Mitä Rinne ilmoittaa huomenna ministeri listassaan?
Miten muuttuu SDP ministeri pestit ?
Melkinkin selvää että Rinne on myös ministerinä uudessa hallituksessa, mutta mikä ?
Vielä tulee muutoksia siihenkin kokoonpanoon kumpi pääministeriksi Antti Lindman vai Sanna.
Vuorokauden tuloksella oleva arvuutus
21
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Jos tämä säilyy huomen iltaan, niin esitän näin:
Rinne työministeriksi. Harakka kunta- ja omistajaohjausministeriksi.
-vai laitetaanko Harakka "atlantin aaltoihin" kuten uhkui edellisen hallituksen teoista.
Liikenneministeriksi ? sitten joku muu, kun Lindman ei tule tähänkään hallitukseen.
Liikenneministeri liian vaikea edes arvattavaksi.
Muistetaan että SDP valitsee kesäkouksessaan puheenjohtajakseen pääministerin.
Lindmanille käy vain tämä. - Anonyymi
Kaikki kaatuneen hallituksen puolueet hyväksyivät tänään vastauksissaan aiemman hallitusohjelman sellaisenaan.
Kokoomukselta ja perussuomalaisilta ehdollinen ja ehdoton ei
Kokoomus olisi toivonut, että hallitustunnustelut käydään aidosti myös oppositiopuolueiden kesken.
Kokoomus ilmoitti, että se ei ole valmis hyväksymään ohjelmaa sellaisenaan. Puolue antoi vastauksensa hallitustunnustelija Rinteelle, joka selvitti kysymyksillään, mitkä puolueet voisivat sitoutua aiemmin hyväksyttyyn hallitusohjelmaan.
Perussuomalaisten vastaus kysymykseen siitä, että onko puolue valmis hyväksymään Rinteen hallitusohjelman sellaisenaan vastaus oli selvä: ”Emme ole”.
Puolue piikitteli Rinnettä sanomalla, että se on ”valmis osallistumaan vain hallitukseen, jossa kaikki hallituspuolueet sitoutuvat rehellisyyteen ja edellyttävät ministereiltä totuudessa pysymistä”.
Rinteen toiseen kysymykseen ”oletteko valmiita osallistumaan sosiaalidemokraattien johtamaan enemmistöhallitukseen, ja onko teillä osallistumisellenne mahdollisia kynnyskysymyksiä” perussuomalaisilla oli oma kantansa.
Puolueen mielestä ”hallituksen on tunnistettava ja tunnustettava etenkin humanitaarisen maahanmuuton kielteiset vaikutukset Suomen julkiselle taloudelle ja suomalaisten turvallisuudelle”.
Sdp:n puoluevaltuusto valitsee uuden pääministerin suljetulla lippuäänestyksellä – prosessissa voi kestää monta tuntia.
SDP:n sunnuntaina kokoontuva puoluevaltuusto tekee päätöksen puolueen pääministeriehdokkaasta sekä puolueen muista ministeriehdokkaista. Kaikkien SDP:n ministerinimien selviäminen voi kestää myöhään iltaan, arvioi puoluevaltuuston toinen varapuheenjohtaja.
Huomenna alkuillalla puoli kuudelta alkavassa kokouksessa puoluevaltuusto käy aluksi läpi poliittista tilannetta ja päättää hallitukseen osallistumisesta. Tätä seuraavat pääministeriehdokkaiden puheenvuorot ja kannatuspuheet.
Kokoustauon jälkeen pääministeriehdokas valitaan suljetulla lippuäänestyksellä.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006335791.html
TÄMÄ vaiheI on nyt selvä, entiset jatkaa hallituksessa, ja uusi hallitus pystyssä jopa maanantaiksi, viimeistään tiistaiksi.
Jos Haavisto jatkaa ulkoministerinä, siinä jo tummiapilviä päällään ?
Ja uusi hallitus ei ole Ay-liike, eikä Ay-liike ole hallitus, kun ne nyt meni sekaisin.
Omistaohjaus ja -pääministeri he edustaa hallitusta eikä Ay-liikettä. " nyt ei rikkureita sallita ". Ay-liikkeellä on vähintään riittävästi jotoa tyhjänpäiväisine lakkoineen. mm Sähköliitto vain käärmeissään toiselle Ay-liikeelle, että heilläkin olisi sananvalta -siksi lakkoilevat. Rinnakkainen rinnakkainen luottamusmiesjärjestelmä Teollisuusliiton kanssa. - Anonyymi
Miten voi tuon jälkeen Pekka Haavisto jatkaa ministerinä.
