Näin s ekerma kiertää, vuodesta toiseen samat naamat istuvat veronmaksjien pöytää, sisäpiiri siittoisuus näkyy.
Uutena ilmiönä koko sukukin nyt mukana heillä ei ilmeiseti ole varaa syödä omiss apöydissään herkkuja, näin se kerma pelaa, omanapa ja oma suku. Minusta ei kuulu Linna juhlien olla sukujuhlia.
Näin röyhkeät ihmiset maksattaa pitonsa valtiolla, veronmaksajilla vuodesta toiseen.
Linnajuhlat saisivat muuttua ja uusia kasvoja ja nämä samat naamat vuodesta toiseen voisivat olla pois.
Minusta Linnanjuhlat on vain kermakulttuuria, hienoine kalliine juhlamekkoineen, puhutaan kaikke amuuta, mutta totuus on aivan muuta. Rikkaat esittelevät itseään ja kerskuvat sekä Linnajuhlat näkyy olevan kerskakulttuuriin ja hinohelmoihin.
Linna juhlat on nykyään kaukan Suomen Itsenäisyydestä, vaan juhlat on pinnallisia kuten osallistujatkin ja Presidentti voisi miettiä jatkossa juhlien arvopohjaa ja henkilöitä, joita sinne kutsutaan.
Samat henkilöt julkisuudessa, tvssä ja aina kermoissa mukana, linnajuhlat on siis vain kermakansan juhlaa, joita tavallinen rahvas katselee ruudusta, mediasta ja lehdistä. Kun kerskakultuuri työntää nenänsä joka paikkaan ja Suomi pyörii näiden elitistien mukana ja huomaa, että tämä linna juhlat näyttää vain poliittisen kokoomuksen puolueena ei liina juhlina tai sillä olisi mitää merkitystä Suomen Itsenäisyyden kanssa.
Linnan juhlat 2019
Anonyymi
3
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Antti Kurvinen, keskustapuolue oli tökeröin vieras.
Millähän lihaksilla lie vaimon iskenyt.
Oikein perusjuttu muttakun on kepulainen puhe niin ei ihmetytä yhtään.- Anonyymi
Siis perusjuntti.
- Anonyymi
Olipa hirveä häpeällistä, kun perussuomalainen Tynkkynen marssi sisään mustan miehen kanssa.
Tynkkynen on hirveä häpeä perussuomalaisille.
Joutaa erottaa, kuka enää tuota ihmistä tämän jälkeen äänestää.
Sillä ei ole kaikki inkkarit kanootissa. Näkihän sen jo bb talossa,, latvasta heitti pahemman kerran.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1084731Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293463No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452400- 501528
- 361453
- 381266
- 141172
- 1641060
- 271058
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv181015