Se on Suomen lain ja uskonnonvapauden vastaista Myöskään uskonnoista ja uskontoihin liittyvistä asioista puhuminen lapsille moraalisesti väärin ja henkistä pakkoväkivaltaa.
Lasta ei saa viedä kirkkoon!
8
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Tämä on taas näitä antivaparien provosointeja. Mutta kun piispat haluavat lasten tulevan tykönsä, kommentoidaan silti täälläkin:
"Moniarvoisessa yhteiskunnassa uskonnot kuuluvat julkiseen tilaan", sanovat piispat.
Piispat tarkoittavat "julkisen tilan" käsitteellään nähtävästi myös koulun tiloja opetukseen pyhitetyn ajan puitteissa sekä oppituntien käyttämistä koulujumalanpalveluksessa istumiseen kirkossa tai papin pitämään aamuhartauteen koululla.
Samoin piispat tarkoittavat, että rehtorin ja opettajien pitää käyttää työaikaansa oppilaiden kuskaamiseen ja valvomiseen kirkkojumalanpalvelukseen tai aamuhartauteen liittyen. Sekä järjestää sille rinnakkaista vastaavaa ei-uskonnollista eli sitouttamatonta ohjelmaa samaan aikaan. Koulun henkilökunnan pitää olla kirkon uskonnollisen toiminnan organsioinnin apulainen ja reservi. Koulun pitää antaa extra-palveluja Suomen ev.-lut. kirkolle ja kaunistaa sen kirkossakäyntitilastoja? Vaikka vanhemmat voisivat hyvin viedä lapsiaan kirkkotilaisuuksiin koulupäivien ulkopuolella!?
Koulu ja päiväkoti voivat aivan hyvin olla liittämättä ”joulukirkkoa”, ”pääsiäiskirkkoa” tai ”kevätkirkkoa” koulu- tai tarhapäivän aikaiseen toimintaansa. Tämä mahdollisuus mainitaan myös Opetushallituksen eli OPHn ohjeessa koulun tilaisuuksista. Oppilaiden ”kirkottamisesta” luopuminen olisi perusteltu, hyvä ratkaisu, sillä uskonnonharjoitukset eivät kuulu koulun lakisääteisiin tehtäviin ja opetussuunnitelman sekä varhaiskasvatuksen perusteissa linjataan opetuksen ja lukuvuoden päättäjäisten ”uskonnollinen ja katsomuksellinen sitouttamattomuus”.
Tällöinhän ei tarvita rinnakkaista ei-uskonnollista ohjelmaakaan. Henkilökunta ja oppilaat voivat keskittyä kaikille yhteiseen toimintaan.
Samalla poistuu huoltajilta arkaluontoisen tiedon yksityisyyden suojaa haittaava, vähintään kiusallinen valintatilanne uskonnollisen/ei-uskonnollisen tilaisuuden välillä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksen perusteella julkisen vallan ei pitäisi pakottaa ihmisiä, perheitä ottamaan vasten tahtoaan kantaa, joka suoraan tai välillisesti paljastaa uskonnollisuuden tai uskonnottomuuden.- Anonyymi
Kristinusko on vapareille punanenvaate, mutta sitten olla sokeita muunmussa mantrallisille jooga ja meditointi hetkille joita Aasialaiset joogagurut opettaa lapsille kouluissa ja saatetaanpa sitten samalla höpöttää Krishnasta, Shivasta, sakroista, mindfulnesista ja muusta hindulaisuuteen liittyvästä. Miksi te katsotte tätä läpi sormien?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristinusko on vapareille punanenvaate, mutta sitten olla sokeita muunmussa mantrallisille jooga ja meditointi hetkille joita Aasialaiset joogagurut opettaa lapsille kouluissa ja saatetaanpa sitten samalla höpöttää Krishnasta, Shivasta, sakroista, mindfulnesista ja muusta hindulaisuuteen liittyvästä. Miksi te katsotte tätä läpi sormien?
Missä kouluissa tuollaista on järjestetty. Kerro niin voidaan palata asiaan. Ei osaa oikein vastustaa, kun ei tiedä puhutko edes totta.
Ei kristinusko ja evl. kirkko ole punainen vaate, kunhan ne tulisivat omillaan toimeen, ilman että yhteiskunta hoitaa sen tehtäviä sen puolesta, kun se ei itse kykene houkuttamaan uskonnonharjoitus-, ja uskonnonopetustilaisuuksiinsa, esimerkiksi pyhäkouluihin, kuin marginaalisen osan jäsenistään.
Eikö se jo vähitellen mene kalloosi, että vaparit ajavat vakaumusten, oli ne sitten uskonnollsia tai uskonnottomia, yhdenvertaista kohtelua valtion ja kuntien taholta.