-lue ministerivala ! - Anonyymi
Nyt näytti niin tasan olla SDP vaikuttajien ilmoitukset AntinL ja Sannan saamat kannatukset, jonkin verran ei vielä ilmoittanut kantaansa, ja luulempa että heille tullut Ay liitolta kehoituksia äänestää AnttiaL ja ehkä vähän rahaakin siihen ns joulurahaksi.
Eli käsitys nyt että AnttiL voittaa kisan, Ay-liike kuitenkin siinä niin iso tekijä.
Rinne sanoi kannattavansa Sannaa, se iso tekijä AntinL ja Rinteen väleihin televaisuudessa, jos AnttiL pääministeriksi. Jotenkin hölmön tuntuista kun näyttää jokaisella demarilla olla julkisesti jompi kumpi kannattettava. Vailla AnttiR sanoi nyt jälestä ettei kumoaakaan erikseen kannata sekin oli vale ! ihme heppu kaikkineen ! - Anonyymi
Pääministeriksi tulee Antti Lindtman
Eurooppa ministeri Tytti Tuppuraisesta tulee uusi työministeri ja Harakka siirtyy muihin tehtäviin.
Antti Rinteestä tulee uusi eurooppaministeri.- Anonyymi
Tuppurainen on kyllä sellainen naaras, että Markus Lohikin oli mehuissaan sen edessä.
Yleensä aina tiedän, koska eeliäiset auttavat minua, mutta nyt täytyy arvata. Hallitus pysynee pitkälti ennallaan ja Sanna kivunnee puikkoihin. Rinne suoristaa selkänsä ja jättäytynee hallituksen ulkopuolelle. 1 uusi tullee ja se lienee kyläseppämme Ilmari, Ilmari, joka takoi Sammon ja on tehnyt myös muunlaisia voimatekoja...
Näissä tunnelmissa odotamme ratkaisua:
https://www.youtube.com/watch?v=MOG57p7I_cM- Anonyymi
Olipa kerraann kyläseppä -onkohan Martti sama ?
Kyläläinen mies oli linnassas ja lupasi kostaa kaikile jotka sinä aikana sekaantuneet vaimoonsa.
Pääsi vapaaksi ja alkoi kostaminen. Eräs kyläläinen sanoi sepälle että taas nirri pois lähtenyt kylän mieheltä, siihen seppä " olisi siinä voinut käydä pahemminkin"
- Anonyymi
Viimeisin huhu, että tussahdus (taisi tulla tussahus) Antti alkaisi eduskunnan varapuhemieheksi.
Ja Tuula Haatainen sieltä tulisi ministeriksi. Ei noin vain voi muutella ilman eduskunnan äänestystä, mutta lienee yhä enemmistö tähän muutokseen, kun varmaan sen jo sopineet kulisseissa.
Mikään ei ole varmaa kuin epävarma, ennenkuin asia toteutunut.- Anonyymi
No tietenkin. Filatov, Haatainen ja Hneriksson jo vaihdevuodet kärsineinä varmistavat ainakin ettei tyttelien menkat estä järkeä.
Jos Lindtmanista tulee pääministeri (on nosteessa), Rinteestä voisi tulla SDP:n eduskuntaryhmän johtaja. Siinä asemassa on kätevä kyselytunneilla kiittää muiden hallituspuolueiden kuin kepun ministereitä. Kepun ministerit voi "unohtaa" tai kohdistaa heille ne todelliset kysymykset.
- Anonyymi
Ainakin kyselyjen perusteella tosiaan näin näyttää tapahtuvan, Ay-liikkeeseen liekassa olevia, he selvästi Antin kannattajia. He ei vielä sanoneet kantaansa kyselyssä. Kummasti näin ulkopuolisin silmin, kun kannattajia kummallakin puolen jotka tuo näin ennakkoon kantansa, mm Rinne sanoi jokinpäivä sitten kannattavansa Sannaa, teki senkin jo tyhjäksi, mutta sanottu mikä sanottu. SDP naisetkin näkyy lörpöttelevän kannatuksiaan kummallekkin.
-MTV Uutiset kertoo tavoittaneensa 61 puoluevaltuutetusta 43, joista yksi on sunnuntaiseen kokoukseen osallistuva varavaltuutettu.
Kuusi vastannutta valtuutettua kertoi yhä harkitsevansa kantaansa, ja neljä ei halunnut ottaa asiaan kantaa.
Tasan on kannatus tähän mennessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainakin kyselyjen perusteella tosiaan näin näyttää tapahtuvan, Ay-liikkeeseen liekassa olevia, he selvästi Antin kannattajia. He ei vielä sanoneet kantaansa kyselyssä. Kummasti näin ulkopuolisin silmin, kun kannattajia kummallakin puolen jotka tuo näin ennakkoon kantansa, mm Rinne sanoi jokinpäivä sitten kannattavansa Sannaa, teki senkin jo tyhjäksi, mutta sanottu mikä sanottu. SDP naisetkin näkyy lörpöttelevän kannatuksiaan kummallekkin.
