovat voivat todella olla entisiä ”kiihkeitä ateisteja”, vaikka yleensä he vain demonisoivat ei-aitouskovaista elämäntapaa.

      • On myös mahdollista, että aitouskovainen kotikasvatus tuottaa aikuisen aitouskovan, vaikka hyvin moni tuollaisen kokenut lähteekin lahkosta heti kun voi.

      • Anonyymi

        Kun vaikuttaminen aloitetaan riittävän nuorena, voidaan ajattelua muokata melkoisen paljon, vaikka kohde olisi aivan täysipäinenkin.
        Kun 15 v nuoret eristetään muusta maailmasta reiluksi viikoksi rippikoululeirille, niin karismaattinen puhuja kykenee vaikuttamaan ajatteluun paljonkin. Kun tehokeinoina käytetään yhteislauluja iltanuotioilla, tunnelmallisia takkailtoja ja uskovien isoisten esimerkkiä, tulee ripareilla helpostikin porukkaa uskoon. Jos sitten nuorten toiminta on seurakunnassa aktiivista, on uuden tulokkaan helppo hypätä samaan kuplaan. Jos kupla sattuu olemaan uskonopiltaan kovin ehdoton, kuten nuorilla usein on tapana, fundamentalistisuutta vahvistava ympäristö on valmis. Siinä kun kasvaa nuoreksi aikuiseksi ilman seurakunnan ulkopuolisia kavereita, niin irtautuminen ryhmästä on enemmän kuin vaikeaa.

        Nimimerkki: Kokemuksen syvä rintaääni.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        On myös mahdollista, että aitouskovainen kotikasvatus tuottaa aikuisen aitouskovan, vaikka hyvin moni tuollaisen kokenut lähteekin lahkosta heti kun voi.

        Olet sairaalloisen kiinnotunut uskovien elämästä. Oletko kristofoobikko?

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        On myös mahdollista, että aitouskovainen kotikasvatus tuottaa aikuisen aitouskovan, vaikka hyvin moni tuollaisen kokenut lähteekin lahkosta heti kun voi.

        Tiedän pari tuollaista tapausta. Toinen on hyvä kaverini ja tositosi helluntailaisesta perheestä kotoisin, profetia- ja henkivaltasekoiluja. Lähti kotoaan 16-vuotiaana. Ei kestänyt. Eihän siinä hyvin käynyt, sekoiluksi meni.

        Toinen on eräs tuntemani nainen, joka lähes 30 vuotta vietti jehovan todistajien parissa. Sekoiluksi meni sitten hänelläkin.

        Molemmilla tasaantunut ja elämä normiuomissa mutta kaipa siinä jotakin sellaista on, että kun se normaalielämä ja normaalit kokemukset puuttuvat, niin lähdetään sitten ahnehtimaan ja homma saattaa vähän luiskahtaakin.

        Tämä nainen menee aina haastelemaan Kurvissa päivystävien kärry-jehovien kanssa. Kiusaa heitä hiukan sillä, hänhän on kartettava, persona non grata.

      • Montakohan yötä pitäisi valvoa, jotta Jeesus tulisi lähemmäksi? Yksi on takana, tein duunia läpi yön. Viikon hommat kasassa. Eikä väsytä yhtään. Mä kyllä jaksan mutta näppis väsähti. Takuuvaihtoon kiikuttamaan se nyt.

      • Anonyymi
        a-teisti kirjoitti:

        Montakohan yötä pitäisi valvoa, jotta Jeesus tulisi lähemmäksi? Yksi on takana, tein duunia läpi yön. Viikon hommat kasassa. Eikä väsytä yhtään. Mä kyllä jaksan mutta näppis väsähti. Takuuvaihtoon kiikuttamaan se nyt.

        Yksi yö riittää :) Jo huomenna Jeesuksen tulo on yhtä päivää lähempänä kuin tänään.

        Se, että kuinka lähellä Jeesus on sinua juuri nyt, niin Hän on siinä ihan vieressäsi odottaen että se todellisuus kirkastuisi myös sinulle.

      • a-teisti kirjoitti:

        Tiedän pari tuollaista tapausta. Toinen on hyvä kaverini ja tositosi helluntailaisesta perheestä kotoisin, profetia- ja henkivaltasekoiluja. Lähti kotoaan 16-vuotiaana. Ei kestänyt. Eihän siinä hyvin käynyt, sekoiluksi meni.

        Toinen on eräs tuntemani nainen, joka lähes 30 vuotta vietti jehovan todistajien parissa. Sekoiluksi meni sitten hänelläkin.

        Molemmilla tasaantunut ja elämä normiuomissa mutta kaipa siinä jotakin sellaista on, että kun se normaalielämä ja normaalit kokemukset puuttuvat, niin lähdetään sitten ahnehtimaan ja homma saattaa vähän luiskahtaakin.

        >kaipa siinä jotakin sellaista on, että kun se normaalielämä ja normaalit kokemukset puuttuvat, niin lähdetään sitten ahnehtimaan ja homma saattaa vähän luiskahtaakin.

        Nimenomaan. Kun normaalia lapsuutta ja nuoruutta ei ole ollut ja sitä aletaan hakea jopa kiihkeästi vasta aikuisena, mopo karkaa helposti. Pettymyksen ja huijatuksi tulemisen tunteet eivät tässä varmaan ole vähäisimpinä katalyytteina.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet sairaalloisen kiinnotunut uskovien elämästä. Oletko kristofoobikko?

        Kirjoitetaan "kiinnostunut", ei "kiinnotunut", usko.vainen!

        Sivistän sinua (toivotonta, tiedän) sen verran, että fobia ei ole kiinnostusta vaan (sairaalloista) pelkoa. Esimerkiksi "homofoobikot" eivät halua kuulla sanaakaan homojen todellisesta elämästä, ja heitä kiinnostaa vain näiden muuttaminen "homofoobikkojen" itsensä kaltaisiksi. Mikäli se ei ole mahdollista, homot eivät ainakaan saa olla foobikon kanssa yhdenvertaisia kansalaisia.

        Fobia onkin kiinnostuksen vastakohta.

      • a-teisti kirjoitti:

        Tiedän pari tuollaista tapausta. Toinen on hyvä kaverini ja tositosi helluntailaisesta perheestä kotoisin, profetia- ja henkivaltasekoiluja. Lähti kotoaan 16-vuotiaana. Ei kestänyt. Eihän siinä hyvin käynyt, sekoiluksi meni.

        Toinen on eräs tuntemani nainen, joka lähes 30 vuotta vietti jehovan todistajien parissa. Sekoiluksi meni sitten hänelläkin.

        Molemmilla tasaantunut ja elämä normiuomissa mutta kaipa siinä jotakin sellaista on, että kun se normaalielämä ja normaalit kokemukset puuttuvat, niin lähdetään sitten ahnehtimaan ja homma saattaa vähän luiskahtaakin.

        Repe,

        samoja kokemuksia mullakin. Mitä tiukempi uskonnollinen näkemys kotona ollut, sitä kauemmas ääripäähän sitä mennään siinä vapauden kaipuussa. Minusta on ihan kummallinen käsitys joillakin suljetuilla uskonyhteisöillä kuten lestadiolaisilla, että se maailmassa oleminen tarkoittaa juopottelua, h*oraamista, överiksi meikkaamista, elämänhallinnan puutetta, holtittomuutta jne. On luotu sellainen kuva ja demonisoitu kaikki muu paitsi se oma yhteisö ja sen opit.

        Moni vapautta kaipaava ja ulkoapäin opituilla sosiaalistettu uskovainen siihen ääripäähän tietenkin heti haksahtaa, samoin kuin joku esim, islamiin kääntynyt suomalaisnainen alkaa kiihkoilemaan ja kontrolloimaan muita pikkutarkalla koraanintulkinnalla ja pätemään omalla hurskaudellaan. Joku uusi aate valtaa niin mielen, että vedetään kaikki överiksi. Esim. pukeutumiskoodista, mikä on tosi monitulkintainen, eli tarkoittaa kaikkea välillä "ei-alasti" - "mistään ei saa pilkottaa ihoa" Onhan tänne muuttaneissa muslimeissa niitä, jotka ei käytä mitään ulkoisia islamin merkkejä tai koodeja ja uskonnolisuus on lähinnä tapauskonnollisuutta.

        Jos kotona on demonisoitu esim. juominen eikä siihen suhtauduta normaalisti ja opetettu kohtuukäyttöä jne niin ei alkoholiin voi suhtautua kuten esim. Etelä-Euroopassa, missä alkoholi on ollut vuosisatoja osa ruokakulttuuria.

      • Anonyymi

        Etkö sinäkään edes tajua, että missä tämä raja kulkee? Siinä, että onko VT:n Jahve (todellisuudessa Mooseksen kirjat ja Jumala liittyvät valanvaihtoon Egyptissä ja faaraoon) todella Jeesuksen puhuma taivasten valtakunnan isä, jonka kanssa Paavali teki liiton Jeesuksen kuolemalla, vai onko UT:n puhuttu Jumala ja Jeesuksen puhuma taivaallinen Isä, eri käsite Jumalasta. Mikä helkkari teitä vaivaa, kun te tämän Jumala-sanan kohdalla olette niin umpisokeita.

    • Anonyymi

      Kuinka tavallisesta ihmisestä tulee ateismiin uskova?

      • Anonyymi

        Siten, ettei usko (enää) Jumalaan. Uskikselle voi käydä niin, ettei enää kykene uskomaan, vaikka haluaisi. Näin etenkin niissä piireissä, joiden oppi on eniten vieraantunut reaalimaailmasta.

        Kokemuksen syvä rintaääni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Usko on Jumalan lahja. Jos Jumala ottaa lahjansa pois ihminen ei voi itsestään uskoa puristaa.

        Homouden harjoittajat ovat hyvä esimerkki niistä jotka Jumala on hylännyt omiin himoihinsa. Heillä ei ole uskonlahjaa vaan heidän himonsa ja oma "viisautensa" on sen saaneet aikaan.

        Seksuaalisuuden alueella ongelma on aina ollut, että kuka tahansa ihminen keskittyy vain tähän yhteen asiaan jättäen kaiken muun kuten Sodoman tapauksessakin oli kyse. Köyhistä ym. ei enää huolehdittu ollenkaan, kun himon tyydyttäminen vei kaiken energian. Jos ihminen idenfitioi itsensä jonkun himomuodon, olkoot se sitten mikä tahansa, kautta, niin hänen on vaikea enää nähdä mitään muuta elämänmuotoa, joiden kautta yhteiskuntaa voi rakentaa. Tämä koskee sekä heteroja, bi-ihmisiä että homoseksuaaleja.

        Tästä syystä Jumala antoi jyrkän ja ehdottoman käskyn ...

        "Älä himoitse!"

        Himoitseminen on vaarallista seksuaalisuuden lisäksi myös vallan ja mammonan himojen kohdalla. Himot vie silloin ihmistä varmalla tavalla kohti turmiota ja kadotusta.

      • Uskominen ateismiin = sen tajuaminen, että on ateismia. Ja ateismia puolestaan on siksi, ettei jumaluuksista ole yhtään objektiivista näyttöä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Usko on Jumalan lahja. Jos Jumala ottaa lahjansa pois ihminen ei voi itsestään uskoa puristaa.

        Nyt olisi kyllä tärkeä puristaa järkeä tähän uskomiseen ja Jahveen ja auringonjumalan palvontaan, ja Luojalle kiitos, piispat ovat nyt osoittaneet halunsa tähän.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Usko on Jumalan lahja. Jos Jumala ottaa lahjansa pois ihminen ei voi itsestään uskoa puristaa.

        Miksi Jumala "ottaisi lahjansa pois" ja samalla de facto tuomitsisi ihmisen ikuiseen kidutukseen? Tuollainenhan edustaisi sadismin äärimmäistä muotoa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Seksuaalisuuden alueella ongelma on aina ollut, että kuka tahansa ihminen keskittyy vain tähän yhteen asiaan jättäen kaiken muun kuten Sodoman tapauksessakin oli kyse. Köyhistä ym. ei enää huolehdittu ollenkaan, kun himon tyydyttäminen vei kaiken energian. Jos ihminen idenfitioi itsensä jonkun himomuodon, olkoot se sitten mikä tahansa, kautta, niin hänen on vaikea enää nähdä mitään muuta elämänmuotoa, joiden kautta yhteiskuntaa voi rakentaa. Tämä koskee sekä heteroja, bi-ihmisiä että homoseksuaaleja.

        Tästä syystä Jumala antoi jyrkän ja ehdottoman käskyn ...

        "Älä himoitse!"

        Himoitseminen on vaarallista seksuaalisuuden lisäksi myös vallan ja mammonan himojen kohdalla. Himot vie silloin ihmistä varmalla tavalla kohti turmiota ja kadotusta.

        >Tästä syystä Jumala antoi jyrkän ja ehdottoman käskyn ...
        "Älä himoitse!"

        Luotuaan ensin ihmisen otukseksi, jolla on hitonmoinen taipumus himoitsemiseen. Eihän tuossa ole järjen häivää, paitsi jos Luoja on sadisti.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Tästä syystä Jumala antoi jyrkän ja ehdottoman käskyn ...
        "Älä himoitse!"

        Luotuaan ensin ihmisen otukseksi, jolla on hitonmoinen taipumus himoitsemiseen. Eihän tuossa ole järjen häivää, paitsi jos Luoja on sadisti.

        Himoa Jumala ei luonut - Hän loi rakkauden.

        Himo tuli maailmaan sitten pahuuden voimien myötävaikuttamana ja kuinka mieluusti ihminen omaksuikin himoitsemisen osaksi identiteettiään. Himo tappaa - rakkaus rakentaa.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Miksi Jumala "ottaisi lahjansa pois" ja samalla de facto tuomitsisi ihmisen ikuiseen kidutukseen? Tuollainenhan edustaisi sadismin äärimmäistä muotoa.

        "Miksi Jumala "ottaisi lahjansa pois" ja samalla de facto tuomitsisi ihmisen ikuiseen kidutukseen? "

        Uskon epääminen on ihmisen oma valinta. Sinulla lienee henkilökohtaista kokemusta asiasta?

        Eihän uskomistaan voi valita. Jos ei usko niin ei usko, ellei sitten tule uutta näyttöä joka viittaa uskomisen järkevyyden suuntaan. Sitä odotellessa.

        Näillä palstoilla eniten markkinoitu Jumalan versio todella on kammottava sadisti, ja sitä monien muiden kristittyjen versiota joka ei ole, pilkataan ja dissataan sekä haukutaan sen kannattajat milloin ateisteiksi, milloin feikkikristityiksi. Ja usein niin huonolla suomen kielellä, että puhujaa voisi epäillä mamuksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Himoa Jumala ei luonut - Hän loi rakkauden.

        Himo tuli maailmaan sitten pahuuden voimien myötävaikuttamana ja kuinka mieluusti ihminen omaksuikin himoitsemisen osaksi identiteettiään. Himo tappaa - rakkaus rakentaa.

        Jumalasi ei siis ole kaikkivaltias ja kaiken Luoja, jos pahuuden voimat ovat peräisin jostain muusta lähteestä kuin Hänestä. Tämä on kuule näin hitsin yksinkertaista, Antsu.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Tästä syystä Jumala antoi jyrkän ja ehdottoman käskyn ...
        "Älä himoitse!"

        Luotuaan ensin ihmisen otukseksi, jolla on hitonmoinen taipumus himoitsemiseen. Eihän tuossa ole järjen häivää, paitsi jos Luoja on sadisti.

        Luomistaru, ihmiskunnan hukkumiskuolema, ihmisten tulevienkin syntien sovittaminen naulaamalla itsensä kera poikansa kanssa ristille ja vielä tuloillaan oleva väkivaltainen loppu. Jumala on hyvin primitiivinen olento.

        Herra Jumala komppaa täysillä muinaisten juutalaisten alkukantaista ajatusmaailmaa vielä nytkin. Saisi jo päivittää itsensä nykyaikaan.

    • Anonyymi

      Minkäslainen se muunlainen uskovainen sitten on. Liekö uskossa ollenkaan? Ja mihin uskoo?
      Tuskin tavallisella ihmisellä useinkaan asiat ovat melko hyvin. Elämään mahtuu monenlaista.

    • #Kuinka tavallisesta ihmisestä tulee fundamentalistinen uskova?#

      Eikö se tällä palstalla käy hyvin nopeasti?

      • Ei. Täällä tilanne vain todetaan, mutta muutos on tapahtunut sitä ennen. Eikä muuten kysytty, että kuinka nopeasti vaan, että kuinka.

      • Anonyymi

        Lol. Toisaalta Ihmisten mielipiteissä kuka tahansa voi olla melkein mitä tahansa muutenkin.
        Samasta ihmisestä ollaan usein montaa mieltä. Mannerheimia monet arvostavat, ja toiset roistona pitävät. Jos nyt aiheeseen liittyi.

      • >Eikö se tällä palstalla käy hyvin nopeasti?

        Yritit varmaan vitsailla sitä miten muka "tavallisia ihmisiä" täällä kutsuttaisiin fundiksiksi, mutta nythän on niin että täällä ei ole ilmoittautunut ainuttakaan sielua, ei edes yhtään Antsua, joka olisi tullut uskoon palstan Patmos-osaston tai muiden fundisten "evankelioinnista", jossa muiden omaa järkeä ja ajattelua ei kunnioiteta paskan vertaa. Ei ainakaan tällä vuosikymmenellä.

        Tästä huolimatta ette koskaan ettekä missään tapauksessa katso peiliin ettekä mieti, olisiko touhuissanne jotain korjaamisen varaa tai ehkä jopa täyskäännöksen paikka.

        Turhan duunin AE (aurinkokunnan ennätys)?

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Eikö se tällä palstalla käy hyvin nopeasti?

        Minusta kun tuntuisi siltä, kuin jokainen uskovainen joka ei suostu mukautumaan teidän tahtoonne muuttuu ihan silmänräpäyksessä äärikristityksi tai fundamentalistiksi.

        Meinaatko että uskovaisten pitäisi koko ajan sätkiä teidän tahtonne mukaan kuin luterilaisen kirkon, joka luulee että ihmiset kunnioittaisivat sitä kun se vain tekee niin kuin ihmiset vaativat.

        Vastaa tähän oletko sinä täällä Jumalaa etsimässä vai pilkkaamassa ja taistelemassa kristinuskoa vastaan?

      • ArtoTTT kirjoitti:

        >Vastaa tähän oletko sinä täällä Jumalaa etsimässä vai pilkkaamassa ja taistelemassa kristinuskoa vastaan?

        Dualistien mustavalkoiset ja täysin todellisuudesta irronneet ”kysymykset” ovat usein ihan kaheleita, mutta tämä on kyllä kaheleimmasta päästä.

        Se peili, löytyykö?

        Ainakin tämän palstan pienoismaailmassa kyllä havaitsee selvästi näiden fundamentalistien ajatusmaailman värittömyyden muutoinkin, mustaa ja valkoista vailla edes harmaan sävyjä. Asioista muodostetaan hyvin pelkistetty kuva ja tämä yksinkertaistus on sitten se totuus. Mutta koska asiat ovat hyvin kompleksisia, niin vituralleenhan tuo väistämättä menee. Todellisuus on kai omasta mielestä kuitenkin hyvin hallinnassa kun kuvittelee sen hyvin simppeliksi, jolloin sen jäsentelykään ei tuota ongelmia.

    • Anonyymi

      Se käy ihan samoin kuin Sakkeukselle kävi aikanaan, lukekaa sieltä.

      tai no jospa laitan sen tähän ok;

      1. Ja hän tuli Jerikon kaupunkiin ja kulki sen läpi.
      2. Ja katso, siellä oli mies, nimeltä Sakkeus; ja hän oli publikaanien päämies ja oli rikas.
      3. Ja hän koetti saada nähdä Jeesusta, kuka hän oli, mutta ei voinut kansalta, kun oli varreltansa vähäinen.
      4. Niin hän juoksi edelle ja nousi metsäviikunapuuhun nähdäkseen hänet, sillä Jeesus oli kulkeva siitä ohitse.
      5. Ja tultuaan sille paikalle Jeesus katsahti ylös ja sanoi hänelle: "Sakkeus, tule nopeasti alas, sillä tänään minun pitää oleman sinun huoneessasi."
      6. Ja hän tuli nopeasti alas ja otti hänet iloiten vastaan.
      7. Ja sen nähdessään kaikki nurisivat sanoen: "Syntisen miehen luokse hän meni majailemaan."
      8. Mutta Sakkeus astui esiin ja sanoi Herralle: "Katso, Herra, puolet omaisuudestani minä annan köyhille, ja jos joltakulta olen jotakin petoksella ottanut, niin annan nelinkertaisesti takaisin."
      9. Niin Jeesus sanoi hänestä: "Tänään on pelastus tullut tälle huoneelle, koska hänkin on Aabrahamin poika;
      10. sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on."

    • Anonyymi

      Onko olemassa tavallisia ihmisiä?

      • Se on asia, mitä ei ole tutkittu tarpeeksi.

      • Anonyymi
        T218O kirjoitti:

        Se on asia, mitä ei ole tutkittu tarpeeksi.

        Onko päätäsi tutkittu tarpeeksi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko päätäsi tutkittu tarpeeksi?

        Sehän riippuu ihan siitä mitä on haluttu selville. Olen minä johonkin visailuihin osallistunut.

      • Anonyymi
        T218O kirjoitti:

        Sehän riippuu ihan siitä mitä on haluttu selville. Olen minä johonkin visailuihin osallistunut.

        Parhaiten oppii osallistumalla elämään. Paradoksaalisesti virheistä oppii yleensä eniten.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Parhaiten oppii osallistumalla elämään. Paradoksaalisesti virheistä oppii yleensä eniten.

        Elämään osallistumista ei ole kukaan elävä ja elänyt voinut välttää, joten siinä mielessä oltaisiin jo samalla viivalla kaikki me elävät. Sillä miten elää on kuitenkin vaikutusta lopputulokseen.

      • Anonyymi
        T218O kirjoitti:

        Elämään osallistumista ei ole kukaan elävä ja elänyt voinut välttää, joten siinä mielessä oltaisiin jo samalla viivalla kaikki me elävät. Sillä miten elää on kuitenkin vaikutusta lopputulokseen.

        "Sillä miten elää on kuitenkin vaikutusta lopputulokseen" - tämä, on sanottu, että esim. elämän jälkipuoliskolla pahinta ei ole luopuminen, vaan tunne siitä että elämä on jäänyt tavallaan elämättä.
        Tarkoitetaan tällä sitä että ei olla oltu esim. läsnä ihmissuhteissa etc..Toki aina on kai mahdollista aloittaa alusta, ainakin uudestaan ajattelemaan.. sanovat viisaat.....

    • Anonyymi

      Tämä onkin mielenkiitoinen kysmysy johon ei kukaan tiedä vastausta. jotain viitteitä voi antaa köhyys syrjäytyminen kiusaaminen jne..ja sitten kun pää sekoaa se sekooa. Itsellä EI kokemuksia ihan mutta melkein mutta ihan toimeentuleva ihminen mustakin tuli. Eli luulen mielenterveysongelmia joillain. ja joukossa tyhmuyys tiivisty.

      • Ainoa tapaus jonka henkilökohtaisesti tiedän ryhtyneen tavisluterilaisesta uskovasta "uskoontulleeksi" fundikseksi, oli elänyt jokseenkin häiriinnyttävää lapsuutta, oli omituinen vähän syrjäytynyt hönö, veti tolkuttomasti päihteitä ja sitten se viimein napsahti ja lahkoherätys oli lopputulos ja ilmeisesti loppuelämän suuntakin yhtä aikaa.

      • Anonyymi
        T218O kirjoitti:

        Ainoa tapaus jonka henkilökohtaisesti tiedän ryhtyneen tavisluterilaisesta uskovasta "uskoontulleeksi" fundikseksi, oli elänyt jokseenkin häiriinnyttävää lapsuutta, oli omituinen vähän syrjäytynyt hönö, veti tolkuttomasti päihteitä ja sitten se viimein napsahti ja lahkoherätys oli lopputulos ja ilmeisesti loppuelämän suuntakin yhtä aikaa.

        Onko myrkkytipallakin ollut sellainen lapsuus?

        tuo tapasi esiintyä viittaa johonkin sellaiseen mahdollisuuteen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko myrkkytipallakin ollut sellainen lapsuus?

        tuo tapasi esiintyä viittaa johonkin sellaiseen mahdollisuuteen.

        Kysy niiltä neljältä tohtorissukulaiseltasi. Ja varo, ettei valokuvissa näy yhtäkään talitinttiä!

    • Anonyymi

      Jokainen ihminen on puolittain fundamantaalinen. Ego ei tunne armoa. Täysi renttu jatkuvasti saamapuolella. Avain on miten suhtautuu lähimmäisiin. Kaksi äärilaitaa: juoruilevat ja fanaattiset lakihenkiset. Yhdistävä tekijä: molemmat yksinäisiä pallot hukassa.

    • Anonyymi

      Joskus ihmiset elävät myötäilemällä enemmistöä. Traagista tässä on, että useimmiten juuri sen kautta kehittyy petollisimmat kuplat kuten illuusio hyvinvoinnista ja vallasta. Uskonto voi olla joskus ihmisen pakomatka pois todellisuudesta, mutta sen kautta voi löytää muutakin.
      Toisaalta maailma tarjoaa omia pakoreittejään: viihdettä, kiirettä ja taas viihdettä.
      Pahinta on välinpitämättömyys. Ihmisestä tulee kauppatavaraa.

      • Ihan kuin maailma ei voisi tarjota muita pakoreittejä kuin viihdettä ja kiirettä. Jotenkin luonnosta vieraantuneelta näyttää tuo mallisi, että tarjolla on joko usko tai maailma, ja maailma on täynnä kiirettä ja viihdettä. Todellakin, pakomatka todellisuudesta...

      • Anonyymi
        T218O kirjoitti:

        Ihan kuin maailma ei voisi tarjota muita pakoreittejä kuin viihdettä ja kiirettä. Jotenkin luonnosta vieraantuneelta näyttää tuo mallisi, että tarjolla on joko usko tai maailma, ja maailma on täynnä kiirettä ja viihdettä. Todellakin, pakomatka todellisuudesta...

        Mitä muita pakoreittejä maailma mielestäsi tarjoaa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä muita pakoreittejä maailma mielestäsi tarjoaa?

        Minä ainakin tasaisin väliajoin, muutaman kerran viikossa "pakenen" metsään, merenrantaan, kallioille, niityille tai muihin luonnonympäristöihin. Siellä en koe kiirettä, enkä viihdettä, vaan rauhaa ja ykseyttä luonnon kanssa.

    • Anonyymi

      Mulla taas on tuttavaperhe jonka isä alkoi horista uskontoasioita ja kävi kaatumaseuroissakin ja tämä tapahtui kun sairastui epilepsiaan. Ennen oli ihan järkevä mies. Alkoi nähdä hallusinaatioita ja näki naapuritkin vihollisina samoin kaikki jotka oli ennen ystäviä. Niin ajattelen että uskontokin on joku aivoperäinen häiriö,

    • Anonyymi

      Koska Raamatussa ei ole yhtään asiavirheitä paitsi käännösvirheitä.

      Alkuperäistä kieltä sisältävät Raamatut ovat käännösvirheettömät enkä usko että kirjoitusvirheitä olisi mutta ei ainakaan niun paljon ettei selväksi kävisi kuinka tärkein tapahtuu eli Helvetiltä pelastutaan uskomalla Jeesukseen.

      • Palstalla ainoana pelastavana uskona tarjoiltu kirjaimellinen Raamatun sanaan uskominen on ja pysyy prosenttiliikkeenä ellei hiivu promilleliikkeeksi.

      • Anonyymi
        a-teisti kirjoitti:

        Palstalla ainoana pelastavana uskona tarjoiltu kirjaimellinen Raamatun sanaan uskominen on ja pysyy prosenttiliikkeenä ellei hiivu promilleliikkeeksi.

        Raamatun ilmoituksen mukaan uskoa ei juurikaan löydy ailloin kun Jeesus palaa uudelleen takaisin noutamaan palvelijansa pois, eli olet varsin oikeassa siinä !

        mutta kuten tiedämme, yhden taistelun häviäminen ei tarkoita sodan häviämistä.

        kaiken lopussa Jeesus hallitsee yhdessä uskovien kanssa, siihen on hyvä varautua.

    • Anonyymi

      Lapsesta asti aivopesty uskonnollisuuteen upotettu ihminen, joka on niin herran pelvossa, ettei uskalla käyttää omaa järkeään. Jos epäilee, uskoo olevansa kadotukseen tuomittu.
      Aikaisempina aikoina uskonto hallitsi kovalla kädellä kaikkia. Valistus ja tutkimus on sentään vapauttanut ajatuksemme, joten emme enää ole velvoitetut elämään satojen vuosien takaisten uskomusten mukaisesti.
      Meidän tulee ajatella fundamentalisteja myötätunnolla. He ovat omien uskomuksiensa ja uskonkäsityksensä vankeja.

    • ”Kuinka tavallisesta ihmisestä tulee fundamentalistinen uskova?”

      Olen joskus aiemminkin tätä pohtinut. Mielestäni se liittyy vahvasti kehitykseen, jolloin muodostamme näkemyksen siitä, millainen maailman on. Lapsihan omaksuu perheensä selitykset ja joskus 10 -12 vuotiaana alkaa muodostamaan omaa.

      Kun lapsen maailmassa kaikki tuntuu olevan yksinkertaista ja selkeää, niin aikuistumiseen liittyy se, että alkaakin havaita monimutkaisuuksia ja toisille vaikeitakin asioita, joihin ei enää yksinkertaisen selityksen riitä. Sitten riippuu paljon yksilöstä, miten tuota varsin ahdistavaakin vaihetta käsittelee.

      Jos kotoa omaksuttu malli törmää toistuvasti ympäröivän todellisuuden kanssa, se luo suuren ongelman. Suurin osa kykenee ottamaan vastaan tuon eksistentiaalisen ahdistuksen, mutta osalle se todella tuottaa vaikeuksia.

      Kun fundamentalismi perustuu tietyllä tavalla lapsenomaiseen yksikertaistuksiin ja selkeisiin raameihin, niin tiettyjä persoonallisuuksia se viehättää. Näin voi ohittaa sen tosiasian, että maailma on monimutkainen eikä aina saa selityksiä kaikkeen. Eli tähän eksistentiaalisen ahdistukseen omaksutaan joku ulkoannettu oppi.

      Vaatimus sille, että nämä luopuisivat näkemyksistään, on siis oikeastaan aika rankka paikka. Se kun tarkoittaa heidän oman rakennelmansa täydellistä luhistumista. Mitä pidempään on eletty fundamentalismin kaltaisessa maailman kuvassa, sitä pelottavampaa on siitä luopua.

