Antti Rinne, demaripuolueen hajoittaja.

Ymmärtääköhän demareiden puoluevaltuusto ja rivijäsenet että tuollainen vastuun pakoilu ja Rinteen selitys että hänellä ei ole eduskunnassa minkäänlaista epäluotta-musta ollenkaan. Lakimiehenä hän teki todella harkitun siirron kun sanoutui itse irti ennen epäluottamusäänestystä, se teko oli tarkasti harkittu, siihen viittasi myös se että hän vaati kirjallista selvitystä Keskustalta.
Rinnehän petasi jo puheenjohtajan paikankin aikoinaan Urpilaiselta selkää puuko-tuksella,
Mutta jos puolueen jäsenet nyt kuvittelee että Rinne jättää kostamatta sen että joutui lähtemään pääministerin pallilta niin erehdytte pahasti, hän pyrkii seuraavaan hallitukseen ministeriksi, todennäköisesti Harakan paikalle, ja sieltä tulee ohjaile-maan koko hallitusta etenkin jos Sanna Marista tulee pääministeri.
Ja uskon että hän on valmis tuhoamaan vaikka koko puolueen jos hallitus ei toimi kuten hän haluaa, tuo työministerin paikkahan on hallituksen tärkein pesti, jos työllisyyttä ei saada kuntoon koko maan talous romahtaa.
Demareiden kannatus tulee olemaan seuraavassa mittauksessa sama kuin keskustalla, eli alle 10%.
Näin siinä vain tulee käymään lopulta, mutta nauttikaa vielä kun saitte edellisissä vaaleissa kansaa kusettamalla suurimman puolueen mandaatin, ja kukas se silloin valehteli ainakin kaikille eläkeläisille niitä "vappusatasia" y.m eläkkeiden nostoja, ei taida tuon hallituksen rahat riittää edes nykyisten yhteiskuntakulujen maksuun.
7<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Antti antaa Sannalle komennot. Mitä kuuluu sanoa ja tehdä. Esim. nyt sanot, että ”en väistä vastuuta” ja tulet ensimmäisellä koneella suomeen. Seuraavaksi sanot, että ”tilanne vaatii ministerien olevan kotimaassa”
Selvästikin Sanna kulkee Antin talutusnuorassa. Siksipä Antti totesi, että on sama kuka on pääministeri, kunhan se vain on Sanna. 😎

Äänestä

Demareiden kannatuksen nousun esteenä ovat selvästi Rinteen touhut. Jos puolue syrjäyttää Rinteen, kannatus nousee nopeasti.

Äänestä

Pitää vaan toivoa että eivät syrjäytä.

1Äänestä

Niin on ollut kaikissa haastatteluissakin outo ilmiö. Hönörinteen puolustelu. Miksi?
En voi tajuta, että mies jonka toinen jalka on haudassa, sekoilee miten sattuu ja heikentää kokonaisuutta, niin miten joku enää edes välittää tuon poismenosta mitään?
Vaikuttaisi siltä, että sdp on kokonaisuudessa ihan eksynyt ja hukassa vailla mitään suuntaa. Sekin että joku ilmasto on heidän huolensa kun suomi velkaantuu ja työttömyys lisääntyy, kertoo täysin hallitsemattomasta porukasta, joka kauhuissaan etsii jostakin järjettömyydestä järkeä.
Yksinkertaisesti ohisalot mukaanlukien koko porukka on aivan eksynyt. haavisto keksii tarinoita ja yrittää sekoilla tavalla joka tuottaa vain lopputilin.
Nuo aivan kaikki ovat mitattu ja kevyeksi havaittu. Kukaan ei aja suomalaisten asioita tai etua.
Kaikki vaihtoon!

1Äänestä
  • Samakkoantin aika ohi!

    Äänestä

Ei kaveria yksin jätetä.

Äänestä

Antti jää puheistaan kiinni kerran päivässä. Nolo on tämä herra ja suuri haitta koko suomelle. Epärehellinen kerrassaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ymmärtääköhän demareiden puoluevaltuusto ja rivijäsenet että tuollainen vastuun pakoilu ja Rinteen selitys että hänellä ei ole eduskunnassa minkäänlaista epäluotta-musta ollenkaan. Lakimiehenä hän teki todella harkitun siirron kun sanoutui itse irti ennen epäluottamusäänestystä, se teko oli tarkasti harkittu, siihen viittasi myös se että hän vaati kirjallista selvitystä Keskustalta.
Rinnehän petasi jo puheenjohtajan paikankin aikoinaan Urpilaiselta selkää puuko-tuksella,
Mutta jos puolueen jäsenet nyt kuvittelee että Rinne jättää kostamatta sen että joutui lähtemään pääministerin pallilta niin erehdytte pahasti, hän pyrkii seuraavaan hallitukseen ministeriksi, todennäköisesti Harakan paikalle, ja sieltä tulee ohjaile-maan koko hallitusta etenkin jos Sanna Marista tulee pääministeri.
Ja uskon että hän on valmis tuhoamaan vaikka koko puolueen jos hallitus ei toimi kuten hän haluaa, tuo työministerin paikkahan on hallituksen tärkein pesti, jos työllisyyttä ei saada kuntoon koko maan talous romahtaa.
Demareiden kannatus tulee olemaan seuraavassa mittauksessa sama kuin keskustalla, eli alle 10%.
Näin siinä vain tulee käymään lopulta, mutta nauttikaa vielä kun saitte edellisissä vaaleissa kansaa kusettamalla suurimman puolueen mandaatin, ja kukas se silloin valehteli ainakin kaikille eläkeläisille niitä "vappusatasia" y.m eläkkeiden nostoja, ei taida tuon hallituksen rahat riittää edes nykyisten yhteiskuntakulujen maksuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu