väestön määrä laskee. Vaikka video onkin jo vanha, niin se kertoo selkeästi, mihin yhteiskunta on menossa. Eihän tuollainen joukko voi tuottaa jälkeläisiä.
https://www.youtube.com/watch?v=mLRjFWDGs1g
Ei ihme, että sivistysmaissa
12
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kiitos, hieno linkki.
Lisääntyminen tyrehtyy osaltaan siihen että fiksut naiset pitävät persunasseja ansaitusti jo ajatusmaailmaltaan niin vastenmielisinä. Persut saavat vain johtajansa välityksellä.
Kenen joukoissa seisotat, kenen aisaa kannat....- Anonyymi
Itse asiassa naisena tuntuu oikein hyvältä, kun persunassi puhuu naisten huonosta kohtelusta. Ehkä persut vouhottavat vähän liikaa raiskauksista, mutta parempi liikaa kuin ei ollenkaan.
- Anonyymi
Perussuomalaisten kannattajakunnassa on naisia siinä missä miehiäkin. Perussuomalaisten ollessa koko maan suurin puolue, saattaa ollakin asia niin, että juurikin perussuomalaisella on aina se kaikkein varmin saanti.
- Anonyymi
Persuja äänestää lähinnä kouluttamattomat tai muutoin syrjäytyneet mieshenkilöt. Oman etunsa vuoksi persujen pitää antaa fiksumpien johtaa maata, niin kuin ovat tehneetkin. Persut ovatkin keskittyneet siihen minkä parhaiten osaavat, räksyttämiseen ja keskinäiseen onanointiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Minun koulutukseni on kauppatieteiden maisteri, kalustesuunnittelija ja tietotekniikan diplomi-insinööri. Puhun neljää kieltä sujuvasti, asun Helsingin Eirassa, olen avioliitossa ja meidän perheeseemme kuuluu neljä lasta. Poliittiselta vakaumukseltani olen perussuomalainen juurikin siksi, että en tahdo maamme saastuvan turhilla hapenkuluttajilla ja tulonsiirtojen varassa roikkuvilla kieli- ja ammattitaidottomilla maailmankiertäjillä. Myös laaja ystäväpiirini edustaa perussuomalaisten vankkumatonta kannattajakuntaa.
Helsingin Kalliosta (tuosta loputtomasta rahaviemäristä) ei perussuomalaisten kannattajia löydy. Sieltä löytyy valtion apurahoilla toimivia, läpi tatuoituja luuseri "taiteilijoita" jotka eivät koskaan pääse elämässään eteenpäin, vaan roikkuvat tulonsiirtojen varassa. Valtaosa heistä on seksuaalisesti häiriintyneitä, adhd,sta ja autismin eri kirjoista kärsiviä tallaajia, joista ei ole sivistyneelle elämälle muuta kuin pelkkää riesaa. Siis tyypillistä vihervasemmiston kannattajakuntaa, jotka kävelevät kesät ja talvet kaljatölkki kädessä pitkin katuja ja vaativat kannabiksen vapauttamista. Näiden luonnonoikkujen mielestä raha kasvaa puissa ja sähköä tulee pistorasiasta. Heilläkin on äänioikeus. Valitettavasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun koulutukseni on kauppatieteiden maisteri, kalustesuunnittelija ja tietotekniikan diplomi-insinööri. Puhun neljää kieltä sujuvasti, asun Helsingin Eirassa, olen avioliitossa ja meidän perheeseemme kuuluu neljä lasta. Poliittiselta vakaumukseltani olen perussuomalainen juurikin siksi, että en tahdo maamme saastuvan turhilla hapenkuluttajilla ja tulonsiirtojen varassa roikkuvilla kieli- ja ammattitaidottomilla maailmankiertäjillä. Myös laaja ystäväpiirini edustaa perussuomalaisten vankkumatonta kannattajakuntaa.