Näin ei ole vieläkään asian laita vaan edelleenkin varsinkin evl. kirkko, historiallisista siystä, nautti perustettomista etuoikeuksista. Ja ne etuoikeudet ovat käyneet vuosi vuodelta huonoimmin perustelluiksi.
Ei ole oikein että kirkko säilyttää maailman tappiin asti vuosisataisia etuoikeuksiaan, vaikka suomalaisten maallistuminen on edennyt huomattavasti viime vuosikymmenten aikana.
Toki vaparit ajavat 'omaa etuaan' vaatiessaan vakaumusten yhdenvertaista kohtelua, mutta se on oikeutettua oman edun ajamista. Vaparit eivät ole ajamassa uskonnottomien suosituimmuusasemaa, sen anastamista evl. kirkolta, vaikka uskovien tuntuu olevan aivan mahdotonta sitä uskoa.
Oman edun ajaminen pitämällä kynsin hampain kiinni omista peruunteettomista uskontoon perustuvista etuoikeuksista, sen sijaan ei ole oikeutettua oman edun ajamista, vaan itserakkautta, oman vakaumuksen laittamista muiden vakaumusten edelle vain siksi että se on MINUN vakaumukseni.
- Anonyymi
Pitäisikö piispojen mielestä uskonnolliset tilaisuudet pitää koululla ja uskonnollisesti sitouttamattomat tilaisuudet kirkossa? Piispat tarkoittavat "julkisen tilan" käsitteellä koulun oppituntien käyttämistä koulujumalanpalveluksessa istumiseen kirkossa...
Ei ole ollenkaan selvää, että kaikki uskonnollisesti sitouttamattomat tilaisuudet voivat päästä kirkkoon - tai seurakunnan hautausmaan kappeliin. Papit myös valvovat, millaista ohjelmistoa konserteissa on ja saako artisti luvan vai ei.
Vertailun vuoksi. Kirkkohalltuksen suositus on, että ei-uskonnollisia hautajaisia ei saa pitää seurakunnan krematorioiden tai hautausmaiden kappelissa, koska kyseessä on uskonnolisesti pyhitetty tila (- niin kuin kirkkokin on).
Eri hautausmaiden ja krematorioiden sisätilassa, kappelissa joko voidaan tai ei voida pitää ei-uskonnollinen hautajaistilaisuus, jossa vainaja on arkussa. Helsinki KYLLÄ, Espoo EI, Vantaa KYLLÄ, Kerava EI, Nurmijärvi KYLLÄ, Tuusula EI, Hyvinkää KYLLÄ, Järvenpää EI, Riihimäki KYLLÄ, Lahti EI, Kotka KYLLÄ, Lappeenranta EI, Tampere KYLLÄ, Jyväskylä EI, Turku KYLLÄ, Pori EI, jne.
Ristiriitaisuus lämpimien tilojen käytössä koskee ev.-lut. kirkon seurakuntien hautausmaita, ja kirkko on tässä(kin) asiassa jakaantunut puhdasoppiseen siipeen ja avarakatseisempaan suuntaan. Suomessa yleinen hautaustoimi on säädetty ev.-lut kirkon seurakuntien hautausmaiden tehtäväksi, mutta hautaustoimilaki ei säädä kappelien, hautausmaiden lämpimien tilojen käytöstä.
(Sekaannusten välttämiseksi: hautajaisiin usein liittyvä ns. muistotilaisuus on eri asia kuin saatto- tai jäähyväistilaisuus. Muistotilaisuuksia voidaan vainajan arkkuhautauksen tai krematointiin jättämisen jälkeen pitää useissa eri tiloissa, ja kysymys ei ole nyt niistä.)
Eduskunta antaa kirkolle budjettirahoitusta 114 miljoonaa euroa ns. yhteiskunnallisten tehtävien hoitoon, ja valtaosa käytetään hautaustoimeen. Seurakunnat saavat valtiolta hautaustoimeen noin 20 euroa/kuntalainen/vuosi koko kunnan väkiluvusta laskettuna. - Anonyymi
Laske omat henkes.
- Anonyymi
Onko sinua, tai oletko kuullut, että jotain toista olisi, estetty viemästä lasta kirkkoon? Kerro toki jos on, ja millainen tapaus se oli? Kuka esti?
MIksi keksit omasta päästäsi ja levittelet tällaisia valheita?- Anonyymi
Siksi varmaan että se kuuluu antivapareiden ja himouskovaisten tapoihin. Sinä lienet ainakin ensin mainittu.
- Anonyymi
Ei Suomea ateistien ohjeilla ruveta
rakentamaan,koska seuraavissa vaaleissa Jussi saa johtopaikan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984446Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293303No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341113
- 321036
- 121033
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862