-MTV Uutiset kertoo tavoittaneensa 61 puoluevaltuutetusta 43, joista yksi on sunnuntaiseen kokoukseen osallistuva varavaltuutettu.
Kuusi vastannutta valtuutettua kertoi yhä harkitsevansa kantaansa, ja neljä ei halunnut ottaa asiaan kantaa.
Tasan on kannatus tähän mennessä.Otaksun, että nyt tarvitaan teatteritaiteen maisteria. Miestä, jolla on uskallusta tukea uudistusta edistäviä liikkeitä, kuten sellaisia, jotka heittävät sontaa katsojien eli kansan päälle. Nostettakoon Harakka ylimmälle oksalle.
Antti Lunden on demareille parempi ja monella lailla parempi vaihtoehto.
Sanba Marin on Antti Rinteen suosikki ja marionetti. Pitää olla edes jonkinlainen uskottavuus.
Tämä Sanna Marinin sekoiiu 4. päivän työviikon asiassa kertoo jotain.
- Anonyymi
Kuluneella viikolla julkisuudessa on ollut esillä ministerikierrätys, jossa Rinnettä on istutettu mm. työministeriksi. Koska koko hallitusrumba syntyi Rinteen itsensä takia, keskustan on vaikea hyväksyä häntä ylipäätään valtioneuvoston jäseneksi.
Rinnettä ollaankin nyt istuttamassa eduskunnan varapuhemieheksi Tuula Haataisen paikalle.
Järjestelyssä nykyinen varapuhemies Haatainen nousisi ministeriksi, mahdollisesti työministeriksi tai liikenne- ja viestintäministeriksi.
Tilanne elää kuitenkin koko ajan.
Rinne jatkaa Sdp:n puheenjohtajana ainakin kesäkuuhun saakka, jolloin Sdp pitää puoluekokouksensa.
Siinä onkin nyt Harakalla tuskan paikat, kipataanko atlantin aaltoihin, kuten aikoi Sipilän hallituksen tekoja kippaavansa vuoden vaihteessa.
Kraaaak! - Anonyymi
Jos niillä on vähänkin demokratian ja kansanvallan kunnioittamista, niin pistäisivät uudet vaalit. Naurettavaa teatteri, täysin kunniatonta, arvotonta!!
- Anonyymi
Rinne aloittaa laulamalla, että 'Rinteen vaarilla oli talo, hiialahiialahei. Vaarise hoiteli ministereitään, hiialahiialahei'. Laulun jälkeen oikein kova läpsäytys Marinin persikkaan ja julistus Sannasta uutena pääministerinä.
- Anonyymi
Jos Antti siirtäisi Haaviston syrjään, niin sitten Antin olisi vielä entistäkin kiusallisempaa itse jäädä hallitukseen.
Eduskunnan varapuhemieheksi taas Antin puhe on heikkoa.- Anonyymi
Mitäs puheita puhemies pitää? Vai pelkääkö persu, että Rinne laittaisi pian lehterin alusen ojennukseen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs puheita puhemies pitää? Vai pelkääkö persu, että Rinne laittaisi pian lehterin alusen ojennukseen?
Eduskunnan sammakkomieheksi
Minusta ei ole lainkaan selvää, että Rinne olisi ministeri uudessa hallituksessa. Päivastoin tuntuu selvältä, ettei ole.
Demarien kannatuksen näkökulmasta heidän kannattaisi valita Sanna Marin pääministeriksi. Marinin kansansuosio vaikuttaa Lindtmania suuremmalta ja tuskin demreilla on ääniä repussaan ylenmäärin. Pitkässä juoksussa on sitten tietysti vaikea sanoa eli Marinin suosio voi tietysti ajan kanssa muuttua.- Anonyymi
Jakaantuu tasasn demarti äänet tähän mennessä Sannan ja Antin L kesken.
Sinä kannatat nuorta naista pääministeriksi, kuvastaa osaamistasoasi -jnaisten tasolla.
Kyllä pääministerin tulee olla mies pitkässä juoksussa, asiat niin miehekkäitä.
Sateenkaari Sanna päämisterinä ei kyllä mene jakluluun. Nyt kannatan Ay-liikkeen valtaa demareissa, jotka tekee Antista L päämisnisterin.
dosö
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa752883- 602857
Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun172773- 412092
Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus2792067- 532061
Hymyilyttää
Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi211311- 421170
Missä meetwursti on keksitty?
Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo31124Aamun Trump
"DR: Trumpin väki lahjoi kodittomia grönlantilaisia esittämään Trump-faneja" Sillä lailla.961019