Helsingin Kalliosta (tuosta loputtomasta rahaviemäristä) ei perussuomalaisten kannattajia löydy. Sieltä löytyy valtion apurahoilla toimivia, läpi tatuoituja luuseri "taiteilijoita" jotka eivät koskaan pääse elämässään eteenpäin, vaan roikkuvat tulonsiirtojen varassa. Valtaosa heistä on seksuaalisesti häiriintyneitä, adhd,sta ja autismin eri kirjoista kärsiviä tallaajia, joista ei ole sivistyneelle elämälle muuta kuin pelkkää riesaa. Siis tyypillistä vihervasemmiston kannattajakuntaa, jotka kävelevät kesät ja talvet kaljatölkki kädessä pitkin katuja ja vaativat kannabiksen vapauttamista. Näiden luonnonoikkujen mielestä raha kasvaa puissa ja sähköä tulee pistorasiasta. Heilläkin on äänioikeus. Valitettavasti.Mikä mahtaa olla jakauma vihreiden kannattajien kesken?
Naimaton?
lapsia?
perhe?
koulutus?
tuloluokka
Gradun arvoinen tutkimuskohde eri puolueista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun koulutukseni on kauppatieteiden maisteri, kalustesuunnittelija ja tietotekniikan diplomi-insinööri. Puhun neljää kieltä sujuvasti, asun Helsingin Eirassa, olen avioliitossa ja meidän perheeseemme kuuluu neljä lasta. Poliittiselta vakaumukseltani olen perussuomalainen juurikin siksi, että en tahdo maamme saastuvan turhilla hapenkuluttajilla ja tulonsiirtojen varassa roikkuvilla kieli- ja ammattitaidottomilla maailmankiertäjillä. Myös laaja ystäväpiirini edustaa perussuomalaisten vankkumatonta kannattajakuntaa.
Helsingin Kalliosta (tuosta loputtomasta rahaviemäristä) ei perussuomalaisten kannattajia löydy. Sieltä löytyy valtion apurahoilla toimivia, läpi tatuoituja luuseri "taiteilijoita" jotka eivät koskaan pääse elämässään eteenpäin, vaan roikkuvat tulonsiirtojen varassa. Valtaosa heistä on seksuaalisesti häiriintyneitä, adhd,sta ja autismin eri kirjoista kärsiviä tallaajia, joista ei ole sivistyneelle elämälle muuta kuin pelkkää riesaa. Siis tyypillistä vihervasemmiston kannattajakuntaa, jotka kävelevät kesät ja talvet kaljatölkki kädessä pitkin katuja ja vaativat kannabiksen vapauttamista. Näiden luonnonoikkujen mielestä raha kasvaa puissa ja sähköä tulee pistorasiasta. Heilläkin on äänioikeus. Valitettavasti.Olipa huisin hienosti kirjoitettu, kiitos.
Itsekin useamman ammatin omaavana, nyt eläkeläisenä, päihteistä täysin raittiina ja isänmaallisuutta kunnioittavana, veteraani isiemme ja ukkiemme vuoksi äänestän Perussuomalaisia.
Ei tämä ole tämän kivuliaampaa.
- Anonyymi
Loistava biisi, ajankohtainen.
Hitto mikä ääni...👑- Anonyymi
Eikös tuo ole Elvis Presleyn alkuperäisesti esittämä biisi? Elviksen biisejä...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös tuo ole Elvis Presleyn alkuperäisesti esittämä biisi? Elviksen biisejä...
Alkuperäis versio on The Platters yhtyeen esittämä vuodelta 1955.
https://www.youtube.com/watch?v=IEzfhclKO8Q
- Anonyymi
Homot ovat oksettavaa sakkia.
- Anonyymi
Meikätyttö jakaa vain maahanmuuttajille. Suomijuntit ei minua vällyjen väliin saa!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p525612Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "682661Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181960Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1541796No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol371766- 191733
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5148881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191141Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy801129Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah62935