      Eikä kyse ole siitä, miten älykäs jne. on! Tässä mennään aika syvälle psyykkeeseen, johon liittyy vahva emotionaalisuus.

      Vähän samaa voisi heijastaa vaikka siihen, että kun kotona on kova sotilaallinen kuri, niin aikuistuessa ei syystä tai toisesta kestä itsesäätelyä, vaan turvautuu lopulta samaan malliin. Se luo turvallisemman olon joskus varsin sekasortoisen oloisessa maailmassa.

      • Anonyymi

        Rukoile, että saat Pyhän Hengen ja uskon lahjan. Muuten et tule koskaan ymmärtämään mitä aito usko Jeesukseen on.

    • Minun nähdäkseni ihan "tavallisesta" ihmisestä ei Suomessa tule fundamentalistia. Taustalla ovat taipumus uskonnollisuuteen ja kenties jo lapsesta saakka alkanut manipulointi. Myös matala koulutustaso on pääsääntöisesti tyypillistä. Korkeamman koulutustason fundamentalistit ovat sitten heitä, jotka useimmiten keräävät hyödyt ilmiöstä.

      • Anonyymi

        Miksiköhän sitten esm aasiassa mm Kiinassa tulee suuret määrät aikuisia ihmisiöä uskoviksi, onko sielläkin se lapsena saatu manipulointi syynä siihen vai?

        Soulissa on esm hellseurakunta jossa on noin 800 000 jäsentä ja hengellisiä tilaisuuksia eli evankeliumin jlistusta pidetään monta joka päivä kun tiloihin ei sovi kuin osa yhtaikaa.

        ovatke he kaikki kouluttamattomia ja lapsena manipuloituja?

        Jospa asia onkin niin, että ne jotka eivät tule uskoviksi, ovat niitä lapsena manipuloituja kommarien ja muiden perintönä manipulaationsa saaneita uuden sukupolven edustajia !

        täälläkään on tuskin ketään ateistia tai sellaist aleikkivää joilla ei olisi sellainen kotitausta jo monessa polvessa, näin se menee.

        jos ihminen jota ei olekukaan aivopessyt mihinkään kuulee evankeliumin, hän on halukas vastaamaan siihen olkoot niin korkeasti oppinut kuin onkin, ei se ole este Jumalan suunnitelmaan osallistumiseen omalla kohdallaan.

        nykyisin tämä umpihölmö aivopesu kaiken itsekseen kehittymisestä johtaa kansan kauaksi todellisesta tiedosta ja kokonaisymmärryksestä, moraaliseen ja henkiseen rappioon, kun ei ol emitään syytä erota eläinkunnasta käytösmalleiltaan, miksi olisi kun ollaan kuulemma osa siitä.

        Osa ihmisistä vain on uskonnollisuuteen taipuvaisia. Aasiassa kristinusko on jotakin uutta ja trendikästä monin paikoin. Kun amerikkalaistyyliin lähdetään uskoa myymään, tulokset ovat varmastikin hyviä. Manipulointihan voi tapahtua hyvin aikuisenakin ja tästä hyvä esimerkki ovat Suomen helluntailaiset, joista monilla onkin vähintäänkin kirjava menneisyys.

      • Anonyymi
        InhottavaRealisti kirjoitti:

        Evoluutiosatu on epätieteellinen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jospa asia onkin niin, että ne jotka eivät tule uskoviksi, ovat niitä lapsena manipuloituja kommarien ja muiden perintönä manipulaationsa saaneita uuden sukupolven edustajia !

        täälläkään on tuskin ketään ateistia tai sellaist aleikkivää joilla ei olisi sellainen kotitausta jo monessa polvessa, näin se menee.

        jos ihminen jota ei olekukaan aivopessyt mihinkään kuulee evankeliumin, hän on halukas vastaamaan siihen olkoot niin korkeasti oppinut kuin onkin, ei se ole este Jumalan suunnitelmaan osallistumiseen omalla kohdallaan.

        nykyisin tämä umpihölmö aivopesu kaiken itsekseen kehittymisestä johtaa kansan kauaksi todellisesta tiedosta ja kokonaisymmärryksestä, moraaliseen ja henkiseen rappioon, kun ei ol emitään syytä erota eläinkunnasta käytösmalleiltaan, miksi olisi kun ollaan kuulemma osa siitä.

        Vaikea sanoa. Minun kotitaustani on ollut taloudellisesti äärimmäisen vaatimaton. Jonkinlainen peruskirkkouskovaisuus sieltä löytyy ja kriittisyyteni uskontoja kohtaan on ollut minulle selvää jo lapsesta. Kotoa ei ajattelutapani ole tullut. Myöskin poliittinen aktiivisuus oli kotitaustassani äärettömän matalaa, joskin vasemmisto varmaankin ääniä sai - jos äänestymään edes vaivauduttiin. On vaikeaa kuvityella, että matalan koulutustaustan omaava kotiväki olisi Kokoomustakaan äänestänyt. Kepu minun kotiseudullani jyräsi, kuten lukuisissa muissakin Suomen maalaiskunnissa. Siitä ehkä kumpuaakin jonkinlainen epäluottamukseni Kepuun: otteet olivat varsin kovat, kun todellista vastavoimaa ei ollut.

        Muistan lukioajoilta, kun kinasimme yhden uskovaistaustaisen äärimmäisen älykkään - selkeästi minua lahjakkaamman - uskovaisperheen pojan kanssa evoluutiosta. Surullinen tapaus sikäli, että kun poika sitten kotoaan opiskelemaan irtosi, diabetes ja alkoholiin tutustuminen veivät hengen.

        Kun luen julistustasi, siitä ei oikein syvällinen yleissivistys valitettavasti ilmene.

    • Anonyymi

      Suomessa yleensä ääriuskovaiseksi kasvetaan uskovaisessa perheessä aivan kuin esimerkiksi ääriislamistiksikin kasvetaan kyseisissä kulttuureissa samanlailla voi kasvaa äärikommunistiksi jne...mikä nyt sattuu olemaan kyseisen ihmisen mielenkiinnon kohde ja luonne fanaattinen luonne on yleensä hyvä kasvualusta kaikelle ääritoiminnalle uskonto poilitiikka tai jopa urheilu

    • Anonyymi

      Tämänpäivän suomessa syntyneet uskontojen lahkolaiset olisivat todennäköisesti ääri-islamisteja jos olisivat sattuneet syntymään islamistiseen maaahan ja perheeseen

      • Anonyymi

        Et taida tietää kuinka paljon islamisteja kääntyy Raamatulliseen uskoon omassa kotimaassaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et taida tietää kuinka paljon islamisteja kääntyy Raamatulliseen uskoon omassa kotimaassaan!

