SDP:n kannatus...
... on tällä hetkellä 13,2 %. Näin kertoo uusin Ylen tuore kannatusmittaus. Puolue on nyt neljäntenä ja silti johtaa maata, vaikka ihmiset eivät enää sitä haluaisi.
Väärä puolue johdossa
32
<50
Vastaukset
- Anonyymi
AnttikinR tulossa takaisin. Harakasta posti minsteri kun osaa lentää. Antti siihen tilalle. Kuin pian Antti sekoittaa taas uuden pestinsä.?
- Anonyymi
Sipilä j ohtoon nin saadaan köyhät stväkyykkyyn ja
Rikaille postin johtajile lisää miljonia ja miljonia
Ja lisää maataloustukkee. Ja lisää jusseille ulkomaan lommpåoo ja ulkomaan sun t oaja
Mi y ä jussit nyråt teköö auraako lunta pelloilta jaitä
Obvat e t el än asunoilaan.
- Anonyymi
Gallupit eivät edelleenkään äänestä, eikä pääministereitä Suomessa edelleenkään valita opposition huutoäänestyksellä.
- Anonyymi
Kotvan aikaa kun sdp elvistelee Rinteen vedellessä Marinia naruista kuin marionettia, kepu tekee viimeisen kuolinkorahduksensa, äänestää jossain välikyssärissä opposition mukaan ja hallitus on nurin. Povaan, kun se ei mitään maksa, ettei vanhan pohjille luotu sateenkaarihallitus pitkälle sätki kun on mentävä kyselemään kansalta mandaattia.
- Anonyymi
Muistetaanpas vaalitulos. Kaikki muu on irrelevanttia.
- Anonyymi
Environment kirjoitti:
Näin on ;-)
Hallituspohja säilyy ja valtakunnassa kaikki hyvin !Näin on, odottelemme venhosen vesilaskua.
Eikö sekin vesi voisi myydä joka venhosen kertynyt, kuin aurinkösähökin, jos vaikka vesilaitos laittaisi kiertoon. Sulla taisi venhonen olla ettei pidä vettä.
https://www.youtube.com/watch?v=zS7NZJM5I2Y Anonyymi kirjoitti:
Näin on, odottelemme venhosen vesilaskua.
Eikö sekin vesi voisi myydä joka venhosen kertynyt, kuin aurinkösähökin, jos vaikka vesilaitos laittaisi kiertoon. Sulla taisi venhonen olla ettei pidä vettä.
https://www.youtube.com/watch?v=zS7NZJM5I2YKiitos :-)
Leppoisaa itsenäisyyspäivää.
- Anonyymi
Demarit tippunut kevään eduskuntavaalituloksesta -4,5%, eli enemmän kuin joka neljäs äänestäjä on pettynyt..petetty? Entäs Keskusta tippunut samalla ajalla -0,9%. Eli mitä ihmettä taas horistaan vain Keskustan romahduksesta?
Keskustalla oli...niinkuin demareillakin kuningas-hetkensä. Oikaista selkänsä ja näyttää, että heillä on selkärankaa ja arvomaailma kohdillaan. Ansaita vielä niiden viimeistenkin kannattajien luottamus ja aloittaa tekemään rehellistä, avointa, kansan edun mukaista politiikkaa. Kansan etu edellä.
Mitä he tekivät..roikkuvat hinnalla millä hyvänsä eli pettämällä kansan..ministereinä. Vihreiden, vasemmiston, Rkp ollessa hiljaa ja tyytyväisinä kunhan omat luurangot pystyy hiljentämään ja hallitus paikka säilyy.
Keskusta lähti suoraselkäisenä, ( mitä nyt Kulmuni lähti jo alussa anteeksipyydellen), poistamaan epäluotettavaa pääministeriä...joka pakon edessä sanoi itse irti (muka oma päätös, hekoheko) ennenkuin irtisanottiin......jolle sitten keskusta kuitenkin luottamusta muka rakentaen suvaitsi/ salli, niin hallituksen suurimpana pj:na olemisen, pääministerin valitsemisen, teko-hallitusneuvottelut jopa ministeriksi ryhtymisen. Voi, vitsi!
Entäs demarit eivät uskaltaneet, pistää vaihtoon pj:nsa, vaan kiltisti syövät kaiken mitä heille syöttää....tai oikeammin sanelee. Kannatuksen laskiessa. Eikä tällainen Terijokihallitus teatteri kannatusta nosta.
Tällaiselle miehelle, jonka oma etu menee puolueen ja kansan edelle, on nöyryyttävää Keskustan tarjoamat "murut"pääministeri paikan rinnalla. Joten tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, että taas nainen väistyy eli Haatainen joutuu luovuttamaan Eduskunnan puheenjohtaja paikkansa Rinteelle.
Jep, jep alkaa toisenlainen farssi; ketkä enää pääsee eduskunnassa ääneen.- Anonyymi
Rinne irtisanoutui, kukaan ei olisi voinut häntä irtisanoa kun sitä ei kerta hänen oma puolueensa halunnut eikä kyennyt tekemään. Vain hallituksen kaatuminen olisi kaatanut myös pääministerin. ja kuuluu samainen Rinne jo olevan peleissä täysillä mukana, valinneeko itsensä uudeksi pääministeriksi saman tien...
Eduskunnassa saavat kaikki kansanedustajat edelleen puheenvuoroja ja siis pääsevät ääneen...
Ns. Terijoen hallitukseen hallituksiamme ei suin surminkaan voida verrata, kaikesta huolimatta tässä teatterissa päätökset ovat ihan kotimaista tuotantoa. - Anonyymi
Höpö höpö. Keskustan kannatuksessa on pudotusta kevään vaalituloksesta uusimpaan gallupiin 3,2 %-yksikköä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö. Keskustan kannatuksessa on pudotusta kevään vaalituloksesta uusimpaan gallupiin 3,2 %-yksikköä.
Paljon demareilla samaan aikaan tiedätkö ?
17,9 % vähän yli 13 %:iin. - Anonyymi
"Keskusta tippunut samalla ajalla -0,9%", Joku lähti, mutta jätti hattunsa Kepun hyllyyn.
Miinusmerkkinen tippuminen tarkoittaa muuten matematiikassa nousua!
- Anonyymi
Nyt vielä tulossa naispääministeri, joka kieltäisi bensa-autot.
Suurinta teatteria ,mitä voi olla ...eduskunta ja hallitus.
- Anonyymi
Hieno päivä. Navettaryssistä tuli 10% takiaispuolue.
- Anonyymi
vaalit meni jo, seuraavat on 3,5 vuoden kuluttua. Ei mielipide gallupeilla uusia vaaleja järjestetä vaalien jälkeen.
Kaiketi muistatte: http://yle.fi/uutiset/3-9268198 - Anonyymi
Hyvä juttu kun ei callupit äänestä pääsee oikeat ihmiset töihin, persut itkee kun ei kellenkään kelpaa heidän haukkumaautomaattinsa.istukoon vain siellä miesrivissään vuodesta toiseen. Räksytys on heidän hommansa, ei kukaan heitä hallitukseen huoli.
- Anonyymi
äläpä persu intoile, ei suomessa gallupeiden perusteella paikkoja auringossa jaeta...
- Anonyymi
Äläs ny ! Uhkaavalta näyttää.
Jos sdp painuu alle 10 % kyllä siinä Rinnettä katsellaan alta kulmien, joka ilmeisesti on ministeri taas uudessa hallituksessa.Tuskin nyt sanoo että lopettaa aiemmin lupaamiaan heti, jotka edelleen voimassa. Nyt voi euron luvata entisen satasen sijaan, tai 20 senttiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äläs ny ! Uhkaavalta näyttää.
Jos sdp painuu alle 10 % kyllä siinä Rinnettä katsellaan alta kulmien, joka ilmeisesti on ministeri taas uudessa hallituksessa.Tuskin nyt sanoo että lopettaa aiemmin lupaamiaan heti, jotka edelleen voimassa. Nyt voi euron luvata entisen satasen sijaan, tai 20 senttiä.Ylessä haastateltiin gallup-tutkijaa jonka puheenvuorosta sai sen käsityksen että sdp:n kannatus kävi alle 10 % postiselkkauksen aikana
- Anonyymi
Martti persullekko vastasit.
- Anonyymi
Edellisen hallituksen yhteen laskettu kannatus oli viimeiset pari vuotta n.33-35%.Eli paljon pitää laskea nykyisen hallitus pohjan että päästään samaan.Saa siinä Sipilä kieroilla pitkään että demareille käy kuten kävi persuille/sinisille viime hallituksessa.Taitaa muuten olla viimeinen kerta historiassa että kukaan lähtee kepun kanssa hallitukseen...
- Anonyymi
Kukaan lähtee ?
Kai seuraat politikkaa edes sen verran että paremmin osaisit.
Mikä saatanan tonttu oikein olet ?
Keskustaa pyydettiin hallitukseen SDP taholta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan lähtee ?
Kai seuraat politikkaa edes sen verran että paremmin osaisit.
Mikä saatanan tonttu oikein olet ?
Keskustaa pyydettiin hallitukseen SDP taholta.Pankkopölvästi voi olla suht varma, että näillä kannatuksilla se oli viimeinen kerta kuin ylimalkaan yksikään muu puolue pyytää Keskustaa mihinkään. Suhmuri-Sipilä näytti takarivistä Kepun luotettavuuden tason.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pankkopölvästi voi olla suht varma, että näillä kannatuksilla se oli viimeinen kerta kuin ylimalkaan yksikään muu puolue pyytää Keskustaa mihinkään. Suhmuri-Sipilä näytti takarivistä Kepun luotettavuuden tason.
Myös Kokoomus on pyytänyt Keskustaa hallituskumppanikseen.
Keskustalle käy kaikki muut puolueet hallitus kumppaniksi. Vain sossu-komukat heitetään siperian suolle susien ruuaksi!!!
- Anonyymi
Mutta ei pyydetä seuraavien vaalien jälkeen!
- Anonyymi
Pitäskö se aina vaihtaa hallitus kun ylen galluppi tulee?
- Anonyymi
Vaikka keväinen äänestystulos meinaa tässä kaiken, kansa voisi nousta vastustamaan kaduille tuota hallitusta. Näin saataisiin poliitikkoihin painetta että kaataisivat hallituksen välikysymyksellä. Siten ainoastaan hallitus voisi vaihtua.
- Anonyymi
Unessako persu näki tämän näyn?
- Anonyymi
Persuilla puolta enemmän kuin demareilla, joutuu silti sivusta katseleen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
57-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei3914976Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2852761By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei1551985Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(1041668J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.851533- 631397
Onkohan sulla enää tunteita
kun nähdään seuraavan kerran? Niin hyvä fiilis on ollut viime aikoina, että se on nyt pahin pelkoni. Oletkohan unohtanut511390Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti611377Kylpyläsaaren Lomakylän kahvilaravintola
Kävimme syömässä Kylpyläsaaressa. "Naudanliha burgeri" maksoi 18,90 euroa ja lisäksi limsa 4,50 euroa. Annoksen hinnaks641334Rakkauden riemuvoitto
Valta voidaan voittaa tiedolla. Mutta tieto on huonompi kuin kauneus, hellyys ja rakkaus. Siksi kauneus on vallan ja tie3491111