Nyt Ylen mielipidemittaus kertoo, että Keskustapuolue on uponnut 10% tuntumaan kannatukseltaan.
Syyllisten etsiminen voi alkaa, kuka upotti Keskustan?
Kuka upotti Keskustan?
17
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kannattaa jatkaa SDP:n apupuolueena, varsinkin jos pääministeriksi saadaan toveri Marin.
Silloin saadaan varmistettua, että Keskustan kannatus rikkoo 10 %:n rajan, nurinpäin.
Toveri Marinin hallituksella on Keskustan puh.johtajan mielestä niin kunnianhimoinen ohjelma, että kaikkea ei varmaan saada toteutettua.
Toveri Stalinilla olin maailman demokraattisin perustuslaki, jopa niin demokraattinen, että siinäkään ei saatu kansalaisten kaikkia oikeuksia toteutettua.
Näin mennään ja uskotaan, että Kreikka auttaa Suomea taloudellisissa vaikeuksissa.
Siksi Suomen ei tarvitse välittää EU:n komission varoituksesta. - Anonyymi
Mitä tiedän perinteisten Keskustan kannattajien ajattelusta, niin mikäänhän ei heille ole enemmän myrkkyä kuin toimia epäitsenäisesti demarien vasallina. Punamultayhteistyö on eri juttu.
- Anonyymi
Ei kuka vaan mikä no keskustaan ajama politiikka ajaa keskutan alle 10% kannatukseen vasemmistopuolueita kun oli 3 jo ennen kepun siirtymistä vasemmistoon.
- Anonyymi
Kun kommentoit, luetuta aivotuotoksesi jollain ulkopuolisella taholla ennen julkaisua, pliis!
Kirjoitusvirheiden vuoksi on joskus vaikea päästä jyvälle itse jutun sanomasta!!!
Muutenhan tuo sinun toimintasi vastaa Suomen hallitusen "vatulointia". Sipilä tietää, näin on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun kommentoit, luetuta aivotuotoksesi jollain ulkopuolisella taholla ennen julkaisua, pliis!
Kirjoitusvirheiden vuoksi on joskus vaikea päästä jyvälle itse jutun sanomasta!!!
Muutenhan tuo sinun toimintasi vastaa Suomen hallitusen "vatulointia". Sipilä tietää, näin on.Laitoin toki luetutevaksi antsalla mut ei oo viel tullun postis oikekirjotus versiota mut anan busa tulee koht sit tullo katrukka juhan alamaine tuoma mule kirjeet.
- Anonyymi
Kuka oli pääministerinä kun kannatus romahti? Kuka neuvotteli kepun hallitukseen? Voisiko olla jopa tietoista kepun alasajoa?
- Anonyymi
keskusta nousee kohta kovaa, kurvinen on nuolemassa paraikaa rinteen kenkiä
- Anonyymi
Tietääkö ja myöntääkö keskustan johto vieläkään, miten onneton päätös oli mennä hallitukseen, ei minkäänlaiseen.
- Anonyymi
Sitkeästi yrittävät päästä takiaispuolueeksi.
Sipilän 2015 Al Jaazerassa levinnyt kutsu ja kutsuttujen tekemät rikokset, varsinkin keskustan suurimman kannattaja alueen vaalipiirissä. Niin sanotusti, omat koirat purivat, eli hylkäsivät keskustan.
- Anonyymi
Joku otti tapin pois kepulilaivasta, mutta laivan kapteenilla ei ole valtuuksia laittaa sitä takaisin, kun perämiehet ja kokki käskee.
- Anonyymi
Kohta pitää kaikkien (sdp,vas ja keskusta) yhdistyä jos aikovat pärjätä persuille buaaahaaahaaaaaa.Pedokeskusvassarit ry.
- Anonyymi
Kepun upotus alkoi jo Sipilän puheenjohtaja/PM aikana. Nyt Kepua upottavat sen oma jäsenistö, kansanedustajat ja koko puoluejohto. Piakkoin alkava hallitusvasallin oma ampuu lisää nauloja kepun arkkuun. Juuri tästä syystä Kepu on saatava hinnalla millä hyvänsä hallitukseen. Se on maalaisliiton takuuvarma loppu.
- Anonyymi
SIPILÄ !
- Anonyymi
Samaa teki Anne Berner joka tuhosi meidän taksit ja yritti tuhota vielä junaliikenteen. Tuo noita-akka olisi halunut yksityistää koko suomen.
- Anonyymi
Se on mille vain puolueella myrkkyä, jos vaihdellaan mielipidettä asioista täysin toiseen suuntaan, kuin on aiemmin toimittu. Miten äänestäjä voi pysyä mukana menossa, jos takki kääntyy koko ajan.
- Anonyymi
SIPILÄ UPOTTI AKTIIVIMALLILLA.kUAPA SITÄ PIISKRIA AA! oLISI ATANUT 20 EUROA JOKSISESTA ASIALLISESTA HAKEMUKSESTA LISUKETTA, NIIN OLISI NYT EHKÄ SSUURIN PUOLUE!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1377189Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1265005L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa684382TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153503Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242311Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3021809Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241716Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91619- 671495
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581458