        Et taida tietää kuinka paljon ns.kristityissä maissa kääntyy ihmisiä muslimeiksi.

        En erottelisi uskontoja vaan kulttuureja mitkä ovat otollisia määrätyn luonteen omaaville ihmisille joista tulee kulttuurinsa tuotteita uskovaisia siis

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et taida tietää kuinka paljon ns.kristityissä maissa kääntyy ihmisiä muslimeiksi.

        En erottelisi uskontoja vaan kulttuureja mitkä ovat otollisia määrätyn luonteen omaaville ihmisille joista tulee kulttuurinsa tuotteita uskovaisia siis

        Evankeliumissa on sama voima kohtaamaan sama minkä kulttuurin, ja tekemään sen työn jota varten se on lähetetty eli tuomaan yksilölle varmuuden omakohtaisesta jumalasuhteen korjaantumisesta ja sitä kautta ikuisesta elämästä.

        Siperian korvessa monta sukupolvea elänyt shamaani saa kokea sen voiman ja muutoksen vaikka tietää että huomenna voi olla marttyyri kyläläisten toimesta.

        Kaikki uskonnot toimivat samalla tavalla periaate on siis sama ja varmasti on otollista seutua siperian korpi mille uskonnolle hyvänsä

    • Anonyymi

      Afrikka on hyvä kasvualusta uskonnoille johtuen siitä että siellä on paljon kehitysmaita missä ihmiset eivät saa tietoa ja taikauskot ovat vahvasti vielä voimissaan

      tietoyhteiskunnissa esimerkiksi pohjoismaat uskonnot ovat menettäneet merkityksensä ja se on suoraan yhteydessä yhteiskuntien kehitykseen tietoyhteiskunniksi

    • Anonyymi

      Ihminen näkee toisessa ihmisessä oman kuvansa

    • Anonyymi

      Mielenkiintoisempi olisi kysymys miten uskovainen hylkää uskontonsa ja kääntyy uskonnottomaksi perustuuko tämä esimerkiksi tietoisuuden kasvuun joka avaa silmät.

      Trendihän on ollut tämä esimerkiksi suomessa ja ruotsissa

      • Anonyymi

        JOS uskova hylkää uskonsa, uskonto pitääkin hylätä kuten hylätään taas joululahjojen käärepaperit, ei niitä aleta palvoa seuraavaan jouluun asti, lahja lienee tärkein.

        jos siis joku hylkää uskonsa, siinä on takuuvarmasti ollut jotain joka ei ole kestänyt siihen liittyvää vaikeaa puolta, Jeesu s kysyi aikanaan seuraajiltaan mm, "tahdotteko tekin mennä pois.."?
        saman voisi jokainen uskonsa hylkääjä kysyä itseltään, ja siihen saa vastauksenkin itseltään jos kykenee rehellisyyteen .
        Uudestisyntyneen tietoisuuteen ei tule mitään lisää joka veisi voiton siitä uskonelämästä joka on sydämeen syttynyt, se on mahdottomuus.
        Jumalan Pyhän Hengen antama valo voittaa aina kaiken muun valon, koska se on itse valkeus ja jalkojemme lamppu, kuten Raamattu kuvaannolisesti asian kertoo.

        Apostoleille kerrottiin että jos jatkat tuota uskomistasi, menetät pääsi!

        ei Apostolit niin tyhmiä olleet etteivätkö olisi tajunneet mitä pään menetys tarkoittaa, mutat heillä oli suurempi päämäärä kuin pään säilyttäminen kenties parikymmentä vuotta lisää, ei he luovuttivat päänsä iloiten koska se painoi vaakassa paljon vähemmän kuin uskonsa !

    • Anonyymi

      En ymmärrä tuota puhetta tietoyhteiskunnan ja uskon välisestä taistelusta!

      olen kaiken ikäni elättäny titseni ja perheeni nimenomaan tietotaidon hankkimisella mahollisimman monelta alalta, ja edelleenkin joka päivä askartelen samojen tietoasioiden kanssa eikä siinä ole minkäänlaista ristiriitaa ollut koskaan.

      tieto palvelee ajallista ja ikuista elämää omilla saroillaan, ja usko palvelee samoin kumpaankin suuntaan, mikä siinä on ongelma en ymmärrä !

      jos korjaan esm oikein hankalaa vaikkapa auton mittariston mikrokontrolleriin liittyvää ongelmaa, niin samalla kun teen tutkimusta, saatan puhua Jumalan suuntaan, että annappas nyt minulle viisautta tähän asiaan, ja varsin usein hoksaan jonkin joka oli piilossa ja asia tulee kuntoon, eli ilman ajallista viisautta mikään ei toimi tässä ajassa, eikä uskova voi heittäytyä mihinkään uskonkuplaan kellumaan ja odottamaan ties mitä.

      minulle usko on tällaista.

      täällä pilkallisesti kirjoitetaan kaatumaseuroista ja kuinka huomenna olin mielisairaalassa jne... eli ihan satasella hulluja juttuja.

      Mitään tuolaista ei terve kristillisyys pidä sisällään, Jeesuksen aikana jokainen mielipuoli sai järkensä takaisin, ja jos joku tänä aikana menettää sen jonkin kaatumaseuran takia, niin se on varmuudella jotain muuta kuin sitä tervettä opinmuotoa.
      usko on mitä käytännöllisintä arkielämää.

    • Anonyymi

      Kommentointini on lähinnä osoitettu näille äärilahkolaisille ei siis maltillisille uskovaisille uskonnosta riippumatta

    • Anonyymi

      jos korjaan esm oikein hankalaa vaikkapa auton mittariston mikrokontrolleriin liittyvää ongelmaa,

      Itse olen yrittäjä ja parhaat ideani olen aina saanut saunan lauteilla
      pojalleni olen opettanut että sauna on suomalaisen miehen kirkko ja pikkumiehelle se meni niin perille että oli tutuilleni puhunut kuinka isän kanssa käydään usein kirkossa tutut kyseli jo olenko uskoontullut ennen kuin asia selvisi saunomiseksi

    • Anonyymi

      Apostoleille kerrottiin että jos jatkat tuota uskomistasi, menetät pääsi!

      ei Apostolit niin tyhmiä olleet etteivätkö olisi tajunneet mitä pään menetys tarkoittaa, mutat heillä oli suurempi päämäärä kuin pään säilyttäminen kenties parikymmentä vuotta lisää, ei he luovuttivat päänsä iloiten koska se painoi vaakassa paljon vähemmän kuin uskonsa !

      Niin ja inkvisition aikana uskoon tultiin samalla metodilla.

      Itse tunnen muutaman ihmisen jotka ovat jättäneet uskontonsa taakseen ja ovat tyytyväisiä ratkaisuunsa en viitsi kertoa syitä miksi ovat uskontonsa jättäneet ovat aika rumia tarinoita liittyen heidän lapsuuteensa ja uskonnollisiin perheisiin

      • Anonyymi

        Joo ei kannata kaikkea kertoa, niin jää faktatkin tukimatta eikö niin.

        kukaan ei ole tullut uskoon siksi että menettäisi päänsä, millä päällä te jotkut oikein ajattelette näitä asioita !

        inkvisioon ei liity mitään Raamatun ilmoittamaa oppia eikä elämää, se on täydellistä pimeän mielen järjestelmää, vai antoiko Jeesus oppilailleen ohjeet kuinka rakennatte toimivan inkvisiition ?

        Uskoontulemisessa ensimmäinen asia on jättää uskonto taakseen, sanottakaoon sekin tälle ymmärtämättömälle kansalle.

    • Anonyymi

      Vielä niinkin myöhään kuin 1884 oli suomalaisilla kirkoilla käytössä jalkapuu ja sitä käytettiin rangaistuksena jos esimerkiksi ei oppinut katekismusta tai ei oppinut lukemaan myöskin jos jätti kirkonmenot väliin saatettiin rankaista jalkapuulla.

      Tuntuu aivan käsittämättömältä että tuosta kirkon tavasta on noin vähän aikaa

      • Anonyymi

        Niinpä, ja kaikein hulluinta on se, että sellaisella jalkapuutouhulla ei ole mitään tekemistä Raamatusta nousevan uskon kanssa, eikö ole ihmeellinen kirkko joka oli lukutaidoton ja umpisokea luulessaan ihmisitä tulevan Jeesuksen seuraajia jalkapuussaa hah !

        Jeesus kysyi aikanaan joukoiltaan mm; tahdotteko tekin mennä pois !

        siitä jalkapuuhun on pitkä ja surkea tie.

    • Anonyymi

      Monet fundamentalistiksi kääntyneet ovat ensin hankkineet itselleen profetoimisen lahjan vuosikausien ankaralla harjoittelulla, joka käsittää pääasiassa viinan ja muiden päihteiden rankkaa väärinkäyttöä.

      • Anonyymi

        Ahaa ja milläs tavalla sinä olet hankkinut tuon valehtelemisen taidon, voisitko harkita aikuiseksi kasvamista!

    • Anonyymi

      Ajatus uskonnottomuudesta saattaa kuulostaa hyvin pelottavalta asialta siinä ihminen joutuu ottamaan täyden vastuun itsestään ja se vaatii terveen suhtautumisen itseen ja elämään se ei varmasti ole helppoa ihmiselle joka on uskonut että hänestä pitää joku muu huolem ja hoitaa asiat jos ei itse osaa /pysty

      • Anonyymi

        Älä nyt viitsi tuolalista höpöttää, onko se vastuun itsensä ottamisen kieltämistä jos pitää päänsä selvänä kaiken ikänsä, maksaa tunnollisesti hulluimmatkin verot ja poliitikoiden hölmöilyt, tunnustaa rikoksensa jos sellaisia on tehty, jne... eikä antaudu yhteiskunnan holhokeiksi milloin mistäkin syystä!

        kuinka usein uskova työllistää poliisia riehumisillaan ja tappeluillaan, kerrotko?

        entäs ne paljastuneet huumekaupat, miksi ihminen haluaa sekottaa päänsä kun on vasta suuresti valaistunut evoluution täydellisyydestä, johtuuko se siitä täydestä vastuun ottamisesta, ja miksi sellainen pitää tehdä mahdollisimman salaa, kerro!

    • Anonyymi

      Katos nyt on näköjään löytynyt käveleviä käärmeitä, puhuviakin löytyisi jos onnistuisi palauttaa värähtelyt versumista!

      eipä turhaan Raamattu kerro kuinka käärme palautettiin maata kiemurtelemaan aikanaan !

      tiede on hyvä evankelista aina kun eivät hoksaa sitä peitellä.

    • Anonyymi

      kuinka usein uskova työllistää poliisia riehumisillaan ja tappeluillaan, kerrotko?

      En tiedä listaako poliisi asiakkaistaan ovatko nämä uskonnollisia vai ei?Ei harmainta aavistusta siis

      • Anonyymi

        Uskovaiset ovat työllistäneet nykyäänkin poliisia ja oikeuslaitosta vihapuheillaan ja raiskauksillaan.

    • Anonyymi

      Liittyvätkö nämä eläinkeskustelut joten näihin aiheisiin?

    • Anonyymi

      Räsänen jalovaara koivistojne....voisi laittaa tähän loputtomat listat uskovaisstatuksella olevia kristittyjä pelkästään jotka työllistävät poliisia saati sitten jos kaikista uskonnoista laitettasiin rikollisten nimet

      • Anonyymi

        Ei pidä unohtaa uskoa,toivoa eikä rakkautta.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kyse synnynnäisestä taipumuksesta (sen takia kansanryhmänä suojeltuja kuten homot)
      Mun mielestä nää pitäs voida hävittää kuten muutkin haitta eläimet.
      N.A.Z.I

      • Anonyymi

        EI me voida elää mailmassa sellaisten ihmisten kanssa joita häiritsee fundikset homot pedofiilit jne...
        Sellaiset ihmiset pitää HÄVITTÄÄ taikka sitten fundikset homot pedofiilit ja mitä niitä nyt onkaan pitää HÄVITTÄÄ
        Päästään sellaiseen rauhalliseen olotilaan ihmisiä ei häiritse mitkään asiat taikka Kaikki häiritsevät asiat on poistettu

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2920
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1686
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1567
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1384
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      402
      1308
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1089
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1047
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe